Porvarispojat vetoavat aina siihen, että torpistahan oli sopimus joten ei torpparilla hätäpäivää. Kuitenkin he jättävät huomiottaa eräitä päivänselviä tosisasioita, kuten:
1. Läheskään kaikilla ei ollut sopimusta, oli vain jotain vanhoja suupuheita eikä isäntä halunnut sitoa itseään kirjalliseen sopimukseen.
2. Jos sopimus oli mutta isäntä rikkoi sopimusta niin kuka torppari uskalsi tai kykeni lähteä käymään oikeutta. Millä rahoilla ensinnäkin. Toisekseen niin tuomarit kuin lautamiehet olivat pitäjän rikkainta väkeä eivätkä he olisi suin surminkaan antaneet torpparin voittaa. Vaarallinen ennakkopäätös josta olisi seurannut vihatuksi tuleminen ja ainakin ystävien menetys.
3. Poikkeustilanteet kun torppari sairastui tai tuli työkyvyttömäksi tai peräti kuoli ja arenti jäi tekemättä. Silloin oli parempi kun isäntää ei ollut tullut suututettua, tarvittiin hänen myötämieltään kovasti tai edessä oli mieron tie. Kyllä fiksu torppari tämän otti huomioon.
4. Sopimukset, sikäli kuin niitä oli, olivat määräaikaisia eikä mikään laki velvottanut isäntää jatkamaan sopimusta. Hän saattoi lähettää sopimuksen päätyttyä torpparin pois ja ottaa toisen tilalle. Tätä muuten tapahtui jatkuvasti. Tämäkin piti ottaa huomioon ja otettiin myös nöyrästi "suomettumalla".
Torpparien aseman kuvaileminen turvatuksi on silkkaa valetta, lainsuojattomia he käytännössä olivat. Karmeimmillaan tämä toteutui jos isäntä sairastui vakavasti tai kuoli niin naisleski oli täysin isännän hyväksikäytettävissä mikäli ei halunnut lähteä lapsilauman kanssa tien päälle jotakin surkeaa murjua hakemaan tai kerjuulle.
1. Läheskään kaikilla ei ollut sopimusta, oli vain jotain vanhoja suupuheita eikä isäntä halunnut sitoa itseään kirjalliseen sopimukseen.
2. Jos sopimus oli mutta isäntä rikkoi sopimusta niin kuka torppari uskalsi tai kykeni lähteä käymään oikeutta. Millä rahoilla ensinnäkin. Toisekseen niin tuomarit kuin lautamiehet olivat pitäjän rikkainta väkeä eivätkä he olisi suin surminkaan antaneet torpparin voittaa. Vaarallinen ennakkopäätös josta olisi seurannut vihatuksi tuleminen ja ainakin ystävien menetys.
3. Poikkeustilanteet kun torppari sairastui tai tuli työkyvyttömäksi tai peräti kuoli ja arenti jäi tekemättä. Silloin oli parempi kun isäntää ei ollut tullut suututettua, tarvittiin hänen myötämieltään kovasti tai edessä oli mieron tie. Kyllä fiksu torppari tämän otti huomioon.
4. Sopimukset, sikäli kuin niitä oli, olivat määräaikaisia eikä mikään laki velvottanut isäntää jatkamaan sopimusta. Hän saattoi lähettää sopimuksen päätyttyä torpparin pois ja ottaa toisen tilalle. Tätä muuten tapahtui jatkuvasti. Tämäkin piti ottaa huomioon ja otettiin myös nöyrästi "suomettumalla".
Torpparien aseman kuvaileminen turvatuksi on silkkaa valetta, lainsuojattomia he käytännössä olivat. Karmeimmillaan tämä toteutui jos isäntä sairastui vakavasti tai kuoli niin naisleski oli täysin isännän hyväksikäytettävissä mikäli ei halunnut lähteä lapsilauman kanssa tien päälle jotakin surkeaa murjua hakemaan tai kerjuulle.
Vastaukset 100
Vanhimmat
”1. Läheskään kaikilla ei ollut sopimusta, oli vain jotain vanhoja suupuheita ”
Sopimus tehtiin aina ja se oli kirjallinen! Se tehtiin silloinkin kun kumpikaan osapuoli ei osannut edes lukea ja kirjoittaa! Olen omin silmin nähnyt lukuisia vanhoja sopimuksia!
”2. Jos sopimus oli mutta isäntä rikkoi sopimusta niin kuka torppari uskalsi tai kykeni lähteä käymään oikeutta.”
Tottakai pystyi! Ennen oltiin rehellisiä ja sitä pidettiin kunnia-asiana puolin ja toisin! Käräjille meno ei ollut kallista tämän päivän tapaan ja ketku isäntä joutui vaikeuksiin!
”3. Poikkeustilanteet kun torppari sairastui tai tuli työkyvyttömäksi tai peräti kuoli ja arenti jäi tekemättä.”
Siihen aikaan lapsia tehtiin runsaasti ja yli kymmenlapsiset perheet olivat tavallisia! Jatkajia löytyi aina!
”4. Sopimukset, sikäli kuin niitä oli, olivat määräaikaisia eikä mikään laki velvottanut isäntää jatkamaan sopimusta.”
Jos kumpikin osapuoli oli tyytyväinen niin sopimuksia jatkettiin mielellään.
Tarkkispoika on omassa mielessään rakentanut oman luonteensa mukaisen maailman, jossa kaikki olivat katalia ja pettivät toisiaan! Todellinen maailma Suomessa oli kaukana siitä! Runsas sata vuotta sitten ihmiset olivat rehellisiä, uskonnollisia, ahkeria ja siveitä eli täydellisiä vastakohtia sinulle.
"Tarkkispoika on omassa mielessään rakentanut oman luonteensa mukaisen maailman, jossa kaikki olivat katalia ja pettivät toisiaan! Todellinen maailma Suomessa oli kaukana siitä! Runsas sata vuotta sitten ihmiset olivat rehellisiä, uskonnollisia, ahkeria ja siveitä eli täydellisiä vastakohtia sinulle."
Kannattaa muistaa myös prinsessat, lohikäärmeet ja ritarit, nekin olivat osa historiaa. No vakavasti puhuttuna ihmiset ovat aina olleet kusipäitä toisilleen, rikkaat ennen vanhaan vielä kusipäisempiä ja suomalaiset eivät ole olleet yhtään kummempaa kuin mikään muukaan kansa. Suomalainen on ollut hyvä palvelija mutta isännäksi siitä on ollut vasta jokunen vuosikymmen.
On ikävää, että olet propagandan uhri. On positiivista, kun tunnistat sen, siitä on hyvä ponnistaa.
Yritä piristyä !
Enemmistö suomalaisista omisti maansa ja omistaa vieläkin jopa useasti kaupungeissa. Niskavuoren rengit ja Akseli Koskelat ovat niitä sinunlaisille tehtyjä satuja orjista jotka tulipuna vapautti. Wuolijoki ja Linna eivät kertoneet mistä esimerkiksi minun isäni posiolaisia sukulaisia piti vapauttaa. Pitikö muuten Päätalon huutolaisista polveutuva äiti vapauttaa Herkon rakentamasta valtavasta omaisuudesta. Venäläisille maaorjista polveutuneille sadut ehkä edustivatkin vapautta. Suomalaisille isovenäläisten johtama diktatuuri edusti maan menetystä ja orjuutta. Mieluummin minä köyhä maanomistaja olen kuin Leninin tai Stalinin maaorja.
Jos nyt lähdetään siitä että suurimman osan historiasta Suomi on ollut aika lähellä maanpäällistä helvettiä ja täältä on ihmisiä lähtenyt vielä 70-luvullakin Ruotsiin satoja tuhansia. Nämä sadut suomalaisesta ikivanhasta tasa-arvosta ja vapaudesta jotka on peritty Ruotsista on todellakin pelkkää satua. Suomen talous alkoi kehittyä kunnolla vasta Venäjän osana ja se olisi hyvä paatuneimmankin russofobin myöntää niin keskustelu voisi edetäkin johonkin.
https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-02-16_006.html?s=0
Ruotsalainen tasa-arvo oli lähinnä tämmöistä.
"Rotupuhdas Ruotsi - parasta A-ryhmää, ajattelivat ruotsalaiset itsestään 1800-luvun lopulla ja 1900- luvun alkuvuosikymmeninä. Suomalaisia proletariaatteja eli köyhälistöä verrattiin lähinnä ihmisapinoihin, joilla oli vähän tekemistä homo sapiensin kanssa johon ruotsalaiset kuuluivat.
Tutkimuksissa ruotsalaisen ihmisrodun ylevyyttä peilasi nuori kaksimetrinen vaalea ja sinisilmäinen polkupyöräkorjaaja, kun taas tyypillistä suomalaista kuvattiin baltialaisia piirteitä omaavalla lyhyellä henkilöllä ja saamelaisista haettiin rupsahtaneempia keski-iän ylittäneitä kuvia.
Eroavuuksien todentamisen tieteellisesti todisti ruotsalainen tohtori Herman Lundborg. Hän kehitteli kalloindeksin eli mittausmenetelmän, jolla mitattiin 54 paikasta eri puolta kehoa ja mittauksista 28 tehtiin pään alueelta. Näin saatiin eroavuudet tieteellisesti todennettua. 1900-luvun alussa rotutieteessä ajateltiin, että kallon muodosta oli pääteltävissä ihmisen henkiset ominaisuudet ja laajemminkin ihmisryhmän ja kansakunnan ominaisuudet.
Koska sikojakin jalostetaan niin miksi ei ihmisiä. Tämän ajatuksen siivittämänä 1921 Ruotsin valtiopäivillä päätettiin, että Ruotsista tulee maailman ensimmäinen valtio, johon perustetaan valtiollinen rotubiologinen instituutti edistämään rotubiologista tutkimusta ja pohtimaan sen sovellusmahdollisuuksia humaanisen lopullisen ratkaisun löytämisessä. Instituutin johtoon valittiin mies kalloindeksin takaa eli Herman Lundborg, joka tunnettiin myös natsi sympatioistaan.
Ruotsin instituutti toimi esikuvana saksalaiselle Kaiser Wilhelm –instituutille, josta tuli natsien käsikassara vammaisten ja mielisairaiden eliminoinnissa. Toki natsit ottivat mallia T4 ohjelmaansa myös jo vuonna 1920 ilmestyneestä saksalaisten Karl Bindingin ja Alfred Hochen ”Lupa elinkelvottoman elämän tuhoamiseksi” vihkosesta.
Ruotsalaisten kallonsisäisiin ajatuksiin meidät johdattaa kulttuuriantropologi, tietokirjailija ja filosofian tohtori Tapio Tamminen, jonka kirja ”Kansankodin pimeämpi puoli ” palkittiin Tieto-Finlandialla-palkinnolla vuonna 2015. Tamminen ”valaisee” rotuoppien, syrjinnän ja ruotsalaisen kansalliskiihkoilun historiaa, joka on pidempi kuin usein kuvitellaan ja shokki myös ruotsalaisille itselleen."
Alla linkki hyvään ohjelmaan jossa aihetta käsitellään kattavasti.
https://areena.yle.fi/1-4255676
”Jos nyt lähdetään siitä että suurimman osan historiasta Suomi on ollut aika lähellä maanpäällistä helvettiä ja täältä on ihmisiä lähtenyt vielä 70-luvullakin Ruotsiin satoja tuhansia. ”
Lähes kaikki 1700-luvun yhteiskunnat olivat helvettejä verrattune tähän päivään! Suomalaisia muutti liki parisataa tuhatta 70-luvulla TYÖN PERÄSSÄ, jota Suomessa ei sillon löytynyt... ei niinkään yhteiskunnan takia!
”Nämä sadut suomalaisesta ikivanhasta tasa-arvosta ja vapaudesta jotka on peritty Ruotsista on todellakin pelkkää satua.”
Suomi on aina pyrkinyt tasa-arvoon ja demokratiaan sillon kun on niin voinut tehdä!
”Suomen talous alkoi kehittyä kunnolla vasta Venäjän osana ja se olisi hyvä paatuneimmankin russofobin myöntää niin keskustelu voisi edetäkin johonkin. ”
Kaikki yhteiskunnat maailmassa kehittyivät voimakkaasti 1800-luvulla ja se kehitys riippui enemmän ajasta kuin isännästä! Ei keskustelu todellakaan ”etene” russofiileille mieleiseen suuntaan!
No vastahan sinä olet väitellyt useassa eri sonnassasi miten syyskuussa 1944 alkoi tunkion tarjoama onnenaika. Suomen elintaso on aina ollut Venäjää edellä vuosisadasta toiseen.
Kyllä se oli kaukana kehityksestä, että vietiin milloin verimiljoonaa ja milloin nälkävuotta. Norja kehittyi oikeasti alhaisen verotuksen ja Ruotsin tuomien vapauksien takia. Suomeenkiin tuli Norjasta siirtolaisia. Minusta on suorastaan ihme etteivät vainohullut venäläiset pidättäneet Hans Gutzeitia 'vihollisen agenttina'. Puna-Suomessa eli tunkiossa Gutzeit oltaisi taatusti lopulta pidätetty.
"Runsas sata vuotta sitten ihmiset olivat rehellisiä, uskonnollisia, ahkeria ja siveitä "
Voi herranduudeli sentään sitä sinisilmäisyyden määrää!!!
Valetta tulee kuin sudelta löysää paskaa!
"Niskavuoren rengit ja Akseli Koskelat ovat niitä sinunlaisille tehtyjä satuja orjista jotka tulipuna vapautti." Eli ihan aiheetta aloittivat kapinan. Ihanko ajankulukseen vain ?
Vanhassa Suomessa lähes sata vuotta asuneet olisivat vaihtaneet asemansa vaikka mäkitupalaiseen, vaikka heidän maitaanhan se iivana rosvosi. Torpparilla oli Linnan saduista huolimatta ennennäkemätön oikeusturva ja tästä syystä punikit eivät saaneet juuri ketään 50 0 torpparista riveihinsä. Kyllä lähes jokainen torppari ymmärsi, että punaisten voiton myötä liitytään Venäjään ja saadaan miljoona kertaa Vanhaa Suomea huonommat elinolosuhteet. Venäläiset musikat eivät ymmärtäbeet mikä sopimus oli.
Niin, eihän sitä nykyäänkään kannata lähteä asustelemaan vuokra-asuntoon ilman vuokrasopimusta ja töihin ilman työsopimusta. Omituinen päähänpinttymä että torppari siitä vaan asuu isäntäväen mailla ja vielä repii elantonsa siitä, ja kaikenviimeksi vielä saisi maat ja rakennukset ilmaiseksi itselleen.
Torppareita oli tosi vähän sosialidemokraattien puolella. Kertoo vain yksinkertaisesti siitä että torpparit eivät nähneet asemaansa uhattuina. Kapinan aikana punaiset ryöstivät useita torppareita, elintarvikkeita ja hevosia vietiin.
Eivät olleet yhtä tyhmiä kuin Venäjän musikat.
Fanaattisimmat punikit olivat käsityöläisiä, eli nykyajan pienyrittäjät ovat heidän vastineensa, jotka taas ovat persujen kannattajia nykyään.
Eikä pelkästään torpparit olleet ku--sessa vaan mäkitupalaiset, maattomat ja loiset, huutolaiset, ruotuvaivaset. Kyllä isännillä nöyriä orjia piisasi. Kasa mistä sai valita kulloiseenkin mielitekoon sopivinta. Kun sosiaalihuoltoa ei ollut niin ainoa turva hädässä oli myötämielinen talon isäntä. Kyllä se ymmärrettiin ja siitä puhuttiin vielä minunkin lapsuudessani vanhojen ihmisten keskusteluissa.
Liioittelet! Huono isäntä ei saanut pidettyä työvoimaa vaan vaihdettiin paremman isännän hommiin! Tämä sääteli paljolti sitä, että elettiin säädyllisesti ja ylilyönnit huomattiin!
Toki työntekijöitä piisasi, mutta niin piisasi isäntiäkin ja huonon talon maine kiiri kauas. Yleensä rengin tai piian työssopimus oli kaksivuotinen ja sen jälkeen saattoi etsiä parempaa. Moni siirtyi myös kaupunkeihin töihin.
No miksi ne eivät Laurilan tavoin menneet sitten punasii. Ehkä se kirkko toisaalta opetti 'Tobiaksille', että työt on isännälle tehtävä ja valtiota palveltava. Venäjällähän valtio oli yhtä kuin Jumalan voitelema Romanov. Kamenev halusi kiittää sähkeellä Nikolai Verisen veljeä vallasta kieltäytymisestä, koska ilman pyhää tsaaria musikka sai palvoa ketä tahansa ja tehdä mitä tahansa.
Isäntä saa kiittää onneaan siutä, että suomalaiset palvoivat henkilöiden sijaan raamattua. Musikkahan palvoi tsaaria. Romanovin poistuttua musikka koki jumalallisen järjestyksen menneen ja alkoi raiskaamaan ja rötöstelemään. Isä Jumalan voiteleman Stalinin aikana kirkko kertoi peräti musikalle, että 'fasistista saatanaa' on 'pyhä velvollisuus rangaista'. Mäkitupalainen pelkäsi enemmän helvettiä kuin nälkää tai isäntää. Venäjällä palvotaan raamatun sijaan ulkokultaisuutta.
Ei se nyt kovin turvattu ollut, jokainen varmaan ymmärtää tuosta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Laukon_torpparihäädöt_1907
Niin turvattu se oli kuin vuokralainen ja vuokranantaja sopivat sen olevan. Ei pidä tehdä sellaista sopimusta, josta ei tykkää.
Oikeusvaltion on tietenkin pakko puuttua niin räikeisiin sopimusrikkomuksiin kuin mihin Laukon torppareiden kuona syyllistyi. Ja päätös tuli hovioikeudelta, ei miltään paikkakunnan lautamiehiltä.
Suullisen sopimuksen voi kiistää saman tien.
Ei sitten varmaan kannata tehdä sellaista, jos epäilee toista osapuolta valehtelijaksi... eikä myöskään suunnittele itse sellaiseksi ryhtyvänsä.
.....Ei pidä tehdä sellaista sopimusta, josta ei tykkää....
Hahaa, mitä viisautta taas. Pakko oli köyhän silloin kuten nytkin lapsineen jossain asua, metsään meno ei ollut vaihtoehto. Silloin hyväksytään mitä vaan kunhan talveksi saa katon pään päälle ja on pienikin mahdollisuus ruokaakin kasvattaa. Näkee taas miten tyhmiä pienet porvarispojat ovat.
"Suullisen sopimuksen voi kiistää saman tien."
Sopimukset olivat järesytään kirjallisia myös siinä tapauksessa, että sekä isäntä että torppari ei osannut lukea tai kirjoittaa!
"Pakko oli köyhän silloin kuten nytkin lapsineen jossain asua, metsään meno ei ollut vaihtoehto"
Syntyikö se köyhä lapsineen suoraan metsään vai? Tuskinpaa! Torppia oli paljon kuten oli torppareitakin. Torpan vaihto oli tarkkaan harkittava asia ja aina pidettiin silmällä etsiä parempaa vaihtoehtoa!
"Silloin hyväksytään mitä vaan kunhan talveksi saa katon pään päälle ja on pienikin mahdollisuus ruokaakin kasvattaa."
Silloin kun tupsahdetaan taivaasta lapsineen ktalvella keskelle metsää, vai? Tarkkispoika kehittelee merkillistä maailmaa hatusta?
"Näkee taas miten tyhmiä pienet porvarispojat ovat."
Näkee taas miten tyhmä pieni Tarkkispoika on!
Liian sivistynyt et ole.
Pappilan torppari Jussi Koskela on kovalla
työllä raivannut pappilan suosta pellot ja
rakentanut talon perheelleen. Maista on
vain suullinen sopimus vanhan rovastin
kanssa. Kun rovasti kuolee, hänen seuraajakseen
valitaan nuori kirkkoherra Lauri
Salpakari. Jussi pelkää muutoksia perheensä
tilanteessa. Vuosien saatossa, uusien sopimusten
turvin Koskelan taksvärkkipäivien
määrä nousee ja lopulta Koskelan maita
palautetaan pappilan käyttöön rouva Ellen
Salpakarin painostuksesta.
Ja missä nämä Koskelat ja Salpakarit nyt elävät ja asuvat? Osaatko kertoa?
Olihan noita häätöjä lakkojen takia ja muuta vastaavaa. Keski-Suomessa oli kuitenkin eniten torppia ja häädöt olemattomia. Suomessa on aina ollut suhteellisen länsimaiset käytännöt työntwkijän ja työnantajan välillä. Järjestäytynyt vasemmisto kuitenkin tarvittiin, koska muuten isännät ja patruunat määräisivät täysin. Suomalaisten palkkojen ja elintason romahdus 1918 johtui Venäjän häviöstä sodassa eikä isäntien tai patruunien 'raa'asta sortovallasta'. Linna jättää mainitsematta köyhyyteen joutuneet äijät eli satraapit. Suomessa ei ollut Venäjän tilannetta eli mässäiöevää maaorjia aikoinaan omistanutta sukua herkuttelemassa. Suomessa aatelismies otti käskyjä Pertiltä. Venäjällä kukaan von tai Wrangel ei ikinä olisi nöyrtynyt musikan käskytettäväksi. Valkoisten upseerinvirat perustuivat ansioihin eikä luokkaan kuten Venäjällä ja Saksassa.
Ja kukaan porvari ei tietenkään Petinkulmalla menettänyt mitään. Kaikki eli läskisti, vaikka maa oli nälkäkuoleman partaalla vuoden 18 alussa. Punikkien syytös oli, että porvari piilotteli ruokaa. Kordelinin talosta ei löytynyt murun murua. Suomessa ei todellisuudessa ollut rikkaita ja köyhiä 18, oli nälkäisiä isotalollisia ja pieniä äijiä nälässä vuokralla. Tunkion vuoden 1921 nälänhädästä näemme, että tunkion tarjoama ei ollut ratkaisu maataloutemme ongelmiin. En minä toisaalta pidä torpparien lihottamista kulakeiksikaan hyvänä. Näillä torppareilla oli monella jo auto 1939, vaikka olivat ikänsä valtion avulla työläistä riistäneet.
"Pappilan torppari Jussi Koskela on kovalla työllä raivannut pappilan suosta pellot ja
rakentanut talon perheelleen. Maista on vain suullinen sopimus vanhan rovastin kanssa."
Ei maasta vanhan rovastin kanssa sopimusta ollut. Sopimus jäi tekemättä, kun rovastin sairastuttua Jussi ei pitänyt sopivana kysellä siitä.
"Hahaa, mitä viisautta taas. Pakko oli köyhän silloin kuten nytkin lapsineen jossain asua, metsään meno ei ollut vaihtoehto. Silloin hyväksytään mitä vaan kunhan talveksi saa katon pään päälle ja on pienikin mahdollisuus ruokaakin kasvattaa."
Ei vain pidä sitten uikuttaa, jos on itse asian hyväksynyt. Kommarin mielestä olisi pitänyt aina olla joku sossutäti taluttamassa kädestä pitäen töihin tehtaalle, savotalle, uudisraivaajaksi, rengiksi yms., muuten on muka ollut pakko ryhtyä torppariksi. Miten sellaisen palvelun olisi voinut järjestää maa, joka oli samalla tasolla kuin eteläisen pallonpuoliskon kehitysmaat?
Suurimmat kommarit olivat isännät. Isäntähän lopulta sopikin neuvostokommarin kanssa ja sai siltä hyvät rahat pitäen SKDL:n oppositiossa Prahan miehityksestä syntyneen metakan takia. Tänä päivänä eniten Venäjä-pakotteista vinkuvat isännät.
En tiedä todistusaineistoa siitä, minkä verran isännissä oli kommareita. Torpparit jakautuivat aika lailla puoliksi.
” Pakko oli köyhän silloin kuten nytkin lapsineen jossain asua, metsään meno ei ollut vaihtoehto.”
Torpista tehtiin kirjallinen ja määräaikainen sopimus. Maaseudulla kavoi jokaisella, niin isännällä kuin torpparilla, maine ja hyvämaineisen isännän torppaan mentiin mielellään ja huonomaineista torpparia epäiltiin ottamaan torppariksi!
”Silloin hyväksytään mitä vaan kunhan talveksi saa katon pään päälle ja on pienikin mahdollisuus ruokaakin kasvattaa. Näkee taas miten tyhmiä pienet porvarispojat ovat.”
Itsehän sinä tyhmä olet! Puhut vuokratorpasta kuin lottovoitosta vaikka niitä oli kyllä tarjolla. Ei kaupunkiin muutto ollut vierasta vuosisadan vaihteessakaan!
Oikeiston mielestä faktaa ei kannata ottaa vakavasti.
Pitäisi yehdä näytelmä, missä Ihalainen esittää torpparia ja Lepomäki ruustinnaa, vai olisiko Sipilä parempi siihen rooliin.
Ilmeisesti siinä näytelmässä Tarkkispoika esittää Kankaanpään Eliasta ja myy pirtua kieltolain aikaan!?
Kaarlo Kramsu runossaan Jaakkima Berends tuo esille minun kotikyläni historiaa,,
"minkä herrat kaas, rakens talonpoika taas".Paroneilla ei ollut torpparien suhteen mitään arvostusta, kaupankäynnissä koiratkin olivat arvokkaampia. Täyttä orjuutta oli torpparin elämä ainakin täällä, kun torppari sai mökkinsä ympärille pellot kuntoon niin kartano otti pellot itselleen ja uusi torpanpaikka näytettiin jonnekin missä sai aloittaa taas uuden pellon raivauksen. Tosin mun esivanhemmat niinkuin muutkin tämän viimeisen kreivin alustalaiset saivat torppansa itsenäisiksi jo viime vuosisadan alussa ennen punakapinaa joten näistä ei tullut punikkeja, muuten täällä olisi ollut verisempiä yhteenottoja..
Paronilla olisi myös ollut oikeus olla luovuttamatta maitaan vuokralle ollenkaan. Kun torpparit kerran niitä hamusivat, niin kai he mielestään siitä jotakin hyötyivät.
Jos vuokraat kaupungissa asunnon niin vuokranantaja toenaa. Mitä kummallista siinä on!
Kaupungissa vuokralaisella on nykyään hyvä lainsuoja. Köyhillä ei yli 100 v sitten ollut mitään suojaa, elettiin rikkkaan porhon mielivallan alla.
Oli kyllä. Linnakin pistää sen verran totuutta mukaan, että Anttoo häädettiin nopsaa vain koska meni lakkoon. Venäjällä ei edes kyselty mitään. Jos ei tunkiossa ollut mieliksi, niin tuli kenkään. Sitä tuskin paatunut porvarikaan kiistää, että suurempi oikeusturva piti kaikille antaa.
”Köyhillä ei yli 100 v sitten ollut mitään suojaa, elettiin rikkkaan porhon mielivallan alla.”
Keksit taas hatusta omaa legendaasi! Torppareilla oli kirjalliset määräaikaiset sopimukset!
Myös piioilla ja rengeillä oli määräaikaiset sopimukset ja he saattoivat vaihtaa isäntää, jos entinen ei miellyttänyt. Tai muuttaa kaupunkiin kuten alettiin kasvavassa määrässä tehdä. Huono isäntä ei saanut työvoimaa!
-----Venäjällä ei edes kyselty mitään. Jos ei tunkiossa ollut mieliksi, niin tuli kenkään.----
Taasko alkoivat vanhat isänmaasi asiat kismittämään? Koeta päästä jo niistä yli tälle vuosituhannelle.
------Torppareilla oli kirjalliset määräaikaiset sopimukset!....
Sopimustorpparit olivat vain pieni osa Suomen köyhistä.
------Myös piioilla ja rengeillä oli määräaikaiset sopimukset ja he saattoivat vaihtaa isäntää, jos entinen ei miellyttänyt.----
Sopimus ei estänyt isäntää kourimasta piikaansa eikä kesken sopimuskauden taloa vaihdettu tai poliisi tuli hakemaan takaisin. Syyksi ei kelvannut, että isäntä kourii tissejä aina kun tilaisuus, piika itse olisi saanut vosun maineen.
Entäs sitten huutolaiset, loiset, maattomat, ruotuvaivaiset. Heillä et varmaan sinäkään väitä olleen sopimusta.
Eivät nykyäänkään sopimukset estä seksuaaliseen tekoon pakottamista. Laki sen tietenkin estää. Myös rengin, emännän ja piian suorittamat kourimiset.
”Sopimustorpparit olivat vain pieni osa Suomen köyhistä.”
Niin oli, mutta heistähän sinä otsikossa puhuit. Mikä hätä muilla köyhillä oli? Maassa oli laki ja järjestys! Ei ihmisen asema ole koskaan täysin turvattu edes nykyään! Jos menet palkkatöihin ja asut vuokralla niin kumpikin suhde voi päättyä, jolloin etsitään vain.
”Sopimus ei estänyt isäntää kourimasta piikaansa eikä kesken sopimuskauden taloa vaihdettu tai poliisi tuli hakemaan takaisin. Syyksi ei kelvannut, että isäntä kourii tissejä aina kun tilaisuus, piika itse olisi saanut vosun maineen.”
Ei Suomessa ole koskaan asuttu kuin sika pellossa! Tuo seksuaalinen ahdistelu on eityisn mieluinen asia juuru Tarkkispojalle itselleen, joka ei epäonnekseen koskaan päässyt isännäksi sata vuotta sitten? Olisit käynyt lohdutuksena edes aikoinaan Leningradissa? Siellä sai sukkahousuilla vaikka mitä!
Mutta asiaan: ennen vanhaan oltiin siveitä ja käytiin säännöllisesti kirkossa. Uskotko, että emäntä ei olisi puuttunut isännän tekoihin? Lisäksi huono isäntä olisi voinut saada puukosta... olipa kyse piiasta tai rengistä. Lisäksi väärinkäytöksistä pilaantui talon maine eikä sinne enää piiat jarengit töihin menneet!
”Entäs sitten huutolaiset, loiset, maattomat, ruotuvaivaiset. Heillä et varmaan sinäkään väitä olleen sopimusta.”
Kerrataan termejä: loinen ja ruotuvaivainen (?) päätyivät huutolaisiksi, joista kunta teki kirjallisen nääräaikaisen sopimuksen. Kyllä huono kohtelu silloinkin todettiin eikä kunnan isät jatkossa antaneet huutolaisia huonoon taloon! Maaton oli joko renki, piika tai muutti kaupunkiin.
.
------Eivät nykyäänkään sopimukset estä seksuaaliseen tekoon pakottamista.---
Eivät estäneet eivätkää estä nykyäänkään. Senpä takia moni "lainkuuliainen" isäntä saikin talvella -18 kuulan kalloonsa. Olisi ajatellut aikanaan.
----- Myös rengin, emännän ja piian suorittamat kourimiset. ----
Harva renki mahtoi alkaa isäntää kourimaan. Emännällä siihe oli lupa.
----Siellä sai sukkahousuilla vaikka mitä!---
Sinähän sen tiedät. Saitko kupankin kun jokin näämmä syö aivojasi ?
Vaikka tuo olisikin totta, eikö kourimisesta pitäisi rankaista korkeintaan kourimisella, ei murhalla?
”Eivät estäneet eivätkää estä nykyäänkään. Senpä takia moni "lainkuuliainen" isäntä saikin talvella -18 kuulan kalloonsa. Olisi ajatellut aikanaan.”
Kunhan taas Tarkkispojan kroonisesti iratas mieli tarinaa iskee!
”Harva renki mahtoi alkaa isäntää kourimaan. Emännällä siihe oli lupa.”
Ennen vanhaan ihmiset olivat siveitä! Asia on tietenkin Tarkkispojalle täysin vieras!
"Ennen vanhaan ihmiset olivat siveitä! Asia on tietenkin Tarkkispojalle täysin vieras!"
Olet pahasti seonnut. Siveyttähän "tarkkis" tuossa puolustaakin. Vai näkeekö sinun sairas mielesi siinä jotain epäsiveyden puolustusta ?
Vuosikymmeniä kestänyt ja kymmeniin eri ihmisiin kohdistunut raaka ja törkeä ihmisoikeuksien loukkaus on raskas rikos. Lahtari tappoi eli murhasi ihmisiä ihan mitättömistäkin syistä ja ilman syytäkin joten älä ruikuta ja puolusta karkeita rikollisia.
Puolustaako? Päinvastoin! Sepittää omasta päästään todistamattomia väitteitä ja sitä kutsutaan valehteluksi!! Tarkkis teki itse itselleen tukiviestin?
”Lahtari tappoi eli murhasi ihmisiä ihan mitättömistäkin syistä ja ilman syytäkin joten älä ruikuta ja puolusta karkeita rikollisia.”
Missä, koska ja miten?
Niin, et sitten kai tunne historiaamme etkä ole kuullut että työläisiä tapettiin ehkä satoja alueilla missä mitään Punakaarteja tai ns. kapinaa ei koskaan ollut vaikka aina ulistaan miten ammuttiin vain kapinallisia. Aloita tämän asian tutkiminen ja tule sitten uudelleen tekemään tyhmiä kysymyksiäsi.
Tai miten Tampereella ihmisiä raahattiin taistelun jälkeen asunnoistaan ulos lähimmän seinän viereen ja ammuttiin ilman sen kummempia tutkimuksia.
”Niin, et sitten kai tunne historiaamme etkä ole kuullut että työläisiä tapettiin ehkä satoja alueilla missä mitään Punakaarteja tai ns. kapinaa ei koskaan ollut vaikka aina ulistaan miten ammuttiin vain kapinallisia. ”
Eli et sitten osannut itse ”ulista” vastausta? Esität väitteen ja kun kysyy tarkennusta et osaa sanoa mitään?
”Tai miten Tampereella ihmisiä raahattiin taistelun jälkeen asunnoistaan ulos lähimmän seinän viereen ja ammuttiin ilman sen kummempia tutkimuksia.”
Keitä ihmisiä? Punaisia, valkoisia vai ketä hyvänsä?
Ei eletty! Myös rengeillä ja piioilka oli sopimuksensa, joihin kuului palkan lisäksi talosta majoitus ja ruoka. Yleensä se oli kaksivuotinen! Sen ajan isot maatalot oli työvoimavaltaisia ja apua tarvittiin paljon!
Ei todellisuus oikein vastaa Tarkkispojan riistäjäfantasioita!
” ------Myös piioilla ja rengeillä oli määräaikaiset sopimukset ja he saattoivat vaihtaa isäntää, jos entinen ei miellyttänyt.----
Sopimus ei estänyt isäntää kourimasta piikaansa eikä kesken sopimuskauden taloa vaihdettu tai poliisi tuli hakemaan takaisin.”
Tarkkispoika pääsi taas omiin seksifantasioihinsa? Siihen aikaan oltiin siveitä ja käytiin sunnuntaisin kirkossa. Isännät olivat aviodsa eikä talossa bordelleja pidetty jo yksin emännän takia!
”Syyksi ei kelvannut, että isäntä kourii tissejä aina kun tilaisuus, piika itse olisi saanut vosun maineen.”
Kyllä sekin syyksi kelpasi ja siinä mustui samalla skä talon että isännän maine! Luuletko, että sellainen talo sai jatkossa helpolla työvoimaa! Kysyntä ja tarjonta pelasi tässäkin!
”Entäs sitten huutolaiset, loiset, maattomat, ruotuvaivaiset. Heillä et varmaan sinäkään väitä olleen sopimusta.”
Heidän asemansa oli heikko huonon isännän kanssa. Kasvava poika saattoi toki karata talosta eikä häntä kukaan takaisin hakenut!
” Harva renki mahtoi alkaa isäntää kourimaan. Emännällä siihe oli lupa.”
Tulipunaiset rengit olivat kovia kourimaan isäntää! Kyllähän sinä Tarkkis tiedät...
Kaiken joutui luonnossa maksamaan.
Vain sinä jouduit! Muut olivat viisaampia:-)
Ennenvanhanen siveys on pelkkä myytti.
Ei ollut vaan todellista!
------Sopimus tehtiin aina ja se oli kirjallinen! Se tehtiin silloinkin kun kumpikaan osapuoli ei osannut edes lukea ja kirjoittaa!----
Et sinä voi päättää taannehtivasti, että aina tehtiin. Jos suullinen sopimus riitti molemmille niin mikään laki ei pakottanut sopimuksen tekoon. Ei ollut keksitty juttu Linnan romaanissa se kun Koskelan Jussilla ei ollut sopimusta kirkkoherran kanssa. Se perustui todellisuuteen ja niitä vastaavia oli paljon.
” ------Sopimus tehtiin aina ja se oli kirjallinen! Se tehtiin silloinkin kun kumpikaan osapuoli ei osannut edes lukea ja kirjoittaa!----
Et sinä voi päättää taannehtivasti, että aina tehtiin. ”
Minä päätin jo ja sinulla ei ole asiassa valituspikeutta!
”Jos suullinen sopimus riitti molemmille niin mikään laki ei pakottanut sopimuksen tekoon. ”
Sopimus tehtiin aina ja myös silloin, kun osapuolet eivät sanneet lukea! Se oli sitova!
”Ei ollut keksitty juttu Linnan romaanissa se kun Koskelan Jussilla ei ollut sopimusta kirkkoherran kanssa. Se perustui todellisuuteen ja niitä vastaavia oli paljon.”
Kirkon torppari on jo itsessään keksitty juttu!
Tuohon aikaan torpissa oli paljon lapsia eli usein yli 10 kpl ja aika nopeasti myös he saattoivat osallistua torpan vuokratyöhön!
Torpparit olivat paremmassa asemassa kuin muu maaseudun köyhälistö. Siksi he eivät punakapinaan lähteneetkään,toisin kuin Linna kuvaa.
Torppia oli monenlaisia,osa kilpaili vauraudessa pienempien talojen kanssa.
Valkoinen valta vapautti torpat syksyllä 1918.
Lisää vapaita maanviljelijöitä syntyi Lex Kallion perusteella1920-luvulla.
----Tuohon aikaan torpissa oli paljon lapsia eli usein yli 10 kpl ja aika nopeasti myös he saattoivat osallistua torpan vuokratyöhön!------
Ihan soopaa. Taidat kuvitella entisajan maanviljelyksen leikinteoksi johon poikanenkin ja jopa lapsi kykeni. Ei muuten ollut, sen osaan sanoa, kyllä vaati voimaa ja osaamista. Harvassa olisivat nytkään edes aikamiehet jotka kykenisivät hevosella peltoa kyntämään tai talvisessa tukkimetsässä puita ajamaan, kakaroista puhumattakaan.
"Torpparit olivat paremmassa asemassa kuin muu maaseudun köyhälistö. Siksi he eivät punakapinaan lähteneetkään,toisin kuin Linna kuvaa."
Kuvaako muka Linna näin?
Itse asiassa Linna kuvaa kapinaan lähtijöiden olleen torppareiden lapsia, kuten myös tutkimusten mukaan niin olikin. Esim Täällä Pohjantähden Alla kirjan punapäällikkö Akseli Koskela ei ole itse torppari, vaan torpparin poika.
Akseli oli kapinan alkaessa itsekin torppari ja perinyt torpan isältään! Linna kertoo kirjassaan asioita torpparin näkökulmasta, mutrta pitää paikkansa sekin, että punakaartissa ei ollut merkittävästi torppareita ja geitä oli yhtälailla myäs valkoisten joukossa! Punakaartissa oli runsaasti kauopunkien köyhälistöäö ja tehdastyöläisiä! Usein oli sattumanvaraista kummalla puolen soti. Pohjanmaalla maaseudun väki liittyi valkoisiin!
"Akseli oli kapinan alkaessa itsekin torppari ja perinyt torpan isältään!"
Ja taas valehtelet, ei ollut!
Jussi oli antanut torpan hallinnan Akselille 1909.
"Tuohon aikaan torpissa oli paljon lapsia eli usein yli 10 kpl ja aika nopeasti myös he saattoivat osallistua torpan vuokratyöhön!"
Lapsia saattoi olla vaikka tuo10 mutta jos vanhin poika oli vasta 11 niin kuinka pian hän korvasi aikamiehen ? Onko kyse tunneista vaiko ehkä useista vuosista, noin kymmenestä ?
” Lapsia saattoi olla vaikka tuo10 mutta jos vanhin poika oli vasta 11 niin kuinka pian hän korvasi aikamiehen ? Onko kyse tunneista vaiko ehkä useista vuosista, noin kymmenestä ?”
Lapsia tuli runsaasti ja sarjan vanhimmat olivat usein jio päälle 20:nen ikävuoden!
Ihanko joka torpparilla oli noin jos olivat itse vasta 30 ?
Heh, uskoakseni jokaisen perheen vanhinkin lapsi oli jossain elämänsä vaiheessa 10-15, tuskin hyppäsivät suoraan 20:een.
Turhaa jankutusta! Ennen tehtiin paljon lapsia ja yli 40 vuotioiaalla totppareilla löytyi jo vanhojakin.
Olivatko sinun teorioissasi kaikki torpparit aina yli 40 v, eivätkö ne olleet nuorempia missään elämänsä vaiheessa ? Jo olivat outoa sakkia.
Jaksat vaan jankuttaa! Osa oli, osa ei! Jos muistat ”Pohjantähteä” niin Alselimkelpasi jo taksvärkkiin! Ei asiat liiku tasolla on tai ei! Ei liioin pidä yleistää liikoja!
Miksi itse jankutat, että torpparit olivat yli 40-vuotiaita ja kaikilla oli jo niin varttuneita lapsia. että isänsä mahdollisesti kuollessa kykenivät itsenäisesti hoitamaan torpan työt ja taksvärkit.
Tiedät aivan hyvin puhuvasi p'''kaa joten älä enää jankuta.
Eikö ollut aivan hyvä paikallisesti tehty sopimus kun isäntä vaati torpparilta neljä työpäivää viikossa? Samankaltaiseen ollaan palaamassa, jollei laiteta kovasti kampoihin porvari EK:lle.
Niinkö? Torppareita ei ole ollut enää yli sataan vuoteen! Mitä aikaa mahdat elää?
Torppari oli vuokraviljelijä joka maksoi tilansa vuokran työllä. Mitä epäreilua siinä oli? Saattoi vuokran rahallakin maksaa jos oli ammattitaitoa jota myymällä rahaa sai. Nykyään vuokralla asuja maksaa asuntonsa työllä myös, jota ei yleensä kyllä tee vuokranantajalle. Pitäisikö kaikille vuokra-asunnoissa asujille antaa asunnot omaksi?
Moni torppari rakensi itse asumuksensa. Isäntä sitten vaati mahdotonta 4 päivän taxvärkkiä, tai saavat lähteä kadulle. Lahtaamisen arvoinen suoritus isännältä.
Millaista EK - oikeistoaikaa oikein elät?
Aina saattoi sitten lähteä kadulle ellei vuokraehdot miellyttäneet.
Ehkä rakensi mutta kenen materiaaleista? Vuokraisännän. Olihan se tietysti hirveää ettei vapaata ilmaista nautintaoikeutta silloinkaan ollut.
Yleensä torppaan sisältyi metsää, josta sai polttopuuta ja tehtyä tarvekaluja! Siihen aikaan lämmitettiin puulla. Sepität hatusta kontrahteja asiaa juurikaan tuntematta?
Ja kenen metsää?
Torpan alueeseen kuuluvaa metsää! Sellaisen mukanaolo oli luonnollinen Sia! Lämmitys ja tarvekalut tehtiin puusta!
-----3. Poikkeustilanteet kun torppari sairastui tai tuli työkyvyttömäksi tai peräti kuoli ja arenti jäi tekemättä. ------
Tuohonkaan eivät porvarispojat vastaa vai väittävätkö he, että tuossa tilanteessa arentin suorittamisvelvollisuus automaattisesti lakkasi. Sai asua torppaa mutta vuokraa ei tarvinnut suorittaa.
Porvari valehtelee ummet ja lammet, eivät ole ikänään rehellisyyteen sortuneet.
"3. Poikkeustilanteet kun torppari sairastui tai tuli työkyvyttömäksi tai peräti kuoli ja arenti jäi tekemättä"
Nuorelle torpparille asia oli hankala juttu. Vanhemmalle ei niinkään! Tuohon aikaan tehtiin paljon lapsia... usein perheessä oli yli 10:nen hengen jälkikasvu ja jo viisitoistakesäinen kelpasi taksvärkkiin.
Pitkäaikainen työkyvyttömyys ei ole helppo juttu liioin edes nykypäivänä!
Meinaat, että jopa tyttölapset korvasivat ihan hyvin raavaan miehen niin voimia kuin osaamistakin vaativissa töissä, vaikka tukinajossa.
En "meinaa"! Minä puhuin pojista ja SINÄ ITSE tytöistä! Onko sinulla vaikeuksia lukea kirjoitettua tekstiä?
Jos lapsia tuli vaikkapa 10 kpl (mikä tuolloin oli yleistä) niin sattoi siinä jokunen poika olla mukana!
-----Minä puhuin pojista------
Missähän kohtaa puhut pojista kun ei sitä sinun tekstissäsi näy ? Jokunen poika mukana, kyllä, iälläkö ei sitten olekaan väliä.
Miten tilanne poikkeaa nykyisistä toistaiseksi voimassa olevista työsopimuksista?
- Jos työsopimus on mutta työnantaja rikkoo sopimusta niin kuka työntekijä uskaltaa tai kykenee lähtemä käymään oikeutta? Millä rahoilla ensinnäkin, varsinkin ellei liitto lähde ajamaan asiaa?
- Poikkeustilanteet kun työntekijä sairastuu tai tulee työkyvyttömäksi: "irtisanominen on kuitenkin oikeutettu silloin, kun työntekijän työkyky on sairauden, vamman tai tapaturman vuoksi heikentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista".
Se ero toki on että nykyisin on paremmat turvaverkot näiden sattumusten varalle.
Poikkeustilanteet kun työntekijä sairastuu tai tulee työkyvyttömäksi: "irtisanominen on kuitenkin oikeutettu silloin, kun työntekijän työkyky on sairauden, vamman tai tapaturman vuoksi heikentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista".”
Sinulla on varmaan mielessä ulkomailla olevia kymmeniä maita, jossa palkanmaksu jatkuu loputtomiin, vaikka henkilö ei pysty enää töihin! Varmaan myös kuoleman jälkeenkin? Stallarin ajatusmaailma on aina outo ja ihmeellinen?
Ulkomaiset torpparit?