Mitä Putin meinaa

Putin on tietenkin tehnyt joitain vastenmielisiä asioita, mutta hän ei ole syyllinen niihin moniin syytöksiin, joita Illuminati levittää kostona, kun hän kieltäytyi yhteistyöstä sen kanssa.

Useimmissa tapauksissa sen käskyläiset ovat vastuussa siitä, mitä on pidetty hänen tai hänen maansa tekemänä – viime aikoina kyse on ollut sekaantumisesta toisten maiden vaaleihin ja isän ja tyttären myrkyttämisestä Iso-Britanniassa. Putin on aiheellisesti kieltänyt sekaantumisen, mutta maailmanlaajuinen mielipide on "syyllinen", tuo Illuminatin julistama tuomio. Ja venäläisten trollien osoittaminen sormella siinä, että ne vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin ja pahentavat jakautuneisuutta, antaa näille trolleille kunnian asioista, joita Illuminati tekee poliitikkojen ja korruptoituneen valtavirtamedian ja sosiaalisen median kautta.

Putin ei halua kylmää sotaa, puhumattakaan "kuumasta" sodasta, jonka Illuminati haluaa lännen julistavan Venäjää ja Irania ja kenties Pohjois-Koreaa vastaan, missä se yrittää kaikin mahdollisin keinoin estää monikansallisten keskustelujen rauhanomaisen lopputuloksen. Ei ainoastaan taistelukentillä tarvita sen yritysten valmistamia sotakoneistoja, vaan se tarvitsee myös väkivallan ja pelon matalia värähtelyjä säilyttääkseen olemassaolonsa. Näin Venäjän presidentin rankaiseminen sen vuoksi, mitä hän ei tehnyt Illuminatin hyväksi, on muuttunut siksi, mitä hän tekee Illuminatille: hän on yksi päätekijöistä, jotka tekevät yhteistyötä suljettujen ovien takana lopettaakseen sen katalien toimien kansainvälisen verkoston, saattaakseen sen lailliseen vastuuseen ja saadakseen aikaan maailmanrauhan
7129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rauha olisi tervetullut koko maailmaan. Rahasta vain on tullut uusi uskonto ja joka kontrolloi rahaa haluaa kontroloida koko planeettaamme. Mutta eiköhän se ala olla historiaa, kun Nesara laki astuu voimaan jenkeissä ja sen jälkeen koko planeetalla.

Äänestä
  • Onneksi Putin on mies, joka vastustaa rahan valtaa. Milloin maailma oivaltaa, etä Putin on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen filantrooppi?

    Äänestä

  • Putinille_Nobel kirjoitti:

    Onneksi Putin on mies, joka vastustaa rahan valtaa. Milloin maailma oivaltaa, etä Putin on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen filantrooppi?

    Raha ei enää merkitse mitään jos itsellä on muutama kymmenen miljardia. Muista viis.

    Äänestä

  • Putinille_Nobel kirjoitti:

    Onneksi Putin on mies, joka vastustaa rahan valtaa. Milloin maailma oivaltaa, etä Putin on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen filantrooppi?

    Ei kai noin huonoa vitsiä uskota edes Venäjällä?

    Äänestä

Verkkosivusto+joka+oli+vastuussa+noin+70+%+:sta+ihmiskaupasta,+suljettiin+FBI:n+pidätysten+toimesta.+Myös+muutama+muu+operaatio+suoritettiin+joka+sinetöi+näiden+sairaiden+ihmisten+kohtalon.+Normaalilla+ihmisellä+tulee+olemaan+vaikeuksia+uskoa+että+tämän+tason+raakuutta+on+olemassa,+mutta+kun+se+ymmärretään,+eliitin+on+paras+valmistautua+tuomioon."

Äänestä

Putin on hyvä jätkä.

Äänestä

Raju uni paljastaa:
Unessa henkilö, jonka sittemmin valveilla tunnistin melko korkealla todennäköisyydellä oligarkki Oleg Deripaskaksi, yritti tappaa Putinin osana salaliittoa, jossa oli mukana muitakin. Putin selvisi ja ehkä toipuikin, vaikka haavoittui pahoin. Deripaska kai ampui itsensä pistoolilla suun kautta. Unen henkilö vähintään näytti erehdyttävästi Deripaskalta, ellei ollut tämä.

Toki Putin lopulta syrjäytyi. Tällöin tilalle presidentiksi tuli "Ratin" tai "Rotin". En nähnyt tämän naamaa kuitenkaan. Nimesta tulee mieleeni mahtavista venäläisistä lähinnä Rotenbergien suku, joista kai Arkadi Putinin hyvänä ystävänä on selvästi etusijalla tähän rooliin, mikäli on yhä tuolloin elossa.

"Ratinin" aikakausi on alkuun lähinnä samantapaista kuin Putinin, vaikka aluksi häntä pelätään jopa Putinia enemmän jostain syystä, joka ei ole vielä meille ilmeinen. Lännen kanssa ei mene kovin hyvin ainakaan aluksi. Myöhemmästä en tiedä, koska uni ei käsitellyt sitä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15243337/deripaska-yrittaa-tappaa-putinin-tappaa-itsensa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Espavo kirjoitti:

Putin on tietenkin tehnyt joitain vastenmielisiä asioita, mutta hän ei ole syyllinen niihin moniin syytöksiin, joita Illuminati levittää kostona, kun hän kieltäytyi yhteistyöstä sen kanssa.

Useimmissa tapauksissa sen käskyläiset ovat vastuussa siitä, mitä on pidetty hänen tai hänen maansa tekemänä – viime aikoina kyse on ollut sekaantumisesta toisten maiden vaaleihin ja isän ja tyttären myrkyttämisestä Iso-Britanniassa. Putin on aiheellisesti kieltänyt sekaantumisen, mutta maailmanlaajuinen mielipide on "syyllinen", tuo Illuminatin julistama tuomio. Ja venäläisten trollien osoittaminen sormella siinä, että ne vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin ja pahentavat jakautuneisuutta, antaa näille trolleille kunnian asioista, joita Illuminati tekee poliitikkojen ja korruptoituneen valtavirtamedian ja sosiaalisen median kautta.

Putin ei halua kylmää sotaa, puhumattakaan "kuumasta" sodasta, jonka Illuminati haluaa lännen julistavan Venäjää ja Irania ja kenties Pohjois-Koreaa vastaan, missä se yrittää kaikin mahdollisin keinoin estää monikansallisten keskustelujen rauhanomaisen lopputuloksen. Ei ainoastaan taistelukentillä tarvita sen yritysten valmistamia sotakoneistoja, vaan se tarvitsee myös väkivallan ja pelon matalia värähtelyjä säilyttääkseen olemassaolonsa. Näin Venäjän presidentin rankaiseminen sen vuoksi, mitä hän ei tehnyt Illuminatin hyväksi, on muuttunut siksi, mitä hän tekee Illuminatille: hän on yksi päätekijöistä, jotka tekevät yhteistyötä suljettujen ovien takana lopettaakseen sen katalien toimien kansainvälisen verkoston, saattaakseen sen lailliseen vastuuseen ja saadakseen aikaan maailmanrauhan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu