Älykäs ihminen = ei-uskovainen

"Tiedät tankanneesi autosi ihan äskettäin. Autostasi loppuu kuitenkin polttoaine kesken ajon. Mietit mielessäsi:

A) vuotaakohan polttoainetankki tai sen letku?
B) varastiko joku polttoaineeni?
C) tankkasinko todellisuudessa edes autoni vai uskoinko vain tehneeni niin?
D) veikö Herra polttoaineeni minua suojellakseen tai rangaistakseen?
E) miten nyt pääsen ostamaan maitoa kaupasta?

Tapoja käsitellä asioita on monia, mutta ei-rationaaliseen uskominen on ihmeellistä.

Älykäs ihminen != Uskovainen"

Käytännössä uskovainen ja ateisti eivät toimine kovinkaan eri tavalla. Harva "normaali" ihminen hengellistää kaikkia arkipäivän asioita, vaikka olisi kuinka hihhuli.

Uskovainen toki usein näkee puolisonsa, menestyksensä tms. lahjana Korkeimmalta. Nalkuttava akka on sitten kaiketi koettelemus. ;-)

Olet aivan oikeassa loppukaneetissasi Uskovainen ihminen = älykäs.
Ja mielestäni vielä enemmän kuin älykäs. Uskovainen ihminen on VIISAS! Koska se joka anoo viiasutta Herralta saa sen Raamatun mukaan.

Sen sijaan sinulta tuntuu olevan polttoaine itseltäsi lopussa.

No niin. Yritän siis vastata sinulle alkuperäiseen viestiisi jonka otsikko kai on tarkoitettu hieman provosoivaksi.

Maailmasta tuskin löytyy yhtäkään ihmistä joka pystyy vastaamaan dilemmaan joka käsittelee kysymystä kuka on luonut Jumalan joka on aina ollut? Helpompaa siihen on vastata juuri vetoamalla ihmismielen pienuuteen. Raamatussa Mooseskin kysyi Jumalalta, kenet ilmoitan faaraolle minut lähettäneen? Jumala kehotti Moosesta vastaamaan "Minä olen" lähetti sinut. Mielestäni vastaus kuvastaa hyvin esittämääsi kysymystä. Se jotenkin kertoo ikuisesta olomuodosta jolla ei ole alkua. Jumala on. Hän todellakin vain on. Entä jos hyväksyisi sen mitä Raamattu juuri sanoo, että Jumala on aina ollut?

Mutta järjen käyttöä uskon asioissa ei mikään lahko taikka edes Raamattu kiellä. Itsekin sitä käytän sen verran mitä on annettu vaikken MENSAAN järjelläni pääsisikään. Hyvä ystäväni on Mensan jäsen ja sen kaikkein kirkkaimpia tähtiä huikealla 172 ÄO:lla mutta silti uskallan sanoa, ettei hänelle ole älykkyydestään ollut mainittavaa hyötyä. Tavallisissa töissä ja yksinäinen poikamies.
Minun mielestäni elämänkokemus, tunteet, koulutus ja kaikki muu yhdessä uskon kanssa ovat hyvä yhdistelmä. Itse olen akateeminen, yhdestä yliopistosta valmistunut ja toisen keskeyttänyt parin opintovuoden jälkeen. Suoritinpa matematiikassakin apron vaikka lukio-aikoina pitkä matikka tuotti suunnattomia vaikeuksia. Ystäväpiirini on laaja: akateemisia ja tavallisia duunareita. Uskovaisia ja uskomattomia. Tohtoreita ja työttömiä.

Niistä Raamatun ristiriitaisuuksista... Itse olen miettinyt Raamatusta joskus käsitettä Jumalan pojat ( siis monikossa) Kun kuitenkin evankeliumi ilmoittaa Jeesuksen Jumalan ainokaiseksi pojaksi. Mutta tämä ei syö pohjaa uskoltani koska uskon Herran joskus sen selittävän minulle. Ehkä hän ei enää kutsu pojikseen niitä jotka joskus olivat olleet. Syystä tai toisesta. Sanoohan Jobin kirjakin, että Jumalan pojat tulivat Herran eteen ja oli myöskin saatana heidän joukossaan. Tästä voi äkkiseltään tehdä päätelmän, että olisiko muka saatanakin ollut yksi Jumalan pojista??? Mutta sanatarkka käännös sanoo vain, että saatana oli heidän joukossaan.
Raamattu sanoo myöskin, että Jumalan kunnia on salata asiat, ihmisen kunnia on ottaa selville. Eli Jumala saa kunnian myöskin niistä asioista jotka hän on kätkenyt meiltä. Raamattu sanoo myöskin, että tieto lisääntyy lopun aikana. Jotkut asiat avautuvat ihmisille vasta kun tietty päivämäärä saavutetaan ja silloin Jumala katsoo voivansa asiat paljastaa.

Minun uskoontulokokemus on sikäli mielenkiintoinen, että se avarsi maailmankuvaani pikemmin kuin rajasi sitä. Itselläni ainakin avautuivat melkoiset näkymät ja ikuinen uskovaisten klishe: "oli kuin suomut olisivat pudonneet silmiltäni" toteutui.

Mutta uskossa kuitenkin loppujen lopuksi on aina kyse uskosta. Siksi uskonto sanakin on mikä on; ei tiedonto. Minun mielestäni Jumala on niin suuri, ettei hän suostu tulemaan laboratorioon ihmisen mikroskoopin ja preparaatin alle.

varmaan, joten antaakaa anteeksi se mulle.

Ensinnäkin, otat kirjoituksessasi kantaa kokemusmaailmaan joka on itsellesi tuntematon.
Lähtökohta ei tee kannanottoa mahdottomaksi, mutta käytössäsi on kaksi lähestymistapaa:
1. Otat asioihin kantaa sen pohjalta mitä itse näistä ajattelet, mutta samalla huomioit että itse asia ytimeltään on sinulle tuntematon, joten siihen saattaa liittyä seikkoja jotka ovat kritiikkisi ulottumattomissa.
2. Oletat tietäväsi mistä asiassa on kysymys ja tulkitset "uskon" omasta ajattelustasi käsin, jolloin erityisesti hengellistä (joka sisältäisi sinulle tuntemattoman kokemusmaailman) ei ole.

Keskustelun aloituksen perusteella vaihtoehto kaksi näyttää ilmeiseltä?
Nimimerkkisi on päättelijä, mutta mikään päättely ei ole arvovapaata eikä täysin vapaata ennakko-oletuksista. Niin ei voi olla, koska ei ole mitään päättelyä-itsessään. Päättely sisältää aina päättelijän (!), jolla on oma taustansa.

Tarkastellessasi uskovien käyttäytymistä ja heidän kannanottojaan päättelyssäsi vaikuttaa ennakko-oletus ettei ole olemassa Jumalaa joka välittömästi tai välillisesti antaisi ihmiselle informaatiota itsestään ja tahdostaan ihmiseen nähden.

Siksi hieman pohdiskelua ja ajattelemisen aihetta kristillisen uskon sisällöstä:

* * *

Elävä usko ja uskonnollinen ajattelu ovat vastakkainen käsitepari.
Edellinen perustuu SUHTEESEEN, jonka keskuksessa on Kristus, toimiva ja vaikuttava Jumala.
Jälkimmäisen perustana on ihminen itse ja hänen uskonnollinen toimintansa.

Elävä usko on Jumalan synnyttämää.
Uskonnollinen ajattelu, vailla suhdetta todellisesti olemassaolevaan Jumalaan, on syntyisin ihmisestä.

* * *

Lähtöolettamuksesi, jossa "Jumala" on ainoastaan uskonnolliseen ajatteluun ja toimintaan liittyvä käsite ilman itsenäistä todellisuuspohjaa, jättää huomioitta suhteen mahdollisuuden.
Tällöin "suhde" on luonteeltaan psykologinen tapahtuma ja usko on "vain" ihmisen sisäinen prosessi:
Henkilö ikäänkuin heijastaa jonnekin itsensä ulkopuolelle Jumalan johon hän uskoo.

Uskova siis kuvittelee (esimerkiksi rukoillessaan) olevansa tekemisissä itsestään irrallisen, erillisen persoonan kanssa, mutta todellisuudessa keskustelee omien tarpeidensa ja niiden luoman heijastuksen kanssa.
Tällöin Jumala on ihmismielen sisäinen ajatelma. Jos ajatellaan Jumalaa kokemuksena, jossa ihminen kokee olevansa tekemisissä hänen ulkopuolellaan olevan persoonan ja voiman kanssa, joka lähestyy häntä ja on hänen kanssaan dialogissa, siis on hänestä (ihmisestä) riippumaton, niin Jumala onkin hänen ulkopuolellaan ja hänestä riippumaton vain hänen uskomisrakennelmassaan, ei todellisuudessa.
Ja tämä ilmeisesti on näkemyksesi, lähtiessäsi pohtimaan ja päättelemään uskovien älykkyyttä?

Tuollaisesta ennakkoasetelmasta käsin otat kantaa
asioihin - mutta siitä hetken kuluttua!
Nyt ensin vielä joitain ajatuksia kristillisestä uskosta ja sen sisällöstä:

* * *

Kirjoitan sinulle kristittynä. Uskon ihmisestä erilliseen, ihmistä lähestyvään ja häntä kutsuvaan Jumalaan, jonka kanssa voidaan olla suhteessa.

Kristillisessä ajattelussa usko ei ole (ainoastaan) uskomista. Uskolla on laajempi sisältö kuin vain "uskoa jotakin".
Usko on se uusi elämäntila, jossa elämme suhteessa Jumalaan. Hebr.12:1,2 kehottaa uskovia juoksemaan kestävinä edessä olevassa kilvoituksessa "silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen."
Elävä usko ilmenee Jumalan vaikuttamina tekoina. Ulkopuolinen ympäristö eli toiset ihmiset ei näe vaikuttavaa Jumalaa sinänsä, ainoastaan vaikutuksen seuraukset, jotka ilmenevät muuttuneina elämäntapoina jne.
Vastakohtana elävälle uskolle Jaak.2:19 mainitsee uskon josta puuttuu antautuminen Jumalan todellisuudelle eli persoonallinen, elävä suhde; tästä "voimattomasta" uskosta 2:19 sanoo: riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
Siis minkä riivaajat uskovat?
Että Jumala on! Enemmänkin: riivaajat tietävät että Jumala on - ne myös reagoivat Hänen todellisuuteensa, eli "vapisevat".

Usko johonkin ihmisen ulko- ja yläpuolella olevaan henkeen/persoonaan/kokemukseen, jota ihminen nimittää "Jumalaksi" (tai vaihtoehtoisesti "korkeammaksi voimaksi" ym.), ei vielä ole kristillistä uskoa. Se ei ole henkilökohtainen, persoonallinen suhde Häneen joka on "uskon alkaja ja sen täyttäjä", tosi Jumala.

* * *

Mitä Raamattu opettaa Jumalan ja ihmisen suhteesta?
Lähtökohta: Jumala on Pyhä.
Se tarkoittaa että Jumala ei ole ihmisen määritelmistä, uskosta tai uskon puutteesta riippuvainen. Hän on juuri se joka Hän on.
"Minä olen se joka minä olen".

Ihminen on kolminainen: ruumis, sielu, henki. Kolmijakoisuudessaan ihminen on yksi kokonaisuus, ymmärtääksemme tätä kokonaisuutta meidän on hahmoteltava sitä näin. Ihmisolemuksessa on eritasoista toimintaa ja kaikki tämä toiminta on yhteydessä keskenään. Esimerkiksi sielu ei voi olla täysin riippumaton ja toimia itsekseen erillään ihmishengestä ja ruumiista eli kehosta.
Jumala on Henki ja Hän kommunikoi ihmisen kanssa hänen henkensä kautta. Jumala siis ei kommunikoi ihmisen kanssa sielun (tunnekokemukset) kautta, vaan hengen kautta.
Raamatun mukaan ihmishenki on Jumalaan nähden kuolleessa tilassa - jos ja kun suhde eli yhteys Jumalaan puuttuu. Tästä Uusi testamentti mainitsee mm.: "te olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne".

Erotuksena kuolleesta eli uskonnollisesta uskomisesta, joka on sielun, ihmisen ajatusten ja tunteiden toimintaa, kristillinen usko on elävää, siinä on Jumalan itsensä elämä, "Kristus teissä". Tämä yhteys toteutuu Pyhän Hengen kautta - jota sanotaan mm. lapseuden Hengeksi ja pelastuksemme sinetiksi - meidän hengessämme.
Pyhän Hengen luoman yhteyden perusteella Uudessa testamentissa sanotaan jopa niin, että olemme "yksi henki Jumalan kanssa".
Jeesus puhuu samasta asiasta vertauksessaan viinipuusta: "Minä olen viinipuu, te olette oksat" (Johanneksen evankeliumin 15.luku). Sanomattakin lienee selvää että puun elämä virtaa sen oksissa?

Uskonnollisessa elämässä IHMINEN PYRKII TEKEMÄÄN uskontonsa vaatimaa hedelmää, mutta kristityn sisimmässä JUMALA VAIKUTTAA hedelmän syntymisen. Ainoa mitä Jeesus Kristus edellyttää vaikuttaakseen omissaan hedelmää Hengen ykseyden kautta, on tuleminen suhteeseen, antautuminen ja kuuliaisuus Hänelle.
Jeesus on kaiken hengellisen elämän lähtökohta.

Itse olen kokenut että hengellinen elämä on tosi rikasta kun Jeesus saa olla minulle sekä lähtökohta, keskipiste että päämäärä. Koska Hän ottaa huomioon koko ihmisen ja ihmispersoonan hyvinvoinnin, tähän sisältyy hyvinvointi myös sielun ja ruumiinkin osalta. Voin elää kokonaisvaltaisesti tyydytettyä elämää - vain silloin, kun Jeesuksella on elämässäni ja sisimmässäni paikka Herrana.
"Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?" 1.Kor.6:19.

Matt.1:23 toteaa että Jeesuksen nimi on "Immanuel":
Jumala meidän kanssamme.
Jeesuksessa Kristuksessa "Minä Olen" (=todellinen, määritelmistämme riippumaton Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, perusedellytys, ehdoton Pyhä) on "meidän kanssamme".

* * *

Pyhyydestään johtuen (koska Hän on juuri se joka Hän on) Jumala ei voi olla kanssamme ilman välittäjää. Sekä ihminen että Jumala tarvitsee tämän välittäjän. Jeesuksen.

Jumalan pyhyys ei ole ainoastaan "ajatuksellista" pyhyyttä, joka tarkoittaa ettemme voi sitoa Häntä määritelmiimme. Se on ennen kaikkea pyhyyttä-itsessään. Jumala on olemuksellisesti pyhä: kokonaan valkeutta, ehdotonta oikeudenmukaisuutta. Hänessä ei ole mitään väärää, ei minkäänlaista mahdollisuutta petollisuuteen, ei mitään kaksimielisyyttä.

"- - ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille - minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen. Ja tämä on se sanoma, jonka me olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
1.Joh.1:2-7.

Ihmiselle Jumalan pyhyys ilmenee kuluttavana, kiivaana tulena ja kirkkautena, jota syntinen olemuksemme ei kestä. Tämä ilmenee monesta Raamatun kohdasta niin Vanhassa kuin Uudessa testamentissa.
Ilman anteeksiantamuksen todellisuutta Jeesuksessa ei kukaan voisi olla tekemisissä Jumalan kanssa "kasvoista kasvoihin" menettämättä henkeään.
Jopa uskovalle, joka lähestyy Pyhää turvaten Jeesuksen vereen ja on siis hengellisesti Häneen liitetty, konkreettinen pyhyyden kokeminen voi olla suorastaan musertava, mm. Ilm.1:17.

Raamatun opetuksen mukaan ihminen siis on erillään Jumalasta ja tämä erillisyys, jossa ihmiseltä puuttuu olemuksellinen pyhyys, samanlaisuus Jumalan kanssa, on syntisyyden syvin olemus, josta sitten versoavat erillisyyden hedelminä synnilliset teot.

Yhteys Jumalaan löytyy Jeesuksen kautta.
Usea kohta Uudessa testamentissa ja myös Vanhassa kertoo tästä Jeesuksesta että hän on yhtä Luojan kanssa. Jumalan Poikana hän syntyi maailmaan sovittaakseen meidät Jumalan kanssa ja tehdäkseen meidät Hänen lapsikseen.
Jeesus on paljon enemmän kuin vain hyvä henkinen opettaja ja uskonnollinen guru.
Kol.1.luku ilmoittaa yksiselitteisen selvästi että kaikki on jo aikojen alussa luotu Jeesuksen kautta ja "häneen". Vanhassa testamentissa mm. sananlaskut luku 8 puhuu samasta asiasta - käsittääkseni Jeesus ilmaisee näissä jakeissa itseään, kertoen ensinnäkin Jumalan kutsusta tulla Hänen luokseen (jakeet 1-9), Hänen tuntemisensa sisällisestä rikkaudesta, joka on suurempi aarre kuin maailman rikkaudet (10-21), olemuksestaan kaiken luodun, näkymättömän ja näkyvän esikoisena ja osuudestaan luomistyössä (jakeet 22-31), päättyen jälleen kutsuun tulla hänen luokseen, koska vain hänessä on pelastus ja elämä (jakeet 32-36).
"Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa." (Snl.8:35,36).

* * *

"- - joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." Matt.16:25.

Anteeksiantamus, jossa pyhä Jumala antaa syntimme anteeksi Jeesuksen sovintotyön tähden, koska Hän kantoi rangaistuksen ristillä kuollessaan puolestamme ja näin täyttäen pyhyyteen sisältyvän oikeudenmukaisuuden vaatimukset, ei ole jokin erillinen teko jossa Jumala Jeesukseen katsoen sanoisi: annan anteeksi.

ANTEEKSIANTAMUS ON JEESUKSESSA JA SITÄ EI VOIDA SAADA ERILLÄÄN HÄNEN OLEMUKSESTAAN. Siksi mikään ulkonainen teko (kaste tai ehtoollinen) ei itsessään tuo anteeksiantamusta.
Edellytys on suhteeseen tuleminen: syntisyyteensä myöntyminen ja henkilökohtainen ratkaisu Jeesuksen puoleen. Tämä on "uudestisyntyminen" jossa Jumala - uskon perusteella - antaa ihmisen sisimpään Pyhän Hengen, näin synnyttäen ihmisen kokonaan uuteen elämäntilaan, elävän uskon todellisuuteen.

Jumala siis ikäänkuin "pukee" meidät Kristukseen, asettaa "sisälle" anteeksiantamukseen.
Siksi uusi elämä (eli kristillisyys) on elämää armossa: se ei perustu legalistisiin ponnistuksiin vaan toisen tekoon meidän edestämme ja hyväksemme.

* * *

Raamatun alkulehdillä kerrotaan syntiinlankeemuksesta, jossa ihminen "syö" eli ravitsee itseään jollakin jonka Jumala on kieltänyt, näin joutuen olemuksellisesti eroon Hänestä: ihminen huomaa olevansa alasti.
Uskon että kyseessä oli jotakin paljon traagisempaa kuin huomio: ahaa, minulla ei ole vaatteita. Käsitykseni mukaan ei ole kysymys niinkään fyysisestä alastomuudesta. Fyysinen alastomuus tuli häpeälliseksi VASTA sen kautta kun ihminen irtoaa konkreettisesta yhteydestä Jumalaan ja joutuu synnin valtaan. Häpeä ei ole alastomuudessa sinänsä vaan erillisyydessä.
Ehkä voidaan sanoa että alussa, katkeamattomassa yhteydessä Jumalaan ihminen oli Jumalan kirkkauteen puettu, jumalallinen olento. Ainakin se on totta että ihminen ei tuntenut eikä nähnyt itseään erillään Jumalasta, sellainen olotila oli tuntematon.
Syntiinlankeemuksen seurauksena "heidän silmänsä avautuivat ja he huomasivat olevansa alasti".
Ensimmäinen Jumalan kysymys ihmiselle löytyy tämän tapahtuman yhteydestä:
"MISSÄ OLET?"
Aadamin vastaus: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin." 1.Moos.3:10.

Nyt tulee tulkintaani:
Kun Jumala kysyy "MISSÄ OLET" se voidaan myös kääntää muotoon: Missä olet suhteessasi minuun, mikä on olemuksesi luonne ja asema minuun nähden?
Kuullessamme "Jumalan askeleet" - tullessamme tietoisiksi sisimmässämme olevasta tarpeesta löytää Hänet, josta olemme erillämme - ehkä se on omatunnon ääni tms. - voimme mekin "lymytä". Pukeutua uskonnollisuuteen on yksi tapa korvata elävä ja aito jumalasuhde.
Näin ollen uskonto on Jumalan vihollinen! Ainakin silloin jos kyseessä on ihmislähtökohtaista ja sielullista toimintaa - siinä aito korvataan jäljitelmällä.
Tässä mielessä ateismi ja uskonnollisuus vastaa samaan psykologiseen tarpeeseen:
lymytä ja "kätkeytyä" todellisuudelta, jossa olemme alastomia ja paljastettuja.

Puhuessaan itsessään olevasta pelastuksesta Jeesus puhuu "lihansa syömisestä ja verensä juomisesta" - jälleen viittaus syömiseen: kuten lankeemus tuli "syömisen" kautta, samoin on pelastuksen laita. Se on tulla sisällisesti osalliseksi jostakin.
Uskonnolliset fariseukset olisivat kyllä voineet hyväksyä Jeesuksen opetukset eettisinä ohjeina, mutta Jeesus teki pelin säännöt täysin selväksi ja osoitti mistä elämässä on kysymys.
Hän ei osoita pelastusta tekojen eli uskonnon tienä: "noudata minun opetuksiani niin sinä pelastut", vaan: sinun täytyy tulla osalliseksi minusta itsestäni.
Raamatun mukaan moni loukkaantui Jeesuksen sanoihin hänen "syömisestään" ja totesi että "tämä on kovaa puhetta, kuka kärsii tätä kuulla"?
Kuitenkin symboliikka oli sen ajan juutalaisille varsin tuttu.
Edelleenkin on niin että joka vain tahtoo kuulla Jumalan puheen Hänen kutsuessaan ihmistä pois erillisyyden vankilasta yhteyteensä, kykenee sen varmasti kuulemaan - toiset jäävät kiinni sanoihin ja tulkintoihin "lymytessään" Jumalaa uskonnolliseen väittelyyn ja tekosyihin miksi eivät voi antautua Jeesukselle ja miksi Jumalan sana on "liian kovaa puhetta".

* * *

Vielä kristittynäkin ihmisen olemuksessa säilyy taipumus ja halu päättää asiat itse, pysyä erillisyydessä ja hallita itse itseään, määritellä asiat omien mittapuidensa ja halujensa mukaan. Tätä olemuksemme "pimeää" osa-aluetta kristillinen terminologia nimittää "lihaksi" - kyse ei ole ruumiillisuudesta, siis tässä yhteydessä sanaa "liha" ei voida tulkita "ruumis", vaan oikeastaan "oma minä".
Ne jotka luovuttavat itsensä Jeesukselle, antautuen toisen eli Jumalan hallintavaltaan, kadottavat vanhan, itsekkäästi elettävän elämän jota hallitsi oma minä, ja löytävät uuden, todellisen elämän jossa Kristus on koko persoonamme hyvinvoinnin lähde.

Kristityn elämässä on loppuun saakka "lihan ja hengen ristiriita". Käytännössä tämä merkitsee meissä olevia haluja päätellä asioita omien inhimillisten mukavuusnäkökohtien ja tunteellisten oikkujen mukaan - siksi Jumala on antanut meille apukeinon, kuinka voimme "pitää lihamme ristillä" ja elää synnin orjuudesta vapautettua elämää.
Sisällisesti auttajamme on Pyhä Henki, joka vahvistaa tahtoamme ja parantaa meitä, mutta tarvitsemme myös Jumalan sanan, joka on Raamatun kirjoitettu ilmoitus. Pyhä Henki toimii sanan kautta avaten sitä sisäiseksi rikkaudeksi.

"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."
Hebr.4:12,13.

Ilmestyskirjan 3:14-22 ylösnoussut ja kirkkauteen korotettu Jeesus puhuu Laodikean seurakunnalle, kirjurinaan Patmoksen saarelle maanpakoon karkotettu apostoli Johannes. Tekstistä käy ilmi että se on osoitettu langenneille uskoville, jotka ovat alkaneet luottaa omiin tekoihinsa ja korvanneet Jeesuksessa olevan armon omilla teoillaan, he luottavat armoon ja luulevat olevansa hengellisesti rikkaita, vaikka eivät enää ehyesti ravitse itseään Kristuksella ja ovat joutuneet lihallisuutensa pettämiksi.
Ilm.3:14-22 on varoituksen sana tällaisille uskoville: jos parannusta ei tapahdu "olen minä oksentava sinut suustani ulos", jae 16.
Jaetta 20 on perinteisesti käytetty ei-uskovien kutsumiseen Herran luo ja hyvä niinkin, kyllä jae siihenkin soveltuu, mutta tekstiyhteydessä luettuna kyse on kristilliselle seurakunnalle annetusta kutsusta. Herra tahtoo uudelleen päästä seurakunnan (ja yksittäisen kristityn) sisäisen elämän hallitsijaksi:

"Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ilm.3:18-20.
Ja vielä:
"Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa." Ilm.3:21.

Tuon ajan juutalaisuudessa ateriayhteys merkitsi syvää (syvintä?) mahdollista keskinäistä yhteyttä. Toisen kutsuminen kotiinsa syömään oli suuri ystävyyden ja luottamuksen osoitus.
Fariseukset arvostelivat ankarasti Jeesusta juuri tästä syystä, koska hän söi ja joi huonomaineisten ja paheellista elämää viettäneiden kanssa. Samalla fariseukset kuitenkin olivat sokeita omalle "paheellisuudelleen", jonka he peittivät uskonnollisella hurskastelullaan. Jeesuksen sanojen mukaan he olivat kuin kalkittuja hautoja: päältäpäin kauniita katsella, mutta sisältä täynnä kuolleita luita, hävitystä ja ryöstöä.

Ilm.3:20 Jumala ilmoittaa että ihmisen on mahdollista päästä syvään keskinäiseen luottamukseen ja rakkaussuhteeseen, avoimuuteen ja kiinteään seurusteluyhteyteen Hänen kanssaan.

* * *

Raamattu on monitasoinen kirja!
Esimerkiksi Korkea Veisu (=Laulujen Laulu) kertoo myös erotiikan kauneudesta ja seksuaalisuuden siunauksesta avioliitossa, jossa puolisot sitoutuvat toisiinsa rakkaudessa - on siis täysin väärä ajatus että kristillisyys olisi seksuaalikielteistä! - , mutta samalla siinä on selkeä hengellinen taso vertauskuvana "yljän" (Kristus) ja "morsiamen" (seurakunta) suhteesta.

Yksilötasolla uskova voi kokea kuinka hän, päästäessään Jumalan sisimpänsä hallitsijaksi ja Herraksi, näin luopuen itsekkäästä, oman minän mukaisesta elämästä, saa pääsyn Jumalan sydämen kaikkiin rikkauksiin.

Esimerkiksi jakeessa 1:1 "sinun rakkautesi on suloisempi kuin viini" mieleeni nousevat Uuden testamentin puolelta sanat "älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä."
Jeesuksen opetuksen mukaan meidän ei tule rukoilla kuten uskonnolliset ihmiset, jotka luottavat sanajärjestyksiinsä ja monisanaisuuteensa, vaan on rukoiltava "kammiossa" ja niin "Isä joka salassa näkee, myös salassa maksaa". Jälleen korostetaan syvää keskinäistä yhteyttä ja luottamuksellista suhdetta.
Korkea Veisu 1:4:
"Vedä minut mukaasi, rientäkäämme!
Kuningas on tuonut minut kammioihinsa.
Me riemuitsemme ja iloitsemme sinusta,
me ylistämme sinun rakkauttasi enemmän kuin viiniä;
syystä he sinua rakastavat."

Korostan ajatusta:
KUN uskova päästää Jeesuksen sydämeensä olemaan "ylkä", hän saa "morsiamena" vapaan pääsyn Herran sydämen aarteisiin.

"Rakkaani on minun, ja minä hänen - hänen, joka paimentaa liljojen keskellä" (2:16). Kaunis kuva Kristuksen sisällisestä tuntemisesta, "hänen tuntemisensa tuoksusta".
Edellinen jae (2:15) voidaan nähdä kehotuksena helmasyntien ja "pienten", helposti huomaamattomiksi jäävien synnillisten asenteiden kitkemiseen, jotka helposti (jos niitä puolustellaan ja suvaitaan) estävät eheän seurustelun Jumalan kanssa.
"Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa."

* * *

Innostuimpa kirjoittamaan laajalti...
No, kohta pitää lopetella ja rientää saunaan.
Palaan kuitenkin kirjoitukseesi ja käsityksiisi uskovan ihmisen älykkyydestä:

Viittaat
- uskovien käsitykseen pienuudestaan, jossa he katsovat parhaaksi turvautua Raamattuun ja sen vastauksiin,
- (seurakunnan auktoriteettien) kehotukseen "olla tuottamatta omia ajatuksia ja elämänkatsomuksia", koska "totuus on jo kirjoitettuna Herran sanaan,
- "usko on se mikä ratkaisee, ei ajattelu. Toisinsanoen... tunteet, eivät järki",
- "uskonnollisuuden saama jalansija perustuu siihen, että sitä ei tule millään muotoa järkiperäisesti kyseenalaistaa. Raamatussa on satoja ristiriitaisuuksia sen eri kirjoittajien välillä" etc.,
- ei-rationaaliseen uskominen on ihmeellistä.

Varmaan olen tässä kirjoituksessani jo vastannut, osittain ainakin näihin?

Vielä:
Ihminen saa ja hänen tuleekin pienuudessaan miettiä asioita. Ihminen voi myös järkiperäisen ajattelun seurauksena tulla johtopäätökseen ettei järki ole kaikki ja ettei järki riitä kaikkea selittämään. Näin avautuu ovi mahdollisuudelle käsittää ihmisyys laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

* * *

Että turvaudun Jumalan sanaan - se ei ole minulle todellisuuden realiteettien pakenemista vaan niiden kohtaamista yhteydestä käsin.
Koska olen henkilökohtaisen ajattelun ja kokemuksen kautta tullut vakuuttuneeksi että on Jumala ja että Jumala puhuu sanansa kautta jonka Hän on antanut auktoriteetiksi.

Jumala ei vaadi ketään uskonnollisesti uskomaan jotakin jonka uskominen olisi mahdotonta. Hän itse on tehnyt ja tekee uskomisen mahdolliseksi. Lähtökohta ei ole "tämän tai tuon" uskomisessa, vaan rehellisyydessä ja avoimuudessa kohdata todellisuus.

"Ristiriitaisuudet" osoittavat enemmän Raamatun totuudellisuutta kuin sen valheellisuutta.
On hämmästyttävää että niin pitkän ajan kuluessa niin useat eri henkilöt ovat voineet kirjoittaa sisällisesti niin yhtenäisen kirjan, monet kirjoittajista toisistaan tietämättä ja toistensa kirjoituksia tuntematta. Tämä kirja täydentää ja selittää itse itseään.
Raamattu on sisällisesti Jumalan sanaa, mutta se on tullut ihmisen kautta. Useat henkilöt joilla on erilainen tausta ja koulutus ovat oman kokemuksensa läpi kirjoittaneet todistuksensa Jumalasta - tämän todistuksen on Jumalan Henki inspiroinut ja valvonut sen muotoutumisen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut häivyttää kirjoittajien kulttuuritaustaa ja yksilöllisyyttä.

Useat puolueettomat tutkijat ovat tulleet johtopäätökseen että Raamattu on kuin eri todistajien kuvaukset oikeudessa. Jokainen tilanteessa läsnäollut kuvaa tapahtumaa hieman eri sanoin, painottaen erilaisia yksityiskohtia, mutta jos he ovat rehellisiä niin näistä kuitenkin muodostuu kokonaiskuva, jonka perusteella voidaan päätellä tapahtumien oikea kulku.

Jumalan sana avautuu ja avaa "tapahtumien oikeaa kulkua" yhteydestä käsin. Jos tahdomme olla Jumala yli todellisen Jumalan ja itsestämme käsin tutkia Hänen sanansa omien ennakko-olettamustemme mukaan, niin sen varsinainen sisältö jää varmasti salatuksi ja löytämättä.

Voi voi... Nyt tulee kiire saunaan!
:)))

En kehoita sinua uskomaan jotakin tai joitain asioita. Kristillinen usko ei ole käännytyksen tulos. Käytä edelleen järkeäsi ja anna sen johtaa oman pienuuden löytämiseen, rajallisuuden tunnustamiseen - ja ole valmis kuulemaan "Jumalan askelten ääni" kätkeytymättä.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää.

"Jos Jumala loi kaiken elävän, jonkun on täytynyt luoda Jumalakin. Kukahan sen teki?"
Tämäkö on nöyrää, oikeasti rehellistä ja kriittistä ajattelua?

Päättelen tähän. Ciao.

* * *

Nämä oli tällaisia nopeasti kirjoitettuja rouheita enkä ehtinyt käydä läpi kaikkia mahdollisia kirjoitusvirheitä. En myöskään esitä mitään aukotonta tai yhtä ainoaa kattavaa teologista tulkintaa. Sen tiedän että Jeesus elää.

Sic transit gloria mundi.

"Usein kuultu toteama:"Ihmisen ei pienuudessaan tule miettiä asioita vaan turvautua Jumalan sanaan eli Raamattuun, jossa on kaikki vastaukset siitä kuinka ihmisen tulee olla, elää ja rakastaa. "

En tiedä, millaisissa piireissä liikut ja mitä siellä kuulet, mutta minun korviini ei tuollainen toteamus ole koskaan sattunut. Vai onko sinunkin väitteesi vain jonkun oletus siitä, miten uskovat keskustelevat ja päättely sitten oman olettamuksen pohjalta tyyliin: uskovat sanovat näin, mutta minä sanon näin, ja sama vielä pari kertaa? Tässä taas hyvä esimerkki em. tyylistä:

"Ihmisiä kehotetaan olla tuottamatta omia ajatuksiansa ja elämänkatsomuksiaan asioista, olematta niitä pohtimatta, koska totuus on jo kirjoitetu Herran sanaan."

Itse olen kuullut uskontokeskusteluiden yhteydessä kehoituksen uskoa Raamattuun ja että sitä lukemalla totuus ja viisaus löytyvät.

Kun keskustelussa päästään luomiskertomukseen saakka ja pohditaan sen paikkaansapitävyyttä, aina tulee vastaus: No, mutta sehän on vain vertauskuvallista.

Nykytiedon mukaan ihminen on kuitenkin kehittynyt hieman eri tavoin, kuin Raamatun ensilehdillä kerrotaan.

Mihin kohtaan Raamatussa tulee uskoa ja mihin ei?

Älykkyys on nykypäivänä yliarvostettu ominaisuus ja sen merkitystä ylikorostetaan. Todellisuudessa elämässä menestymisessä ja pärjäämisessä älykkyyttä tärkeämpiä ovat aivan muut asiat: tahdonvoima, lujaluonteisuus, sosiaalisuus, fyysinen viehätysvoima, kauneus ja työteliäisyys. Älykkäistä ihmisistä tulee vain syrjäytyneitä nörttejä.