Saksanvoitto

Saksan oli lähellä voittoa Venäjästä toisessa maailmansodassa, Venäjä on iso maa niin se on vaikea valloittaa. Jos Venäjä olisi hävinnyt sodan niin Suomella ja Saksalla olisi yhteinen raja ja Karjala kuuluisi Suomelle.
17387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Venäjän teollisuus on heikollatasolla siellä ei oikein ole mitään teollisuutta kuin ladantehdas, ladatkaan ei oikein enää kelpaa edes Venäläisille.
Venäläisilläkin on aika paljon länsimaisia autoja, nyt kun Saksa kieltää deiselit varmaan Venäläiset ostaa kun niitä saa halvalla.

Äänestä
  • "ladatkaan ei oikein enää kelpaa edes Venäläisille. "

    Valehtelet. Lada on Venäjän myydyin automerkki. Seuraavana tulee Kia.

    Äänestä

Tilanne oli kyllä paha joulukuun alussa -41. Saksa oli kuitenkin jo uuvuksissa ja Puna-armeija perusti aina vain uusia joukkoja.
Lisäksi Saksa julisti sodan USA:lle 11.12. 41.

Stalin kokosi noin 1,5 miljoonan miehen strategisen reservin Moskovan alueelle.
Se löi Saksan AR Mitten ratkaisevasti joulukuussa ja sitten tammikuun -42 vastahyökkäyksessä.

Saksan voitto oli vain unelmaa.

Äänestä

Jos ja kun sotaa olisi käyty ponnekkaasti myös Wehrmachtin johdon taholta, niin Moskova ympäristöineen ja Leningrad olisivat kukistuneet ja marraskuussa kai jopa Stavropol ja Maikop. NL olisi joutuut paikkaamaan tappioita ja siten ei olisi aiheuttanut isoja tappioita talvella enään. Saksa olisi voinut torjua näiden isojen kaupunkien ym. takaisinvaltausta ja hyökkääjä olisi ollut heikoilla.

Sota olisi silti saattanut jäädä jonkinlaiseen tasapeliin, jollei sitten Nl olisi alkanut luhistua toivottomuuden aiheuttamaan kapinointiin ja maassa tapahtunut jokin sotilaskaappaus. Tämä olii saattanut johtaa aselepoon eli käytännössä Saksa olisi saanut lähes AA-linjan ainakin sodan ajaksi

Äänestä
  • Hitler laiminlöi sopia Japanin kanssa yhteistoiminnasta, Nyt Stalin saattoi siirtää Kauko-Idästä vahvoja voimia Moskovan taisteluun.

    Hitler teki kohtalokkaan virheen pysäyttäessään elokuussa hyökkäyksen kohti Moskovaa ja kääntäessään panssarijoukot Ukrainaan.
    Näin Stalin sai juuri tarvittavan ajan järjestä Moskovan puolustus ja koota strateginen reservi.
    Loppu on historiaa.

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    Hitler laiminlöi sopia Japanin kanssa yhteistoiminnasta, Nyt Stalin saattoi siirtää Kauko-Idästä vahvoja voimia Moskovan taisteluun.

    Hitler teki kohtalokkaan virheen pysäyttäessään elokuussa hyökkäyksen kohti Moskovaa ja kääntäessään panssarijoukot Ukrainaan.
    Näin Stalin sai juuri tarvittavan ajan järjestä Moskovan puolustus ja koota strateginen reservi.
    Loppu on historiaa.

    Tuossa virallisessa totuudessa ei ole päätä eikä häntää. Petturikenraalit halusivat itsemurhahyökkäystä. Sivustat olisivat jääneet pitkiksi, kun muut joukot eivät olleet edes Kiovassa tai Rsevissä. Kenraalit olivat jo tätä ennenkin tärvelleet Barbarossan suuntaamalla painopisteen Smolenskiin. Tuloksena oli suuria tappioita, kun vielä pitkillä panssarikiiloilla yritettiin liikaa. Panssarit ovat juurikin liikunta- ja saarrostussotaan omiaan.

    Kenraalien vaatimus operaation suuntaamisesta kohti Moskovaa perustui Fremde Heer Ostin huijausraporttiin, jonka mukaan N-liitolla ei olisi enäöä juurikaan joukkoja panna vastaan. Petollisuus paistaa läpi koko jutusta, koska heille ei käynyt se, että ensin olisi otettu Leningrad ja Kiova ja turvattu mahdollisuus Rostoviin etenemiseen. Kyllä sen jälkeen olisi ehditty Moskovaankin. Kauheaa vetkuttelua ja vääntöä ja suoranaista niskoittelua silloin, kun Hitler oli niin sairas, että ei pystynyt johtamaan. Kaikki seisoi.

    Pätevä tutkija Magenheimer on yksi monista, jotka eivät halua toistella sodanjälkeisiä myyttejä vain siksi, että saisivat lyödä Hitleriä. Vastarintaliikkeen johtomiehiin kuulunut Halder selkeästi soti aivan päättömästi ja keskinkertaisesti. Hidasteli ja suuntasi joukkoja väärien raporttien mukaan myös Ranskaan. Hitler taipui, koska tiedustelu huijasi.

    Stalin ei Moskovaa pelastanut, vaan petturit, joiden vetkuttelu maksoi ratkaisevan viikon. Moskovan edustalla oli juuri viikossa saarrettu ja tuhottu valtava armeija ja puhkaistu helpohkosti pääpuolustuslinja Mozhaiskissa. Moskovaan oli 80 km eikä sitä olisi mikään pelastanut, vaikka joukkoja oli suunnattu osaksi jo Tveriin eli pohjoista ryhmää tukemaan. Mutta silloin iski kenraali lieju, koska aikaa oli kulutettu liikaa. Pikemminkin Stalin oli kuluttanut Moskovaa suojaavaa armeijaa hyökkäämällä hullun lailla Jelnjassa Zukovin armeijoilla viikkotolkulla

    Kenraalit taipuivat vasta, kun Hitler lupasi Moskovan hyökkäyksen muiden operaatioiden jälkeen. Joita he vetkuttivat turhaan.

    Nimenomaan Hitlerin ansiota oli loistava miljoonanmiehen eliminointi Kiovassa. Hän sai patistaa kenraaleitaan siihen kovasti.

    Äänestä

  • "Stalin ei Moskovaa pelastanut, vaan petturit, joiden vetkuttelu maksoi ratkaisevan viikon. "

    Hitler pysäytti hyökkäyksen kahdeksi kuukaudeksi.
    Muutenkin Barbarossa lepäsi virheellisten oletusten varassa.

    Moskovan valtaus ei olisi ratkaissut sotaa.

    NL:sta olisi nyrhäisty vasta laita. Stalin olisi hyvin pystynyt jatkamaaan sotaa.

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    "Stalin ei Moskovaa pelastanut, vaan petturit, joiden vetkuttelu maksoi ratkaisevan viikon. "

    Hitler pysäytti hyökkäyksen kahdeksi kuukaudeksi.
    Muutenkin Barbarossa lepäsi virheellisten oletusten varassa.

    Moskovan valtaus ei olisi ratkaissut sotaa.

    NL:sta olisi nyrhäisty vasta laita. Stalin olisi hyvin pystynyt jatkamaaan sotaa.

    Hyökkäyshän olisi totta kai pysäytetty joksikin aikaa muutenkin eli pysäytettiin tankkien huoltoa ym. varten. Se, että tauko venyi kahdeksi kuukaudeksi, on juuri kenraalien syytä. Kaksi tai kolme viikkoa hukkaan.

    Hitler nimenomaan näki, että Moskova ei ratkaise sotaa. Kenraalit luulivat niin

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    Hitler laiminlöi sopia Japanin kanssa yhteistoiminnasta, Nyt Stalin saattoi siirtää Kauko-Idästä vahvoja voimia Moskovan taisteluun.

    Hitler teki kohtalokkaan virheen pysäyttäessään elokuussa hyökkäyksen kohti Moskovaa ja kääntäessään panssarijoukot Ukrainaan.
    Näin Stalin sai juuri tarvittavan ajan järjestä Moskovan puolustus ja koota strateginen reservi.
    Loppu on historiaa.

    Hitler ei laiminlyönyt mitään, vaan Japani ei suostunut mihinkään. USA piti myös huolen, että Japani ei olisi pystynyt auttamaan Saksaa yhtään

    Äänestä

  • Tirehtööri32 kirjoitti:

    Hyökkäyshän olisi totta kai pysäytetty joksikin aikaa muutenkin eli pysäytettiin tankkien huoltoa ym. varten. Se, että tauko venyi kahdeksi kuukaudeksi, on juuri kenraalien syytä. Kaksi tai kolme viikkoa hukkaan.

    Hitler nimenomaan näki, että Moskova ei ratkaise sotaa. Kenraalit luulivat niin

    "Hyökkäyshän olisi totta kai pysäytetty joksikin aikaa muutenkin eli pysäytettiin tankkien huoltoa ym. varten."

    Panssarijoukkoja voidaan huoltaa ilman koko hyökkäyksen pysäyttämistä.

    " Se, että tauko venyi kahdeksi kuukaudeksi, on juuri kenraalien syytä. Kaksi tai kolme viikkoa hukkaan."

    Hitler määräsi kahden kuukauden pysähdyksen Ukrainan operaation ajaksi. Kenraalit pitivät sitä hullutuksena.

    "Hitler ei laiminlyönyt mitään, vaan Japani ei suostunut mihinkään."

    Hitler salasi hyökkäyksen myös Japanilta.

    " USA piti myös huolen, että Japani ei olisi pystynyt auttamaan Saksaa yhtään "

    Japani hyökkäsi 6.12. 41. Hitler julisti sodan USA:lle 11.12. 41.
    Pelkkä Japanin uhka riitti pitämään vahvoja joukkoja Kauko-Idässä.
    Nyt se poistui.

    Äänestä

Jos Tiikerin pyörän pultit olisi olleet 5 mm isompia

Äänestä

"Jos Venäjä olisi hävinnyt sodan niin Suomella ja Saksalla olisi yhteinen raja ja Karjala kuuluisi Suomelle."

Martin Bormannin muistio Hitlerin ja hänen lähimpien miestensä tapaamisesta 16.7.1941 kertoo sen, että Saksalle voitokkaasti päättyneen sodan jälkeen ei itsenäistä Suomea enää olisi ollut, vaan se olisi liitetty osaksi Suur-Saksaa.


http://ghdi.ghi-dc.org/docpage.cfm?docpage_id=2345

Äänestä
  • No yuo nyt on niin suuri valhe ja väärennös kuin voi olla. Hitler olisi nimenomaan sallinut Suomen jäävän itsenäiseksi ja saavan pitää oman systeeminsä. Keisarin Saksa olisi ollut paljon dominoivampi nykyisestä Euvostoliitosta/Kansainliiton ja YK:n NWO:sta puhumattakaan.

    Nimenomaan päinvastaisesta väitteellesi on paljon todisteita. Hitleriä panetellaan joka kuppikunnalle

    Äänestä

Saksan tappio tuli hyvin selväksi suomalaiselle sodanjohdolle jo ekan sotavuoden jälkeen. Sii-
tä lähtien alkoivat salaiset rauhantunnustelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä epävirallisesti.
Neuvostoliitto oli yksinkertaisesti liian mahtava vastustaja niin Saksan natsionalisteille kuin
suursuomalaiselle armeijallekin,eiks jeh? -Eri kivaa että Puna-armeija lopulta murskasi Suo-
men ja Saksan tokassa maailmansodassa

Äänestä
  • Miksi et siedä nationalismia?

    Äänestä

Mikä voitto?

Natsi-saksalaisilla ei ollut oikeasti mahdollisuutta minkäänlaiseen "voittoon" NL:stä, kyse oli vain ajasta, eli siitä miten pitkän aikaa he kykenivät siellä tuhojaan tekemään. Silloisella natsi-saksalla ei ollut oikeastaan voitonmahdollisuuksia missään muuallakaan, kyse oli vain ajasta, minkä he saivat vieraissa maissa "kukkoilla".

Koko ns. natsi-aate kun oli jonkinlainen Hitlerin masinoima Clausewitziläinen joukkopsykoosin leimahdus, johon mukaan sekoitettu silloin muodissa ollutta (sosiaali)Darvinismia. Ei sellaisilla "ajatuksilla" maailmaa valloiteta, mutta toivon mukaan siitä on edes opiksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville.

Äänestä
  • "Koko ns. natsi-aate kun oli jonkinlainen Hitlerin masinoima Clausewitziläinen joukkopsykoosin leimahdus, johon mukaan sekoitettu silloin muodissa ollutta (sosiaali)Darvinismia. Ei sellaisilla "ajatuksilla" maailmaa valloiteta, mutta toivon mukaan siitä on edes opiksi ja varoitukseksi tuleville sukupolville."

    Natsismi kuuluu samaan diktatuurien kategoriaan kuin kommunismi, joka rojahti Neuvostoliiton hajotessa ja Kiinan valtiojohdon ymmärtäessä 1970-luvulta lähtien, ettei tämä peli ei vetele, ja kurssi on reivattava kohti kapitalismia, olkoonkin että valtiojohtoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomenasemaolisiparempi kirjoitti:

Saksan oli lähellä voittoa Venäjästä toisessa maailmansodassa, Venäjä on iso maa niin se on vaikea valloittaa. Jos Venäjä olisi hävinnyt sodan niin Suomella ja Saksalla olisi yhteinen raja ja Karjala kuuluisi Suomelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu