Macron pää pilvissä - Merkel jalat maassa

UnionFan

Ranskan ja Saksan tyylierot tulivat esiin niiden johtajien tapaamisessa Preussin kuninkaanlinnan kopiossa. Emmanuel Macron maalaili "Euroopan uudelleen perustamisesta", Angela Merkel luetteli esillä olleet asiat. Konkreettiset ehdotukset valmistellaan maiden huipputapaamiseen 19.6. mennessä.

Äkkinäinen saattoi jopa kuvitella vieraan hämääntyneen emäntänsä - saksaksi liittokanslerittaren - äidillisyydestä. Todellisuudessa Brigitte Macron on toista vuotta Merkeliä vanhempi.

Macron on tarjoillut lennokkaita ehdotuksia. Pariisissa lienee jo tuskastuttu Saksan reaktion verkkaisuuteen; vasta nyt Berliinissä on edes hallitus. Ranskan suosimat pitkät loikat ovat kuitenkin toisinaan katkenneet. Siirtyminen suoriin europarlamentin vaaleihin ei luonut eurooppalaista yhteishenkeä eikä euro johtanut itsestään yhteiseen talouspolitiikkaan.

Macronia on jo sanottu Aurinkokuninkaaksi. Ranskan koulukirjoissa 1600-luku onkin "suuri vuosisata", mutta todellisuudessa Ludvig XIV syöksi maansa kohti taloudellista katastrofia ja muuan John Churchill voitti ratkaisutaistelun. Hänen jälkeläisensä sai pelastaa Ranskan 1940-luvulla.

EU tarvitsee Berliinissä kuulutettua elvytystä. Sen konkretiasta on kuitenkin keskusteltava. Suomen ei pidä tyytyä jankuttamaan "ei", saati liittoutua Visegrad-maiden kanssa, mutta pienen maan edut on turvattava.

11

1046

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UnionFan

      Paavo Lipponen ja Erkki Liikanen eivät olleet välttämättä oikeassa siinä, että EU:n komissio on pienen maan paras ystävä. On jopa ehdotettu, ettei kaikilla jäsenillä olisi enää "omaa" komissaaria. Kannattaa pikemmin painottaa "isänmaiden Eurooppaa". Yhdysvaltain senaatissakin niin Kalifornialla kuin Helsingin kokoisella Vermontilla on kaksi paikkaa.

      Moni saksalainen pelkää Macronin korostaman "solidaarisuuden" tarkoittavan sitä, että he maksavat laskun. Kohtuulliseen yhteisvastuuseen on edettävä - mutta moraalikato torjuen. EU:n laajentumisessa kannattaa pitää hengähdystauko. Ja jos jäsen ei halua noudattaa EU:n perusarvoja, siitä voi erota. Tuet olisi ainakin poistettava.
      ----
      Tässä palstan EU-vihaajille hieman tosiasioita siitä, missä mennään.

      Olisi syytä siirtyä natsien ihannoinnista tähän päivään ja demokraattiseen Eurooppaan.

      Siis tosiasioihin typerän valehtelun sijasta.

    • SuomiFan

      Huhhuh!? Vai on Merkelillä muka "jalat maassa", kun tarkoituksella kutsui miljoonien mamujen tulvan Eurooppaan???

      Tässä tyly fakta: Merkel on pahempi Euroopalle kuin Hitler koskaan oli!

      Hitlerin jälkeen Eurooppa toipui ennalleen ja ohikin runsaassa 20 vuodessa. Sen sijaan Merkelistä Eurooppa ei toivu koskaan, vaan hänen jätöksensä pysyvät täällä maailman tappin asti.

    • "SuomiFan
      23.4.2018 19:27

      UUSI
      Huhhuh!? Vai on Merkelillä muka "jalat maassa", kun tarkoituksella kutsui miljoonien mamujen tulvan Eurooppaan???

      Tässä tyly fakta: Merkel on pahempi Euroopalle kuin Hitler koskaan oli!

      Hitlerin jälkeen Eurooppa toipui ennalleen ja ohikin runsaassa 20 vuodessa. Sen sijaan Merkelistä Eurooppa ei toivu koskaan, vaan hänen jätöksensä pysyvät täällä maailman tappin asti "

      TÄMÄ ON NYT KAIT SE VIIMEINEN NIITTI !
      Nyt Teille ei kait enään jäänyt miltään osa-alueelta mitään millä taistella haukkua
      Euroopan unionia ja jos olette puolue, niin taitaa jäädä aika vähäksi kannatus tämän
      jälkeen.
      Jos kerran olet vielä Natsi ajassa ja pilkkaat Merkeliä jos Merkel auttaa ihmisiä.
      Toiseksi olet myös tehnyt selväksi, että et myöskään ole Kristitty etkä Jeesuksen
      seuraaja. Tiedät sen varmasti jo siitä, että sinulla on oma taivaallinen valtakunta,
      kuin Kristityillä olkoot sitten Ortodokseja tai Katolilaisia ym. ym. Sillä Kristityt
      kautta maailman rakastavat ihmisiä ja silloin sinä et kai kuulu joukkoon ja sinä
      pääset varmasti taivaassa sinne suomi osastoon ja tiedät kyllä sen sijainnin.

      Ei ole mitään muuta kristillisempää asiaa, kuin ajaa tasa-arvoista ja yhtenäistä
      euroopan unionia ja antaa kaikille euroopan ihmisille yhtenäinen asema.
      Kaikki mitkä edistää yhtenäisyyttä ja tasa-arvoisuutta on kristillistä.

      • SuomiFan

        Mikä logiikka taas EUnukilla!? Jos minä sanon Merkeliä JOPA pahemmaksi kuin Hitler, niin olen muka natsi??? Ja turha on sekoittaa uskontoa mukaan!

        Brysselin kulttuurimarxistinen eliitti toimii juuri koti-uskonto-isänmaa-arvomaailmaa vastaan. Nimenomaan kristinusko tulee olemaan se viimeinen ja kiivain hyökkäyskohde, kun muut perinteiset ja hyvät arvot on saatu tuhottua. Koska kristinusko on kulttuurimarxistien syntipukin eli valkoisten kansallisvaltioiden moraalin perusta.

      • SuomiFan kirjoitti:

        Ei luulis olevan vaikeuksia tietää mitä Kristinusko merkitsee ja se ei
        todellakaan ole sinun ja saatanan puolue.

        Kristinusko ja Jeesuksen sanat tarkoittaa ihmisten hyväksymistä ja
        rakkautta ihmisiin. Jeesus sanookin, että kenelläkään ei ole suurempaa
        rakkautta, kuin antaa henkensä toisen puolesta.

        Meinaatko alkaa kysesinalastamaan vielä Jumalan Jehovan/Jahven herrautta ?
        Luuletko, että jos ja kun hän on luonut maan ja taivaan ja ihmisen omaksi
        kuvakseen, niin luuletko silloin, että hän ei olisi herrojen herra.
        Maan päällä ei ole elämää ilman herran henkeä ja siunausta.

        Kristinusko ei ole mikään puolue, vaan se on tai meidän jokaisen sydämessä
        tai sisällämme ja tiedät varmasti, että osa tuomitaan kadotukseen ja sillai. . .
        Jeesus sanoo, että hänellä on lampaita myös toisessa karsinassa ja sillä hän
        tarkoittaa muita uskontoja. Kristinuskon sanoma täytyy viedä kaikille ihmisille.
        He joko ottavat se vastaan tai he eivät ota sitä vastaan.

        Ei ihmistä saastuta se mikä menee sisään, vaan mikä tulee ulos.
        Rakkaus ihmisiin ja ihmisten välisiin asioihin on sata ja sata viisikymmentä
        varmasti Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukainen teko ja näin Eurooppa ja
        euroopan unioni ja sen tasa-arvoinen maailma tulee myös saamaan siunauksen.

      • TotuusKristinuskosta
        Liittovaltio kirjoitti:

        Kristus ja opetuslapsetkin sanoivat Saatanan olevan maailman ruhtinas, kunnes Kristus tulee takaisin. Jos ja kun kerta Saatana on maailman hallitsija, niin mitkä tahot hän korruptoi ensimmäiseksi ja päällimmäiseksi? No tietysti valtaeliitit!

        Brysselin kulttuurimarxistinen eli ateistinen eliitti on mitä selvin esimerkki siitä. Monet uskovaiset tulkitsijat ovatkin pitäneet juuri EU:ta ja sen johtajaa Antikristuksen pesäpaikkana!

        Jos olet aito kristitty, niin olet samaa mieltä. Muuten olet vääräuskoinen tai jopa Saatanan kätyri!

    • Oiotaanpa-valeita

      1. Merkelillä on jalat maassa EU:n kehittämisessä askel kerrallaan aloittaen Raha- ja Pankkiunionin tiivistämisestä.

      2. Merkelin vertaaminen Hitleriin on ylivertaista tyhmyyttä. Angela jää historiaan Euroopan yhtenäisyyden rakentajana ja heikkojen valtioiden auttajana. Hän on nimenomaan myös rauhanrakentaja.

      Tuo siis "SuomiEanille."

      "Liittovaltiolle" toivotan jaksamista. Parempi olisi jättää uskonto omalle palstalleen.

      • LääkitysKuntoon

        Hehheh!? Tarkoitat kait, että Liittovaltio-sekopäälle jaksamista JA paranemista? ;-)

      • Viisaampi-se-silti

        on, kuin EU-vihaajat. Sotkee hirveästi, mutta ei valehtele tarkoituksella.

    • annamunkaikkikestää

      EU tarvitsee yhden ainoan kehitysaskeleen, jotta Eurooppa saadaan taas terveen kehityksen tielle. EU on lakkautettava turhana globalismin omistamis- ja valtavimmana. Vaikka EU:ta vänkätään jäsenliitoksi, jossa tehdään yhdessä päätöksiä ja kuinka EU:sta on sitäsuntätä hyötyä, niin siitä huolimatta meillä on luvatun hyvinvoinnin sijaan raskas velkaantuminen ja suurtyöttömyys taakkana. Mikään ei olisi vapauttavampaa kuin purkaa koko paska "liitto".

      • EU-kehittyy

        EU-vihaajien valeista huolimatta.
        EU on alusta alkaen ollut jäsenmaiden määräysvallassa, eikä tilanne siitä muutu miksikään.
        Mitään globalismia ei edes ole.

        EU:n ja Suomen talous kasvaa ja työttömyys vähenee.
        Erityisesti Suomen kaltaisille viennistä riippuville pienille maille EU on elinehto.
        Siksi sitä Suomen tuhoa toivovat vastustavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      325
      12001
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      212
      5032
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      2688
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      163
      1998
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      132
      1993
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      13
      1478
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      92
      1258
    8. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1156
    9. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      41
      1114
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      85
      984
    Aihe