Oliko oikein?

HarmittaaVieläkin

Kävin erään seurakunnan tilaisuuksissa noin kaksi vuotta. Ensimmäinen vuosi meni siinä että pastori otti mut vastaan aina innokkaana ja profetoi mulle suuriakin juttuja. Jopa sellaista että olisin kihlattuni kanssa kys. olevan srkunnan tuleva pastoripariskunta.
Tulipa sitten tähän srkuntaan vierailulle jenkeistä joku mies, joka profetoi seurakunnan edessä ääneen kullekkin ihmiselle. Mulle tuli sana puhdistautumisesta noituudesta. Olin järkyttynyt ja koin tulleeni nolatuksi kaikkien edessä. Minulle ei selitetty mistä minun tulisi tehdä parannus ja lähdinkin ihmeissäni ja typertyneenä paikalta.
Sen kyseisen tilaisuuden jälkeen minua alettiin seuraamaan, " tunnustelemaan hengessä" mikä oikein olen. Näin että moni ikäänkuin hiipi lähettyvilleni aistimaan minua.
Sitten tuli vihjailevat sanalliset viittaukset minulle, pastorin tai muiden srk:n puhujien kautta.
Kunnes lopulta eräässä tilaisuudessa srk:n pastori ilkkui ja nolasi minut seurakuntansa edessä. Siihen loppui siinä seurakunnassa käynti. Olisin toivonut avointa kahdenkeskistä keskustelua pastorin kanssa, missä olisin saanut jäsenneltyä asioita ja huomata missä minun odotettiin tekevän parannusta. Mutta toisin kävi.
Mitä mun ois pitänyt tehdä toisin?

28

3785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HyvääJatkoaRistinTiellä

      Ei tuo ollut kristillinen, raamatullinen seurakunta. Jumala osoitti sen sinulle rankalla tavalla.

      Älä murehdi: tuo nolaus pelasti sielusi, tajusit koko tuon seurakunnan vilpillisyyden ja epäraittiuden. Luultavasti olit ainoa rehellinen kristitty koko joukossa ja siksi kuin kivi Saatanan kengässä.

      Hyvä että jätit sen. Pysy jatkossa kaukana myös muista vastaavista. Kristinuskon ulkopuoliset lahkot, eli nk. vapaatsuunnat eivät ole oikeita, terveitä seurakuntia. Näethän sen jo tälläkin foorumilla!
      .

      • Vapaiden suuntien nimittäminen "kristinuskon ulkopuolisiksi" ja "epäterveiski" jonkin yksittäisen epäraittiin seurakunnan vuoksi on aikamoista valehtelua. Miten viitsit.

      • EriUsko
        Tipale kirjoitti:

        Vapaiden suuntien nimittäminen "kristinuskon ulkopuolisiksi" ja "epäterveiski" jonkin yksittäisen epäraittiin seurakunnan vuoksi on aikamoista valehtelua. Miten viitsit.

        Nimitys "vapaatsuunnat" on vapaidensuuntien itse valitsema nimitys itsestään, jolla viitataan kristillisten kirkkojen ulkopuolisiin, erilaisiin ryhmittymiin.

        Minä en viitsi. Minä vain pysyn tarkassa totuudessa.

        Ainakin tällä foorumilla avoimesti hyökätään kristinuskon perusoppeja ja kirkkoja vastaan. Vapaasuuntaisuus loistaa kirkkaana. Ettehän te tunnusta kristillistä kastettakaan, vaan teillä on oma, itsemäärittelemänne kaste ja uudestikastatte. Te ette tunnusta kristittyjen ehtoollista vaan teillä on eukaristiasta selkeästi poikkeava muistoateria-opetus.

        Helluntailaisten ja kristillisten kirkkojen välillä ei ole ehtoollisyhteyttä, jota te itse tosin täysin rikotte.

        Joten älä itse viitsi.

      • EriUsko kirjoitti:

        Voi huokaus. "Vapaa suunta" tarkoittaa vapautta valtiosta, ei kristinuskosta, kuten uskoakseni tiedät, Kaste- ja ehtoolliskysymyksistä meillä on eri käsitys, eikä kukaan voi Raamatun avulla osoittaa, että vapaiden suuntien käsitys olisi ainakaan väärempi kuin luterilaisen kirkon. Pelastuskysymyksinä näitä eriäviä käsityksiä ei kovinkaan moni pidä.

      • capiche
        EriUsko kirjoitti:

        "Nimitys "vapaatsuunnat" on vapaidensuuntien itse valitsema nimitys itsestään, jolla viitataan kristillisten kirkkojen ulkopuolisiin, erilaisiin ryhmittymiin."

        Älä puhu potaskaa. Googlettaisit edes, jos yleissivistyksesi ei riitä.

        "Vapaat suunnat -nimitystä käytetään PROTESTANTTISISTA KRISTILLISISTÄ LIIKKEISTÄ , jotka eivät halua muodostaa läheistä suhdetta valtioon, vaan eroa kirkon ja valtion välillä pidetään luontevana.

        Suomessa vapaisiin suuntiin kuuluvat muun muassa baptistiyhdyskunnat, Helluntaiherätys, Metodistikirkko, Vapaakirkko, Adventtikirkko, Raamattu Puhuu, Majakka-seurakunta ja Pelastusarmeija.

        Kaikilla vapaisiin suuntiin kuuluvilla liikkeillä on omat opilliset korostuksensa. Pääasiallisesti ne pohjautuvat opillisesti reformoituihin ja kalvinistisiin uskonpuhdistuksen haaroihin. Kuitenkin arminiolaisuus näyttää olevan vahvasti edustettuna esimerkiksi helluntailaisuudessa Suomessa."

      • Tipale kirjoitti:

        Voi huokaus. "Vapaa suunta" tarkoittaa vapautta valtiosta, ei kristinuskosta, kuten uskoakseni tiedät, Kaste- ja ehtoolliskysymyksistä meillä on eri käsitys, eikä kukaan voi Raamatun avulla osoittaa, että vapaiden suuntien käsitys olisi ainakaan väärempi kuin luterilaisen kirkon. Pelastuskysymyksinä näitä eriäviä käsityksiä ei kovinkaan moni pidä.

        Oon lopen kyllästynyt uskovien oikeaoppisuusriitoihin, Miten ihmeessä esimerkiksi yksikään ihminen tai yhteisö voi väittää täysin ymmärtävänsä, millä tavalla Jeesus on läsnä ehtoollisesssa? Kauheat oppiriidat vedetään joistain hiustenhalkomista muistuttavista eroista, eikä edes ehtoollisyhteyttä tarjota muille kristityille tämän johdosta. Maailma on menossa kauheaa vauhtia päin helvettiä ja uskovat vain tappelevat keskenään jostain olemattomasta.

        Amen. Pelkään pahoin, että jotkut Kristuksen seurakunnan hajottajat kävelevät helvettiin raamatun lauseita lainaillen. Hajottamisesta riitelemisessä on kysymys, ei mistään muusta. Jeesus itse rukoili: että he yhtä olisivat. Jokaisen meistä kannattaa miettiä mitä on tehnyt tämän yhteyden eteen.

      • Eenokki12
        Tipale kirjoitti:

        Vapaiden suuntien nimittäminen "kristinuskon ulkopuolisiksi" ja "epäterveiski" jonkin yksittäisen epäraittiin seurakunnan vuoksi on aikamoista valehtelua. Miten viitsit.

        Lahkoja yhdistää samat opit ja sama henki jotka eivät ole Jumalasta. Ja kun raamattu kieltää ja ankarasti varoittaa perustamasta lahkoja, sekä menemästä heidän kokouksiin on tuomio lahkoista oikea. Me lutherilaiset emme arvostele eri oppeja jonkun yksilön mukaan vaan sen opin mukaan mitä he julistavat jumalansa sanana. Vai luuleeko pippale että 1000 lahkolaista ja yksi heistä nk. oikea uskova pyhittäisi lahkon opit ja muut ne 999 idioottia.Tiedän kyllä uudestikastettujen uskon jossa heidän uskonsa pyhittää opin vaikka saatana on heidän keskellänsä. Tippaleen pitäisi ehdottomasti jättää lahkonsa ja siirtyä sinne mihin pääsy olisi mahdollista.

      • Eenokki12 kirjoitti:

        Jos "lahkot" ovat kiellettyjä, niin miksi ihmeessä kuulut itse luterilaiseen lahkoon? :o

    • entinenkarismaatikko

      Taas näitä karismaattisia poppoita, joihin sitten aika ajoin kutsutaan erilaisia kansainvälisiä "profeettoja", jotka pyörittävät omaa showtaan, eivätkä seurakunnan omat toimijat halua tai pysty jostain syystä käsittelemään asioita. Usein tuntuu kokonaan tuuliajolla olemiselta. Tällaiset kokoonpanot eivät myöskään tunnu kovin turvalliselta. Joskus voidaan puhua pastorin tai johtajiston yksinvaltaisuudesta, mutta sitten on myös paljon tuollaista heikkoutta, että mennään jonkun vierailijan puheiden ja näkyjen mukaan (onhan kyseessä mahtava profeetta, parempi vaan uskoa), eikä haluta tai pysytä selvittelemään toiminnan seurauksena syntyneitä mahdollisia epäselviä tilanteita. Tässäkin tapauksessa näköjään koko lauma meni vieraspaimenen perässä epäilemään kirjoittajaa noituudesta.

      • HarmittaaVieläkin

        Ja ei siinä mitään että synti tuodaan ilmi. Näinhän pitää tapahtuakkin.
        Itsestä vaan tuntuu että ois asiallista, kunnioittavaa ja rakkaudellista tuoda se julki kahdenkesken kys. henkilölle. Ja tietenki myös kehoittaa parannuksen tekoon.
        Mutta ilmoituksen jälkeen jenkki taisi profetoida vielä parille ihmiselle ja sitten lähtikin...kahville..

      • capiche
        HarmittaaVieläkin kirjoitti:

        Tällaista sekoilua tapahtuu jatkuvasti. Siksi kannattaa uskoa enemmän Jumalan sanaa kuin ihmisiä. Ja raamattu sanoo: "jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan".(1 Joh 3:21)

        Jouduin kerran kiistaan erään "profeetan" kanssa. Hän sanoi minulle "tiedon sanana", että minun pitäisi tehdä parannus tekemästäni abortista. Totesin huumorilla, että se on vähän hankalampi juttu, sillä en ole koskaan ollut raskaanakaan. Ei meinannut millään uskoa. Kävelin siitä sitten ulos, koska en jaksanut älytöntä jankkaamista.

        Tuollaiset jutut saivat minut nuorena miltei luopumaan uskosta. Mutta sitten tajusin, että minun pitää katsoa yksin Kristukseen ja luottaa vain Jumalan sanaan. En ole onneksi koskaan edes ollut gurujen, profeettojen, ilmiöiden ja fiiliksiä nostattavien tapahtumien perässä juoksija.

        Karismaattisuuteen otin kyllä ensin etäisyyttä. Ja hakeuduin seurakuntaan, joka keskittyi raamatun opiskeluun. Siellä uskoni rakentui yksin Jumalan sanan kalliolle. Kun tunsin olevani vakaalla pohjalla, niin saatoin käydä myös tervehenkisemmissä karismaattisissakin seurakunnissa.

        Mikään seurakunta tai kirkkokunta ei ole täydellinen, sillä ihmiset ovat epätäydellisiä. Mutta jos seurakunta keskittyy ihmeisiin ja ilmiöihin, eikä systemaattisesti kasvata kristittyjä Jumalan sanan tuntemissa, niin seuraukset ovat juuri aloituksessa kerrotun kaltaisia.

    • pitkäänhellari

      Ei tuollainen ole ainakaan raamatullista toimintaa. Ei ole oli sitten helluntai,- tai mikä tahansa seurakunta, jos on totta.

    • capiche

      Aloittajan ei kannata harmistua. Eroon pääseminen ko. porukasta on luultavasti parasta mitä heille saattoi tapahtua. Tuollaisessa eurakunnassa ei ole hengellisesti raitis tai kypsä ilmapiiri.

      Paavali kertoo raamatussa profetoimisen olevan epätäydellistä, sillä ihminen näkee Jumalan totuudet täällä maailmassa kuin arvoituksen tavoin. Kaikessa ihmisen toiminnassa on myös ihmistä itseään. Jokainen profetia ei todellakaan ole Jumalan sanaa. Etenkin henkilökohtaiset profetiat kannattaa jättää täysin
      omaan arvoonsa.

      Kun Jumala haluaa tehdä jotain ihmisen elämässä, niin Hän puhuu suoraan ihmiselle itselleen. Yleensä sanansa kautta, mutta joskus myös vahvan sisäisen tunteen kautta. Profetiat korkeintaan vahvistavan sen, mistä Jumala ihmiselle itselleen puhuu. Pelkästään niiden perusteella ei kannata ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Johdattaminen ja ovien avaaminen on aina Jumalan tehtävä.

      • uusimaauusitaivas

        Voi hyvää päivää sentään.

        Jos joku keskellä kaupunkia väittää ihmisille jonkun olevan noita, onkohan kenessä vika? Näyttäisikö ihan terveeltä toiminnalta?
        Keskiajalla se silti oli jotain mitä pidettiin ehkä ihan normaalina ja uskovien keskuudessa se on "normaalia" suljettujen ovien takana vielä tänäkin päivänä.

      • Eenokki12

        kapiseva ei tiedä että Paavali ei puhunut ennustelemisesta vaan raamatun sanan selittämisestä joka joskus on puutteellista. Ennustelijat VT:ssa johti siihen että jos joku profetoi väärin ettei ennustus toteutunut se surmattiin. Uudestikastajien lahkoissa tuskin olisi yhtäkään elossa jos toimittaisiin VT:in mukaisesti. kapiseva puolustelee lahkoansa kuten lahkolaisilla on tapana.

    • Syön.noita.karkkeja

      Taidanpa syödä noita karkkeja.

      • virvonvarvontuoreeks

        syörään karkkeja ny, kun ei oo parempaakaan tekemistä.

    • eikiitosei

      En usko tuolalista lapsellista seurakuntaa olevan olemassa, sehän on ihan pellehermannin touhua profetoidaan muka julkisesti itsekullekkin ja muuta roskaa hah kaikkea sitä muka onkin.

      • Eenokki12

        Ei sinulta uskoasi kysytäkään. Niitä yksittäisiä pellehermanneja on uudestikastettujen keskuudessa ja myös lahkokarismaattisissa. Heidän tarkoituksena on ennustuksillaan vietellä vakaantumattomia luterilaisia johonkin lahkoon. Kyllä sinulla on vielä korvantaustat märät. Käytätkö vaippoja?

    • gghjhkghj

      Olisin uskoon tultuani halunnut liittyä paikalliseen seurakuntaan, kasvaakseni uskossa. Sen lisäksi olin silloin vakavasti sairas. Kömmin viimeisillä voimillani helluntaiseurakunnan kokoukseen, jossa oli silloin puhumassa joku, jonka rukouksen kautta Jumala oli parantanut ihmisiä.

      Kun astuin saliin, kukaan ei tervehtinyt, vaikka pikkukylän hellarien joukossa muukalainen varmaan pisti silmään. Ehkä he ajattelivat minun olevan joku narkkari tai rapajuoppo, koska kävelin epävarmasti ja kasvoni olivat kuin luurangolla, enkä jaksanut hymyillä. Silti olisin odottanut, että joku olisi toivottanut tervetulleeksi. Keskustelu, jota kuulin siinä istuessani ja ohjelman alkamista odottaessani, oli arkisista asioista. Mistään ei voinut päätellä, että kyse olisi ollut kristittyjen kokouksesta. En sitten kuitenkaan saanut mentyä eteen, eikä sinne kehotettu. Muut paikalla olijat näkyivät tuntevan talon rutiinit, ja eteen menijöitä tippui yksitellen, kunnes virta loppui. Siinä vaiheessa olisi voinut kutsua vielä, mutta ei kutsuttu. Pelkäsin, että kaatuisin, jos lähtisin haparoimaan eteen, ja sitten he varmaan uskoisivat minun olevan juoppo. Tilaisuuden loputtua väki hajosi autoihinsa ja kaahasi paikalta ikään kuin olisi ollut kilpailu siitä, kuka pääsi ensimmäiseksi lähtemään. Henkinen anti jäi aika olemattomaksi. En mennyt sinne enää. Luterilaista kirkkoa en ole edes kokeillut. Etsin kristittyjen yhteisöä, en uskonnollista seurapiirikerhoa.

      Aloittajan kommentti on vain hänen näkökulmastaan, kuten minunkin vain omastani. Kertoman perusteella minusta häntä kohdeltiin typerästi ja julmasti. Siunatkoon hän heitä ja kiittäköön Herraa, ettei sotkeutunut tuon enempää siihen porukkaan. Toivottavasti niin aloittaja kuin minä ja kaikki muutkin Jeesusta seuraavat löydämme kristittyjen yhteisön.

    • Kappasvuan

      Mitä muuta oikein odotit ns. uskovaisilta. Ilkeää sakkia kun tietävät jokainen olevansa perusteellisesti huijattuja, mutta toisille ei voi sanoa tai tunnustaa.

    • Julmiasusia

      Olen todella pahoillani aloittajan puolesta. Jeesus suree hänen nimissään tehtyä hengellistä väkivaltaa.
      Valitettavasti helluntai, vapaasrk ym. Villit srk. On täynnä vääristynyttä kommunikaatiota. Tervehtiminen on ilmeisen vaikeaa, ellet ole jotain merkittävää. Porukkaan pääseminen on mahdotonta. Sitä on tullut istuttua penkissä monta kertaa ja mietittyä, mikä vika minussa on kun ei vaan saa yhteyttä.
      Onneksi voit ottaa jalat alle ja etsiä esim. Kotiseurakunnan jossa on terve yhteys ja Jumala läsnä. Olen pölyni karistanut jaloistani, en mene näihin srk. Enää. Näkeehän keskustelun tasosta täällä suomi24, että syöpää sairastaa koko seurakunta.

    • Huihei

      Aloitus vaikuttaa selkeästi provolta..

      Saipas sapet kommentoijista hyvin esille :)

      • HarmittaaVieläkin

        Ei ole provo. Kumpa olisikin. Vaikea oli ymmärtää että miksi minulle kävi näin. Onneksi se ei ole mielessäni kuin vain harvoin, mutta kyllä siitä aina muistaessa paha mieli kirpoaa.
        Jumala siunatkoon heitäkin.

      • Huihei
        HarmittaaVieläkin kirjoitti:

        Ei ole provo. Kumpa olisikin. Vaikea oli ymmärtää että miksi minulle kävi näin. Onneksi se ei ole mielessäni kuin vain harvoin, mutta kyllä siitä aina muistaessa paha mieli kirpoaa.
        Jumala siunatkoon heitäkin.

        No, Sanan mukaan profetointi on vajavaista.
        Se tuli selväksi tässä.

      • 543300334433

        Aivan tavanomaista uuskarismaa, ei tuossa ole mitään kovin poikkeavan tuntuista. Uusmuodostetut pikkuseurakunnat jakaantuvat edelleenja synnyttävät uusia pikkuseurakuntia. Kaikenlaisia virtauksia, opetuksia ja ennusteluita pyörii virran mukana. Välillä käy pakkaa sekoittamassa ulkolainen voideltu.

    • Ei ole synti olla erilainen, oma itsensä. Valitettavasti monissa seurakunnissa ja poikkeuksetta lahkoissa ei suvaita ihmisiä yksilöinä, vaan niissä on tapana jakaa ihmiset ns. meihin ja heihin, voideltuihin ja syntisiin. Tällainen toiminta on epätervettä ja epäraamatullista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3970
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3782
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3758
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      15
      2419
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2342
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1980
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1819
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1509
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe