Mikä on "niin sanottu kantasuomalainen"?

Yle, STT:

"Poliisi selvittää perjantai-iltana Turun keskustassa tapahtunutta joukkotappelua.

Nujakkaan osallistui 20–30 ihmistä, ja mukana oli poliisin mukaan niin sanottuja kantasuomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, pääasiassa miehiä.

Tappelu tapahtui perjantaina iltayhdeksän aikoihin Auransillan kupeessa Itäisellä Rantakadulla lähellä ravintolalaiva Donnaa.

Poliisi pyytää mahdollisia todistajia ja asianomistajia ottamaan yhteyttä.

Poliisi on kiinnostunut myös mahdollisesta kuvamateriaalista. Yhteydenotot ja vihjeet voi lähettää sähköpostiosoitteese..."


Nyt kysynkin:

Mikä on "niin sanottu kantasuomalainen"?
19241
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kantasuomalaiseksi kutsutaan ihmistä joka on ollut Suomessa vähintään 2-3 vuotta myönteisellä päätöksellä, näin ainakin sosiaaliturvan kanssa.

1Äänestä
  • "Niin sanottu kantasuomalainen" on Suomessa valkoihoisista vanhemmista syntynyt henkilö, jota muut suomalaiset eli kantasuomalaiset joutuvat häpeämään. Nämä "niin sanotut" ovat väkivaltaan turvautuvia vähemmistö-suomalaisia. He ovat näitä oodinin sotilaita ym. rajakkeja.
    "Niin sanotut kantasuomalaiset" erotetaan poliisin uutisoinnissa normaaleista suomalaisista tuolla nimityksellä.

    Äänestä

  • Kantasuomalainen on sellainen jonka suku on asunut 1000 vuotta Suomessa!
    Esim Halla-aho ei ole täten kantasuomalainen vaan ulkomaanpelle!

    Äänestä

  • Meinaakko että Halla-aho ois siitetty jollain Lebensborn spermalla? täh

    Äänestä

Jos on syntynyt irakilaista sukua olevista vanhemmista tai Somalialaista sukua olevista somaleista, ei se ketään kantasuomalaiseksi tee.
Suomalainen on sama asia kuin kantasuomalainen. Yle vaan halusi kyseenalaistaa sen, laittamalla eteen NS.
Yle halveksii suomalaisuutta joka päivä.

2Äänestä
  • Noilla teeseillä ei tässä maassa kovin monta kantasuomalaista ole.

    Äänestä

  • No esim. Möttösen ja Tahvanaisen jälkeläiset ovat kanta Suomalaisia. Että silleen.

    2Äänestä

  • Ylellä vietetään lähes joka päivä jotain USA-päivää, oliko eilinen "kannabispäivä", vai miten se meni?

    Siksi suomalaisuus on paholaisesta.

    Äänestä

Kantasuomalaisella etninen tausta on suomalainen.

2Äänestä

Kantis on vaaleaihoinen, useamman sukupolven suomalainen.

2Äänestä
  • No valopää, kerro samantien kuinka monen sukupolven?
    Mitäs jos äitisi jakoi etelän matkalla ja sinä oletkin tuliainen?

    Äänestä

Melkein oikein meni poliisilla,,olisi kuulunut kirjoittaa "Niinsanottuja kantasuomalaisia " ja ulkomaalaistaustaisia eläimiä. etttä silleen.

Äänestä

Sanakirjan mukaan sanoille "niin sanottu" on synonyymejä.

Niitä ovat:

- oletettu
-väitetty
-mukamas
-niinkutsuttu
-muka
-otaksuttu
-niin kutsuttu

Eli Yle olisi voinut kirjoittaa, että:

"...nujakkaan osallistui 20-30 ihmistä ja mukana oli poliisin mukaan oletettuja/väitettyjä/muka kantasuomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia ihmisiä..."

Äänestä

Se on niin sanotun luotettavan median niin sanottua vittuilua palkanmaksajilleen.

2Äänestä

Heh se on sellainen henkilö, jolla vääristellään kantasuomalaisten rikostilastoja. Mitäs suvakki tähän?

2Äänestä
  • "Niin sanottu kantasuomalainen" on Suomessa valkoihoisista vanhemmista syntynyt henkilö, jota muut suomalaiset eli kantasuomalaiset joutuvat häpeämään. Nämä "niin sanotut" ovat väkivaltaan turvautuvia vähemmistö-suomalaisia. He ovat näitä oodinin sotilaita ym. rajakkeja.
    "Niin sanotut kantasuomalaiset" erotetaan poliisin uutisoinnissa normaaleista suomalaisista tuolla nimityksellä.

    Jäin ihmettelemään että kuinka näillä vääristellään rikostilastoja? Ainahan nämä vajakit on rikokseen syyllistyneet kun ovat aatettaan lähteneet ajamaan, väkivalloin.
    Taitaa olla rajakille kova pala.

    Äänestä

Kantasuomalainen ottaa askeleen siten, että kantapää osuu ensin maahan. Päkiäsuomalainen taas tulee päkiä edellä maahan.

Äänestä

Kantasuomalaisella on suomen kieli ja suomen mieli, ei puhu ruotsia eikä puhu paskaa, sitä juntiksi haukutaan, - koiralle finlandia palkinto kiitokseksi.
Että on piru mieheksi, sano suomalainen, kun myy maansa ja paskoo pesäänsä., ne vasta on epäsuomalaisia.

Äänestä

Kun menee usos ja katselee ympärilleen, näkee kyllä, mikä on kantasuomalaisen ja ulkomaalaistaustaisen ero.
Ylen toimittajat voisivat mennä ulos myös.
Turun Yletoimittajat voisivat ottaa selvää tappelusta ja kirjoittaa siitä jotain. Mutta ei.

Ylellä on muuten tapana kirjoittaa MV-lehdestäkin siten, että sanaa "lehti" ei se mainitse, vaan käyttää sanaa "julkaisu".
Yle voi kirjoittaa enintään, että"lehdeksi itseään kutsuva MV-julkaisu".
Jotkut sanat Yle varjelee tarkkaan vain tietyille tahoille. Median valtavan murroksen aikana sanaa lehti se vartioi mustasukkaisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MääIhmettelenKauhiasti kirjoitti:

Yle, STT:

"Poliisi selvittää perjantai-iltana Turun keskustassa tapahtunutta joukkotappelua.

Nujakkaan osallistui 20–30 ihmistä, ja mukana oli poliisin mukaan niin sanottuja kantasuomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, pääasiassa miehiä.

Tappelu tapahtui perjantaina iltayhdeksän aikoihin Auransillan kupeessa Itäisellä Rantakadulla lähellä ravintolalaiva Donnaa.

Poliisi pyytää mahdollisia todistajia ja asianomistajia ottamaan yhteyttä.

Poliisi on kiinnostunut myös mahdollisesta kuvamateriaalista. Yhteydenotot ja vihjeet voi lähettää sähköpostiosoitteese..."


Nyt kysynkin:

Mikä on "niin sanottu kantasuomalainen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu