Koirien jätökset palautettava postiluukkuun tai

laatikkoon. Omistajakin ilahtuu kun hukattu omaisuus palautetaan. Toki nämä kannattaa uroteot dokumentoida ja jos koiran omistaja sattuu paikalle videoida. Parhaat videot palkitaan pikkujoulujen yhteydessä. Palkinnot on rotanmyrkkyä, valinnan mukaan. Tilastoinnin takia on tärkeää myöskin, että laitetaan kyseinen koiraihminen seurantaan järeämpiä toimenpiteitä varten jos tavat ei parane. Tämä on joka keväinen jätösjuttu, roskia, särkyneitä pulloja niistä jo tiedetään, nyt puhutaan ja toimitaan koirien jätöksistä. Joten jätökset hoidettava asian mukaisesti.
942070
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 94

Vanhimmat

Onko palautus oltava paketoituna vai alkuperäismuodossa.

2Äänestä
  • Ei tarvii palauttaa, löytäjä saa pitää!

    Äänestä

Meni tuossa viime keväänä uudehkot toista sataa maksaneet kengät kaatopaikalle kun tuli epähuomiossa astuttua koiran paskan päälle. Kyllä harmitti.

2Äänestä
  • Saimpa peseskellä autonmattoja oikein urakalla vaikka miinakentästä ei ollut varoituksia.

    3Äänestä

  • Niin, taitaa olla vain ne nöyrät jotka pitää katseen maassa jotka eivät astu koirankakkaan.
    Mutta eliitti joka tuijottaa nokanvartta korkeuksiin tai kännykkään, talssii vaikka auton alle.

    Äänestä

  • kenen.vastuu kirjoitti:

    Saimpa peseskellä autonmattoja oikein urakalla vaikka miinakentästä ei ollut varoituksia.

    Kaatopaikalle nuo kannattaa heittää. Minäkin yritin pestä, kunnes tajusin että paska haisee vaikka pesisi koko päivän. Vitutuksen voi tietysti niellä ostaessaan uusia mattoja ja kenkiä, mutta sen kysyn vaan että miten helvetin laiska on ihminen joka ei viitsi edes oman koiransa ulosteita kerätä?

    1Äänestä

  • etkö osannut puhdistaa? ja mitä palautuksiin tulee, haluaisin palautella särkyneitä lasipulloja, muovipusseja, parittoman lenkkarin, auton akun, sekä tietty kertakäyttö ateriarasiat ja pahviset kahvimukit ym mitä tien varsiltä löytyy.

    Äänestä

  • löytötavaratoimist kirjoitti:

    etkö osannut puhdistaa? ja mitä palautuksiin tulee, haluaisin palautella särkyneitä lasipulloja, muovipusseja, parittoman lenkkarin, auton akun, sekä tietty kertakäyttö ateriarasiat ja pahviset kahvimukit ym mitä tien varsiltä löytyy.

    Mikään noista ei sentään haise paskalle.

    Äänestä

  • Kirppariltako olit ostanut kengät???

    Äänestä

  • Aito46 kirjoitti:

    Kirppariltako olit ostanut kengät???

    Sataseen asti maksaa laadusta ja palvelusta, sen jälkeen maksaa ilmasta. Ilmasta maksaa vain tyhmä tai tivolin pelle.

    Äänestä

Tästä pitäisi tehdä rikosilmoitus "yllyttämisestä kansanryhmää vastaan" ja "yllyttämisestä rikokseen", "yllyttämisestä eläinsuojelurikokseen".
Aloittaja lienee muslimi koirien vihaaja?

Jos asut omakotitaloalueella niin nehän ovat sivistyneet naapurisi jotka levittää koiran kakkaa kaduille. Valita taloyhtiökokouksessa äläkä yllytä rikokseen.

Äänestä
  • Eihän se rikos ole palauttaa hukattu tavaraa oikein kotiin asti, yleensä tälläisestä kiitetään oikein lehtien palstalla. Idea on loistava ja kuvat tärkeitä.

    1Äänestä

  • Tää on päivän paras!
    Valita omakotialueella taloyhtiön kokouksessa!!!! BUHAAAAAHAHAHAHAHAHAHAH

    kertonee kaiken paskojarakkien omistajista!

    KOIRAT EI KUULU KAUPUNKIIN EIKÄ VARSINKAAN KERROSTALOIHIN!
    PISSIKSET OVAT PAHIMPIA ELÄINRÄÄKKÄÄJIÄ!

    Äänestä

  • Ei kai kukaan kahjo oman yhtiönsä pihoille koiraansa paskata. Olen aitiopaikalla kattomassa kun rivarimme kadunvieren orapihlaja-aidan juurella paskannellaan. En oo päässy selville kumpi nauttii enemmän paskoja vai paskattaja. Mut kiva näppäillyistä kuvista kattella noita autuaita ilmeitä. Meillä vakireitti n. 10 koiralle, ykskään ei kerä jätöksiään. Olen keväisin haravoinut jalkakäytävän hiekat ja paskat aidan juurelta "raidoksi" jalkakäytävälle lakaisukoneen nieltäväks. Paskattajat oikeen toljottaa kikkaremäärää, joka paikoin runsas, mut sama peli jatkuu.

    Kansalaisaloite asian korjaamiseks olis paikallaan, Sama sakko kuin ihmisen tekemästä läjästä julkisella paikalla puris varmaan kivasti.

    Äänestä

  • Aloittaja muslimi koiranvihaaja? Mitähän vittua?
    Tämä teksti on selvästi vihapuhetta koiranvihaajia (= kaikki muut suomalaiset ihmiset, paitsi paskantärkeät koiranomistajat itse) ja muslimeita kohtaan.

    Äänestä

Olisiko siinä ideaa, että epäselvissä tapauksissa veisi jätökset jonkun koiran omistajan tuulilasille, toki ilman suojakuorta.

2Äänestä

Mitä jos noukkii sen paskan ja heittää koirailijan selkään ja päähän, tuleeko vankeutta?

2Äänestä
  • Minä otin koirani paskan ja laitoin sen asiasta huomauttaneen mulkun taskuun. Kova oli huuto ja mekastus, mutta ei uskaltanut tehdä yhtään mitään.

    1Äänestä

  • Voi hellanlettas kun pissis taas lohkaisi.

    Äänestä

Koiran jätösten kylväjille tulee tavattaessa huomauttaa, että rouvan/herran pa*ka unohtui.

1Äänestä
  • Siihen koira vastaa "ei unohtunut. Tuossahan se roikkuu hihnan jatkeena".

    Äänestä

Naurattaa kännykkäkansa, kun ne toljottaa älykännyä ja tepastelee pitkin poikin tennarit paskassa.

1Äänestä
  • Astuu jätökseen, liukastuu perseelleen revityille farkuiilleen, känny lentää asvalttiin. Nyt ei kyllä naurata pissis kyynelehtii.

    1Äänestä

Myös tupakantumpit kannattaa kerätä maasta ja syöttää ensimmäiselle vastaantulevalle röökaajalle.

2Äänestä

Olen ottanut kuvia ja videoa, tehnyt lukuisia rikosilmoituksia poliisille rikollisesta toiminnasta, elikkä koiriensa jätöksistä. Lupasivat tutkia taustat, että löytyykö muitakin rikoksia.

2Äänestä

On syytä kuvata ja ilmoittaa poliisille metsästäjät, jotka "harjoituttavat" koiriaan / pentuja mm. puistoissa ja ulkoilualueilla käymään vainuamaan luonnon eläimiä ja käymään eläinten kimppuun.

1Äänestä
  • Ei siellä teidän vajakkien hourulassa (helsingissä) ole pelkoa metsästyskoiriin törmäämisestä. Teillähän on lähinnä vain niitä lamppuharjoja joita kidutatte pitämällä laukussa mukana jne.

    Äänestä

  • buahhahahaaa kirjoitti:

    Ei siellä teidän vajakkien hourulassa (helsingissä) ole pelkoa metsästyskoiriin törmäämisestä. Teillähän on lähinnä vain niitä lamppuharjoja joita kidutatte pitämällä laukussa mukana jne.

    Tukiaisilla loisivia huvimetsästäjiä saattaa tavata jopa kaupungeissa. Eivät pysy savisilla avohakkuuraiskioillaan vaan saattavat rakkieineen pyrkiä ihmisten ilmoille. Toki nämä pellet on pantava kuriin.

    Äänestä

Kyllä muutkin kuin koirat. Eilen kun tulin Tampereelle niin ensimmäinen näky kaupungista liukuovien avauduttua oli se, kun joku nuori jätkä väänsi torttua keskelle katua kavereiden mölinän saattelemana. Hetken mietin että mihinköhän hourulaan tuli saavuttua.

2Äänestä

Koiran omistajana voin kertoa, että on vastuutonta jättää keräämättä ne jätökset pois, koska tuon paskan välityksellä voi myös se oma koira sairastua koirien erilaisiin loistauteihin, sillä koirat nuuskivat toisten jätöksiä ja sitä kautta saavat tartunnan! Huom esim. suolikainen on koko maailmassa esiintyvä loinen ja ne leviää juuri ulosteen välityksellä, myös oma koira voi sairastua omasta ulosteestaan uudestaan ja munat elävät myös pakkasten yli, ettei edes se tapa niitä ulosteesta!!

2Äänestä

Lumien sulattua alkaa aina verenpaine nousemaan, kun sitä sontaa on ihan joka paikassa järkyttävät määrät. Pitäisi leipoa nenään vastuuttomia koiranomistajia jotka eivät kerää paskatykkinsä jätöksiä.

1Äänestä

Uusavuttomat autoreinot eivät ymmärrä, että nyt on saapaskelit. Mikä on saappahilla kaupoille saaapastellessa.

Äänestä
  • Jep, kaikki jotka eivät halua kahlata paskassa ovat uusavuttomia autoreinoja...

    Äänestä

Hauskoja ehdotuksia, mutta kovin ilkeitä, ja niihin liittyy vaanimista, seuraamista ja laitonta yksityisyyden turmelemista ja nettivainoa, joita tyranniamainen yhteiskunta synnyttää. Tässä ystävällisempi idea:

Laitetaan vaikka naapuruston talkootöinä pieniä puisia kompostilaatikoita lyhyin välimatkoin koirien kävelyreittien varrelle. Olisi paljon helpompi pudotella ne jätökset niihin kuin kuljetella niitä kotiin asti. Tuota kompostoitunutta multaa voisi sitten vuosien varrella siirrellä kerrostalojen ja puistojen puille ja pensaille. Noita laatikoita voitaisiin suunnitella yhdessä, mutta minusta hyvä olisi vaikka joku 80 x 80cm x puolen metrin korkea harvahko lautalaatikko, ilman pohjaa ja mahdollisesti käyttömukavuuden vuoksi myös ilman kantta. Voisihan niitä teettää vaikka jollain paikallisella nikkarilla, mutta osaa tuollaisia itsekin tehdä. Ei mitään kestopuuta, vaan lahoavaa lautaa, joka sekin aikanaan päätyy kompostiksi.

Äänestä
  • Eikä tietenkään muiden kuin koiranomistajien tarvitse kakkalaatikoita nikkaroida.

    1Äänestä

Tiedän aikanaan kaverin, joka ampui jokseenkin tehottomalla ilmakiväärillä ison koiran palleihin. Omakotitalon pienen kellari-ikkunan takaa. Koira kusi toistuvasti talon seinustan kohdalla.

Liikenteen melun vuoksi, sitä ei kukaan voinut kuulla. Ajatuksena oli koiran hyökkäävän isäntänsä päälle ja tappavan sen. Oudosti koira ainakin käyttäytyi, tämän jälkeen talon kohdalla.

Ei kuitenkaan tappanut isäntäänsä. Tuo oli viaton pikkuhuvi, monen suuremman teon rinnalla. Laitonta koiran paskojen jättäminenkin on. Hyvänä puolena koiran tappaessa isäntänsä, olisi ollut tuomion kohdistuminen koiran lopetuksena.
Tästä kaikki olisivat hyötyneet, puhtaampina jalkakäytävinä.

2Äänestä

Koskas te lakkaatte rikkomasta viina ja kaljapulloja luontoon. Tupakan tumpit ja muut roskat heitetään alakertalaisten kiusaksi, jotka sitten saa syyt niskoilleen.
Koirankasat pitää laittaa kukkapenkkiin, ne on arvokasta ravintoa ja metsänomistajatkin tykkää, kun puut kasvaa nopeammin.

Äänestä
  • Siinäpä oli kyllä taas maailman typerin mielipide. Ainakaan näin terveen ihmisen näkökulmasta en ihan heti löydä mitään yhteyttä koiran ulosteilla ja tyhjillä pulloilla.

    2Äänestä

  • Pulloja ja tumppeja jättää varmaan ne samat possut jotka ei kerää myöskään koiransa jätöksiä.

    2Äänestä

  • Olet epätoivoinen idiootti vertauksillasi. Te sotkette koirienne paskoilla taajamat te särjette pullonne, koskapa te olette koirien omistajia.

    2Äänestä

  • samaa.paskaa kirjoitti:

    Olet epätoivoinen idiootti vertauksillasi. Te sotkette koirienne paskoilla taajamat te särjette pullonne, koskapa te olette koirien omistajia.

    Koirien omistajat on järjestään paskoja. Lapset pelkää, ei se tee mitään, kuola valuu piskin suusta ja ärisee. 500e koiraveroksi ja 100e sakkoa paskojen jättämisestä.

    1Äänestä

Ei sina kerata pois koiran kakaa. Mina kerata ja laittaa pizzan paale kuin oregano. Maistuu huvin soomipojile.

Äänestä

Laitoin kylttejä joissa luket rotanmyrkkyä laitettu alueelle.
Ei ole koiranpaskaa näkynyt

Äänestä

Minulla on taasen koirien ulosteiden polkemiseen omat kengät. Teen kauppojen, ravintoloiden ym. lähistöllä tar. kierroksen. Sillen vaan urapohjat töihin, lits, lits, vaan ja kaupoille ja ravintoloiden läpikulkua, 'bon appétit' vaan ja silleen. Kengät toki vaihdan heti ulos tullessa, suosittelen hauskoja ilmeitä ja tuoksuja.

1Äänestä
  • Hehheeh. Paska haisee ja banjot soi!

    Äänestä

  • Varmaankin kannattaa etsiä kalliita ravintoloita, koskapa jos itse ei tule niissä käytyä, luulisin.

    Äänestä

  • samoin.kaupat kirjoitti:

    Varmaankin kannattaa etsiä kalliita ravintoloita, koskapa jos itse ei tule niissä käytyä, luulisin.

    Tämähän sopii mainiosti kun aktiivimalli rokottaa 30e kuukaudessa, niin voi edes käydä katsomassa rikkaiden ruoka annoksia. Kannattaa baaritiskin edustalla napakasti lyödä kenkiä lattiaan, niin saa herkkua levitettyä laajemmalle alueelle.

    1Äänestä

  • rikkaat.nauttii kirjoitti:

    Tämähän sopii mainiosti kun aktiivimalli rokottaa 30e kuukaudessa, niin voi edes käydä katsomassa rikkaiden ruoka annoksia. Kannattaa baaritiskin edustalla napakasti lyödä kenkiä lattiaan, niin saa herkkua levitettyä laajemmalle alueelle.

    Eduskunnan kahvila, jos edes eteiseen pikkusteppailu, pikkuparlamentti. Tuskin siitä mitään aktiivipisteitä saat , mutta mukana kehityksessä.

    Äänestä

  • rikkaat.nauttii kirjoitti:

    Tämähän sopii mainiosti kun aktiivimalli rokottaa 30e kuukaudessa, niin voi edes käydä katsomassa rikkaiden ruoka annoksia. Kannattaa baaritiskin edustalla napakasti lyödä kenkiä lattiaan, niin saa herkkua levitettyä laajemmalle alueelle.

    Tarkistelkaa jalkineidenne kunto ennen julkisiin tiloihin menemistä.

    Äänestä

Voisiko turvapaikanhakijat pakottaa koiran skeidan putsaajiksi?

2Äänestä

Koiranpaska ja koirat pitävät musulmaanin loitolla.

2Äänestä

Taistelukoirani kusee öljyttyjen ananaspäiden uusille lenkkareille.

2Äänestä

Itselläni ei ole koiraa mutta pidän koirista ja myös kissoista ja ymmärrän että jos koiranpaska on keskellä pyörä ja kävelytietä syy ei ole koirassa vaan sen taluttajassa. Samoin jos koira haukkuu ja murisee ahdistuneena omakotitalon aitauksessa syy ei ole eläimessä vaan sen omistajassa joka ei viitsi ulkoiluttaa liikuntaa hyvinvointinsa takia tarvitsevaa eläintään.

1Äänestä

Koirien jätökset palautettava postiluukkuun tai työnnettävä koiraan takaisin vaikka suun kautta. Kissakin oppii sisäsiistiksi jos sille syöttää omaa paskaansa, miks ei koirakin.

Tämäkö päätös elämn raskaan
kaatua kadulla koiran paskaan

Eino Leino runoili aikoiaan myös noin

1Äänestä

Rivarin kolmen koiran omistajien laatikot on irtotavaralla miinoitettu. Koirat on onneksi erikokoisia, joten erehtymisen vaaraa ei ole jätösten alkuperästä. Hyvä myöskin se, että lähes kotiovelta sain jätökset talteen. Ikkunani on postilaatikkoihin näköyhteydessä, joten innolla iltapäivään.

1Äänestä
  • Outoa, toistensa ikkunoita vaan kyttäilivät, epäilevät siis toisiaan, meni vihkoon.

    Äänestä

Askartelija keräisi ämpärillisen jätöksiä ja Joulun alla pakkaisi ne nättiin lahjapakettiin jonka jättäisi muovikassissa koirapöhkön ovenkahvaan roikkumaan, sen kun avaisi niin koirapöhkö saisi satsin joulumieltä.

1Äänestä

Laittoivat kiinanpommeja tuoreisiin läjiin ja kaikki pamahtivat koiraihmisen seinään ja ikkunoihin.

Äänestä
  • Toi onkin hyvä keräilee oikein kunnon keon ja sitten ei muuta kuin kunnon pommi. Mikä parasta, niin koira säikähtää pommia ja päästää jätökset sisälle.

    Äänestä

Vappuna tulee roskaa kaduille, ettäs tiedätte.

1Äänestä

Amerikassahan on trendikästä käyttää huulipunaa jossa uloste yhtenä ainesosana. Antaa kuulemma pikantin pusuvaikutuksen. Ei muuta kuin bisnes pystyyn meilläkin, raaka-aineesta tuskin tulee pulaa. Syötetäänhän meille paskaa muutenkin, jopa puhdistamojen lietettä.

Äänestä
  • Oikeilla jäljillä, paskat koiraihmisten suuhun ilman huulipunaa.

    Äänestä

Koiria pidetään älykkäinä, omistajista harvoin voi sanoa samaa.

Äänestä

Harmittaa kun kaljapullot on vaihtuneet tölkkeihin. Kuinka kaunis onkaan ääni kun täysi kaljapullo suorastaan räjähtää särkyessään.

Äänestä

Vielä löytyy pissiksiis, jotka kitisee kaljapullonsirpaleista ja tupakantumpeista.
Kaupoista nykyään (2018) saa oikein etsimällä etsiä lasisia yleensäkään pulloja ja pissikset röökaa 10x enemmän kuin miehet.

TOIVOTTAVASTI PASKOPISKINNE KUOLEE TUSKALLISESTI JA PIAN!

MITKÄÄN SÄÄNNÖT EI TUNNU KOSKETTAVAN PASKOPISKITTÄJIÄ JA ELÄVÄT KOIRANSA KANSSA VUOTEESSAKIN. 70-LUVUN VANHOJAPIIKOJA JA 2000-LUVUN PISSIKSIÄ!

Äänestä
  • Harmi jos juopon koira ei saanut tapettua niitä pureskellun uhrin koiria. Olisihan se ollutkin hieno homma kun kolme koiraa olisi hengiltä.

    Äänestä

Miksi jotkut koiranomistajat paskattavat koiransa keskelle pyöräily/kävelytietä?

Äänestä

Rikoksen tekijöistä on otettava kuvia, videoa, kansalaisvelvollisuus sekä ilmoitus 112. Lakikin määrää, koskee rattijuoppoja, metsäpaloa ym. koirien jätöksiä.

Äänestä
  • Soitimpa hyvinkin 112, että lakia rikotaan, käskytys oli ihan jotain muuta kuin oletin. Luulin saavani vastaan inhoa tai jotain...mutta eikös mitä. Heti osoitteet, haluanko pysytellä salaisena ym. lähin partio tsekata mestan. Vautisi vau toimii.

    Äänestä

  • kiitti.jatketaan kirjoitti:

    Soitimpa hyvinkin 112, että lakia rikotaan, käskytys oli ihan jotain muuta kuin oletin. Luulin saavani vastaan inhoa tai jotain...mutta eikös mitä. Heti osoitteet, haluanko pysytellä salaisena ym. lähin partio tsekata mestan. Vautisi vau toimii.

    Soittaessani H:ki alueelle poliisia hätiin oli palaute erilainen, kuin sinulla. Tasa arvovaltuutetulle laitan viestiä, samoin poliisin ylijohdolle.

    Äänestä

  • rikolliset.vankilaan kirjoitti:

    Soittaessani H:ki alueelle poliisia hätiin oli palaute erilainen, kuin sinulla. Tasa arvovaltuutetulle laitan viestiä, samoin poliisin ylijohdolle.

    Olen ruvennut käymään puistoissa kyykkypaskalla, ihan ihanaa, fantsua. Pensas Angervo on huomattavasti parempi alusta, kuin kurtturuusu, piikit. Sopivasti jännitystä ja tekee reisilihaksille nannaa. Jätökset toki kuskaan jalkakäytäville, jään seuraamaan kommentteja, ihmettelyä riittää. Muutamat ovat tilanneet heti taksin huudelleet, että nyt on peto irti.

    Äänestä

  • suosittelen.kokeilkaa kirjoitti:

    Olen ruvennut käymään puistoissa kyykkypaskalla, ihan ihanaa, fantsua. Pensas Angervo on huomattavasti parempi alusta, kuin kurtturuusu, piikit. Sopivasti jännitystä ja tekee reisilihaksille nannaa. Jätökset toki kuskaan jalkakäytäville, jään seuraamaan kommentteja, ihmettelyä riittää. Muutamat ovat tilanneet heti taksin huudelleet, että nyt on peto irti.

    Miinoittaessani eduskuntatalon ympäristöä olen huomannut, että homot Toivolan johdolla ottaa ihmisulosteesta yllättävää vainua, hän pysähtyy ja nostaa kuin eläin kuonon ylös ja alkaa nuuhkia, tietää jotain on tekeillä.

    Äänestä

  • tarkan.vainun.päivät kirjoitti:

    Miinoittaessani eduskuntatalon ympäristöä olen huomannut, että homot Toivolan johdolla ottaa ihmisulosteesta yllättävää vainua, hän pysähtyy ja nostaa kuin eläin kuonon ylös ja alkaa nuuhkia, tietää jotain on tekeillä.

    Miinoittaessani eduskunnassa ihmeekseni huomasin, että jotkut koiraihmiset ovatkin jätöksistä huolissaan. Minunkin vaatimaton tuotokseni kelpasi keräykseen, kiitos kerääjälle.

    Äänestä

  • Kaduilla.tuulee kirjoitti:

    Miinoittaessani eduskunnassa ihmeekseni huomasin, että jotkut koiraihmiset ovatkin jätöksistä huolissaan. Minunkin vaatimaton tuotokseni kelpasi keräykseen, kiitos kerääjälle.

    Tuntuiko kuin olisit menettänyt lapsesi, tunnen tunteen

    Äänestä

  • suosittelen.kokeilkaa kirjoitti:

    Olen ruvennut käymään puistoissa kyykkypaskalla, ihan ihanaa, fantsua. Pensas Angervo on huomattavasti parempi alusta, kuin kurtturuusu, piikit. Sopivasti jännitystä ja tekee reisilihaksille nannaa. Jätökset toki kuskaan jalkakäytäville, jään seuraamaan kommentteja, ihmettelyä riittää. Muutamat ovat tilanneet heti taksin huudelleet, että nyt on peto irti.

    Olisiko kellon ajalla merkitystä.

    Äänestä

Jos ei osaa ja jaksa hoitaa niin eikun piski piikille.

1Äänestä
  • Hoidon+jaksamisesta+jos+olisikin+kiinni,+niin+90%+koirista+pitäisi+piikittää.+Kyse+onkin+laiskuudesta,+välinpitämättömyydestä+ympäristöä,+kanssa+ihmisiä+kohtaan.+Yleesäkkin+koiraihmiset+on+sottapyttyjä,+viihtyvät+paskan+ympäröiminä,+kotona+alkeellisetkin+asumiskäytännöt+on+hukassa.+Koira+pitää+olla+vaikka+oman+elämän+hallista+hukassa,+eläinrääkkäys+onkin+erittäin+yleistä.

    Äänestä

Jos taloni eteen jätetään koiran paskat löytää käyttäjä todella ne edestään. Jos pääsen näkemään kuka jätti eikä korjannut pois. Kaiken huippu on kun koiria paskatetaan lasten leikkipuistoon.

1Äänestä

Olisi hyvä, että päiväkotien lähialueet olisi koirilta kielletty. Aitaukset on, mutta turha lähiympäristön saastuttaminen ei ole hyväksi lapsille, kaatuillaan, kengät ym. jätöksissä ja lopulta suussa, jopa vaarallista.

Äänestä
  • Tupakoitsijat heittelee tumpit ja räkii, koiran omistajat paskannuttaa otuksiaan, kaikki tämä pitää tapahtua lasten leikkipaikkojen läheisyydessä. Hyvä koiraihmiset.

    Äänestä

  • Mikä.mättää kirjoitti:

    Tupakoitsijat heittelee tumpit ja räkii, koiran omistajat paskannuttaa otuksiaan, kaikki tämä pitää tapahtua lasten leikkipaikkojen läheisyydessä. Hyvä koiraihmiset.

    Ihana päivä leikkipuistossa, vanhemmat heittelee tumpit pitkin aluetta, koira paskantelee mihin sattuu, ihanaa lapsoset leikkiä lyö.

    Äänestä

TV voisi näyttää uusavuttomille vähän jätösten keräys tek. ym. asiaan liittyvää. Koskapa jätöstehtailijat ovat laillista riistaa ja outoja tapaturmia sattuu ennemmin tai myöhemmin koirille, kuin ulkoiluttajille.

Äänestä
  • Sodassa rikollisia vastaa on turhaa ajatella koirankaan turvallisuutta omistajien vielä vähemmän. Koiria vammautuu, jospa siitä oppisivat ja sana leviää, että paskat talteen.

    Äänestä

  • verta.pakkiin kirjoitti:

    Sodassa rikollisia vastaa on turhaa ajatella koirankaan turvallisuutta omistajien vielä vähemmän. Koiria vammautuu, jospa siitä oppisivat ja sana leviää, että paskat talteen.

    Wittu joo, jos ei ole koiria ei tule paskaakaan ympäristöön. joten päärikollinen on joko lopetettava tai paskat keräykseen.

    Äänestä

  • Säädettäköön kannustuspalkkio hyvästä ilmiantokuvasta ja asuinosoitteesta

    Äänestä

  • kamppanja.etenee kirjoitti:

    Wittu joo, jos ei ole koiria ei tule paskaakaan ympäristöön. joten päärikollinen on joko lopetettava tai paskat keräykseen.

    Apteekista lääkettä ummetukseen, jos on kova paska. Tämähän on ongelma, Annostelemalla lääkettä makkaran paloihin, niin saatetaan saada täyspotti, eli ripulipaska ihan kodin sisätiloihin. Tämäkö rikollista, ei ole. Koirien kanssa mikään ei ole rikollista, tämähän nähdään jätöksinä katujen varsilla.

    Äänestä

Postitetaan osoitteeseen Edukunnan kirjaamo .,Eduskuntakatu 4, 00102 Eduskunta

Äänestä

Lumet sulaneet, työni valmis. Koko lumisen ajan olen ahkeroinut keltaisen, ruskean lumen kanssa. Olen toimittanut tosin heidän erikseen pyytämättäkään Rouvien kukkapenkeille. Lumisateiden aikana onnistuu hyvin, sade peittää jäljet. Toivottavasti monivuotiset kukat kasvaa, lannoittanut olen koko alueen.

Äänestä
  • Jätösten ottaminen jätepussiin ei kiinnosta, mutta lähespaljain käsin kukkapenkissä saman kamppeen muotoilu kiinnostaa, outoa. Toivottavasti koirasi nuoleskelee loisia itseesä runsaasti.

    Äänestä

Lempäälän liipasin herkät poliisit ammuskelemaan rikollisia koirien ulkoiluttajia, luulisin muutaman jälkeen, jätösten keräys kiinnostaisi.

Äänestä

Meillä oli takavuosina talkkari, joka tiputti jonkun aikaa jokaisen tupakannatsan tietyn vähemmistöryhmään kuuluvan perheen postiluukusta sisään. Lopulta perhe sanoi muuttavansa takaisin Göteborgiin.

Äänestä

Onkohan mikään muu laki mitä saa rikkoa ihan poliisiasemien rappusilla, ettei joudu edesvastuuteen, no ei ole koiraa saa paskannuttaa ihan aseman rappusille ja se on ihan hyväksyttävää. Autoilu ja puhuminen puhelimeen, rikesakko, pyöräily ilman valoja pimeässä, rikesakko, koira saastuttaa jätöksillään ympäristön, levittää loisia, rikesakko, koskaan kuullutkaan kukaan, että näikin jokapäiväisestä asiasta sakotettaisiin. Sakottaminen olisi ihan järkevää, lupa olisi laissa, mutta poliisitkin on koiraihmisiä joten hekin joutuisivat keräämään sotkunsa, sehän ei tieteenkään käy. Postiluukkuun vaan kuten ansiokkaasti avauksessa kehoitetaan.

Äänestä

Lähteekö foliopallosta kovakin pamaus, meinaan olisi kiva säikytellä koiria.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Seuranta.alkakoon kirjoitti:

laatikkoon. Omistajakin ilahtuu kun hukattu omaisuus palautetaan. Toki nämä kannattaa uroteot dokumentoida ja jos koiran omistaja sattuu paikalle videoida. Parhaat videot palkitaan pikkujoulujen yhteydessä. Palkinnot on rotanmyrkkyä, valinnan mukaan. Tilastoinnin takia on tärkeää myöskin, että laitetaan kyseinen koiraihminen seurantaan järeämpiä toimenpiteitä varten jos tavat ei parane. Tämä on joka keväinen jätösjuttu, roskia, särkyneitä pulloja niistä jo tiedetään, nyt puhutaan ja toimitaan koirien jätöksistä. Joten jätökset hoidettava asian mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu