RKP-palstan mielivalta (=puolueelliset) poistot

Mielivaltaisuus on palannut täydessä mitassaan RKP-palstalle tehtävänsä väärin ymmärtäneen sensorin johdosta. Mittani alkaa täyttyä kun mielivalta aina näyttää palaavan.
Kun kaksi asiallista ja sisällöltään totuudellista vastaustani on poistettu, laitan tämän tähän:
"
Skandinaavit EIVÄT asustelleet rannikoillamme ennen suomalaisia ja saamelaisia. Rannikkoruotsalaisuus alkoi 1200-luvulla ja sitä ennen kyseiset alueet olivat kokonaan suomenkielisiä. Vielä varhemmin samat alueet olivat osin saamenkielisiä.
Saamenkieli kuuluu suomensukuisiin kieliin.

On lisäksi vakuuttavia viitteitä sille, että vielä varhaisemmin esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan nykyisin ruotsinkielinen rannikkokaistale oli ainakin osaksi kelttiläis-germaaninen kieleltään.
Kyseinen väestö EI tullut Skandinavian kautta, vaan suoraan nykyisen Hollannin ja Saksan suunnalta.
Kyseinen väestö suomenkielistyi, ennen paljon myöhempää (1200-luku) ruotsinkielistymistä.
Laajasti tätä kysymystä tarkastelee Heikki Klemetti: Vierasperäisiä muinaisnimiä Etelä-Pohjanmaalta ja muualta Suomesta (WSOY, 1950, 483 s.). Suosittelen.

Tällä palstalla esitettyjen, maamme historiaa vääristelevien väärien väitteiden oikaisu on jälleen tullut vaikeaksi mielivaltaisten poistojen johdosta innokkaan, asiallisuudesta piittamattoman sensorin johdosta.
"

3

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä oikaisupuheenvuoro RKP-palstalta on täällä samasta syystä kuin avauskin:

      Valitettavasti vääristeleviä väitteitä oikaisevat ja samalla asialliset puheenvuorot sensuroidaan pois täältä muutamassa minuutissa.
      Tuskin on monikaan väittänyt, etteikö Suomi olisi jotain hyvääkin saanut 700 vuoden aikana.
      Tosiasia kuitenkin on, että varsinainen kehitys käynnistyi, kun Keisari Aleksanteri I perusti Suomen valtion MEITÄ suomalaisia varten ja jätti kerätyt verot Suomen kehittämistä varten.

      Kun moni silti haluaa korostaa Ruotsin vallan, pääasiassa muualta Euroopasta lainaamia käytäntöjä, kannattaa vastavuoroisesti muistaa Ruotsin kiitollisuudenvelka Suomea kohtaan. Ilman Suomen antamaa lisävoimaa (sotilaat, verot) olisi länsinaapurinamme todennäköisesti Tanskan maakuntia. Ilman Suomea ei Ruotsi olisi pärjännyt verivihollistaan Tanskaa vastaan.
      Ilman suomalaisia ei olisi myöskään ollut Ruotsin ns. suurvalta-aikaa.

      Vain terveet kansojen suhteet palvelevat kumpaakin osapuolta. Epäterveet suhteet ovat sensijaan toisen hyväksikäyttöä toisen kustannuksella. Sitä Suomi joutui kärsimään liiaksi.
      Kieltämättä tyly, mutta valitettavan tosi oli Gustaf III:n Kamariherran, vapaaherra Gustaf Ehrensvärdin lausunto, jolla hän yritti estää kaupunkioikeuksien antamisen Tampereelle ja Kuopiolle (ja vastustus viivästyttikin asiaa pari vuotta):

      "Finland inte borde tillåtas uppblomstra, dels därför att det skulle innebära konkurrens med Sverige, och dels därför att ett mer utvecklat Finland skulle uppväcka Rysslands rovlystnad och tvinga Sverige till dyra försvarsanstalter och kanske krig."
      (Dagboksanteckningar förda vid Gustaf III:s hof (P.A.Norstedt & Söner, 1877-78)

      Odotan että sivuston vastuullinen pysäyttää RKP-palstan sensuroijan törkeän toiminnan.

    • Kontra

      RKP-palstan törkeästi asiallisia, mutta ei itselleen epämieluisia sanomia poistava sensuroija jatkaa mellastustaan. Eikö Suomi24:n vastuullinen toimittaja jo lopeta tätä moraalitonta touhua?
      Asiattoman poiston jälkeinen sanomani on alla. Saa nähdä montako minuutia se pysyy esillä RKP-palstalla:
      "
      Totesin linkkien olevan viidennen käden tietoa, jota sen lisäksi ei pääosin edes ole saatavilla käsiteltystä asiasta.
      Siksi viittasin alkuperäisempiin julkaisuihin, kuten asiaa nimenomaisesti käsitteleviin väitöksiin ja muihin asiallisiin ja kirjastosta saatavissa oleviin kirjoihin.
      .
      Vaivannäöltä, siis vastauksilta kysymyksiinne putosi taas pohja, kun sensuroija poisti asiallisen vastaukseni muutamassa minuutissa.
      Valitettavasti en tällä kertaa tätä vastaustani tallentanut muualle, enkä sitä ehdi uudelleen kerätä.
      Palstan sensuroija toimii sääntöjä törkeästi rikkoen.
      Hänen ainoa tarkoituksensa on asiallisen keskustelun estäminen.
      "

    • Kontra

      Esitän kunnioittavasti Suomi24 vastaavalle toimittajalle, että tämä vihdoin puuttuisi Politiikka/RKP-palstan sensorin mielivaltaiseen tomintaan.
      Tapana palstalle on, että Ankdan tai muu esittää perättömiä väitteitä. Kun näitä oikaistaan asiallisesti ja tosiasioihin tuketuen, sensori poistaa oikaisun viidessä minuutissa.

      Oikaisuni Ankdamin sanomaan sensori juuri poisti, eikä sitä enää ole thän laittaa.
      Laitan siksi tuoreen oikaisun toiseen sanomaan. Pelkään että mielivalta on senkin jo poistanut:
      "
      En ymmärrä kommenttisi asennetta. Sanan ja painovapautta koskien kerroin asiat kuten ensimmäisessä viitteessäsi, siis Anders Chydeniuksen ansioihin viitaten. Viittasin myös "lähes" alkuperäislähteeksi asiasta katsottavaan Danielsin-Kalmarin teokseen.
      Siihen ei viitteesi lainkaan viittaa, vaikka olisi varmasti ollut syytä.

      Samoin kerroin painovapauslain kumoamisen aivan kuten viitteessäsi. Kerroin myös että tätäkin on käsitelty Danielson-Kalmarin kirjasarjassa, jonka voi lainata kirjastoista tai ostaa halvalla antikvaarilta.

      Mitä tulee toiseen viitteeseesi, se on aivan asiallinen, enkä ole esittänyt siihen nähden ristiriidassa olevaa.

      Mutta yksi sensorin poistoista liittyi 1850 asetukseen. Sitä koskeva perustutkimus on:
      Yrjö Nurmio Taistelu suomen kielen asemasta 1800-luvun puolivälissä - Vuoden 1850 kielisäännöksen syntyhistorian, voimassaolon ja kumoamisen selvittelyä (WSOY, 1947, 416s.)

      Kaivapa siitä luotettava esittelyviite, kun itse syvennyn alkuperäisempiin lähteisiin.
      Muista että nettiviite (Wiki tai senkaltainen) EI OLE OIKEA LÄHDE, mutta on usein sopiva alkuesittely, MUTTA VAIN JOS siinä on viitteitys alkuperäisempiin lähteisiin.
      "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3381
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2076
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1865
    4. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1861
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1778
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1572
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1430
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    9. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1377
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1324
    Aihe