Vähän lapsia

Miksi suomessa syntyy niin vähän lapsia? syy ei ole taloudellinen, meitä on aika joukko "MAMMOJA JA PAPPOJA" jotka olemme kaikki perheistä, joissa oli paljon lapsia,
joka perheessä 6-12 lasta,

Isä kävi työssä ja Äiti hoivasi lapset, teki ruokaa, siivosi, piti yllä yleistä järjestystä,

( eikä muuten ollut kaikenmaailman masennuksia ja psyykevaivoja lapsilla tai nuorilla,
ja hengissä selvittiin, myös lapset osallistuivAT kodin töihin, tytöt hoisivat sisaruksia ja naapurin
lapsia, osasivat tehdä ruokaa, oppivat vastuullisiksi, samoin pojille annettiin "miesten" töitä,
piti sahata puita,kantaa vettä, ym. t.s tytöistä kasvoi naisia ja pojista kasvoi miehiä.

Nykyään ei oikein tunnuta tietävän mitä sukupuolta edustetaan, jos lapsi laitetaan
päiväkotiin hoitoon, Miksi hänelle opetetaan, että ei ole mitään sukupuolta??

Yhtälailla voitaisi heille opettaa, että te olette kaikki puita", ihan hölmöä touhua,
tällaisesta lapset ja nuoret menevät vain sekaisin.


nykyään nämä "päiväkodeissa" tai muissa laitoksissa hoidettavat rassukat potevat kaikenmaailman masennusta, käyttävät psyykelääkkeitä jne, VAIKKA käytössä on mopoautot,
kännykät ym.laitteet ja vempaimet mitä ikinä on keksitty viihdyttämään näitä rahalla hemmoteltuja lapsia.

Näistä päiväkotilapsista on myös kasvanut neljääkymmentä käyviä "aikuisia", jotka eivät
suostu aikuistumaan, eli eivät halua sitoutua, eivätkä noudattaa luonnon lakeja.

Yksi parannuskeino olisi että "Vanhapiika ja Vanhapoika-verotus otettaisiin jälleen käytäntöön.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vANHEMMAT kirjoitti:

Miksi suomessa syntyy niin vähän lapsia? syy ei ole taloudellinen, meitä on aika joukko "MAMMOJA JA PAPPOJA" jotka olemme kaikki perheistä, joissa oli paljon lapsia,
joka perheessä 6-12 lasta,

Isä kävi työssä ja Äiti hoivasi lapset, teki ruokaa, siivosi, piti yllä yleistä järjestystä,

( eikä muuten ollut kaikenmaailman masennuksia ja psyykevaivoja lapsilla tai nuorilla,
ja hengissä selvittiin, myös lapset osallistuivAT kodin töihin, tytöt hoisivat sisaruksia ja naapurin
lapsia, osasivat tehdä ruokaa, oppivat vastuullisiksi, samoin pojille annettiin "miesten" töitä,
piti sahata puita,kantaa vettä, ym. t.s tytöistä kasvoi naisia ja pojista kasvoi miehiä.

Nykyään ei oikein tunnuta tietävän mitä sukupuolta edustetaan, jos lapsi laitetaan
päiväkotiin hoitoon, Miksi hänelle opetetaan, että ei ole mitään sukupuolta??

Yhtälailla voitaisi heille opettaa, että te olette kaikki puita", ihan hölmöä touhua,
tällaisesta lapset ja nuoret menevät vain sekaisin.


nykyään nämä "päiväkodeissa" tai muissa laitoksissa hoidettavat rassukat potevat kaikenmaailman masennusta, käyttävät psyykelääkkeitä jne, VAIKKA käytössä on mopoautot,
kännykät ym.laitteet ja vempaimet mitä ikinä on keksitty viihdyttämään näitä rahalla hemmoteltuja lapsia.

Näistä päiväkotilapsista on myös kasvanut neljääkymmentä käyviä "aikuisia", jotka eivät
suostu aikuistumaan, eli eivät halua sitoutua, eivätkä noudattaa luonnon lakeja.

Yksi parannuskeino olisi että "Vanhapiika ja Vanhapoika-verotus otettaisiin jälleen käytäntöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu