Miesvihasta (Mantoo-kamppanja)

AsiatAsioina

Naisenemmistöinen seurakunta ei ole tervehenkinen ja eikä noudata apostolista raamatullista seurakuntamallia.
MeeToo kamppanja kylvi miesvihaa.
Yliampuva uhriutuminen ja juttujen värittäminen (juoruilu).
Naiset syyllistävät liikaa miehiä.
Avioeroissa pääsääntöisesti on syy naisten mukaan miehissä. Lasten oikeus isään eron jälkeen on usein naisten vallan alla?
Naisten väärä vallankäyttö.
Iisebelin henki vaikuttaa seurakunnissa.

133

1866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miehenpuheenvuoro

      Me-Naiset lehden artikkelista ote aiheesta juoruilu.
      JUORUILUSTA ON HYÖTYÄ
      >>> Myös Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin mukaan juoruilu on hyväksi, sillä se auttaa käsittelemään tunteita ja pitämään yhteisön koossa.<<<

      • eimiehekäst

        Termi koetaan yleensä synonyyminä seläntakanapuhumiselle tai pahanpuhumiselle, mikä tarkoittaa sellaista "keskustelua" jota ei käytäisi normaalisti asianomaisen ollessa paikalla.. Naiset purkavat luultavasti myös tunteitaan todellakin. Tuli mieleen miesten ja naisten erilaisuus. Miesten juoruaminen koetaan "akkamaiseksi" mutta naisten melkein luonnolliseksi. Normaalisti miehen kuuluisi suojella naista(myös juoruilta) ja pysyä ulkopuolella "pitsin nypläyksestä"
        Kovin miehekästä ei ole osallistua tai kuunnella juoruamista. Voisi sanoa että se ei ole miehekästä ollenkaan.
        Jos miehet alkavat juoruilla kuin naiset, kovin paljon toivoa ei ole jäljellä.

    • aloitukseen.viesti

      Hyvä on puhua niistä miesten ja naisten kourista, jotka eivät osaa olla siellä, missä ne kuuluvat olla. Se on täysin oikeutettua puhetta ja kas' tuntuuko, että kivittäjät maailmasta eivät hyväksy kourimistasi?
      Tuleehan se esiin myös eri kirkkokunnistakin, eli saastainen on päässyt väärään paikkaan sisälle. Jos olet terve ihminen, et olisi ko. viestiä yleensä kirjoittanut.

      • tätäköhaluat

        Miesvihassasi näet kaikki miehet kourioija.
        Tiesitkö että muslimikuttuurissa miehet ovat kovia kourimaan ja näitähän te haluatte lisää.

      • Maailmantuulletpuhaltaa

        Juhannusjuhlissa Keuruulla näet ainakin "muutaman" tyrkyllä olevissa paljastavissa niukissa asusteissa olevia henkilöitä.
        Mitähän tähän sanoisi David Wilkersson ja hänen vaimonsa jos olisivat helluntaikonferenssissa?

      • voihannenä
        tätäköhaluat kirjoitti:

        Miesvihassasi näet kaikki miehet kourioija.
        Tiesitkö että muslimikuttuurissa miehet ovat kovia kourimaan ja näitähän te haluatte lisää.

        Pöyristyttävää itsekeskeisyyttä. Raiskauksista ja seksuaalisestä häirinnästä ei siis saa puhua ilmiönä, ettei miehille tule paha mieli. Et siis miehenä ja kristittynä?? halua puhdistaa tätä mätäpaisetta yhteiskunnasta ja seurakunnista? Mitä se sinusta kertoo?

      • Puhutaanraiskauksista

        Pöyristyttävää.
        Naiset saavat arvostella miehiä mutta miehet eivät naisia.
        Esim. Ruotsi on maailman raiskaustilastoissa toisella sijalla.
        Mistä nämä raiskaajamiehet ovat tulleet Ruotsiin?

    • kunalkuunpääsit

      Varmaan seurakunnassasi olisi paikallaan myös HomoToo ja TransToo kampanjat.

    • capiche

      Miksi seurakunnat ovat naisenemmistöisiä? No siksi, että naiset ilmeisesti katsovat tarvitsevansa Jumalaa, mutta suurin osa miehistä ilmeisesti ei. Mitä se kertoo miehistä?

      Luuleeko aloittaja ja hengenheimolaisensa, ettei Jumala ei näe miehen syntejä, jos hän piilottaa ne naisten hameiden alle. Ja selittää, että nainen on kaikkeen syyllinen. Se ei toiminut Jumalan edessä paratiisissa, eikä toimi tänäkään päivänä.

      Miesten on aika kasvaa aikuisiksi ja tehdä parannus myös asennevammoistaan naisssukupuolta kohtaan. Tosimies myöntää virheensä eikä pyri korottamaan itseään toista alas painamalla.

      Vaihtoehtokin on. Helvetissä on varmasti oma osasto niille, joille ei kelpaa Jumalan armo ja Kristuksen kanssaperillisyys naisten rinnalla. Eikä sukupuolten välinen yhteistyö Jumalan valtakunnan hyväksi maailmassa ja seurakunnissa.

      • Hullumaksivaanmenee

        Juuri naiset ajavat sukupuoletonta ideologiaa valtamedian naistoimittajien aivopesulla.
        Kasvatus sukupuolettomuuteen pitäisi naisten mukaan aloittaa päiväkodeista ja kouluista.

      • kumpaakin

        Ongelma on yleismaailmallinen ja koskee kumpaakin sukupuolta sekä miehiä että naisia

    • PuolestaTotuudenOikeuden

      Hmmm. En pahemmin tutustunut tuohon nk. mee-too-kampanjointiin, mutta se mielikuva asiasta syntyi, että mellastajina itse kampanjassa olivat henkilöt, jotka epäilemättä olivat kokeneet "jotain" ja nimenomaan ahdistelua. Kun toisaalla itse kirjoitin johonkin mee-too-ketjuun, siinä tällainen mee-too ilmoitti, että ketju - eli mee-too-kampanja - ei ole raiskausten uhreille vaan ainoastaan ahdistelun uhreille. Näin viisas oli tuo mee-too.

      Aitona seksuaalirikoksen uhrina hän olisi ymmärtänyt, että uhrin psyykessä, vaikkakaan ei kenties tuomioistuimessa, nämä asiat kokemuksena voivat hyvin sekoittua, sekä että seksuaalirikosten uhriksi joutunut useinkin altistuu näille kaikille eri nimikkeille, sillä hänen psyykensä on hajalla kenties jo lapsuusajalta ja muut rikolliset sudethan näkeät vertavuotavan lampaan. Jos lapsi ja nuori esim. kotonaan kokee eri tavoin esiintuotua seksuaalista ahdistelua usean vuosikymmenen ajan, sitä voi kyllä kutsua henkiseksi ja seksuaaliseksi raiskaukseksi. Raiskaus itse tekona on juridisesti kuitenkin toinen, fyysinen teko. Tuo mainittu netti-mee-too näki vain itsensä, ei osoittanut myötätuntoa kuin itselleen.

      Sain siis kokemukseni mee-too-kampanjasta. Mee-too-kampanja oli niitä tiukkahameisia naisia varten joille joku mies töissä oli sanonut että "onpa sulla hyvä perse", tai tuijotellut avointa kaula-aukkoa ja sanonut jotain muuta kohteliasta. Aitoja seksuaalirikosten uhreja heistä taisi vain harvakseltaan löytää. Ne aidot pysyivät kaukana näistä vakavilla rikoksilla leikkivistä mee-tooista.

      *Kun T. Hakkaraista syytettiin väkisinpussailusta, niin enemmänkin nauroin, sillä vaikkakin on sopimatonta väkisin tehdä yhtään mitään, niin näin asian saaman huomion pikemminkin poliittisena ajojahtina. Samanaikaisesti eduskunta ja mediat ovat jo vuosia sitten tehneet sopimuksen, ettei nk. maahanmuuttajien seksuaalirikoksista kerrota medioissa. Vain vakavimmat, esim. pedofiliatapaukset ilmoitetaan tuomion jälkeen lehtien uutisoinneissa. YLE ei kerro niitä koskaan. Mutta pusu-Hakkaraista se riepotti senkin edestä.

      Mee-toot painukoon hevonkuuseen. Aidot uhrit ovat suurimmaksi osakseen eläneet yksin tuskansa kanssa ja jopa mee-too-kampanja petti meidät.

      * Entä sitten man-too? On aivan asiallista puolustaa myös miesten oikeuksia. Mieskin voi olla seksuaalirkoksen uhri. Käänteisesti: myös esim. naisen väärinsyyttämä mies on henkisellä tasolla tuon naisen seksuaalirkoksen uhri.

      Mitä tulee aitojen seksuaalirikosten uhrien tunne-elämään, väkivallan uhrin mielessä aika usein, väistämättä syntyy ainakin miespelko. Seurauksena joillain myöskin miesviha. Se, että pelko ja / tai viha kohdistuu "kaikkiin" miehiin, johtuu tilanteesta jossa uhrista tuli uhri: luotettavalta vaikuttava mies, yllättäen toisessa, suotuisassa tilanteessa kävikin päälle.

      Seksuaalirikollista harvemmin tunnistaa uilospäin. Tilanne syntyy täysin yllättäen. Siksi monet uhrit järkytyksessään menettävät luottamuksensa "kaikkiin miehiin". Myöskään miehen tuttavat "eivät ikinä uskoisi, valehtelet, aina niin sympaattinen mies!" Suurella osalla miehistä on taipumusta raiskaukseen ja usein raiskaus saattaa olla niin "pehmo" teko, ettei mies välttämättä edes itse tajua tehneensä mitään väärää. Tällaisia tilanteita voi syntyä jo valmiiksi olevassa parisuhteessa. Nainen ei tahdo antaa- hällä on päänsärkyä - ja mies sanoo, että ja minä tahdon. Jollekin naiselle tällainenkin kunnioittamattomuus hänen itsemääräämisoikeuttaan vastaan voi kuitenkin tuntua hyvinkin pahalta, loukkaavalta.
      .

      • kieroumaa.on

        Sulla on oma robleema, eli luonteenkierouma, jonka pyrit selittelemään mustan valkeaksi.
        Eli ei onnistu, yritähän uudelleen, mutta vaatii luonteensa tutkimista vielä.

      • LuulonsaPitäväHoro
        kieroumaa.on kirjoitti:

        Sulla on oma robleema, eli luonteenkierouma, jonka pyrit selittelemään mustan valkeaksi.
        Eli ei onnistu, yritähän uudelleen, mutta vaatii luonteensa tutkimista vielä.

        Voisitko tarkentaa? Missä kohdin "selitän mustan valkeaksi"?

        Omasta mielestäni kirjoitin ja yleensäkin kirjoitan asioista siten kuin olen ne itse kokenut tai muilta vastaavaa kokeneilta kuullut, olen ehdottoman rehellinen sekä oikeudenmukainen osapuolelle jos toisellekin.

        Koska syytät vakavien rikosten uhria ropleemaiseksi - joka onkin totta, ropleemoissa löytyy - ja luonteenkieroutumaksi - joka ei ole totta ja jota luonteenkieroumaa en myöskään yritä selittää valkoiseksi.

        Kuinkahan tuon kirjoituksesi voisi tulkita? Rikoksen uhrin syyllistämiseksi, uhrin tunteiden vähättelyksi, uhrin särkyneen mielen selittämisen luonteenkieroutumaksi?

        Luonteenkieroutuma? Onko minulla luonteenkieroutuma? Luonteeni oli kyllä alunperin melko iloinen, tempperamentikas ja nauravainen lapsen persoona, mutta sitten ulkopuoliset luonteenkeroumat puuttuivat moiseen autuudentilaan. On kylläkin totta, että itsepuolustuksena olen joskus, tilanteen niin vaatiessa, pyrkinyt ottamaan käyttööni myös ne samat aseet joilla minua vastaan hyökättiin, eli aggression, "lyömään takaisin kuin mies".

        Oletko itse mies? Koet siis totuudenkirjoittamiseni luonteenkieroumana, sillä se tuo esiin monien miesten - ei kaikkien - luonteenkieroutumat?

        Vai oletko nainen, ehkä mee-too? Et siedä kirjoittajaa, joka tahtoo olla oikeudenmukainen myös miehiä kohtaan?

        Vain oikeudenmukaisuuden kautta voi tuomita.

        Vai, miehenä et siedä tätä oikeudenmukaisuutta, joka vie sinulta aseet naisvihassasi? Tahdot hieman "kouluttaa" minua? "Antaa opetuksen"? "Ottaa huoralta luulot pois"?
        .

      • capiche

        Metoo-kampanja ei kaikilta osin ollut viisaasti toteutettu. Mutta kampanjan teemat ovat useimmille naisille omakohtaisesti tuttuja. Toivottavasti keskustelu rohkaisee naisia tekemään helpommin rikosilmoituksia silloin kun asia on aktuelli. Totuus on, että miehet ovat saaneet mellastaa rauhassa, koska naiset ovat olleet aivan liian kilttejä vuosikausia.

        Seksuaalista häirintää ja jopa raiskauksia tapahtuu myös seurakunnissa. Eräs seurakunnan työntekijä raiskasi kaverini tilanteessa, jossa heidän oli määrä keskustella kirkon asioista. Sanoi jälkeenpäin, että ei sinua kukaan uskoa, sillä minä olen pastori ja sinä et ole kukaan.

        Minulta on yritetty repiä vaatteet päältä työpaikalla. Tein joosefit ja pomolle jäi vain villatakki käteen. Ja paljon muuta vastaavaa. Oma lukunsa ovat eri seurakuntien vikkeläsormiset uskonveljet. Pari vanhimmistoveljeä oli niin törkeitä tapauksia, että piti jo ovelta tsekata, ettei satu lähietäisyydelle. Yksi pastori soitti kerran kotiin, että olen täällä alasti kylpyammeessa, tuletko seuraksi. Tunsin miehen vain ulkonäöltä.

        Seksuaalirikollinen tai häiritsijä voi olla kuka tahansa. Eikä heillä ole otsassa varoituslappua. Miehet jotka puolustelevat tällaista toimintaa, ovat osa ongelmaa, vaikka eivät itse siihen syyllistyisikään.

      • EiEnääTurpaKiinni
        capiche kirjoitti:

        Jos nyt puhutaan seurakunnassa tapahtuvasta häirinnästä, niin mulla on parin vuosikymmenen takaa rukoustilanteesta (Hgin Saalem), eli etupenkissä kämmenet ristissä ollen, kokemus kuinka selän takana olleella evankelistalla seisoi. Oli kivikova kyrpä selkääni vasten.

        Tarina ei päättynyt aivan tähänkään.

        Kuinka tuon koin? Ensinnäkin: meni usko helluntaievankelistojen hengellisyyteen. Järkytyin enemmänkin tästä asian hengellisestä puolesta, että joku voi seksuaalisesti hyväksikäyttää apua "etupenkistä" pyytämään tullutta nuorta naisihmistä. Jos jököttää, sille ei kai voi mitään, mutta pitäköön jökötyksensä sentään ulkopuolella fyysisen kosketuksen.

        Myös erään toisen esirukoilijamiehen kohdalla koin saman.

        En enää mene puljujen esirukoiltavaksi, mutta jos noin onneton tilanne sattuisi ja havaitsisin uudelleen vastaavaa, nousisin ja kajauttaisin samointein asian koko seurakunnalle. Joku tolkku huijaripuljujen rikoksissakin!

      • capihce

        Sekä nais- että miesvihan takana on aina pelko. Joko tiedostettu tai tiedostamaton. Kaikilla peloilla on taipumus synnyttää vihaa pelon kohdetta kohtaan.

        Miehet eivät tajua, että naisen on fyysisesti heikompana aina tavallaan varjeltava itseään. On mietittävä kehen voi luottaa. Mihin voi mennä ja kenen kanssa. Ja mitä reittejä kannattaa valita pimeällä liikkuessaan. Kyse on terveestä varautumisesta, ei niinkään pelosta.

        Ei siis kannata olla niin itsekeskeinen, että loukkaantuu jos nainen väistää toiselle puolelle pimeällä kadulla vastaan tullessa. Jotkut yliherkät miehet ovat siitäkin kitisseet.

      • KummaKasakanLapsi
        capihce kirjoitti:

        Jostain käsittämättömästä syystä olen aina ollut miesten mieleen. Itselläni ei ole ollut sitä ongelmaa, kuinka iskeä mies. Päinvastoin, tarjonta on ollut suuri. Muistan yhden kerran elämässäni hiukan avittaneeni tilannetta kun havaitsin vau-miten-komee-ja-ihana-miehen! astelevan kaljatuoppi kädessään vastaan pubin käytävällä.

        Vaikka olen jo jonkin verran iäkäs tyttö, en pukeudu seksikkäästi, teen kaikkeni ettei kukaan mies minua edes huomaisi, niin havaitsen yhtäkkiä kiinnostuneen katseen ja kiroan mielessäni. Mitä minä teen väärin? Ehkä pirteä luonteeni - se kieroutuma - saa aikaan reaktioita vastakkaisessa sukupuolessa. Imartelevaa kyllä, kiitos, mutta todellakin haluan jo olla rauhassa!

        Tähän sopii kasakkalaulu jonka käännös englanniksi löytyy youtuben asetuksista.
        Ты ж меня обманула / Sä huiputit mua:
        https://www.youtube.com/watch?v=gdPvaIXxm4Q

        Itsessäni mahd. muhii parisen pisaraa kasakanverta, myös juutalaista, ehkä nämä osin selittävat persoonani epäsuomalaisen kummallisuuden.
        .

      • capiche
        EiEnääTurpaKiinni kirjoitti:

        Jos nyt puhutaan seurakunnassa tapahtuvasta häirinnästä, niin mulla on parin vuosikymmenen takaa rukoustilanteesta (Hgin Saalem), eli etupenkissä kämmenet ristissä ollen, kokemus kuinka selän takana olleella evankelistalla seisoi. Oli kivikova kyrpä selkääni vasten.

        Tarina ei päättynyt aivan tähänkään.

        Kuinka tuon koin? Ensinnäkin: meni usko helluntaievankelistojen hengellisyyteen. Järkytyin enemmänkin tästä asian hengellisestä puolesta, että joku voi seksuaalisesti hyväksikäyttää apua "etupenkistä" pyytämään tullutta nuorta naisihmistä. Jos jököttää, sille ei kai voi mitään, mutta pitäköön jökötyksensä sentään ulkopuolella fyysisen kosketuksen.

        Myös erään toisen esirukoilijamiehen kohdalla koin saman.

        En enää mene puljujen esirukoiltavaksi, mutta jos noin onneton tilanne sattuisi ja havaitsisin uudelleen vastaavaa, nousisin ja kajauttaisin samointein asian koko seurakunnalle. Joku tolkku huijaripuljujen rikoksissakin!

        "Kuinka tuon koin? Ensinnäkin: meni usko helluntaievankelistojen hengellisyyteen. Järkytyin enemmänkin tästä asian hengellisestä puolesta, että joku voi seksuaalisesti hyväksikäyttää apua "etupenkistä" pyytämään tullutta nuorta naisihmistä."

        Ymmärrän hyvin, sillä omat kokemukset ovat samansuuntaisia. Yritän kuitenkin ajatella, että kaikki eivät ole samanlaisia.

        Näissä tilanteissa on inhottanut eniten tekopyhyys. Puhutaan yhtä ja tehdään toista. Ja mikä törkeintä, yritetään vierittää syy naiselle. Huomasin jo kauan sitten pärjääväni paremmin ei-uskovaisten miesten kanssa, sillä he eivät teeskentele muuta kuin ovat.

        Miehiä en kokemuksistani huolimatta vihaa, minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Mutta tekopyhyyttä en arvosta miehessä enkä naisessa.

      • capiche
        KummaKasakanLapsi kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta. Tulen vilkkaasta ja huumorintajuisesta savolais-karjalaisesta perheestä. Ja minäkin tunnen kieltämättä itseni välillä oudoksi linnuksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

        Onhan tuota vientiä ollut kotitarpeiksi. Olin jo varsin kunnioitettavassa iässä, kun minut yritettiin ostaa työmatkalla Uzbekistanissa. Useampia hevosia tarjottiin miespuoliselle kollegalle. Kollega vinoili aina jälkikäteen, että olisi pitänyt silloin myydä.:)

        Miesten kanssa huumorintaju on tullut todella tarpeeseen. Enkä jaksa pienistä edes nipottaa. Mutta törkeyksien edessä minusta tulee tiukka täti.

      • ElämässäOppinut
        capiche kirjoitti:

        "Kuinka tuon koin? Ensinnäkin: meni usko helluntaievankelistojen hengellisyyteen. Järkytyin enemmänkin tästä asian hengellisestä puolesta, että joku voi seksuaalisesti hyväksikäyttää apua "etupenkistä" pyytämään tullutta nuorta naisihmistä."

        Ymmärrän hyvin, sillä omat kokemukset ovat samansuuntaisia. Yritän kuitenkin ajatella, että kaikki eivät ole samanlaisia.

        Näissä tilanteissa on inhottanut eniten tekopyhyys. Puhutaan yhtä ja tehdään toista. Ja mikä törkeintä, yritetään vierittää syy naiselle. Huomasin jo kauan sitten pärjääväni paremmin ei-uskovaisten miesten kanssa, sillä he eivät teeskentele muuta kuin ovat.

        Miehiä en kokemuksistani huolimatta vihaa, minulla on aina ollut miespuolisia kavereita. Mutta tekopyhyyttä en arvosta miehessä enkä naisessa.

        Juu. Itsekään en periaatteessa ole miestenvihaaja, se tässä traagista onkin.

        Yhteenliittoutuminen kuitenkin aikaansaa melkoisen tahtojen taistelun, sillä luottamus miehiin on mennyt ja pyrin itse johtamaan tilanteita, myös osoittaakseni sekä itselleni että mainitulle miehelle, etten ole häntä alempi ja huonompi ihminen ja ennenpitkää jompi kumpi lähtee. 💔

        Sillä monet miehet eivät siedä naisia jotka - edes symboolisesti - eivät suostu nenä verisenä palaamaan paikalleen lattialle, huoneen perimmäiseen nurkaan, "jonne kuuluu".

        Sieltä alunperin nouseminen onkin vaikeaa, naiselta suoranainen "miehen työ"! 😶

      • ValitsePuolisosiOikein

        Narsisteja on miehissä sekä naisissa.

      • voisuurisurkeemus
        EiEnääTurpaKiinni kirjoitti:

        Jos nyt puhutaan seurakunnassa tapahtuvasta häirinnästä, niin mulla on parin vuosikymmenen takaa rukoustilanteesta (Hgin Saalem), eli etupenkissä kämmenet ristissä ollen, kokemus kuinka selän takana olleella evankelistalla seisoi. Oli kivikova kyrpä selkääni vasten.

        Tarina ei päättynyt aivan tähänkään.

        Kuinka tuon koin? Ensinnäkin: meni usko helluntaievankelistojen hengellisyyteen. Järkytyin enemmänkin tästä asian hengellisestä puolesta, että joku voi seksuaalisesti hyväksikäyttää apua "etupenkistä" pyytämään tullutta nuorta naisihmistä. Jos jököttää, sille ei kai voi mitään, mutta pitäköön jökötyksensä sentään ulkopuolella fyysisen kosketuksen.

        Myös erään toisen esirukoilijamiehen kohdalla koin saman.

        En enää mene puljujen esirukoiltavaksi, mutta jos noin onneton tilanne sattuisi ja havaitsisin uudelleen vastaavaa, nousisin ja kajauttaisin samointein asian koko seurakunnalle. Joku tolkku huijaripuljujen rikoksissakin!

        soffikos se on kans metoota kokenut niin kauheasti, on sulla ollut hirmuinen elämä!

        ja näyttää vaan pahenevan vanhuutta elettäessä, siinä sitä on olkiukkoa riesaksi asti.

    • Julkinenkäsittely

      Onhan se törkeää jos helluntaikirkon tai muunkin kirkon työntekijä tai vanhemmiston jäsen ahdistelee seksuaalisesti.
      Siihen on puututtava heti ja kysyttävä julkisesti toimintaohjeet vastaavia tapauksia varten.

      • kälkinenjusittelu

        No voi sentään kehittelit hienon olkiukon mielessäsi ja toki julkistit sen eli pääsit ihan metoon lliepeille ja henkeen hihkumaan naiselämisen kamaluutta.

      • yksemmastiina

        Eihän enää naiset uskalla liikkua pimeässä kadulla isommissa kaupungeissa ahdistelijoiden takia.
        Seurakunnatkin ovat muuttuneet ahdistelupaikoiksi.

      • ViuhViuhTsupTsupTsup

        Älä välitä tuosta ahdistelijasta edellä. Kirjoituksemme osuivat ja upposivat erityisesti häneen ja loukatun hepinheiluttajan piti iskeä takaisin.

    • hallooonkovalloo

      Ette ymmärrä miehen ja naisen seksuaalisuudesta hönkäsen pöläystä joka olisi koko asian oivaltamisen elinehto. Huomatkaa tämä ei ole sen enempää miesten puolustuspuhe vaan fakta. Mies luotiin kymmenen miljoonaa vuotta sitten siittäjäksi ja elämänjatkajaksi. Yritykset kitkeä se ominaisuus miehestä johtaa katastrofiin. Mies on saalistaja ja ansojen virittelijä tänäkin päivänä. Joka ominaisuus ei suinkaan oikeuta käyttäytymään miehiä naisia kohtaa miten tahtoo. Nainen taas valikoi ja punnitee ja pohtii kemioita vielä tänäkin päivänä. Me-too kampanja on isku huonoa miehisyyttä vastaan, mutta samalla menee lapsi pesuvedessä kun se tyrmää kaiken miehisyyden. Myös ne hyvinä pidetyt ominaisuudet. Kampanja uinailee patruunoiden ajassa. Tänä päivänä nainenkin lyö ja pettää ja ahdistelee ja häiriiköi. Poliisin tilastot paljastaa että nainen on yhä useammin tekijä perheväkivallassa. Varsinkin lapsiin kohdistuvassa. Kampanja olisi ollut omiaan sata vuotta sitten. Ei enää tänä päivänä. Maailma on ekokatastrofin partaalla joten eikö nyt oikeasti olisi muutakin ajateltavaa kuin pyllystä nipistely? Hei haloo?

      • Oleylpeänainen

        Hiusten värjääminen tummemiksi selvästi paransi uskoani, hyvä niin. Minä laihdutin kerran viisi kiloa ja aloin heti saamaan enemmän treffikutsuja. Otin myös rakennekynnet.

      • MeeTooSoffi
        Oleylpeänainen kirjoitti:

        Hiusten värjääminen tummemiksi selvästi paransi uskoani, hyvä niin. Minä laihdutin kerran viisi kiloa ja aloin heti saamaan enemmän treffikutsuja. Otin myös rakennekynnet.

        Mun ei tarvi kuin pukeutua säkkiin, olla mahdollisimman vaatimattoman näköinen ja piiloutua muiden selän taa niin jo joku miehenketale sinnekin kurkistaa...!

        Nyt, kun uskon turvavälin miehiin levenneen riittävästi, uskaltaudun joskus, etenkin kyläreissulle, kuten hautajaisiin, laittamaan pientä meikkiä, en miesten vuoksi vaan saadakseni harmaan naamani näyttämään edes keskinkertaisen viehättävältä. Että erotun ainakin itse ruumiista, jota ollaan siunaamassa.

        Hiuksia värjäsin vaaleammiksi pitkään, sillä en millään oppinut ymmärtämään miksi kullanvaaleat hiukseni yhtäkkiä ihan itsestään muuttuivat tummiksi. Jokin luonnonoikku? Ennenkuin tajusin, että Suomineito oli peilistä iäksi kadonnut ja vanha Iisakki ja Iivana tyttärineen siellä minua katseli. Äiti Venäjä ja Israelin sukukunnat.

        Vaikeaa oli mutta lopulta hyväksyin tämän tosiasian.

        https://www.youtube.com/watch?v=uBw1UvI6IGg

        Pistetään me hyväksikäytetyt keskenämme tanssiksi, eikä hävetä, eikä piitata sivulta kuuluvista, "hurskaiden" hellarimiesten pilkkahuudoista! Meissä on voimaa, meitä ei nujerreta! Jos joku lyö meitä toiselle poskelle, lyödään me takaisin molemmille poskille!
        .

      • Äärifeministeille

        #Meissä on voimaa, meitä ei nujerreta! Jos joku lyö meitä toiselle poskelle, lyödään me takaisin molemmille poskille!#
        Muista että Jumala teki sinut miehen kylkiluusta.
        Naiset eivät vain kestä totuutta.

      • HelppoPysyäTotuudessa
        Äärifeministeille kirjoitti:

        #Meissä on voimaa, meitä ei nujerreta! Jos joku lyö meitä toiselle poskelle, lyödään me takaisin molemmille poskille!#
        Muista että Jumala teki sinut miehen kylkiluusta.
        Naiset eivät vain kestä totuutta.

        Minua ei ole tehty miehen kylkiluusta, en sentään niin vanha ole. Se ol Eeva joka tehtiin. Yrittäkää harhaopettajat pysyä nyt edes alkeellisessa totuudessa.

        Minä kyllä kestän totuuden silloin kun sellaisen kuulen. Tällä forkalla totuus on kyllä useimmiten täysin hukassa.

        Otsikkosi on viesti feministeille. Kuitenkin osoitat itse kirjoituksesi minulle. Yritä nyt päättää. Se on ihan helppoa! Mieti kelle kirjoitat ja sitten kirjoitat. Tarkoitan tällä, että koska en ole feministi, ei viestisi itseasiassa ole suunnattu minulle lainkaan.

      • YmmärrettävääTotuutta

        Pettymys miehiin, ylpeytesi ja turhamaisuutesi ei ole Jumalan mielen mukaista.
        Iisebelin käärmeet sihisköön.

        1. Piet. 3:3
        Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,

      • Terv.Iisebel
        YmmärrettävääTotuutta kirjoitti:

        Pettymys miehiin, ylpeytesi ja turhamaisuutesi ei ole Jumalan mielen mukaista.
        Iisebelin käärmeet sihisköön.

        1. Piet. 3:3
        Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,

        Haista home.

      • capiche

        "Me-too kampanja on isku huonoa miehisyyttä vastaan, mutta samalla menee lapsi pesuvedessä kun se tyrmää kaiken miehisyyden."

        Miten metoo-kampanja tyrmää kaiken miehisyyden? Siinähän nostettiin esille pelkästään väärinkäytöksiä. Eihän kukaan ole sanonut, että kaikki miehet olisivat samanlaisia. On itsekeskeistä kääntää kaikkia asiat itseenä.

        Kukaan ei ole myöskään sanonut, että miehen pitäisi hävetä seksuaalisuuttaan. Mutta kyllä miehenkin pitää pystyä hallitsemaan itseään niin, että hän tajuaa missä tilanteessa seksuaalisuus on ok ja missä taas ei.

        Eikä se miesten seksuaalisuus nyt niin kauheasti poikkea naisten seksuaalisuudesta. Tynnyrissä kasvaneille miehille voi tulla yllätyksenä, että naiset reagoivat aivan yhtäläiseen seksikkäinä pitämiinsä vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Mutta kummallekin sukupuolelle on takuuvarmasti annettu myös aivot ja itsehillintä.

      • eistereotyyppejä

        sinulla on paljon stereotypioita, en ole kokenut katseluun tai reagointiin olevan syytä.. En oikein ymmärrä, mikä tarve on nähdä jotain "himoa" vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen? Minulle kumppanuus on varmaan lähinnä, samojen arvojen jakamista tai että toisen kanssa viihtyy ja toinen jakaa samalla tavoin asioita.... niin miksi katsella jotain tai miksi se herättäisi jotain, toki tiedostan, että tietynlaiset piirteet voivat olla miellyttävämpiä , mutta esim. se sama voi päteä niin naiskauneuteenkin vaikka en ole homoseksuaali, niin ehkä enemmän saatan ajatella, että joku on kaunis ja saatan jollain tasolla ihailla jonkun kauneutta mutta en seksuaalisessa mielessä, siihen ei liity mitenkään mitään sellaista... mutta miksi niihin pitäisi jotenkin reagoida, siis tuijottamallako ja "iskemällä silmääkö"? sehän on jotain peliä, ja miksi sitä tehtäisiin sellaista?

      • eistereotyyppejä

        Sanoisin, että himo on enemmänkin vietti, eikä se perustu rakkauteen.
        Vietteihin perustuva elämä, ei ole onnellista elämää.

        Eli miksi ihmiset tekee sitä, ovatko ihmiset vain viettiensä orjia... miksi reagoida, koska pelistä ei kukaan saa mitään ja se että joku aiheuttaa ulkoisesti jonkin reagtion, ei perustu siihen, että tietäisi mitä toinen on sisimmältään... en niinku ymmärrä, että uskis capiche heittää tuollaista kommenttia, tai siis kyllä muuten, mujtta niin järkevä capiche...

      • eistereotyyppejä

        toisaalta... rakkaus tai sellainen, tunteenakaan, ei perustu mihinkään kovin järjelliseen... mihin se perustuu?

        Niinpä niin.

      • capiche
        eistereotyyppejä kirjoitti:

        Sanoisin, että himo on enemmänkin vietti, eikä se perustu rakkauteen.
        Vietteihin perustuva elämä, ei ole onnellista elämää.

        Eli miksi ihmiset tekee sitä, ovatko ihmiset vain viettiensä orjia... miksi reagoida, koska pelistä ei kukaan saa mitään ja se että joku aiheuttaa ulkoisesti jonkin reagtion, ei perustu siihen, että tietäisi mitä toinen on sisimmältään... en niinku ymmärrä, että uskis capiche heittää tuollaista kommenttia, tai siis kyllä muuten, mujtta niin järkevä capiche...

        Jumala seksuaalivietin loi. Eikä sen kieltäminenkään ole tervettä. Siihen täytyy suhtautua vain vastuullisesti ja järkevästi kuten jalat maassa elävä capichekin tekee.:)

        Mutta en minä aviomiestä ottaisi vain jakaakseni samat arvot. Kyllä siinä pitäisi olla muutakin vipinää. Seksi on iloinen asia vastuullisessa suhteessa. Eikä se ilo ole uskovaisiltakaan kielletty.

      • eistereotyyppejä

        En tarkoita, etteikö aviosuhteessa saisi toimia kaikkineen osa-alueet, varmaan tulisi kaikkineen kokea että toinen on puoleensa vetävä, eikä se ole millään tavalla sinänsä ulkonäköasia... vetovoima ehkä liittyy muihin elementteihin... toisaalta kemioihin ei voi luottaa, mitä kokee.
        Kemian kokeminen voi olla myös yksipuolinen kokemus.

      • eistereotyyppejä

        ja toisaalta jos ajattelee pitkiä suhteita, ei voi kemian kokemukseen tai kokemattomuuteen... asioita lopettaa, suhteisiin liittyy paljon myös muutakin, jos esim. on elänyt toisen ihmisen kanssa, ei voi ajatella itsekkäästi. Joku toinen ihminen ei esimerkiksi paikkaa ongelmia ja toisenlaisessa suhteessa voisi olla samat tai eri ongelmat. Siksi kyse ei ole pelkästään kemioista.
        Suhteet eivät yleensä ole koskaan täysin ongelmattomia, muuten kuin ehkä saduissa.

    • Kauhistus

      Aloittaja, onko sinusta seksuaalinen ahdistelu asia, joka naisten pitäisi hyväksyä? Metoo -kampanja halusi nostaa esiin tämän? Pitäisikö hyväksyä ja olla hiljaa, kun joku mies ahdistelee äitiäsi tai tytärtäsi?

      • ketjunaloittaja

        Kysymys on valtaa tavoittelevista naisista. Pitäisikö hyväksyä naisenemmistöinen seurakunta joka ei ole tervehenkinen ja eikä noudata apostolista raamatullista seurakuntamallia?

        En hyväksy naisten henkistä ahdistelua ja juoruilua.
        En hyväksy miesten ahdistelua.

      • Iisebeli
        ketjunaloittaja kirjoitti:

        Kysymys on valtaa tavoittelevista naisista. Pitäisikö hyväksyä naisenemmistöinen seurakunta joka ei ole tervehenkinen ja eikä noudata apostolista raamatullista seurakuntamallia?

        En hyväksy naisten henkistä ahdistelua ja juoruilua.
        En hyväksy miesten ahdistelua.

        Kannatan ketjun aloituksen, eli aloittajan mielipidettä. Aloituksessa on epäilemättä totuutta, vaikken itse enää lähemmin tunne juuri helluntaiseurakuntien ongelmia. Mutta pystyn kyllä arvaamaan ja uskomaan mitä siitä tulee kun 17 nutturapäätä häärää johtotehtävissä ja miehet on alistettuina ajettu nurkkaan.

        Oikeudet kuuluvat myös miehille, tämähän on selviö, eikä perättömästi pidä kenestäkään juoruilla. Mutta jos jossain on todella joku hävytön miehenpuoli näyttelemässä heppiään sakastin puolelta, niin kyllä tulee ottaa ikäänkuin hepistä kiinni, eli nostaa se pöydälle ja julkisesti käsitellä asia vaikkapa seurakunnan kokouksessa.

    • PasiToivonen

      Olen samaa mieltä. Ihailen Abdurrahman Bouadinea.

    • narsusmi

      Miehet ovat parempia kokonaisuuksissa ja naiset yksityiskohdissa. Jos mies keskittyy liiaksi naisen "yksityiskohtiin," on olemassa mahdollisuus että nainen keskittyy miehen akkamaisuuteen.
      Valta rakentuu siten, että rooli ja asema sopii sukupuoleen. Jos se ei toteudu, soppa on valmis.

      Naisasialiike sukupuolineutraalin agendan kanssa, korruptoituneella papistolla ja akkamaisilla miehillä höystettynä. Kuulostaa sopivalta.
      Edellistä taustaa vasten narsismi kuulostaa melkein hyväksyttävältä.

      • gambiannokikeppi

        Naisten ajama sukupuolineutraalisuus on vihollisuutta myös naisia kohtaan.
        Ällöttäviä nuo naismaiset miehet tai suomlaisia miehiä /naisia alistavat dominoleidit.

      • TorahampainenIisebel
        gambiannokikeppi kirjoitti:

        Naisten ajama sukupuolineutraalisuus on vihollisuutta myös naisia kohtaan.
        Ällöttäviä nuo naismaiset miehet tai suomlaisia miehiä /naisia alistavat dominoleidit.

        "Naiset" eivät aja mitään tuollaista. Jotkut äänekkäät naiset voivat ajaa. Mutteivät suinkaan kaikki naiset. On kyseenalaista kuinka "naisia" tuollaiset "naiset" yleensä itse ovatkaan.

        Itse kuulun ryhmään "naiset" enkä kannata moista muka-neutraalisuutta.

        En jaksa edes piitata tuollaisesta, negatiivisesta "naisten" yleistämisestä. Emme kaikki ole yleisiä naisia.

      • narsusmi

        Ehkä yhdistin vähän liioitellusti feminismin ja sukupuolineutraalin agendan toisiinsa. Vaikka jotain yhtäläisyyksiä niiden välillä varmaan onkin.
        Toisaalta ymmärrän feminismiä, mutta siinäkin taitaa olla erilaisia "tyylisuuntia".
        Sitä en ymmärrä, jos miehet hakevat naisten asemaa ja naiset miesten.
        Sen voin kuitenkin sanoa, että melkein kaikki tuntemani miehet arvostavat naisia. (vaikka jutut voivat miesten kesken olla joskus toisia)
        Varsinkin vakiintuneet ja parisuhteessa olevat. Ennemmin sinkuilla ja yksinäisillä tuntuu ongelmana miten tärähtää järjestelmään(voin olla väärässäkin((kaikkein vähiten toivoisi ongelman olevan ns.vakiintuneiden ja johtavassa asemassa olevien ) Järjestelmä itsessään tosin tuntuu välillä, jos ei nyt mielisairaalalta niin vähintään tärähtäneeltä ismeineen ja agendoineen. Mutta turha syyttää yhteiskuntaakaan jos oma huusholli on siivoamatta. Vaikkakin ei olisi pahitteeksi esim. oikeanlainen lainsäädäntö ja muut sitä tukevat systeemit..

      • eistereotyyppejä

        Sinänsä "sukupuolineutraalisuus" on tosi asia, ettei sillä ole merkitystä mitä sukupuolta kukin edustaa, ainoa ero miesten ja naisten kesken taitavat yleensä olla fysiologisia.
        Sukupuoli ei määritä, muuten ihmiset voivat olla erilaisia miten toimivat ja miten elävät ja miten ajattelevat asioista.

      • narsusmi

        Ymmärrän tuon"ettei sillä ole väliä mitä sukupuolta edustaa" lauseen liittyvän paremmin tasa arvoon, kuin miesten ja naisten erilaisuuteen.
        Stereotypiat tulevat rasitteiksi, jos ne sisältävät malleja ja rakenteita(alisteisia tai ohjaavia) niin että ne vaikuttavat miehen ja naisen(ja varsinkin lasten) persoonallisuuteen väärällä tavalla.
        Miehelle on kuitenkin tärkeää tietää, että hän on tekemisissä nimenomaan naisen, eikä neutrin, tai toisen miehen kanssa. Luullakseni se on naiselle yhtä tärkeää.
        Se mitä kukin ajattelee omasta sukupuolestaann, on tietysti subjektiivinen ja henkilökohtainen kokemus. Mielestäni sukupuolten erilaisuudella on kuitenkin merkitystä silloin, kun erilaiset ihmiset määrittävät omia rajojaan. Jos mallit muuttuvat tunnistamattomaksi(neutreiksi) ei osata enää samaistua puoleen tai toiseen.

      • eistereotyyppejä

        Varmaan yleisesti tai stereotyyppisesti ihmiselle voi olla tärkeää, onko tekemisissä miehen tai naisen kanssa... riippuu varmaan mitä tarkoitetaan, missä tekemisissä?
        Enhän minä nytkään tiedä periaatteessa keskustelisinko miehen vai naisen kanssa, luultavasti miehen sen mukaan, että sanot miehelle on jokin tärkeää, ja sanot tietäväsi yleisesti miesten ajatukset.

        Miksi jonkin sukupuolen malliin pitäisi samaistua? Miksi nainen ei voisi kasvaa korjaamaan autoja ja vaikka rakentamaan terassia(toki fysiologia voi joihinkin asioihin tuoda haasteensa, jos joutuu kantamaan painavia tavaroita). Pukeutuminenkin ja ulkoiset tavat, ovat lähinnä kulttuurisia ja jos tässä kulttuurissa mies olisi pukeutunut hameeseen, niin se olisi normaalia miesten mielestä, joskushan miehet ovat pukeutuneet hameeseen melkeistäpä... jos vaikka esim. barokkiaikakauden pukeutumista, siinä on tämän päivän miehelle hyvin feminiinisiksi ajateltuja piirteitä, miehet käyttivät peruukkeja, meikkasivat, puuteroivat ja vaatteissa saattoi olla röyhelöä ja pitsiä.

        Minusta on hieman ehkä yksinkertaista ajatella, suppeasti tämän päivän miesnäkökulmalla asiaa, koska historiassa tiedetään, joskus miesten olleen jopa keikarimaisempia kuin naiset ikään, tai ainakin saman verran. Toki voi löytyä historiasta lihasten pullisteluakin, ainakin sodankäynnin ihanteeseen, on liitetty mielikuvana muskeliset miehet peitsien tai kirveiden kanssa heilumassa. Mutta ei ole stereotypioita, aikakausi voi määrittää tiettyjä asioita, miten yleisesti toimitaan, tämä aikakausihan on suvaitseva esimerkiksi erilaisuutta kohtaan tietyllä tapaa.

        Jokaisellahan on oikeus olla sukupuoleen katsomatta, sellainen kuin on.

        Vaikka itse tiedostaisin, todennäköisimmin pitäväni esimerkiksi vastakkaisesta sukupuolesta tietyllä tapaa, en koe että sen henkilökohtaisen mieltymykseni kautta, etteikö jollakin toisella olisi oikeus pitää vaikka samasta sukupuolesta, jos niin tahtoo tehdä, ja kokee sen asian niin. Ajattelen että rakkauskaan ei määrittele rajoja toisaalta. Ei toinen ihminen voi rajata toisen ihmisen ajattelua tai elämäntapaa tai tapaa toimia.

      • narsus

        Stereotypia syntyy käsittääkseni siten että on olemassa jokin ihmiskuva(malli) johon yhteisö "pervertoituu" esim. patriarkaarisessa yhteiskunnassa.
        Tämän vastakohtana voidaan nähdä esim.yltiöliberalismi joka poistaa vanhoja rakenteita.
        Molemmilla äärilaidoilla lienee heikkoutensa ja ehkä vahvuutensakin. Kysymys on ihmiskuvasta . Siitä minkä katsotaan olevan stereotyyppistä ja minkä ei. Tämä vaihtelee varmaan myös eri kulttuureissa.
        Se liittynee yksilöllisyyteen ihmiskuvaan (stereotyyppiset ihmiset ovat( myös)yksilöitä ja aikansa lapsia?) Kaikki kulttuurit ja yhteiskunnat ovat varmaan jonkin varran luoneet stereotypioita ja alistavia rakenteita esim diktatuurin kautta (muuten olisi kysymys täydellisestä kulttuurista) Aikaisemmin yleinen miehen ammatti oli sotilas. Onko se stereotypia?
        Samoin mikä tahansa ammatti tai status voidaan nähdä stereotypisenä ajan kuluessa?
        Mutta se ei vielä todista väitteen todenperäisyyttä kokonaan, koska ilmiötä olisi tutkittava myös historiallisesti. Tässä mielessä ei ole varmaa miten koko termi stereotypia pitäisi määritellä. Helpompi olisi ehkä puhua ihmiskuvasta, koska siitä lienee koko ajan kyse kun puhutaan ihmisen käyttäytymisestä ja roolimalleista.
        Ihmiskuva muuttuu koko ajan. Sukupuoli pysyy kuitenkin samana erilaisista ilmiöistä huolimatta. Sukupuolen määrittely sen sijaan saattaa muuttua ja elää koko ajan. Loppujen lopuksi jokainen sukupolvi "päättää" itse mihin rooliin haluaa samaistua ja mihin olla samaistumatta. Ainakin yksilöllisen "maun"ja kokemuksen suhteen. Silti en ajattele että on samantekevää miten valitsen tai mitä ajattelen, tai en ajattele omasta ja toisten rooleista ihmisinä.
        Voin ainoastaan päättää millainen itse haluan olla ja mihin samaistua. Lisäksi jotkut menneisyyden stereotyyppiset ilmiöt voivat myöhemmin tulla hyväksyttäviksi jos niiden syntymekanismi ja tausta ymmärretään( myös toisinpäin) Vaara on myös siinä että luisutaan liian sallivaan suuntaan ja hylätään "vanhat hyvät" mallit joita ei tarvitsisi vällttämättä vaihtaa. Vaikka tieto ja esim psygologia kehittyy koko ajan, haasteena on psygologeillakin nähdä ihminen ihmisenä eikä stereotypiana..
        Yksi uuden sukupolven heikkouksista voi olla siinä, että se pitää itseään parempana kuin vanhat sukupolvet. Tästä on myös esimerkkejä historiasta kuten ranskan vallankumous ja varmaan muitakin löytyy.

      • narsus

        Mutta kysyit hyvän kysymyksen (jos se oli kysymys..) "miksi pitäisi samaistua.. sukupuoleen" ?
        En tiedä onko ilmaisu "pitäisi" oikea tässä tapauksessa, mutta luullakseni sitä(samaistumista) tapahtuu jatkuvasti joko tietoisesti tai tiedostamattomasti ihmisten välillä. ( esim. miten lapset "matkivat" vanhempiaan )

        Ihmisellä näyttää olevan luontainen taipumus siihen.
        Puhutaan hyvistä tai huonoista roolimalleista jotka vaikuttavat eri tavalla.
        Filosofiassa ja tieteessä puhutaan(kiistellään) tänään "vapaasta tahdosta" ja valinnanvapaudesta (tällä hetkellä kunnon debatti)
        Eli siitä onko ihmisellä vapaa valinnanmahdollisuus vaiko ei.
        Tästä on erilaisia mielipiteitä ja teorioita..

        Persoonan vapaasta tahdosta puhuttaessa lähestytään samalla uskonnollisia ja moraalisia kysymyksiä (tieteen painajainen)
        Moraali vaatii hyvän ja pahan myöntämistä. so. valintaa niiden välillä.
        Tästä kiistellään. Koskien ihmiskuvaa ja erilaisiin tyyppeihin samaistumista, lähestytään siis ihmisyyden "ydintä" olemusta.. Mitä ihmisyys ylipäätään on , tai ihmisenä oleminen?
        Kellä on oikeus sanoa mikä on ihmisyyttä??(onko ihminen..eläin?!?..)

        Todellisuudessa jokainen valitsee, kukin tavallaan. Onko se tragediaa vai komediaa paljastuu ehkä myöhemmin. Joskus "hyvä" voi olla parhaan vihollinen. Joka osaa erottaa ne toisistaan luultavasti tietää jotain valinnasta..
        Onko mallit alistavia ja pakottavia, vai persoonallisuutta tukevia, vaikuttaa siis valintaan. Kuitenkin jokaisella on myös oma persoonallisuus jolla hän tulkitsee "juttuja"..

        Siksi "ongelma" on mielestäni ymmärrettävä, varsinkin lasten ja nuorten kannalta, jotka miettivät omaa rooliaan miten "sopeutua yhteiskuntaan,"Nähdäkseni ns. kasvatuksessa(tästä on jostain syystä tullut miltei halventava termi) on kyse juuri siitä, että on turvallinen(aikuinen) roolimalli johon samaistua. Samalla kasvatukseen kuulunee sekin, että tuetaan kunkin yksilöllistä persoonallisuutta ja vahvistetaan sitä.
        Mutta tuo "miksi pitäisi tai miksi ei pitäisi" liittynee juurikin ihmisen brobleeman eli tarkoitukseen ja olemassaoloon..

      • eistereotyyppejä

        Kasvatuksella voidaan tukea positiivisesti ominaisuuksia tai heikentää, mutta ei välttämättä muuttaa luontaisia mekanismeja, joita esim. geenipooli mikä ihmisessä on tuottanut. Puhutaan persoonallisuuden piirteistä, joissa on paljolti mukana myös perimä, se on ikävän kaiun tuottava sana nyky-yhteiskunnassa, mutta se on totuus, että tietyllä tapaa meillä ei ole valinnan mahdollisuuksia ja toisaalta, on mahdollisuus, tukea positiivisia ominaisuuksia ja heikentää negatiivisia. Kaikki eivät ehkä osaa tai kykene ajattelemaan, tekevänsä valintoja, he vain toimivat miten toimivat, mutta harvemmille valinta on filosofinen kysymys, on ihmisiä jotka ikäänkuin ohjautuvat, eivätkä he mieti välttämättä syitä tai seurauksia pidemmälle. Toiset taas ehkä enemmän pohtivat etiikan ongelmia myös käytännössä.

        Sukupuolirooleista, käsittääkseni, jo lapsena näkyy jollain tavalla, jos eroaa yleisesti ajatelluista määritelmistä esimerkiksi oletetusta sukupuolesta ja suhteessa siihen, miten ihminen ohjautuu, tuolloin ei terapiat tai kasvatus tuota sellaisia tuloksia mihin yhteiskunta(uskontokin) voisi omasta näkövinkkelistä ohjata, silloin siirrytään ajattelemaan yksilön etua, jotta ihminen olisi hyväksytty ja saisi kokea hyväksyntää, niistä lähtökohdista, miten hän itse kokee. Tänä päivänä ehkä enenevässä määrin, yksilön oma kokemus on etusijalla myös yhteiskunnallisesti. Tämä kehitys on ollut huima ihan viime vuosikymmeninä. Vielä kahdeksankymmentä luvulla tai yhdeksänkymmentäluvulla viime vuosisadalla asiat olivat aivan toisin. Ehkä tuleva sukupolvi on enemmän itsensä kanssa tasapainossa siinä mitä on? Vastaako sitten mallit mitä yhteiskunta tarjoaa todellista elämää muiden ihmisten kanssa ja keskuudessa? Riippuu varmana tukirverkosta, mitä ihmisellä on, on sitten mikä tahansa piirre sellainen, mikä ei ole ollut yhteiskunnallisesti katsottuna suotavaa yleisesti, ainakaan ennen vanhaan tai uskonnon näkövinkkelistä katsottuna. Yhteiskuntahan ei suosi monia muitakaan asioita, esim. arkuutta tai hiljaisuutta, ihmisen tulisi olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, omata hyvät kielelliset taidot jne. Jo työ ja kouluelämässä vaaditaan sosiaalisia taitoja. Itseasiassa ne ovat keskeinen piirre, ja osa mukautumista ja että tulee osata ja kyetä mukautumaan eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa, onko kyse asiasta mihin ei voisi vaikuttaa? Ikävä kyllä, tämän päivänkin yhteiskunta, vaikka edistystä on tapahtunut ja tapahtuu, on vielä jossain määrin aika raadollinen, erilaisuus, jota ei koeta positiiviseksi erilaisuudeksi... ei ole hyväksyttävää eli kyllä tietyssä määrin, ihminen joutuu mukautumaan pärjätäkseen, joko luontaisesti tekee niin, tai opettelee tekemään niin, jos ei ole osannut.

      • capiche

        Sukupuoli on eri asia kuin sukupuoliroolit. Sukupuoli määräytyy jo ennen syntymää. Sukupuoliroolit ovat keksittyjä. Ja niiden avulla yritetään valitettavasti myös hallita yksilöitä käyttäytymään tietyllä tavoin.

        Yksilöiden väliset erot ovat tosiasiassa isompia kuin sukupuolten väliset erot. Sekin on synnynnäistä. Valmiin sosiaalisen roolin omaksuminen on psyykkisesti yhtä tuhoisaa sekä miehille että naisille. Sillä silloin yksilö ei saa olla oma itsensä ja hänen lahjansa jäävät ehkä käyttämättä.

        Minä olen esim. naisena hallinnut aina paremmin isoja kokonaisuuksia kuin pitsinnypläystä. Törmään vastaavasti miehissä jatkuvasti pitsinnyplääjiin. Jokainen mies ei ole suuria kokonaisuuksia hallitseva johtaja. Ja jos häneltä sitä vaaditaan, niin hän voi yhtä huonosti kuin nainen, jota yritetään ahtaa valmiiseen muottiin.

      • eistereotyyppejä

        Niin ihmiset ovat erilaisia yksilöinä, sukupuolisuus ei vaikuta siihen hallitseeko jotain asioita vai ei. ja yhteiskunta ei luo pelkästään sukupuolille paineta olla tietynlaisia vaan myös yksilöille on paineet olla yhteiskunnan velvoitteiden mittaisia... tässä kärrynpyörässä tuntuu välillä, ettei täytä lainkaan niitä mittoja... jotkut näyttävän täyttävän... joskus mietin, täyttävätkö oikeasti vai esittävätkö roolin liian hyvin? pitäisikö minunkin pyrkiä näyttelemään rooli muille?

        Välillä tuntuu itsestä, että ei hallitse mitään kokonaisuuksia, ei pieniä eikä suuria, sitä vain tarvotaan eteenpäin vuodesta toiseen, jollain jota kutsutaan sisuksi ja selviydytään päivästä kerrallaan yksitellen.

      • narsus

        Mielenkiintoinen ajatus tuo että pitää olla sosiaalinen yhteiskunnassa pärjätäkseen,
        mutta samanaikaisesti suvaita erilaisuutta.
        Ajatus on selvästikin ristiriitainen siinä mielessä, että jos samaan aikaan vaaditaan vapautta, ja kuitenkin sosiaaliset säännöt ehdollistavat ja rajoittavat..
        Yhden psygologisenkin mallin mukaan koko yhteiskunta sairastuu jos se ei huolehdi heikommista jäsenistään. Jos esim työelämä uuvuttaa liikaa (vaikkapa pakottavien sosiaalisten mallien vuoksi) on vaarana, että eläkekassa ym. yhteiskunnan tukijärjestelmä ei enää selviä laskusta.
        Yksinkertaistetusti taustasyynä voisi ajatella pinnallisuuden ja yksilökeskeisyyden, joka yhdessä talouden maksimoinnin kanssa on luonut tilanteen. Valta on rahaa, mutta kuka kyseenalaistaa sen rakenteet jos se sanelee säännöt?
        Ehkä kansallinen psykoanalyysi olisi paikallaan kaiken muun "keskustelun" ja politiikan ohella.
        Varsinkin jos lasku tulee myöhemmin maksettavaksi.
        Joskus filosofit miettivät valtion rakenteita ja etsivät sopivia malleja osana poliittista järjestelmää. Jos aika on ajanut filosofoinnin ohi, toivottavasti hätäjarru löytyy ,
        kunhan raiteita riittää. Tuskin auttaa sekään jos höyryä lyödään lisää ja samaan aikaan matkustajat tippuu junasta.
        Mutta jos kannatetaan suvaitsevaisuutta mutta juuri sillä, jos sitä korostetaan liiaksi ja passivoidaan asiat aivan kuin että kasvimaakin kasvaisi ja juurtuisi ilman istutusta ja siemeniä ja että lapsi kasvaisi itsestään kunhan osataan varoa, ja olla suvaitsevaisia niin siihen en välttämättä usko..
        Tai jos lapselle opetetaan että mitään sukupuolten erilaisuutta ei ole olemassakaan.
        (eri asia on tietysti pakottaa tai vaatia jotain sellaista mikä on sopimatonta ja luonnonvastaista..)
        Mutta luultavasti siitä keskustellaankin yhteiskunnassa. Haitaksi ei varmaan olisi että ne asiantuntiat jotka ovat perillä näistäkin asioista saisivat äänensä kuuluviin.
        Ehkä ongekman syy on vielä osaksi hämärän peitossa ja tarvitaan jotain lisää.

      • eistereotyyppejä

        yleensäkin yksilöajattelu on sallittu, mutta se pitää tehdä tiettyjen sosiaalisten sääntöjen mukaan. Pitää myös opetella olemaan kohtelias, vaikka sinulle kukaan ei olisi ikinä ollut samalla tavoin kohtelias, on opittava katsomaan silmiin, hymyiltävä, on opittava puolustautumaan mutta sekin pitää osata tehdä oikealla tavalla, kyllä... kaiken kaikkiaan, ihmisen pitää ymmärtää sosiaalisia pelisääntöjä tai on pulassa ja voi olla pulassa, vaikka osaisikin ne... yhteiskunnassa asiat perustuvat tehokkuuteen ja vaikka usein tietyllä tapaa on ymmärrys ihmisen kantokyvyn rajoista, sitä ei välttämättä aina realistisesti löydy, ei yksistään sosiaaliset asiat aiheuta kuormitusta, ajallisesti tiukka aikataulu, jos siinä ei ole varaa muuttuviin tilanteisiin, voi aiheuttaa stressiä monissa eri ammateissa ja työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus sen ohella, tämän vuoksi ihmisen tulisi olla tasapainossa myös työn ulkopuolella, jolloin tulee merkittävään rooliin ihmisellä silti sosiaaliset rakenteet, ne "tukirakenteet", toki myös ihmisellä pitää itsellään muuten olla asiat reilassa itsensä kanssa.

        Onko sukupuolten erilaisuus kuinka pitkälle opetettu asia? Jos vanhempi vie poikaa lätkään ja tyttöä kaunoluistelemaan, kuka opetti säännön? miksi tyttö ei voinut pelata lätkää? tai monethan kyllä oikeasti pelaavatkin, mutta varmaan vähemmän uskovien piireissäkö?

      • eistereotyyppejä

        toisaalta sosiaalisen selvitymisen vuoksi, poikaa pitäisi viedä lätkään.. ei kaunoluistelemaan, ehkä? mutta eikö lapsi itse ohjaudu siihen mitä haluaa tehdä? onko tytölle sosiaalisesti suotavampaa pelata lätkää kuin pojan tanssia vaikka balettia? ja onko kyse tuolloinkin yhteiskuntaluokista miten? duunarit eivät hyväksy ja taas, akateemisesti koulutetummat voivat olla toista mieltä... mutta miksi yhteiskunta perustuu tuollaiseen?

      • narsus

        Yksi tekijä voi olla identiteettiin liittyvän hämmennyksen suhteen se, että vanhemmat ovat ehkä olleet kypsymättömiä kasvattajina..
        Esimerkiksi isä on voinut vaatia pojalta miehisyyttä ja samanaikaisesti olemuksellaan tai muulla tavalla antanut pojalle väärän miehen mallin.
        Eli lapsi joutuu ristiriitaan joka vaikuttaa hänen psyykkiseen ja ehkä fyysiseenkin kehitykseen
        kasvussa pojasta mieheksi.
        Se voi vaikuttaa myös seksuaaliseen kehitykseen ja suuntautumiseen.
        En tiedä aiheesta kaikkea, mutta ajattelisin että tässä voi olla jokin yhteys.
        Nuori hakee yleensä (miltein epätoivoisesti) isä tai äitihahmoa varsinkin jos sellainen puuttuu lähistöltä.
        Vielä suvut voivat olla hajaantuneena eri paikkakunnille ja perheet asuvat erikseen.
        Koti ja yhteisön tuki on varmaan nuorelle vähintään yhtä tärkeitä kuin aikuisellekkin.
        Ehkä sitten voi käydä niinkin että lapsi tai nuori "protestoituu roolissaan," mutta hän toisenlaisessa kasvuympäristössä(jossa hänellä olisi ollut aito maskuliininen miehen malli)olisi suuntautunut ja ehkä käyttäytynytkin eri tavalla..
        Tämä on yksi näkökulma, mutta varmaan löytyy muitakin jotka selittävät näitä asioita.
        Varmaan samassa kasvuympäristössä lapset voivat silti olla erilaisia ja suuntautua esim. erilaisiin ammatteihin jne. Kuitenkin miten jokaisen yksilöllisyys otetaan huomioon niin ettei esim jalkapalloilijasta tehdä pakolla insinööriä tai toisin päin. Eli huomioidaan erilaisuus ja erilaiset lahjat.
        Luultavasti ongelma tuulee silloin vastaan jos tätä erilaisuutta ei oteta huomioon ja se voi sitten vaikuttaa lapsen ja nuoren kasvuun eri tavoin..

      • capiche
        eistereotyyppejä kirjoitti:

        yleensäkin yksilöajattelu on sallittu, mutta se pitää tehdä tiettyjen sosiaalisten sääntöjen mukaan. Pitää myös opetella olemaan kohtelias, vaikka sinulle kukaan ei olisi ikinä ollut samalla tavoin kohtelias, on opittava katsomaan silmiin, hymyiltävä, on opittava puolustautumaan mutta sekin pitää osata tehdä oikealla tavalla, kyllä... kaiken kaikkiaan, ihmisen pitää ymmärtää sosiaalisia pelisääntöjä tai on pulassa ja voi olla pulassa, vaikka osaisikin ne... yhteiskunnassa asiat perustuvat tehokkuuteen ja vaikka usein tietyllä tapaa on ymmärrys ihmisen kantokyvyn rajoista, sitä ei välttämättä aina realistisesti löydy, ei yksistään sosiaaliset asiat aiheuta kuormitusta, ajallisesti tiukka aikataulu, jos siinä ei ole varaa muuttuviin tilanteisiin, voi aiheuttaa stressiä monissa eri ammateissa ja työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus sen ohella, tämän vuoksi ihmisen tulisi olla tasapainossa myös työn ulkopuolella, jolloin tulee merkittävään rooliin ihmisellä silti sosiaaliset rakenteet, ne "tukirakenteet", toki myös ihmisellä pitää itsellään muuten olla asiat reilassa itsensä kanssa.

        Onko sukupuolten erilaisuus kuinka pitkälle opetettu asia? Jos vanhempi vie poikaa lätkään ja tyttöä kaunoluistelemaan, kuka opetti säännön? miksi tyttö ei voinut pelata lätkää? tai monethan kyllä oikeasti pelaavatkin, mutta varmaan vähemmän uskovien piireissäkö?

        "Mielenkiintoinen ajatus tuo että pitää olla sosiaalinen yhteiskunnassa pärjätäkseen, mutta samanaikaisesti suvaita erilaisuutta."

        Tällaisiin paradokseihin yhteiskunnassa törmää. Käytännössä erilaisuutta hyväksytään aika huonosti. Ja sen vuoksi esim. työpaikalla on viisasta sopeutua jossain määrin toimintakulttuuriin. Kunhan vetää rajan siihen, ettei ryhdy muuttamaan persoonaansa tai arvojaan. Elämässä ei pärjää, ellei osaa myös joustaa.

    • sitäsaamitätilaa
    • raviste

      Iisebelin hengen tulisi vaikuttaa seurakunnassa yhtä kauan kuin papisto sallii sen vaikuttavan. Jos johto ei huomaa, tai välitä siitä, kyse ei ole seurakunnasta, ei ainakaan toimivasta seurakunnasta. Pappien ja johtotehtävissä olevien vastuuseen kuuluu tietää mitä se voi sietää ja mitä ei , niinkuin Pietari sai ohjeet päästämisestä ja sitomisesta.

      Ongelma pitäisi kuitenkin tunnistaa, että siihen voitaisiin ajoissa puuttua. Tämä kysyy rohkeutta ja henkilökohtaista arvovaltaa, ja aitoa halua puuttua asioihin rakentavasti.
      Samoin perustan (apostolit ja profeetat) pitäisi olla kunnossa että saataisiin aikaan
      muutosta.

      Valta ja elämänkokemus kuuluvat yhteen. On traagista, jos seurakunta yleisen ilmapiirin tai mukavuuden nimissä vaientaa ne, joilla olisi eniten sanottavaa.

      Miehet ja naiset johtavat eri tavalla. Miehet ovat yleensä autoritäärisempiä ja naiset sosiaalisempia. Johtaminen on yleisellä tasolla kokonaisuuden hallintaa ja siihen vaikuttamista.
      Se on luonteeltaan autoritääristä , vastakohtana intiimille ja yksityiselle (henkilökohtaisille)
      Siksi johtaminen sopii yleensä paremmin miehille , koska heille on luontevampaa hallita kokonaisuuksia.

      Naisen vahvuudet ovat sisäisellä, sosiaalisella puolella, miehen ulkoisella, hallinnollisella.
      Molempia tarvitaan, ja ne ovat yhtä tärkeitä kokonaisuuden kannalta (samalla tavalla kuin uudessa liitossa aadam ja eeva eivät olleet enää kaksi erillistä vaan erilaisina yksi )
      Aito johtaminen ei "katso henkilöön", vaan kohtelee tasapuolisesti ja samalla ottaa yksilön huomioon.
      Parhaiten se toteutuu, kun papisto on tietoinen kutsumuksestaan ilman kompromissia.
      Jos kirkot muuttuvat "jokaiselle jotain" sosiaalitoimistoiksi ja kassakaappi määrää opin, voidaan unohtaa samalla miksi kirkko ylipäätään on olemassa ja miten sen pitäisi vaikuttaa.

      Valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Jos rakenteet kuluttavat väärällä tavalla niitä särmiä jotka kuuluvat ihmisluonteeseen, on niiden ravistelun aika.

      • capiche

        "Aito johtaminen ei "katso henkilöön", vaan kohtelee tasapuolisesti ja samalla ottaa yksilön huomioon."

        Juuri näin. Johtaminen on ihmisten johtamista ja motivoimista - myös yksilötasolla - eikä pelkästään asioiden kanssa näpertämistä. Ja siksi se on aina haastavaa ja mielenkiintoista.

        Hyvä johtajuus ei kuitenkaan liity sukupuoleen, vaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Naiset ovat esim. hyviä johtajia kansainvälisissä ympäristössä, jossa henkilöstö tulee eri kulttuureista. Eri kulttuurien kanssa toimittaessa on osattava lukea myös sanattomia viestejä. Ja nainen on siinä keskimäärin parempi kuin mies.

        Mitä tulee kykyyn tehdä päätöksiä, niin sekin on henkilökohtainen eikä sukupuoliominaisuus. Jämäköitä vastuullisia päättäjiä löytyy niin miehistä kuin naisistakin. Toisaalta organisaatioissa törmää jatkuvasti miehiin, jotka ovat sietämättömiä venkoilijoita, kun pitäisi tehdä päätöksiä. Ja luonnollisesti myös heidän sielunsisariaan.

      • eistereotyyppejä

        Tälle päivää iittyy myös eräs havainto, toisen ihmisen sanaton viestintä, silmien pyörittely kertoi jotain, ajatuksista, jollain tapaa se loukkasikin, kerroin aika rehellisesti jostain, se kuuluu luonteeseeni, en esitä jotain mitä en ole... koin, että hän arvosteli käytöksellään minua. Ehkä hän tahtoi niin tehdäkin? Miksi?
        Olen aina ollut hyvä lukemaan sanatontakin viestintää, mutta en ole hyvä tekemään päätöksiä, enkä ole johtajatyyppiä. Sosiaalisissa tilanteissa minulle ehkä liikaa merkitsee se, mitä joku ajattelee minusta ja joskus liikaa myötäilen. Ja ehkä joskus joihinkin tilanteisiin on liittynyt kateuttakin, mitä on ollut vaikea käsittää, kun en ymmärrä kateutta sillä tavoin, se ei ole kovinkaan vahva piirre itsessäni.

      • eistereotyyppejä

        olisi muuten helpompi ihmiselle itselleen jos ei näkisi sanatonta viestintää, siitä näkee oikeat ajatukset, olen ehkä joissain tapauksissa erehtynyt, mutta aika useasti olen osunut oikeaan, ja olen sen kautta tavallaan kuin tiennyt ennalta, mitä esim. jonkin asian kanssa tuleman pitää... osaan ehkä myös kuunnella "pieniä vihjeitä", jotka eivät ole aina tarkoituksellisia, puheesta... sen kaiken kokoaminen on tietenkin tulee helposti mutta tietyllä tapaa kuormittavaa, koska en halua, että esim. joku toinen päättää asioistani ja joudun yleensä puntaroimaan omaakin mielipidettä ettenhän vain sorru siihen, että en johonkin "suostuisi" tai "lähtisi" asioihin sillä tavoin mukaan, koska haluan vain tehdä itsenäisiä päätöksiä ja että vastustaisin jotain sitä kautta, koska jos näen että pyritään ohjaamaan johonkin suuntaan enkä ole varma mikä on hyväksi, vaan että pystyisin todellisesti puntaroimaan asioissa jonkin asian olevan oikein.

        Toisaalta kun olen tiedostanut että olen ollut toisten ohjailtavissa liikaa, ehkä sitä on voinut oppia myös tietyllä tavalla katsomaan asioita sen kautta... ei halua olla ohjailtavissa, mutta sehän ei tarkoita, etteikö joku olisi oikeassa jossain asiassa... kas siinä pulma...

        on paljon ihmisiä jotka eivät muuten tunnista sanatonta viestintää tai näe ilmeiden merkityksiä, ja sillä on suojeleviakin vaikutuksia, joltain kantilta katsottuna, ei tarvitse välittää muiden mielipiteistä koskaan.

      • ravist

        Tutkia voisi sitäkin ,miksi ihmiset käyttäytyvät niinkuin käyttäytyvät. Sanattomien viestien tulkitsemisessa voi olla myös omat riskinsä. Tarvii olla hyvä ihmistuntija (tai johtaja) , että osaa yhdistää viestit oikeisiin lokeroihin ja osoitteisiin..
        Luultavasti kyky voi olla heikkous tai vahvuus tässäkin tapauksessa. Joskus ihmiset myös "lukitsevat roolinsa" toisiinsa ja ruletti on valmis..

        ( "kirjailijan" vapaudella .. "meillä on täällä sellainen ja sellainen ihminen joka käyttäytyy niin ja niin ja osaa, pystyy ja ajattelee näin ja näin" (ja juttu vahvistetaan "sanattomista viesteistä" joita väritetään kahvitauolla pullat ja kahvit suussa)
        Toisin sanoen ennakko asenteet voi kylvää ennakkoluuloja ja vääriä roolimalleja, ja ihmiset ei enää itsekään tiedä missä mennään..on hauska ja helppo lukea sen typerän pomon tai esimiehen, alaisen tai kenen tahansa sanatonta viestintää, ja tajunnan virtaa..
        ja sitten julistaa diagnoosi kerralla kuntoon.
        Luultavasti johtamiseen kuuluukin jonkinlainen "oppositiossa" oleminen niin, että ei kiinnitetä väärällä tavalla yksityiskohtiin huomiota..
        Siinä on tänä päivänä varmaan lisähaasteena sekin, että sosiaalisia taitoja korostetaan liikaa.
        Mutta mikä on liikaa tai liian vähän johtamisessa, tai missä tahansa, määräytyy tosiaankin henkilön luonteen ja muun perusteella.
        Sukupuolista puhuttaessa niillä on mielestäni roolinsa ainakin identiteetin kannalta ja siinä, miten ihminen voi "roolinsa sisällä" elää omana itsenään rikkomatta toisia.
        Aito johtaminen vaatinee miestä ja naista yhtä paljon kuin kulttuuri ihmisyyttä..

        "olisi muuten helpompi ihmiselle itselleen jos ei näkisi sanatonta viestintää,"

        Tavallaan, mutta siitä on myös erittäin paljon hyötyä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Tahattomat mikroilmeethän peilaavat ihmisten vaihtelevia tunnetiloja, eikä kaikkea toisen pään sisällä tapahtuvaa kannata edes ryhtyä miettimään.

      • eistereotyyppejä

        paitsi että kaikki ei ole aina tahattomia mikroilmeitä, joskus toinen viestijä voi myös näyttää ylireagoidusti mitä mieltä hän on ilmeillään... mikroilmeitä ei ehkä kannata huomioida... mutta jos joku katsoo aina esimerkiksi kuin halveksuva ilme naamallaan, luultavasti hän haluaa osoittaa halveksuntaansa vai mitä luulet? entä jos lisäksi sinulla esim. aina tulee olotila, että teet kaiken väärin mitä teetkin, et uskalla olla inhimillinen, joku mainitsee jokaisesta virheestä, olet varpaisillasi... oletko välittämättä... luultavasti, koska ajattelet, että saat olla mikä olet... mutta tämmöisen kaltaista esiintyy ja voisi sattua kohdallesi?

        Ajattelisin, että sellainen ilmeily on huonoa käytöstä. Tuskin vaivaisin päätäni sen enempää. Sivistymätön käytös on hänen ongelmansa.

        En ole suoraan sanoen kovin riippuvainen muiden mielipiteistä. Jos sille tielle lähtee, niin joutuu vetämään itsensä kahdeksikolle, eikä sekään riittäisi. Ja jos sellaiseen uhraa aikaa, niin energia ei riitä tärkeämpään.

        Em. ei tietenkään tarkoita, etteikö elämässäni olisi myös ihmisiä, joiden näkemyksiä arvostan. En tosin ole niistäkään riippuvainen.

      • capiche
        ravist kirjoitti:

        Tutkia voisi sitäkin ,miksi ihmiset käyttäytyvät niinkuin käyttäytyvät. Sanattomien viestien tulkitsemisessa voi olla myös omat riskinsä. Tarvii olla hyvä ihmistuntija (tai johtaja) , että osaa yhdistää viestit oikeisiin lokeroihin ja osoitteisiin..
        Luultavasti kyky voi olla heikkous tai vahvuus tässäkin tapauksessa. Joskus ihmiset myös "lukitsevat roolinsa" toisiinsa ja ruletti on valmis..

        ( "kirjailijan" vapaudella .. "meillä on täällä sellainen ja sellainen ihminen joka käyttäytyy niin ja niin ja osaa, pystyy ja ajattelee näin ja näin" (ja juttu vahvistetaan "sanattomista viesteistä" joita väritetään kahvitauolla pullat ja kahvit suussa)
        Toisin sanoen ennakko asenteet voi kylvää ennakkoluuloja ja vääriä roolimalleja, ja ihmiset ei enää itsekään tiedä missä mennään..on hauska ja helppo lukea sen typerän pomon tai esimiehen, alaisen tai kenen tahansa sanatonta viestintää, ja tajunnan virtaa..
        ja sitten julistaa diagnoosi kerralla kuntoon.
        Luultavasti johtamiseen kuuluukin jonkinlainen "oppositiossa" oleminen niin, että ei kiinnitetä väärällä tavalla yksityiskohtiin huomiota..
        Siinä on tänä päivänä varmaan lisähaasteena sekin, että sosiaalisia taitoja korostetaan liikaa.
        Mutta mikä on liikaa tai liian vähän johtamisessa, tai missä tahansa, määräytyy tosiaankin henkilön luonteen ja muun perusteella.
        Sukupuolista puhuttaessa niillä on mielestäni roolinsa ainakin identiteetin kannalta ja siinä, miten ihminen voi "roolinsa sisällä" elää omana itsenään rikkomatta toisia.
        Aito johtaminen vaatinee miestä ja naista yhtä paljon kuin kulttuuri ihmisyyttä..

        "Siinä on tänä päivänä varmaan lisähaasteena sekin, että sosiaalisia taitoja korostetaan liikaa."

        On hyvä huomata, että sosiaaliset taidot ovat täysin eri asia kuin sosiaalisuus. Sosiaalisuus on ulospäin suuntautuneisuutta. Sosiaalisia taitoja voi olla - ja erittäin usein onkin - myös introverteilla.

        Sosiaaliset taidot ovat vain toisen ihmisen huomioon ottamista. Ei tarvitse leikkiä Leelian lepotuolia tai tehdä ihmisistä syväanalyysejä. Eikä mitään muutakaan, joka ei sovi omaan luonteeseen. Pitää vain pitää silmät auki sen suhteen mitä ympärillä tapahtuu.

      • ravist

        Juu sosiaaliset taidot on eri.. asia kuin sosiaalisuus .. " taidot" voi tosin olla selviytymiskeino ja varmaan hyvä sellainen..vaikka siinäkin voi olla jonkunlaisia rajoituksia .. varsinkin jos sosiaaliset tilanteet muuttuvat pelkäksi selviytymiseksi .. "sosiaalisessa tilanteessa olevat ottavat huomioon muita sosiaalisessa tilanteessa olevia jotka sopeutuvat ja ottavat edelleen toisia huomioon ja kaikki ottavat kaikkia huomioon" ..aikamoinen ruletti .. sitten ne jotka väsyvät tai eivät halua tai jaksa olla huomion kohteena tai ottaa muita huomioon heitetään sairaalaan ja lyödään pilleripurkki kouraan.. loput voidaan laittaa mielisairaalaan..jos vielä jää joku jäljelle hänelle voidaan suositella eutanasiaa.. mikä ihana maailma

        Miksi sosiaaliset tilanteet ovat pelkkää selviytymistä? Siksikö, että peilaa neuroottisesti muiden reaktioita, eikä uskalla olla oma itsensä?

        Mitäs jos vain ottaisi vapauden olla oma ainutlaatuinen itsensä? Ja hyväksyisi sen, että kaikki eivät ehkä tykkää, mutta jotkut saattavat tykätäkin. Vapaus on minun kokemukseni mukaan sitä, että lakkaa pyörimästä oman napansa ympärillä ja keskittyy sen sijaan elämään.

        Kukaan ei ole täydellinen. Ja kun vähän pintaa raapaisee, niin myös sosiaalisilla ja itsevarmoilta vaikuttavilla on aivan samoja riittämättömyyden tunteita. Me kaikki olemme aika lailla samassa veneessä. Se on vain elämää.

        Lievä ahdistus voi olla viesti siitä, että tekee vääriä asioita . Vakavampien oireiden syy on harvemmin tässä päivässä. Menneisyyden käsittelemättömät ja kielletyt tunteet oireilevat aina ennenpitkää ahdistuksena, masennuksena tai vaikka vihana.

        Omien ongelmien yhteiskunnallistaminen on nykyään kovin suosittu puolustusmekanismi. Mutta se on vain pakoa ongelmista, jotka pitäisi vapautuakseen käsitellä.

      • ravst

        Näinhän se on. Toisaalta yhteiskunnankin ongelmat pitäisi nähdä ja olla niistä perillä. Omat ongelmat voi näkyä yhteiskunnassa eri tavoilla, mikä ei tietenkään ole puolusteltavissa..

        Mutta joskus jonkun erityis alan asiantuntija tietää oman siivunsa yksityiskohdat mutta ei näe kokonaisuutta. Jos sitten säädetään lakeja yksioikoisesti, vaarana on että ongelmat kasaantuvat entisestään.
        Jossain tulee raja vastaan ja kansalaiset alkavat reagoida.

        Sairaus voidaan nähdä myös neuroottisesta peilaamisesta johtuvana. Jotkut kokevat olevansa vainottuja koko ikänsä. Toiset eivät jaksa elää neuroosinsa kanssa.
        Jos tunnettaisiin sairauden syntymekanismi voitaisiin ymmärtää taustalla oleva syy.

        Tässä mielessä oire voi kertoa sairaudesta jotain (joka on sen aiheuttaja). Ja sen kautta päästä jäljille. Usein sairas ihminen kärsii siitä että hänet nähdään syyllisenä ja sairaana,
        Hänet identifioidaan ja personoidaan nimellä "sairas". Tästä lääketehtaat ovat myös hyvin perillä. Toisin sanoen jos rakenteet keskittyvät enemmän oireisiin eikä esim. ennaltaekäisyyn se näkyy ennen pitkää.

        En tiedä onko tehty tutkimusta yksilön ja yhteiskunnan välisestä suhteesta koskien näitä ilmiöitä. Yleensä ajatellaan niiden olevan fyysiseen tai psyykkiseen kuormitukseen liittyviä. Tai pelkästään somaattisia eli kehollisia tai psykosomaattisia psyykeeseen liittyviä, ja sitten analysoidaan sitäkautta.
        Yhteiskunta elää pitkälti veromarkoista ja markkinavoimista. Toisaalta jos rakenteet tulevat liian kalliiksi pitää keksiä jokin selviytymiskeino.

    • VoikoJokuKertoa

      Mitä muuten tarkoittaa "Iisebelin henki"? 🌻

      • raviste

        Alkuperäinen kertomus on vanhassa testamentissa (1 Kuningasten kirjassa) jossa Isebel "johti"verhojen takaa petollisesti ja häikäilemättämästi heikon miehensä (Kuningas Ahabin) nukkehallitusta. Hän mm. murhautti ja vainosi "kilpailijoitaan"( esim.( muistaakseni )naapurinsa joka ei suostunut myymään viinitilaansa kuninkaalle) Tästä termi on lähtöisin.
        Raamatussa noituus ja epäusko ovat rinnakkaisia merkitykseltään.
        Usein ne liitetään valitun kansan Israelin halveksumiseen ja vainoamiseen.
        Sen katsotaan liittyvän myös Jumalan lain hylkäämiseen eli laittomuuteen.
        Siitä termin varoittava jälkikaiku.

      • ravistellaanvielä

        no voi hyvää päivää taas. Ketähän ne israaelilaiset vainosi ja tuhosi ja murhautti? Ai niin, hys hys... israelilaisia ei saa arvostella, eikä jumalan valittua kansaa.

      • EnOleIisebel
        raviste kirjoitti:

        Alkuperäinen kertomus on vanhassa testamentissa (1 Kuningasten kirjassa) jossa Isebel "johti"verhojen takaa petollisesti ja häikäilemättämästi heikon miehensä (Kuningas Ahabin) nukkehallitusta. Hän mm. murhautti ja vainosi "kilpailijoitaan"( esim.( muistaakseni )naapurinsa joka ei suostunut myymään viinitilaansa kuninkaalle) Tästä termi on lähtöisin.
        Raamatussa noituus ja epäusko ovat rinnakkaisia merkitykseltään.
        Usein ne liitetään valitun kansan Israelin halveksumiseen ja vainoamiseen.
        Sen katsotaan liittyvän myös Jumalan lain hylkäämiseen eli laittomuuteen.
        Siitä termin varoittava jälkikaiku.

        Vaikkakin Iisebeliksi haukuttuna, en tunnista itsessäni tuollaista henkeä.

        Aidosti uskovainen nainen ei heittäydy Iisebeliksi. Iisebelin henki voi elää joissain jumalattomissa naisissa, muttei kaikissa heissäkään. Tuo Iisebel on ollut ihan omaa luokkaansa.

        Totta on, että esim. ev.lut.kirkossa tapaa tätä henkeä. Helluntailaisista en tiedä, varmasti sielläkin.

        Kammottava horo.
        .

      • merkkariolikarkki

        irtokarkit ei ne enää maistu niinkuin silloin lapsena, niitä sai jollain kymmenellä pennillä(mummon markkoja), olisikohan niitä ollut viidelläkin pennillä... oli merkkareita... sellaiset merenneitokarkit oli kans hyviä. :)

      • tasarv

        Joskus miehillä voi olla taakkanaan naisvihaa joka on siirtynyt heihin miehen naiseen(esim isän tai jonkun sukulaisen) kohdistuneesta vihasta.
        Ketju on seuraavanlainen: Ensin jompikumpi alistaa toista(koska on tullut itse alistetuksi) Sovitaan että alistaja on mies. Mies alistaa siis vaimoaan jolloin lapsi reagoi siihen, ja kokee sen koskevan itseään esim. äidin(ja isän) puheen, tai puhumattomuuden kautta.
        Tutkimuksissa on huomattu , että lapsi "ottaa itseensä" vanhempiensa riidat ja imee ilmapiiriä kuin sieni. Lapsi(tässä tapauksessa poika) kokee äidin vihaavan itseään koska isä on alistanut äitiä (mies on vihannut itseään, koska hän on ollut itse alistettu lapsi joka on aijemmista sukupolvista imenyt itseensä "juttuja") Toisin sanoen tässä on itseään toistava ketju , joka vaikuttaa miehessä ja naisessa.
        Jokainen on ollut pienenä lapsi ja imenyt itseensä asioita. Minkä sille kukaan voi, mitä on lapsena kokenut, tai mihin sukuun syntynyt. Mutta kenen elämä on tarpeeksi pitkä purkamaan menneisyyttä ? Ja onko yhteiskunta valmis siihen?
        Joskus lapsi on jätetty heitteille kun aikuiset ryyppäävät. Onko ihme jos" tuttipullolle" on käyttöä myöhemmin. Siihen tuskin auttaa sekään, jos viinaa saa halvalla ruokakaupasta.
        Veronmaksajien ja suuryritysten lompakkoa se tottakai helpottaa hetkellisesti. Lääketehtaista puhumattakaan. Aikuiset saavat sillä välin kiistellä tasa arvosta.

      • capiche
        tasarv kirjoitti:

        "Joskus miehillä voi olla taakkanaan naisvihaa joka on siirtynyt heihin miehen naiseen(esim isän tai jonkun sukulaisen) kohdistuneesta vihasta."

        Esimerkin kautta opitaan. Mutta sama seuraa, jos pojan kasvattaa nainen, joka vihaa miehiä. Vastaavasti naisia vihaava ehkä väkivaltainen isä kasvattaa tyttärestään miehiä vihaavan.

        Mies ja naisviha ovat niitä syntejä, jotka siirtyvät perintönä sukupolvesta toiseen, ellei joku katkaise ketjua omalta kohdaltaan. Kannattaa miettiä mitä asenteita antaa perinnöksi lapsilleen.

      • tasarv

        No joo.. noin se varmaan suurinpiirtein menee. Siinä on sitten erilaisia rooleja ja ihmisiä pallot hukassa kuka mitenkin. Erikoista ja traagista miten se on vaikuttanut lapsiin ja aikuisiin sukupolvissa eteenpäin.. vihollisen taktiikka on aikojen alusta ollut sekoittaa ihmissuhteet ja roolit sellaisiksi että ihmisen olisi vaikea kasvaa ihmiseksi., Siinä se voi onnistua vain jos esim. kulttuuri suosii vääriä mies ja naismalleja tai epäjumalanpalvontaa.
        Aikamoinen vyyhti purettavaksi. Onneksi epäjumalat(niitä ei oikeasti ole olemassa) elävät yhtä kauan kuin epäuskokin joka haihtuu onneksi sen tunnetun R- sanan kautta. Samalla roolit voivat loksahtaa kohdilleen kun kohtaaminen mahdollistuu itsetuntemuksen kautta. Yksinkertaista mutta totta eikä varmaan tosiaankaan sellaista etteikö ketjua kannattaisi katkaista.
        Vihahan elää pelon kautta . Kuka noitten kaverusten väliin uskaltautuu "rauhan asein" niin ketjut meni poikki ajat sitten. Rakkaus ja viha on kolikon kaksi puolta. Siitä varmaan se mustasukkaisuus..

    • jepulisjep

      Se olisikin hyvä idea, seurakunnat "miehistyisivät", good idea.
      Vanhat väkäparrat saisivat yhdessä pienessä piirissä palvoa jumaliaan keskenään.

    • HillittyäVäkivaltaa

      Tässä tuomiossa ei ole mitään "oikeudenmukaista":

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005653954.html :

      "Naisen muovinarulla kuristanut ehti olla vapaana 49 päivää – sitoi uhrin silmät ja raiskasi

      Rovaniemen hovioikeus lievensi käräjäoikeuden langettamaa raiskaustuomiota, koska piti sitä liian ”ankarana”.

      Vuonna 2010 Soe Reh Khu kuristi 25-vuotiaan naisen muovinarulla kuoliaaksi, varasti uhrin rahat ja sytytti asunnon tuleen. Rovaniemen hovioikeus tuomitsi miehen 10,5 vuoden vankeusrangaistukseen taposta, varkaudesta ja tuhotyöstä.

      17. tammikuuta 2016 mies laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. 49 päivää myöhemmin hän raiskasi naisen sitomalla ensin naisen silmät ”häveliäisyyssyistä”.

      Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ja 11 kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Tuomiossa oli mukana myös jäännösrangaistusta tappotuomiosta. Käräjäoikeus määräsi jäännösrangaistusta täytäntöön pantavaksi 450 päivää eli yhden vuoden ja kolme kuukautta.

      Rovaniemen hovioikeuden tuoreen ratkaisun mukaan jäännösrangaistuksen määrä raiskaustuomiossa oli liian ankara. Hovioikeus katsoi ”oikeudenmukaiseksi” vaikutukseksi yhteiseen vankeusrangaistukseen viisi kuukautta. Näin Rovaniemen hovioikeus lievensi 31-vuotiaan miehen tuomion kahdeksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi ehdotonta vankeutta.

      MIES raiskasi uhrinsa maaliskuussa 2016 Rovaniemellä pakottamalla hänelle entuudestaan tutun uhrin kanssaan sukupuoliyhteyteen. Teko tapahtui uhrin asunnolla.

      Khu oli ihastunut uhriinsa, mutta uhri piti miestä ainoastaan kaverina. Mies sanoi olleensa ”hulluna” uhriin ja aneli tätä tyttöystäväkseen.

      Paniikkihäiriöstä kärsivä uhri lamaantui tilanteessa, mutta yritti vastustaa miestä ja alkoi kiljua. Kovalla ollut musiikki peitti huudot alleen.

      Järkyttynyt uhri ilmoitti teosta äidilleen, joka kehotti ottamaan yhteyttä poliisin. Nainen ei kyennyt kuitenkaan kuin itkemään sängyssä. Seuraavana päivänä hän kertoi asiasta opinto-ohjaajalle, jonka kanssa hän kävi tekemässä rikosilmoituksen poliisille sekä sairaalassa tutkimuksissa.

      Uhri joutui olemaan kaksi yötä turvakodilla ja muutaman yön vanhempiensa luona, koska kotona oleminen aiheutti pelkoa ja ahdistusta.

      Mies joutuu maksamaan uhrille 3 500 korvaukset kärsimyksestä.

      Sari Autio"
      *** *** ***

      Tämä kirjoitus ei tietenkään liity itse ketjun aiheeseen, eli viattomien miesten syyttämiseen sellaisesta mitä he eivät ole tehneet vaan viallisen miehen syyttämiseen siitä mitä hän teki.

      Suomalainen suvakkioikeus katsoi tässäkin tapauksessa asiaa viallisen miehen puolesta, ei uhrin oikeuksien kannalta ja "mies" sai olemattoman tuomion, vaikka hänen jo toinen (tiedetty) uhrinsa kärsi jo entuudestaan paniikkihäiriöstä.

      Voin kuvitella tyttöparan tuskan. Soe Reh Khu taas pullistellen tyytyväisenä. Suvakkisuomi vapauttaa hänet pian!

      Jos itse saisin tuomita, niin ensin luja isku palleaan. Sitten jämäkkä potku munille. Kunnon niskaote ja käsien vääntö selän taa. Vääntöä ja potkua, kunnes äijä on veltto kuin munansa. Naamasta ei jäisi mitään jäljelle. Paitsi otsaan tatuointi: "Raiskaaja". Nuo kolme ja puoli tonnia euroja tunkisin hänen perseeseensä. Vankeusaikansa hän viettäisi teho-osaston letkuissa.

      Mutta näinhän ei saa tehdä. Tällainen olisi kiellettyä ja veisi väkivallan tekijän 12 vuodeksi linnaan! Mutta untahan saa nähdä.
      .

    • jomking

      Metoo-seurakunta saa pitää tunkkinsa minun puolestani hamaan maailman tappiin asti.

    • Aktivistitar

      Toisin kuin edeltävästä viestistäni voisi joku ehkä luulla, en vihaa miehiä, enkä ole miesvastainen.

      Tunne-elämäni ei ole miehiä kohtaan hyökkäävä vaan tarpeen vaatiessa puolustautuva.

      Elämä on opettanut puolustamaan myös muita. Jos jossain näkee akuuttia hätää, siihen on vain rohkeasti käveltävä sekaan. Tehtävä se minkä itse pystyy.

    • kissakondis

      "seuroissa" joissa on erilaisii ihmisii saattaa olla asentei ja korostuksii laidast laitaa ei tollaset esiintulot varmaa kuitenkaa tyhjäst synny vaik ain löytyy liioitteluu ja väärinkäsityksii .. leimoje jakamine ei oo kuitenkaa yleensä järkevää mut ku aihet on laittaa kissa päydälle nii sillo on aihet sillonki kandee kattoo et kissa on kondikses

    • "Naisenemmistöinen seurakunta ei ole tervehenkinen ja eikä noudata apostolista raamatullista seurakuntamallia."

      22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon,
      23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja.
      24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.

      No raamattuhan opettaa ettei naisilla ole oikeuksia joten käytännössä olet oikeassa.

      • capiche

        Mutta miehen on rakastettava naista kuten Kristus seurakuntaa. Ja avioliitossa vallitsee seksuaalinen tasa-arvo, sillä "miehen ruumis kuuluu vaimolle ja vaimon miehelle". Nainen voi siis vaatia oikeuksiaan siinä kuin mieskin.

        Sanaa alistuminen ei luonnollisesti tarvitse edes käyttää terveessä ja rakastavassa ihmisuhteessa. Naisvihamielisimmät kommentoijat tuskin edes ovat ihmissuhteessa.

        Hesarissa oli tänään artikkeli netissä muhivista maailmanlaajuisista naisvihaliikkeistä. Yksi sen edustaja syyllistyi Kanadassa autolla ihmisjoukkoon ajamiseen. Tapoihini ei kuulu etsiä demoneja joka nurkan takaa. Mutta olen jo pitkään ollut vakuuttunut, että naisviha ja miesviha ovat henkivaltoja.

      • LapsuudenKäpylehmät

        Minä en usko kyseessä olevan henkivallan, vaan ihmisten luonnolliset reaktiot luonnonvastaiseen demokratiaan.

        Tietynlainen maailmanjärjestys on ollut aikojen alusta asti. Viime vuosisadan, jo 1800-luvunkin puolelta alkanut feministinen liike meni ohi terveen järjen ja sen hedelmiä ovat nämä täysin luonnottomat sukupuolijaot. Ei ihme jos miehet hermostuvat ja myös syyttömät naiset saavat kärsiä tästä naisvihasta. Jos naisella on vähänkin omia ajatuksia, joku mies heti luulee naista "feministiksi". Naisella on aivot ihan Jumalan luomina, eikä niiden käyttöön tarvita jotain feminismiä.

        Alun alkaen femismillä oli hyvät tarkoitusperät, että nainen tunnustettiin yleensäkin ihmiseksi, ei vain kissan veroiseksi.

        Demokraattinen yhteiskunta on heikentänyt ihmisiä. Miehet eivät yritä, monet heittäytyvät alkoholismiin, ovat ruikuttajia ja naisten hoivattavia. Kuka tällaisia miehiä voi kunnioittaa? Naisen on pakko olla se joka pitää kodin pystyssä. Nolostunut mies yrittää haalia miehisyytensä rippeet ja käyttää nyrkkiään kun ei enää muuta ole. Onneksi naisilla on paistinpannut.

        Nyt joudutaan jo kysymään tulisiko leipäjonot laittaa vastikkeellisiksi. Leipäjonot ovat paljolti lisänneet ihmisten avuttomuutta. Naiset eivät osaa tehdä ruokaa: toisten tekemät valmisruuat haetaan ilmaiseksi. Jääpi sekin raha ryyppäämiseen!

        Himppasen huonommat ajat terästäisivät ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, samaten lapsia. Käpylehmät voisivat tehdä paluunsa.
        .

      • capiche kirjoitti:

        Mistä olet muka keksinyt että jumala tai raamattu kannattaa tasa-arvoisuutta? Etkö osaa lukea? Tässähän selvästi pakotetaan nainen alistumaan miehen tahtoon. Keksit varmaan jotakin positiivista tästäkin:

        5. Moos. 22:23-24 Jos raiskauksen uhri ei ole huutanut tarpeeksi kovaa, kivitä hänet kuoliaaksi.

      • capiche
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        "3. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.
        4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa."

        Ks. yllämainittu Paavalin ohje. Siinä kuvataan varsin tasa-arvoista seksuaalista suhdetta avioliitossa. Yhteiskunnallisesta tasa-arvosta en tietenkään puhunut mitään, sillä siihen päästiin länsimaissakin vasta 70-luvulla.

        Kuuntele sinä jumalasi ohjeita:

        13 "Jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, 14 on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet kaupunkinsa asukkaat palvelemaan muita, teille vieraita jumalia, 15 tutkikaa asiaa ja selvittäkää se tarkoin. Jos käy ilmi, että sellainen iljettävä teko todella on tapahtunut, 16 teidän on miekalla surmattava sen kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että heidän karjansa. 17 Kaikki sieltä saatu saalis on koottava keskelle toria. Sitten koko kaupunki samoin kuin kaikki saalis on poltettava kokonaisuhrina Herralle, teidän Jumalallenne. Sellainen kaupunki pysyköön ikuisesti rauniokasana; sitä ei saa enää koskaan rakentaa uudestaan.

        Tokiossa asuu noin 13,2 miljoonaa ihmistä, niistä noin 0,7 on kristittyjä. Jos tottelet jumalasi käskyjä mene tappamaan kaikki ne jotka eivät ole kristinuskoisia. Muuten et sokeana lampaana tottele jumalaasi ja joudut helvettiin ikuisiksi ajoiksi.

      • capiche
        LapsuudenKäpylehmät kirjoitti:

        Minä en usko kyseessä olevan henkivallan, vaan ihmisten luonnolliset reaktiot luonnonvastaiseen demokratiaan.

        Tietynlainen maailmanjärjestys on ollut aikojen alusta asti. Viime vuosisadan, jo 1800-luvunkin puolelta alkanut feministinen liike meni ohi terveen järjen ja sen hedelmiä ovat nämä täysin luonnottomat sukupuolijaot. Ei ihme jos miehet hermostuvat ja myös syyttömät naiset saavat kärsiä tästä naisvihasta. Jos naisella on vähänkin omia ajatuksia, joku mies heti luulee naista "feministiksi". Naisella on aivot ihan Jumalan luomina, eikä niiden käyttöön tarvita jotain feminismiä.

        Alun alkaen femismillä oli hyvät tarkoitusperät, että nainen tunnustettiin yleensäkin ihmiseksi, ei vain kissan veroiseksi.

        Demokraattinen yhteiskunta on heikentänyt ihmisiä. Miehet eivät yritä, monet heittäytyvät alkoholismiin, ovat ruikuttajia ja naisten hoivattavia. Kuka tällaisia miehiä voi kunnioittaa? Naisen on pakko olla se joka pitää kodin pystyssä. Nolostunut mies yrittää haalia miehisyytensä rippeet ja käyttää nyrkkiään kun ei enää muuta ole. Onneksi naisilla on paistinpannut.

        Nyt joudutaan jo kysymään tulisiko leipäjonot laittaa vastikkeellisiksi. Leipäjonot ovat paljolti lisänneet ihmisten avuttomuutta. Naiset eivät osaa tehdä ruokaa: toisten tekemät valmisruuat haetaan ilmaiseksi. Jääpi sekin raha ryyppäämiseen!

        Himppasen huonommat ajat terästäisivät ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin, samaten lapsia. Käpylehmät voisivat tehdä paluunsa.
        .

        "Minä en usko kyseessä olevan henkivallan, vaan ihmisten luonnolliset reaktiot luonnonvastaiseen demokratiaan."

        Olet siis diktatuurin kannalla. Löytyyhän niitä maailmalta. Voin antaa vinkkejä mistä voit hakea tervettä ja luonnonmukaista elämää. Siellä on kyllä semmoinen pieni vaara, että kaikki itsenäiset ajattelijat päätyvät vankilaan.

        Oletko tullut ajatelleeksi miksi lähes kaikki maailman patriarkalliset yhteiskunnat ovat jokseenkin kehittymättömiä ja epäinhimillisiä. Ihmisten - niin miesten kuin naisten - tarpeet on lakaistu roskiin eliitin tarpeiden tieltä. Eliitti päättää puolestasi, sinä kumarrat ja kiität. Että sellaista tervehenkisyyttä.

        Oletko todella sitä mieltä, että netin miesyhteisöt, joissa vaihdetaan tietoja parhaista tavoista pettää vaimoja, yllytetään raiskauksiin, fantasioidaan naisten tappamisesta ja paloittelemisesta tai levitetään naisten tappovideoita, ovat ihan vaan luonnollinen reaktio. Minusta ne ovat absoluuttisen pahuuden ilmentymiä.

        Viha kasvaa, kun sitä yhdessä ruokitaan. Ja kun tällaiselle pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Kuten naisiin kohdistuvia väkivaltavideoita ladanneen Peter Madsenin, Turun puukottajan ja Kanadan naisia vihaavan autoterroristin tapauskin osoittaa. Ja näitä ennen lukemattomat naisiin kohdistuneet sarjaväkivallanteot.

      • TurpaanSaanutRealisti

        En ole diktatuurin kannalla. Olen vain realisti.

        Enkä ole "todella" yhtään tuollaista mieltä kuin keksit muka minun ajatuksikseni.

    • eistereotyyppejä

      galluppi uskoville.

      Jos lapsenne rakastuu samaan sukupuoleen ja tuo kotiin vävy/miniäehdokkaan, miten suhtaudutte asiaan?

      Ihan mielenkiinnosta ja olisi kiva kuulla uskovien kannanottoja, miten kyseisenlaiseen kuviteltuun tilanteeseen ajattelisitte reagoivanne. Mitä tapahtuisi, mitä sanoisitte, mitä tuntisitte ja miksi. Ei mitään leikillään kirjoitettuja juttuja, vaan jos oikeasti voisi käydä niin... niin mitä silloin tapahtuisi.

      • eistereotyyppejä

        kyse on siis edellisessä kysymyksessä jo aikuistuneista lapsista, vaikkapa jo 18 vuotta täyttäneistä, tai siinä ikävuoden kynnyksellä tai ylitse, puututteko aikuisen ihmisen elämään vai voitteko ajatella asian olevan yksilöihmisen oman harkinnan varainen?

      • capiche
        eistereotyyppejä kirjoitti:

        kyse on siis edellisessä kysymyksessä jo aikuistuneista lapsista, vaikkapa jo 18 vuotta täyttäneistä, tai siinä ikävuoden kynnyksellä tai ylitse, puututteko aikuisen ihmisen elämään vai voitteko ajatella asian olevan yksilöihmisen oman harkinnan varainen?

        Miten siihen voisi puuttua? Eihän se puuttumalla muuksi muuttuisi. En minä ainakaan lakkaisi lastani rakastamasta jos hän kertoisi olevansa homo. Aikuisten lasten parisuhdeasiat eivät ole myöskään vanhempien päätettävissä.

      • eistereotyyppejä

        Olet harvinaisuus uskovien joukossa, useimmat puuttuisivat ja he eivät näytä uskaltavan vastata edes.

        Ei tämä ollut ketjun aihe edes, se vaan oli ajatus ja heitin ketjuun, mutta olen joskus miettinyt sitä, että olin uskovanakin toisia ihmisiä kohtaan tietyllä tapaa hyväksyvä, luulen... että uskovien ilmapiiri jumalansa kanssa oli ahdistava jo kokemuksena, koska en voinut ymmärtää sitä ilmiselvää vihaa, mikä näkyi kaikessa muiden ihmisten arvioissa, varsinkin jos ihminen olisi erilainen.. jos joku palstalla kirjoittaisi olevansa homoseksuaali, häntä ohjattaisiin kääntymään mitä todennäköisemmin pois siitä minkä kokee oikeaksi luonnostaan, ohjautumaan johonkin missä ihminen kokisi olevansa luonnonvastaisessa tilassa siinä suhteessa minkä itse yksilönä kokee, en tiedä tulisiko palstalle ketään oikeaa homoseksuaalia... mutta uskovat pitävät eheytystä oikeana keinona, ja en katso niin... raamattu kieltää homoseksuaalisuuden, joten sinun tulisi ajatella homoseksuaalisuutta jonain mitä jumalasi vihaa.

      • narsus

        Ymmärrän tuon että ei saisi tuomita, niinhän raamattukin opettaa..vaikkakin samalla neuvoo myös nuhtelemaan rakkaudessa..tuo nuhtelu on se ongelma koska sitä on mahdoton tehdä uskonnollisuuden kautta ..jolloin se herättää vain vastareaktion, siinä mennään väärällä tavalla turkyttämään jotain eikä sellainen koskaan auta mitään. Mutta toisenlaistakin voi olla ilmassa kuten sellaista ylisuvaitsevuutta johon olen itsekin törmännyt.Kerran kuulin "oletteko te yhdessä" -kysymyksen kun olin kaverini kanssa yhdessä tilaisuudessa. En ollut kuitenkaan ihan varma mitä kysyjä tarkoitti
        mutta meinasin vastata: "ei en ole homo, emmekä ole todellakaan yhdessä!!", mutta sain pidettyä suuni kiinni. Myöhemmin ajattelin että olisiko sittenkin pitänyt pamauttaa kaikkien kuullen.. Kysymys vaivaa joskus vieläkin kuten kaikki sellainen jossa mennään sanallisesti alueelle joka ei kuulu toiselle ihmiselle, varsinkaan ns. puolitutulle jollainen tämäkin henkilö oli. Joten oja on kyllä molemmilla puolilla .. muutamia muitakin samantapaisia tilanteita on ollut ,, joskus tuntuu että ihmiset ei vaan yksinkertaisesti välitä ja saat olla rauhassa ihan mitä tahansa ja kukaan ei edes huomaa tai tunne s i n u a omana itsenäsi... jos tajuatte pointin..

      • eistereotyyppejä

        Voihan se monille olla loukkaavaa, jos kokee ettei ole tunnistettavissa. Ihmisillä voi olla vaikka minkälaista ongelmaa ja jotkut ääneen päräyttävät vaikka mitä ja kyselevät, esim. palleatyrä voisi tehdä sen näköiseksi että on aina raskaana vaikka ei olisi. Itse asiassa ihmiset paljolti katsovat sitä mitä on ulkoisesti ja arvioivat sen mukaan, se ei ole välttämättä pelkästään ulkonäkö, vaan he luovat mielikuvan koko olemuksesta ja siihen kun tulee lisäksi sanallinen ja äänellinen... eli se koko visuaalinen paketti ja voi mennä hetken ennen kuin ihmiset huomaavat kuka olet ja mikä.

        Minua paljon tytötellään, vaikka en ole enää missään tyttöiässä, joku sanoi että sen pitäisi olla loukkaavaa, että niin tehdään, enkä tarkoita ettäkö miehet tytöttelisi, ehkä enemmän naiset tekevät sitä, siis saman sukupuoliset. Painin joskus tietynlaisesta "vakuuttavuusongelmasta" itseni kanssa välillä. Ei se minua loukkaa, mutta joskus kuuntelen hieman ihmeissäni että sanoja voi olla vaikka noin kymmenen vuotta vanhempi vain ja olen hänelle tyttönen.

      • narsus

        No joo.. ei se minua yleisesti vaivaa ettenkö olisi tunnistettavissa, ja voihan asialle itsekin tehdä jotain kuten mennä juttelemaan muiden kanssa jne ..tilanne vaan oli vähän hämmentävä,. mutta en näe siitä painajaisia eikä se todellakaan vaivaa päivittäin huomasin vaan silloin että millaisia aikuisen asenteet voi olla. ja ehkä silloinen tuntemus johtui myös siitä että jossain määrin on koko ikänsä kärsinyt jonkinlaisesta kohtaamattomuudesta ja tuntui kaiken huipulta sellainen kohtaaminen joka ei ollut kohtaamista ollenkaan ..henkilö ei katsonut silmiin mutta sanoi asian muiden kuullen yleisessä tilassa jossa oli muitakin ihmisiä paikalla..siinä tuli sitten jonkunlainen takauma ja reaktio. kohtaamattomuus on varmaan yleinen ongelma mutta varsinkin nuorista puhuttaessa tuntuisi järkevältä että heitä kohdattaisiin ja olisi myös aikuisia heille vaikka olisi omiakin haavoja. .se ei kuitankaan auta mitään jos seurakunnissakin annetaan ulkopuolisten"ja maallisten tahojen päättää asiat.

      • capiche
        eistereotyyppejä kirjoitti:

        Olet harvinaisuus uskovien joukossa, useimmat puuttuisivat ja he eivät näytä uskaltavan vastata edes.

        Ei tämä ollut ketjun aihe edes, se vaan oli ajatus ja heitin ketjuun, mutta olen joskus miettinyt sitä, että olin uskovanakin toisia ihmisiä kohtaan tietyllä tapaa hyväksyvä, luulen... että uskovien ilmapiiri jumalansa kanssa oli ahdistava jo kokemuksena, koska en voinut ymmärtää sitä ilmiselvää vihaa, mikä näkyi kaikessa muiden ihmisten arvioissa, varsinkin jos ihminen olisi erilainen.. jos joku palstalla kirjoittaisi olevansa homoseksuaali, häntä ohjattaisiin kääntymään mitä todennäköisemmin pois siitä minkä kokee oikeaksi luonnostaan, ohjautumaan johonkin missä ihminen kokisi olevansa luonnonvastaisessa tilassa siinä suhteessa minkä itse yksilönä kokee, en tiedä tulisiko palstalle ketään oikeaa homoseksuaalia... mutta uskovat pitävät eheytystä oikeana keinona, ja en katso niin... raamattu kieltää homoseksuaalisuuden, joten sinun tulisi ajatella homoseksuaalisuutta jonain mitä jumalasi vihaa.

        "raamattu kieltää homoseksuaalisuuden, joten sinun tulisi ajatella homoseksuaalisuutta jonain mitä jumalasi vihaa."

        Niinkö? Ja minä kun olen luullut, että minun tulisi ajatella homoseksuaalejakin ihmisinä, joita Jumala rakastaa. :) Aika monet kristityt jakavat itse asiassa kanssani tämän käsityksen.

      • eistereotyyppejä

        Periaatteessa sanovat noin kyllä, että rakastavat homoseksuaaleja, seon aika usein niin, että sanovat tuolla tavoin...mutta samaan hengenvetoon aika usein sanovat että homoseksuaalien homoseksuaaliset teot Jumala kieltää ja se on syntiä ja synti tulisi hylätä. Toki he sanovat ja myöntävät, että heillä itselläänkin on syntejä, mutta homoseksuaalien "synti" on kyllä ylitsepääsemätön probleema uskovaisille. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Eikö se ole hieman ristiriitaista? Sitten on toisaalta koulukunta joka on synnitön ja hyvä ja hurskas ja kaikessa uskollinen ja puhdas ja kuuliainen, jolla on omasta mielestään sen vuoksi "mandaatti"... kumpikin uskovien suuntaus on väärässä toimissaan.

        Aika vähän kristityistä oikeasti jakaa käsityksen, että jokainen eläköön omaa elämäänsä toisten ja toisten kristittyjen ei tarvitse laittaa nokkaansa siihen.... sinä ilmeisesti kuitenkin olet toista maata ja ajattelet, että raamattu ei ole ylin auktoriteettisi asian suhteen?

        Jumala vihaa yhtäläiseen vihaa, kohdistui se nyt sitten kehen tahansa. Sekä itseään parempana pitävää farisealaista hurskastelua. Kristityn pitäisi minun mielestäni muistaa tietty nöyryys, sillä mekin olemme vain armahdettuja syntisiä.

      • eistereotyyppejä

        Eli kierrät asian. Sanopa suoraan. Onko sinulle homoseksuaalisuus synti? onko raamatun Jumalalle homoseksuaalisuus synti? Vihaako Jumalasi syntiä raamatun mukaan?

      • capiche
        eistereotyyppejä kirjoitti:

        Periaatteessa sanovat noin kyllä, että rakastavat homoseksuaaleja, seon aika usein niin, että sanovat tuolla tavoin...mutta samaan hengenvetoon aika usein sanovat että homoseksuaalien homoseksuaaliset teot Jumala kieltää ja se on syntiä ja synti tulisi hylätä. Toki he sanovat ja myöntävät, että heillä itselläänkin on syntejä, mutta homoseksuaalien "synti" on kyllä ylitsepääsemätön probleema uskovaisille. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Eikö se ole hieman ristiriitaista? Sitten on toisaalta koulukunta joka on synnitön ja hyvä ja hurskas ja kaikessa uskollinen ja puhdas ja kuuliainen, jolla on omasta mielestään sen vuoksi "mandaatti"... kumpikin uskovien suuntaus on väärässä toimissaan.

        Aika vähän kristityistä oikeasti jakaa käsityksen, että jokainen eläköön omaa elämäänsä toisten ja toisten kristittyjen ei tarvitse laittaa nokkaansa siihen.... sinä ilmeisesti kuitenkin olet toista maata ja ajattelet, että raamattu ei ole ylin auktoriteettisi asian suhteen?

        "Aika vähän kristityistä oikeasti jakaa käsityksen, että jokainen eläköön omaa elämäänsä toisten ja toisten kristittyjen ei tarvitse laittaa nokkaansa siihen...."

        Minulla on realistinen käsitys ihmisyydestä. Ja olen tätä uskon tietäkin kulkenut vakavalla mielellä jo yli 40 vuotta.

        Mistä lähtien toisen elämään ylhäältä päin puuttuminen on tuonut mitään hyvää? Ihminen oppii silloin kun on valmis oppimaan, ei yhtään ennen. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Ei näissä uskon asioissakaan.

        Kestävä usko on aina kasvuprosessin tulos. Kun tieto ei ole vielä muuttunut vakaumukseksi, niin saatetaan ottaa myös askel taaksepäin. Ihminen oppii joskus myös virheitä tekemällä. Ainakin minä olen saanut niin elämäni kestävimmät opit. Jumala ei odota meiltä virheettömyyttä. Kun suunta on oikea, niin armo toimii siltana yrityksen ja erehdyksen välillä.

        Jos minä olen huolissani kanssakristitystä, niin puhun hänestä Jumalalle. Keskustelen asiasta ko. henkilön kanssa korkeintaan silloin, jos siihen luonteva tilaisuus tulee. Enkä silloinkaan ruoska kädessä, vaan pikemminkin tukien ja pohtien miksi hän kokee asiat niin kuin kokee.

        Minä uskon nimittäin Jumalan suuruuteen ja johdatukseen. Kun Hän on hyvän työnsä jossakin henkilössä aloittanut, niin Hän on täysin kykenevä saattamaan sen myös päätökseen. Jos tulokset eivät näy tänään, niin ehkä joskus myöhemmin.

      • eistereotyyppejä

        Kierrät kuin kissa puurokattilaa, tyypillistä uskovien propagandaa, mistään ei voida rehellisesti sanoa, koska tarkoitus pyhittää keinot. Olen ollut uskovainen ja tiedän tasan tarkkaan mitä yleisesti homoseksuaalisuudesta ajatellaan uskovien piireissä ja sen vuoksi nuo sudenkuopat kirjoituksessasikin kyllä näen, kierrät asiaa, mutta sieltä välistä paljastuu kertomus siitä kuinka tulee oppia pois virheistä.

        Todellinen välittäminen on yksilön vapauden kunnioittamista. Ja se tarkoittaa sitä, että jokainen tehköön omassa petikammarissaan mitä lystää, mitä se muiden asia on.

      • eistereotyyppejä

        lisään kirjoitukseen eli niin kauan kuin osapuolina on siis kaksi aikuista ihmistä, jotka voivat päättää itsenäisesti, niin se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.

      • narsus

        Toiseen ihmiseen suhtautuminen oli hän kuka hyvänsä liittyy ihmissuhteisiin. Kaikkia tulee rakastaa ja kohdella samanveroisesti. Ongelma tulee siitä jos ihmiset kokevat tulevansa kaltoinkohdelluiksi ja heitä kohdellaan väärin. Periaatteessa kysymys on henkilökohtainen ja uskonvarainen. Olenko kiinnostunut toisesta aidosti ihmisenä ja kunnioitanko hänen peroonaansa. Monet ovat hämmentyneitä omasta identiteestistään ja sukupuollsuudestaan. Siinä ei auta silloin jonkun raamatunlauseen tyrkyttäminen tai pakottaminen. Mutta siinä ei auta sekään jos suhtaudutaan liian höllökätisesti ihmiseen joka etsii ehkä tietämättäänkin minuuttaan . Tarvitaan esimerkkiä ja oikeaa etäisyyttä . Jokainen tarvitsee terveitä rajoja kasvaakseen ihmisenä. Sen tietää varsinkin sellainen joka on itse kasvuvaiheessaan törmännyt näihin asioihin. Jos ilmapiiri on liian salliva tai liian pakottava molemmissa äärilaidoissa voidaan pahoin.
        on sanonta : "näytä minulle millainen minä olen niin minä näytän sinulle millainen sinä olet"
        Ihmiset ovat toistensa peilejä ja jopa kopioita jossain mielessä.
        Jos "kopiopaperin"muste muuttuu vääränlaiseksi tunnistamattomaksi kukaan ei enää näe mitä tekstissä lukee.

      • eistereotyyppejä

        Musteesi on lähes tunnistamatonta.

        On normaalia kasvaa ihmisenä, normaalia etsiä identiteettiään... ei peileiltäkään tarvitse ottaa mitä tahansa vastaan? ja pyrkiä muuttumaan jonkun heijasteen mukaan, joka ei kerro totuutta. Eikö ihmisen itsensä tule oppia tunnistamaan, kuka on ja millainen.¨
        Kuka luo rajat ihmiselle, toinen ihminenkö, tunnistanko ne itse eli ymmärränkö mikä on hyväksi ja mikä ei, vai kuviteltu jumaluus?

      • narsus

        Ihmiselle on raamatussa annettu laki tuomaan rajoja.
        Synnin kautta laittomuus tuli maailmaan.

      • eistereotyyppejä

        Ei ne sieltä raamatun homeisilta lehdiltä, elämän hyvät opit tule.

    • KaikkeaKummaa

      Käsittääkseni nk. miesviha tai naisviha ovat kuitenkin eri asia kuin se, että pariskunta ei aina tule rauhallisesti juttuun keskenään.

      Riitoja voi syntyä puhtaasta vihastuksesta, eli suuttumuksesta, mutta todellinen viha toista kohtaan se on jo isompi asia. Jos todella vihaa toista osapuolta, eli sukupuolta, niin aika järjetöntä olisi silloin edes liityä yhteen. Näin naisen logiikalla.

      Miehen logiikka on toinen ja miehen motiivit toiset.

      Tämän lisäksi on olemassa todellisia luonteenkieroutumia jotka nk. ovat aivan pihalla, eli käsittävät koko asian täysin väärin. Eivät ymmärrä toisesta sukupuolesta ja tämän ajattelusta tuon taivaallista ja näin toimivat sitten epäloogisesti.

    • eistereotyyppejä

      niin takaisin aiheeseen ja aloitukseen... ehkei kaikki suhteet ja avioliitot toimi ja miehet tai naiset usein kokevat toisen osapuolen teot ja toimet, vihana tai väärinä... harvoin ehkä nähdään omaa osuutta ja se helposti nähdään ikäänkuin ruusunpunaisten linssien läpi, toinen voidaan nähdä julmana ja pahana.
      Jos ero on ollut toisen osapuolen kokemus, eikä prosessissa toinen ole kokenut samalla tavoin tai olisi halunnut jatkaa, voi päällimmäisenä jäädä kytemään viha tapahtumaa kohtaan.

      • eistereotyyppejä

        Meetoo kamppanjassahan ei ole ollut kyse aviopuolisoiden kesken tapahtuneesta syyttelystä, vaan sen tarkoitus on ollut yhteiskunnallisesti tuoda ilmi, että esimerkiksi elokuva alalla on paljon röyhkeyttä ja naisia väärällä tavalla seksualisoivia ajattelumalleja.

      • korjaus

        vai oliko se metoo, no jokatapauksessa.

    • Women-too

      Kerronpa eräänkin rakkaustarinan, lyhyesti.

      Jälleen eräänkin kerran tuli eteeni notkumaan eräs, mitä sympaattisin nuori mies. Katselin tyyppiä tuumaillen. Hän ihastui minuun aivan silminnähtävästi, minä varovaisemmin, mutta totesin sitten, että on hän todellakin mitä herttaisin ja suloisin ja ihanin ja niin söpö ja.... Olen elämässäni kantapään kautta oppinut, että jos mies vaikuttaa tällaiselta, silloin olisi syytä jo kätellessä kääntää hänelle selkänsä. Mutta vielä tässä nuoruuteni vaiheessa en ollut asiaa sisäistänyt.

      Mitä ihaninta rakkautta kesti... jokunen päivä tai pari viikkoa. Sen jälkeen alkoi tapahtua kummia.

      Tarina on traaginen, enkä esitelmöi tästä tarkemmin. Pääkohdittain voi sanoa, että selvinpäin hän oli mitä suloisin, mitä ihanin... mutta heti kun sai pari pisaraa alkoholia, muuttui luonne täysin. Jumaloin jätkää ja mietin mikä minussa on vikana. Yritin kaikkeni. Mutta aina tuli turpaan. Lentelin pitkin lattioita, päin seiniä, sain potkuja ja iskuja. Henkisesti nujerruin jälleen hyvin alakanttisen pelon ja nöyryyden asteelle. Tajusin ongelman ytimen. Juuri tuo oma yritteliäisyyteeni ja lattialla konttaamiseni ja rukoilut vain ylläpitivät tilannetta. Käsitin, että ainoastaan voimakas viha voi nostaa minut ylös tuolta sekä tästedes mahd. tuleviltakin lattioilta. Se vaati hetkellistä kaksinaamaisuutta. Keräsin salaa rohkeutta, kasvatin vihaa mutten näyttänyt sitä. Sitten tuli päivä kun taas sain iskun naamaani. Otin suoran selkäasennon ja hengenmenon uhallakin läjäytin tyyppiä ympäri korvia.

      Jätkä pillahti itkuun! "Kuinka sinä voit lyödä minua? Tuo sattui! Lyötkö sinä minua??? Etkö sinä enää rakastakaan minua?" Tuijotin tyyppiä totisena, mitään noin hullua en olisi arvannut kuulevani. Tosin löysin jo kohta itseni lattialta suutelemasta hänen jalkojaan, tyypin pitäessä minua tiukasti tukasta kiinni. Nyt viha oli aitoa ja hän näki sen silmistäni.

      Sitten sain kuullakseni tarinan tuon poikasen omasta lapsuudesta. Hänen isällään oli tapana hakata hänen äitiään keittiössä niin että äiti makasi verilammikoissa. Kun tuo suloinen poikalapsi oli 6 vuotias, hänen isänsä kutsui hänet oven rakoon ja sanoi: "Tules poika katsomaan ja oppimaan kuinka naisesta koulutetaan vaimo."

      Tajusin tuolla hetkellä, että minua ei pahoinpidellyt tuo rakastamani nuorukainen, vaan hänen ISÄNSÄ. Suhteemme päättyi tähän. En sentään enempää jatkanut suhdetta raivohullun vainajan kanssa.
      .

      • nostereotype

        Sellainen... laitetaanko musaa seuraavaksi.

        Kuunnellaanko seuraavaksi (löytää siis youtubesta): Tuula Amberla; Korppi.

      • Kiitos
        nostereotype kirjoitti:

        Sellainen... laitetaanko musaa seuraavaksi.

        Kuunnellaanko seuraavaksi (löytää siis youtubesta): Tuula Amberla; Korppi.

        Kaunis laulu.

        Tuo kertomani tarina päättyi hautausmaalle.

        Muuan ystäväni kuoli ja hänet haudattiin muistolehtoon. Etsin hänen laattansa kallioon naulattuna. Tämän laatan lähes vierellä oli tuon kaukaisen poikaystäväni laatta. Ilmeisesti heidän tuhkansa lepäsivät vierekkäin montussa.

        Katselin tuota laattaa ja muistin miestä jota olin kauan sitten rakastanut. Avasin suuni, mutta vain näyttääkseni hänelle suustani puuttuvat hampaat. Nuo nuoruudessa saadut nyrkin iskut rikkoivat hampaitani ja heikensivät monien muiden juurta, niitä poisteltiin vuosien aikana. Eli väkivallan seuraukset jatkuivat vielä kauan eromme jälkeenkin.

        On minulla hänestä jossain valokuva ja parikin tallella.
        .

      • eistereotyyppejä

        Kiitos opettavaisesta tarinasta. Teit oikean valinnan, kun et jäänyt enempää hakattavaksi.

        Laulut ovat jollain tavalla terapeuttisia, niiden kautta voi käsitellä monenlaisia tunteita.

    • snl

      "Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa: kuinka voisinkaan katsoa neitosen puoleen !
      Minkä osan antaisi silloin Jumala ylhäältä, minkä perintöosan kaikkivaltias korkeudesta?
      Tuleehan väärille tuomio ja onnettomuus väärintekijöille"Job 31:1-3

      "Mutta minä sanon teille, joka katsoo vaimon päälle himoitakseen häntä, hän teki jo huorin hänen kanssaan sydämessänsä" Biblia Matt. 5:28

      "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi , sillä sieltä elämä lähtee" Sananl. 4:23

    • Herkkä--hipiäisille

      Eräs nainen kirjoittaa (25.4 lehdessä) :

      "On kiva olla tyttö. Naispomot ne ovat pirullisia ja kateellisia eikä arvostuksesta tietoakaan.
      Miksi kukaan ei puhu siitä?"

    • PasiToivonen

      >>Naisenemmistöinen seurakunta ei ole tervehenkinen ja eikä noudata apostolista raamatullista seurakuntamallia.>>

      Ylimääräiset naiset ladon taakse ammuttavaksi. Niin Jeesuskin tekisi.

      • lastut

        oliskohan aloittaja tarkottanut "naisvaltainen" eikä "enemmistöinen"? .. jos termit menee sekaisin niin ainakin jää enemmän tulkinnanvaraa .. kun vielä selviää miesvaltaiset / naisvaltaiset ja pippuria ja maustetta soppaan niin jos se siitä.. ei ole pitkä aika siitäkään kun oikeasti vietiin ladon taakse kotimaassakin porukkaa .. ja niitäkin arpia vieläkin nuollaan.. naiset on naisia ja miehet miehiä hankala sitä on muuttaa miksikään..

    • suvakkianneli

      Miituut-tuut ovat nyt ihan hiljaa kun kaikkien jo tiedossa oleva paljastettiin.Jopa maajoukkue tasolla lepakot häiritsevät nuoria tyttöjä ja yrittävät pakottaa tai houkutella piirakan läpsyttelyyn.Siinä sitä miituuta kerrakseen,kun moni lahjakas tuleva naispelaaja on lopettanut uransa lepakoiden ahdistelun johdosta.

    • enkeleitätoisillemme

      Alistaminen ja leikittely toisen ihmisen tunteilla ei ole normaalia.

      Oli sitten kyseessä mikä sukupuoli hyvänsä.

    • surullistamuttatotta

      Milloin meetoo suvakkinaiset tekevät kamppajan koulukiusattujen puolesta koska meetoo on marginaaliryhmää verratuna koulukiusattuihin?
      Tämäkö meetoo on se suurin epäkohta sukupuoleton agendassa ja pohj.afrikkalaisessa monokulttuuri yhteiskunnassa?

    • youtoometoo

      Kaikkien ihmisten kiusaaminen on väärin, oli ympäristö mikä tahansa.

      Tilanteissa joissa olen kokenut jotain sellaista, olen joskus saattanut aiheuttaa itse tilanteet tai toki se voi olla reagointia, omaan typeryyteeni... mutta on elämässä ollut tilanteita, joissa näin jälkeenpäin ajateltuna, on ollut tai merkit viittaavat myös sellaiseen, että on ollut tarkoituksena suunnitelmallisesti, vain häpäistä ja kiusata, eikä silloin omakaan tyhmä käytös oikeuta toiselta/toisilta sitä. Onko silloin ylireagointia? ei mielestäni.

      • youtoometoo

        Ja mielestäni ja omalta osaltani, asia on loppuun käsitelty. Toivottavasti myös entiseltä tuttavalta, jota luulin kaverikseni ja joka ei sitä ollutkaan. En väitä olevani tai olleeni mikään pyhimys, mutta ihan mieluusti unohtaisin koko episodin ja jos samalla palstalla käydään kirjoittelemassa niin okei, saat olla ihan rauhassa... haluaisin itse käyttää aikaani yhä enenevässä määrin johonkin järkevämpään kuin nettikirjoitteluun... mutta en sano, ettenkö saattaisi tänne raapustaa jotain, joten.. jätämmehän toisemme rauhaan, pieni hajurako on varmaan hyväksi.

        Haluan vain olla rauhassa ja niin uskoisin, että sinäkin.

    • youtoometoo

      Olit mielenkiintoisin ja salaperäisin ihminen jonka olin tavannut, samalla se oli eräs huonoja puoliasi, ehdottamasti. :) se oli tarkoitettu sanottavan positiivisessa mielessä kait. Halusin vain sanoa, koska tuskin sitä pääsee sanomaan muutoin.

      Ai niin tämä varmaan näyttää hassulta, mutta tiedän sinun seuraavan palstaa ja tiedän sinun rökittäneen minut kunnolla, senhän sinä osaat... aijai... se sattui, mutta elämä on.

    • enoorobotti

      "MeeToo kamppanja kylvi miesvihaa"

      juu, juu. onko se miesvihaa, jos kertoo kuinka jotkut ukot käpälöi naisia. Millä oikeudella mies saa oikeuden naisen ruumiiseen vaikka nainen kieltää lähentelyn sun muut kähmimiset?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe