Eliöiden varioituminen ja luomiskertomus

Mutaatioiden mekanismi on lähes sama kaikilla eliöillä luonnossa. On kuitenkin mielenkiintoista, että kun luonnossa eliöt adaptoituvat ja varioituvat johtuen epigeneettisistä mekanismeista ja tämän seurauksena niiden genomiin tulee virheitä, niin seurauksena on usein geneettisiä rekombinaatioita, jolloin voimme havaita hyvinkin mielenkiintoista muuntelua perusryhmän sisällä. Ihmistä ei ole kuitenkaan tarkoitettu varioitumaan. Ominaisuuksiemme eroavaisuudet selittyvät epigenomiemme erilaisuudella, eivät DNA:n variaatiolla. Genomiimme tulee virheitä, mutta ne johtavat sairauksiin, eivät uuteen ihmislajiin.

Tämäkin totuus löytyy Raamatusta: 1. Mooseksen kirjan 1. luvussa mainitaan eliöiden luomisen yhteydessä kymmenen kertaa 'After his kind' tai 'After their kind'. Mutta kun Jumala loi ihmisen, ei tekstissä mainita tätä 'After his kind' -periaatetta. Eliöt olivat siis luomisestaan lähtien tarkoitettu adaptoitumaan ja varioitumaan johtuen epigeneettisistä mekanismeista. Syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen kirouksen johdosta alkoi kuitenkin geneettinen rappeutuminen, joka johtaa luonnossa ikäviin ilmiöihin, kuten loisiin, patogeeneihin bakteereihin ja viruksiin, lihansyöjiin jne.

1

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ”Syntiinlankeemuksen ja sitä seuranneen kirouksen johdosta alkoi kuitenkin geneettinen rappeutuminen, joka johtaa luonnossa ikäviin ilmiöihin, kuten loisiin, patogeeneihin bakteereihin ja viruksiin, lihansyöjiin jne.”

      Kerron aloittajalle hyvän uutisen, Jahve perui kirouksensa tulvan jälkeen kun tunsi uhrisavun miellyttävän tuoksun sieraimissaan.

      21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

      Tässä alla on se kuviteltu syntiinlankeemus ja kirous. Jahve kirosi maan, ei luomakuntaa, ihmistä, genomia tai geenejä. Rappeutumisharhasi eivät perustu ainakaan Raamattuun. Kehoitan vaihtamaan nimimerkkiäsi, koska se on ristiriidassa puheidesi kanssa.

      17 Ja miehelle hän sanoi:

      -- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe