Euroopan unionin perustarkoitus

Euroopan unioni tarkoitus on monella näemmä hämärtynyt tällä palstalla.
Eikö EU:n ja siihen liityminen tarkoittanut juuri vapautta olla ja elää ja ostaa
ja myydä ? Teille sanottiin, että saatte nyt halpaa ruokaa ja autoja ja viinaa!

Minä sanon Teille, että huomatkaa LIDL ja sen levinneisyys ja sen perustamat
uudet liikkeet ja hinnoittelu ihan Helsinngistä lappiin samat tarjoukset.
Tiedättekö, että ne kaikki uudet liikkeet on Teidän maksamia ja LIDL kyllä
maksaa myös hyvää palkkaa.

Jos Te olette kommunisteja, kuten Älymäly ja herra qäsläm ja annamullekaikki.
Niin miksi, ette sitten osoita kommunismianne ja perusta ruoka-kolhooseja.
Tuskin noin tyhmät jätkät on edes eduskunnassa, koska minäkin voitan heidät
puheissani vaikka perse-edellä.

Eikö Älymälämö ole valittanut köyhyyttä ja huonoa ruokaa? ?
Katsokaappa Älymälö ja muut äslämit vaikka Rimi.lv ja Maxima.lv ja Mego.lv.
Huomatkaa, että kolhoosin kuljettajanne voi järjestää kuljetukset ruuan
jakopaikalle ihan EU sääntöjen mukaan. Eli Älymölö tilaa Netistä Tomaatteja
1,50 euron kilohintaan ja sian porkkaa ja sian paistia noin 3 euron kilohintaan.
ja saat vielä savustettuna ja palvattuna noin 5 euroa kilon. Myös juomat ja
Amerikkalainen Coca-Cola on hyvin halpaa noin 1,- euro 1,5 litraa. Olutta ja
muuta saa myös ostaa jos kuljettava yhtiö ei ole myyjä. Eli kylmä autoa
ostamaan ja varastopaikkaa katsomaan mistä voi noutaa ruuat kovan ojan
kaivuun jälkeen ja paikalta voi noutaa ihan työvaatteissa.
Ruuan tuoti on ihan sallittua jos se vain kuljetetaan EU-lainsäädäntö.

Euroopan unionin tarkoitus on juuri se, että sinä saat valita ja vapauden ostaa
ja myydä. Jokainen saa laittaa hinnaksi mitä tykkää ja veroksi mitä tykkää.
Mutta sinun ei tarvitse ostaa ylihintaisia tuotteita ja sinulla on vapaus ostaa
ne myös muualta. Kysyn, kenen se sitten pitää tehdä se halpa ruoka Teille
jos ette edes itse osaa sitä järjestää.

Poliittisesta paskasta tuli viikolla juuri hyvä viesti Teille Jalliksen myötä.
Teidän on aivan turha kuvitella mitään valtioa tai mitään hakemaan sitä
halpaa ruokaa Teille. Te ette ole nyt myöskään juoksuhaudoissa ja sodassa,
vaan nyt eletään rauhanaikaa ja ihmisillä pitäisi olla vapaus mennä ja tulla
ja myydä ja ostaa.

Ruoka ja elintarvike markkinat ovat suomen rajojen sisällä päin helvettiä.
Niitä hallitsee Kesko ja SOK ja LIDL. Nettimyynti ja digitaaliset yhteiskunnat
ovat tulleet myös Teidän hyväksi ja niitä ei ole vain ja ainoastaan luotu
kyttäämään ja vainoamaan Teitä, vaan se tuo myös vapauden.

Toki Teidän kommunistinen TV ja Hallinto varmasti tekee dokumentteja
vaarallisesta ruuasta ja yrittää kaikin keinoin estää sen tulemisen. Toki
SOK ja Kesko ovat myös suuria poliittisia vaikuttajia, sillä ne rahoittaa monia
poliittisia perheitä. Samoin, kuin Finnairilla lentäminen Turvallisesti ja
vaihtaa rahaa turvalliseti . . . Mutta Norwegian lentää kuitenkin. Ja
Rahaa voi vaihtaa vähemmän turvalliseti myös ulkomaisissa pankeissa.

9

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • InhaPerustarkoitus

      Huomatkaa kuinka EUnukille vain raha on ainoa arvo! Raha on vain talouden väline, ei itseisarvo. Muut arvot ovat tärkeämpiä. Etenkin kansalliset arvot eli suomalaisuus Suomessa.

      Sitä paitsi. EEC-talousliitto riitti aivan hyvin hoitaman Euroopan taloussuhteet. Siihen ei tarvita mitään epädemokraattista ja totalitaarista Euvostoliittoa!

      EU:n ja Brysselin kulttuurimarxistisen eliitin perustarkoitus on tuhota Euroopan maat, kansat, kulttuurit ja uskonnon.

      • Tiedoksi-sinulle

        1.EU:n arvot ovat demokratia ja ihmisoikeudet. Jokainen jäsenmaa voi olla ihan niin kansallinen ja omaperäinen kuin haluaa.

        2. EEC ei tarjonnut riittäviä mahdollisuuksia poliittiseen ja taloudelliseen yhteistoimintaan.

        3. EU:ssa määräävät vapailla vaaleilla valitut johtajat ja edustajat. EU tukee taloudellisesti heikkoja jäsenmaita. Jokainen maa saa vapaasti harjoitta kulttuuriaan ja uskontoaan.

        EU-vihaajien valet eivät tilannetta muuta.

      • Kerro nyt Perkele, vai pitäköö ved**** lättyy ennen kuin tiedtään ?
        Suomihan on perustettu 1917 joulukuussa ja kummalla puolen olisit
        ollut 1918 huhtikuussa Punasten vai Valkoisten ?
        Kerro sitten, mikä on se kansa ja suomalainen jos et ollut kummallakaan
        puolen edelleen vuosi on 1918 huhtikuu ! !
        Minä haluan tietää, jotta voidaan puhua siitä suomalaisesta ja kansastasi !!

        Etkö Perkel* ala vastaamaan suoraan kysymykseen ja kadulla kyllä kysyisin
        ja itket ja vastaat. Muussa tapauksessa pidä läpesi naamasi kiinni.

      • MikäSinuaVaivaa
        Liittovaltio kirjoitti:

        Kerro nyt Perkele, vai pitäköö ved**** lättyy ennen kuin tiedtään ?
        Suomihan on perustettu 1917 joulukuussa ja kummalla puolen olisit
        ollut 1918 huhtikuussa Punasten vai Valkoisten ?
        Kerro sitten, mikä on se kansa ja suomalainen jos et ollut kummallakaan
        puolen edelleen vuosi on 1918 huhtikuu ! !
        Minä haluan tietää, jotta voidaan puhua siitä suomalaisesta ja kansastasi !!

        Etkö Perkel* ala vastaamaan suoraan kysymykseen ja kadulla kyllä kysyisin
        ja itket ja vastaat. Muussa tapauksessa pidä läpesi naamasi kiinni.

        Huhhuh miten sekopäinen ja epälooginen vuodatus taas kerran EUnukilta???

        Ressukka ei edes käsitä, että noin holtittomaan kommenttiin ei voi mitenkään vastata. Ainakaan järkevästi. Ja muuten kuin järkevästi en suostu vastaamaankaan.

      • MikäSinuaVaivaa kirjoitti:

        Huhhuh miten sekopäinen ja epälooginen vuodatus taas kerran EUnukilta???

        Ressukka ei edes käsitä, että noin holtittomaan kommenttiin ei voi mitenkään vastata. Ainakaan järkevästi. Ja muuten kuin järkevästi en suostu vastaamaankaan.

        Talousasioihin ja yritysmaailmaan ei löydy keskustelukumppania eikä
        kommentteja tällä palstalla.
        Kansasta ja kansakunnasta ja rodusta ja historiasta pitää myös tehdä
        selvyys, että tiedetään mistä keskustellaan ja keitä tarkoitetaan.

        Onko niin, että taso ei riitä edes siihen ?
        On ensin selvitettävä subjektit ja substantiivit ja sen jälkeen vasta
        ryhdytään käyttämään adjektiiveja.

        Ethän sinä voi keskustella autosta jos et tiedä mallia etkä merkkiä !
        Pitää myös tietää vuosiluvut jos keskustellaan onko siinä ajotietokone
        vai pelkkä manuaalinen järjestelmä.

        Eli Suomi Perustettiin vuonna 1917 joulukuussa ja 1918 alko kapina
        ja oliko se vapaus- vai veljessota ja eli olisitko ollut punasten vai valkoisten
        puolella ja jos olisit ollut puolueeton, niin mitä heimoja silloin olisi luettu
        suomen heimoihin ja ketä tarkoitettiin suomalaisella.

        Eikö ole yksinkertainen aloitus !

        "Annamullekaikki" kertoi yhdessä aloituksessa ihmettelevänsä yritysmaailman
        kuvioita ja ei ymmärtänyt fuusioita ja yritysostojen merkitystä ja teollisuuden
        kehittämistä ja kansainvälisten yhtiöiden toimintaa ja rahoitusta. Hänelle
        tuli mieleen EU EU EU on vika ja sitten luulo ja pedonmerkki ja uskonto, no ?
        Sille ei voi mitään jos ei ole annettu ja yleensä pitää kuitenkin muistaa ennen
        UFOja, että näihin yleensä löytyy luonnollinen selitys.

      • annamunkaikkikestää

        UFOja, että näihin yleensä löytyy luonnollinen selitys."

        Tämä on hyvä esimerkki siitä, millainen myrkyttäjäpersoona olet. Kun siteeraat toisten kommentteja, niitä omaksi eduksesi vääristellen, todistat olevasi itse juuri sellainen, miksi muita haukut.

        PS: Kun seuraavan kerran mainitset nimimerkkini, niin kirjoita edes se oikein. Kiitos.

      • annamunkaikkikestää
        Liittovaltio kirjoitti:

        Talousasioihin ja yritysmaailmaan ei löydy keskustelukumppania eikä
        kommentteja tällä palstalla.
        Kansasta ja kansakunnasta ja rodusta ja historiasta pitää myös tehdä
        selvyys, että tiedetään mistä keskustellaan ja keitä tarkoitetaan.

        Onko niin, että taso ei riitä edes siihen ?
        On ensin selvitettävä subjektit ja substantiivit ja sen jälkeen vasta
        ryhdytään käyttämään adjektiiveja.

        Ethän sinä voi keskustella autosta jos et tiedä mallia etkä merkkiä !
        Pitää myös tietää vuosiluvut jos keskustellaan onko siinä ajotietokone
        vai pelkkä manuaalinen järjestelmä.

        Eli Suomi Perustettiin vuonna 1917 joulukuussa ja 1918 alko kapina
        ja oliko se vapaus- vai veljessota ja eli olisitko ollut punasten vai valkoisten
        puolella ja jos olisit ollut puolueeton, niin mitä heimoja silloin olisi luettu
        suomen heimoihin ja ketä tarkoitettiin suomalaisella.

        Eikö ole yksinkertainen aloitus !

        "Annamullekaikki" kertoi yhdessä aloituksessa ihmettelevänsä yritysmaailman
        kuvioita ja ei ymmärtänyt fuusioita ja yritysostojen merkitystä ja teollisuuden
        kehittämistä ja kansainvälisten yhtiöiden toimintaa ja rahoitusta. Hänelle
        tuli mieleen EU EU EU on vika ja sitten luulo ja pedonmerkki ja uskonto, no ?
        Sille ei voi mitään jos ei ole annettu ja yleensä pitää kuitenkin muistaa ennen
        UFOja, että näihin yleensä löytyy luonnollinen selitys.

        "Talousasioihin ja yritysmaailmaan ei löydy keskustelukumppania eikä
        kommentteja tällä palstalla."

        Jep. Pahoittelut siitä, että ei pystytä alentumaan sun tasollesi. Jotta olisimme vertaisiasi keskustelukumppaneita, joutuisimme alkajaisiksi murhaamaan järjellisen ajattelumme, itsekunnioituksemme ja moraalimme.

    • annamunkaikkikestää

      Mitä paremmin Euroopan Unionin syvin olemus tunnetaan (mukaanlukien globalismi, korruptio jne.), ts. mitä paremmin se näkyy julkikuvassa, ja mitä tarkemmin negatiiviset lieveilmiöt kyetään yhdistämään EU-politiikan seurauksiksi, sitä enemmän syntyy vastustusta, joka on täysin luonnollista. Ei tässä ole kyse mistään sokeasta vihasta tai alkukantaisiin tunteisiin perustuvasta ilmiöstä. Ihminen reagoi asioihin ja havainnoista, näkemyksistä, mielipiteistä yms. syntyy mm. näitä julkisia keskusteluita. Niihin sinä reagoit järjettömän itsekeskeisesti ja pyrit välittömästi tuomitsemaan kaiken vastustuksen valheiksi.

      Ja se, MITEN sä reagoit asioihin, jotka koet oman ideologiasi vastaiseksi, on sun suurimpia syntejäsi. Et ole rakentava, vaan pyrit myrkyttämään aihealuetta ja ilmapiiriä mm. vääristelemällä muiden kommentteja ja tarkoituksia, johdat harhaan, mustamaalaat, pilkkaat, käyttäydyt röyhkeästi, puhut kuin poliitikko, eli jaarittelet epämääräisesti ja tulkinnanvaraisesti asian ympärillä, kirjoitat paljon sanoja, joiden sisällön voisi ilmaista muutamilla riveillä, välttelet vastaamasta kysymyksiin, joihin et voi vastata ilman, että syntyy ristiriitaisuuksi muun ulosantisi kanssa, vastaat mustavalkoisesti, et anna täsmällisiä vastauksia, vaan jätät niihin löysää, jotta voit myöhemmin vakuuttaa tarkoittaneesi muuta, et perustele vakuuttavasti, vaan pyrit ylimielisellä käytöksellä vaikuttamaan vakuuttavalta jne. Ei tällainen toimi.

      EU:ta vastustavaa kansanosaa et voi etkä saa lähteä yleistämään kommunisteiksi, kansallissosialisteiksi, putinisteiksi yms. mitä ikinä keksitkään pilkataksesi kaikkea mitä he edustaa. Kannatat itse riistävää ja invasiivista politiikkaa, hehkuttaen sen hyvyyttä ja tehokkuutta, kieltäen sen olevan riistävää ja invasiivista, ja samalla myös sivuuttaen sen, että osa kansalaisista joutuu sen uhriksi. Meistä vastustajista todnäk suurin osa kannattaa tervehenkistä kapitalismia, demokratiaa, itsenäisyyttä, inhimillisyyttä, vapautta ja muita vastaavia perinteisiä ja hyvin toimineita arvoja. Paino sanalla 'tervehenkinen'. Kun huomaamme, että omat poliitikkomme toteuttaa sellaista ulkomaista politiikkaa, joka alkaa rikkomaan maan pitkäaikaisia ja perinteisiä arvoja, jotka on aiemmin toimineet hyvin, niin sellaisen politiikan vastustaminen on luonnollinen, ja luvallinen, ilmiö. Perusteltua se on siksikin, että me tunnemme vaihtoehdon seuraukset. Tällaisia näkemyksiä ja havaintoja sinä alat silmät vihasta kiiluen myrkyttämään mm. väittäen, että ne on valheita. Väität aina "oikaisevasi valheita", mutta todellisuudessa esität vain väitteitä, etkä kykene olemaan millään tavalla vakuuttava.

      Sinä et ymmärrä politiikkaa yhtään sen paremmin kuin me muutkaan, etkä ymmärrä, tai halua, nähdä sen kaikkia seurauksia. Fanituksen yleisoire. Myös yhteiskunnallinen näköalattomuus on sun syntisi. Olet jatkuvasti hehkutellut edistyksellistä Euro-Suomea, mutta sivuutat kokonaan sen, MITEN sitä ollaan rakennettu, kuten sivuutat myös sen, että suuri osa yhteiskunnasta voi huonosti EU-politiikan vuoksi. Kun huomaamme, että tietyissä tilanteissa kirjaimellisesti alamme menettää ihmisarvoamme, kun huomaamme politiikon valehtelevan, tai esittäen harhaanjohtavia kommentteja jne., niin on täysin oikeutettua nostaa siitä meteli. Ja usko pois, kyllä meillä on näkemykset ja mielipiteet pääsääntöisesti ihan muuta kuin hämäriä, siitäkin huolimatta, että joskus ilmenee tiedoissa aukkoja. Mutta mitä enemmän tiedämme, sitä vahvempaa ja perustellumpaa vastustus on. Tästä sulla on outo harhakuvitelma, että vastustus ei voi millään perustua faktoihin, vaan aina valheisiin tai hämärtyneeseen ymmärrykseen.

    • Paljonko_maksavat

      Miten helvetillä jollain riittää pokkaa kirjoitella noita huuhaa höpinöitä tässä tilanteessa kun kaikki menee päin persettä EU:n takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2483
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1678
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1421
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      163
      1257
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1209
    6. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      119
      1197
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1155
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      136
      1153
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1081
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      979
    Aihe