Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Terrorismi Suomessa

HyväAloitus

Niinistö sen sanoi Ykkösaamussa tänään:

–Terrorismi on tullut Suomeen. Me olemme oppineet elämään hyvän keskellä, on puhuttu muun muassa lintukodosta, joka helposti aiheuttaa sen, että kun paha sitten yllättäen saapuukin, emme edes tiedä, miten siihen vastataan, koska se on jotenkin kokonaan meidän ajattelumme ulkopuolella, hän totesi Ylen Ykkösaamussa.

Niinistö korosti jälleen kerran uuden tiedustelulain merkitystä.
–Hyvänkin on oltava luja. Hyvä ei voi olla pelkästään hyvä silloin, jos paha tulee.

Mä en vieläkään oikein ymmärrä mitä sillä tiedustelulailla ajetaan takaa. Suomessa tiettävästi tehdään maailman parhaita jäljityslaitteita, joilla poliisi on tiettävästi operoinut jo vuosia rikollisten parissa oikeuslaitoksen luvalla tiettävästi. Haluaako poliitikot nyt suomeen sellaisen lain, ettei joidenkin jotka alkavat sitten valvomaan kansalaisia, tarvitse pyytää mitään oikeuslaitosten lupia.

Ketä tahansa saa salakuunnella ja salaa valvoa ja tirkistellä vaikka tuon sänkykammaariin tai jopa vaikkapa vessaan. Terrorismi on tullut Suomeen. Niin onhan meillä ekoterroristeja, mutta jos yks muslimin tekemä puukotus on terrorismin tuloa niin kaukanapa ollaan todellisuudesta.

False flag terrorismi on tullut Suomeen. Ruotsiin se tuli jo Palmen, Anna Lindhin, Estonian ja lasermiehen myötä. Norjaan sen toi Breivik. Se tarkoittaa että noiden tekojen takana on valtioterrorismi ja sen päätarkoitus oli saada siviilitiedustelu laki läpi eduskunnassa. En tiedä onko sellainen Ruotsissa jo voimassa, mutta sähköposteja ne saa ainakin lukea ilman mitään. Nyky tekniikoilla valvonta on simmpeliä kuin... niin sano sinä mikä.

45

4994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kfldmldlzmm

      ammattitaitoinen toimittaja olisi tietenkin kysynyt, että mitä presidentti on tehnyt estääkseen terrorismin saapumisen maahan..

      • ProPressa

        ... ja ammattitaitoinen presidentti olisi vastannut siihen: "Kaikkensa"? :/


    • Maantierosvo

      Voi tuota ymmärtämätöntä vanhusta. Hän olisi voinut patistaa ministerit sulkemaan rajat. Mutta kun se Merkelin nuolenta on niin makoisaa. Mitä huomion osoituksia sieltä päin Nyrvistö on vielä vailla. Me tavikset olisimme olleet hyvinKIN tyytyväisiäKIN lintukoto Suomeen ja sen turvallisuuteen.

    • LehmipoikaLehmsson

      Niin mä en tiedä oliko tuo puolustusministeri Jussi Niinistö, joka noin sanoi. Lainasin sen ketjusta, missä Li Anderssonia taidettiin haukkua, kun hän tuomitsi siviilitiedustelulain.

      Koulutukseltaan Niinistö on tohtori. Vuodesta 2004 lähtien hän on ollut Suomen historian dosentti Helsingin yliopistossa ja Suomen sotahistorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tietääkö hän, että se oli ukrainalainen, joita hän puolustaa henkisesti, joka antoi käskyn Mainilan laukauksiin. Hän on filosofian tohtori. Minä en kylläkään tajua mitä filosofiaa siinä tarvitaan, jos toteaa että se olikin ukrainalainen, joka antoi käskyn Mainilan laukauksiin miellyttääkseen toista hullua, joka oli gruusialainen.

      Veli venäläinen katsoi vain sivusta tumput suorina, kun sota alkoi ja joutui sotimaan pelottavaa vihollista vastaan osaksi vastoin tahtoaan. Toisen (jatkosodan) aloitti Hitler vetäen Suomen mukaan seikkailuihinsa ja turpaan tuli, , mutta selvisimme siitä aika hyvin, kun saimme sovittua, että jos ajamme Hitletiläiset pois Lapista niin voimme solmia rauhan. Ei mitään kovin hyvää rauhaa,, mutta saimmehan pitää maamme itsenäisenä. Jos Suomi ei olisi ylittänyt vanhaa rajaa niin ties olisimmeko saaneet pitää jopa Karjalan. Tällaiset mietteet eivät vaadi filosofian tohtorin arvoa vaan tavallinen maalaisjärki riittää.

      Merkel ottaa aina osaa vakuuttavasti, kun Saksassa tapahtuu terroriteko. Montako niitä siellä on ollut nyt vaikka elokuusta lähtien, kun tuo Turun puukotus tapahtui. Varmaan Syyriassa niitä on päivittäin vai meneekö ne sodan piikkiin. Viimeinen terroritekoon viittaava Saksassa tapahuti 4. huhtikuuta, missä joku hullu ajoi ihmisten päälle, kun nuo istuivat terassilla kaljaa imeskelemässä kävelykadun varrella. Se kuulema tehtiin tai hän teki sen vuosipäivän 4.4 kunniaksi kun Ruotsissa tapahtuneen olutjakeluauton ajaessa ihmisten päälle ja päätyen tavaratalon seinään. Se oli sama tavaratalo, missä aikoinaan Anna Lindhin sanotaan saaneen puukosta ja kunnolla. Tekijä sanoi kuulleensa ääniä päänsisässä (MkUltra) omalla äidinkielellään (serbia) "tapa, tapa, tapa". On niitä muitakin versioita kuultu tai luettu valtamediasta.
      Sitten oli Mûnchenissä sekopäinen päällekarkaus. Toi mieleen amok-juoksu tapaukset, joita myös Saksassa ja maailmalla on ollut vuosien mittaan. Nämä nyky "iskut" on melkein kaikki olleet joitain sekopäisiä operaatioita, aivan kuin joku tekisi niihin valmiit käsikirjoitukset etukäteen ja se, mistä niihin saadaan inspiraatiot, on oma tarinansa, jolloin voitaisiin puhua niin sanotusta jatkumosta, joita jotkut terrorismin tutkijat harastavat löytämättä kuitenkaan mitään.

      https://pt-media.org/2016/05/10/saksassa-mies-puukotti-ohikulkijoita-huutaen-allahu-akbaria/

      Münchenissä ulkomaalaisten osuus rikosepäillyistä on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana, ja koska turvapaikanhakijat tilastoidaan nyt erikseen, on nähtävissä, että heidän osuus on jo noin 10 prosenttia Münchenin rikosepäilyistä.

      Raportissa on ensimmäistä kertaa turvapaikanhakijat tilastoituna erikseen muista ulkomaalaisista ja tilasto osoittaakin, että joka viides ulkomaalainen rikoksesta epäilty on turvapaikanhakija, mikä vastaa 8,6 prosenttia kaikista epäillyistä, Merkur kertoo.

      Marraskuussa 2016 Liittovaltion poliisista kerrottiin, että koko maassa rikosilmoitusten määrien kasvun syy on todennäköisesti siirtolaiskriisi. Viranomaiset vahvistivat, että rikosilmoitusten määrät olivat nousseet 31,6 prosentilla vuoden sisällä.

      Saksa ei ole ainoa maa, joka joutuu painimaan rikollisuuden kasvun kanssa. Itävallan sisäministeri Wolfgang Sobotka sanoi, että siirtolaisista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on noussut yli 100 prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana, 10.400 vuonna 2014, 22.000 vuonna 2016.

      Meillä on ollut yksi terroristiseksi luokiteltu (ei vielä päätetty) tapaus kautta historiamme. Siis islamistiseksi terrorismiksi luokiteltu tapaus, joskaan oikeus ei ole vielä päättänyt mikä se on.
      Onko tuomion kannalta mitään eroa onko tuo hullu islamisti vai ns. "normaali" hullu. Kyllä taitaa nut Supot ja Säpot ja kohta Kapotkin haukata paskaa noine muslimi juttuineen. Onko tämä jotain ristiretkien jatkoa jolla halutaan kansalle tuoda julki, että kyllä kristinusko on sitten vaan niin hyvä uskonto, että tekis itsekin mieli mennä puolapuille voimistelemaan. Nyt näiden tapausten varjolla halutaan maahamme samanlaiset valvontalait, mitä muissakin länsimaissa on. Meillä oli jo ennen sotia parikin lakia, mikä valvoi kansalaisia.. Kommunistilait ja Tasavallan suojelulaki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tasavallan_suojelulaki
      Nyt vaan on vakoiluvälineet kehittyneet niin että näkevät kattojen läpi ulkoa sisälle päin ja seuranta voi tapahtua kuinka kaukaa tahansa. Tuo seuranta antaa noille käsikirjoittajille ideoita uusiin "terroritekoihin". Se on vaikea selittää, joten en tässä nyt ala sitä selittämään.
      Noh, miten se on terrorismi Suomessa.

    • Sipiläsentilas

      Ei se tullut!
      Sipilä sen tilas!

    • lettutieteenvihtori

      Tohtori ei ole mikään erityinen koulutus. Se on oppiarvo. On valtiotieteiden-, tekniikan-, matemaattisluonnontieteellisten oppialojen- ym ym tohtoreita.

      • 8888598

        ja lääketieteentohtorit

        viktor von doktor


      • dr.tolonen

        Tohtori on nimenomaan erityinen koulutus, joka johtaa erityiseen oppiarvoon. Suomessa on tohtorikoulutusohjelmiakin.


      • RIPMiniMe
        8888598 kirjoitti:

        ja lääketieteentohtorit

        viktor von doktor

        Sekä media-alan tohtoreita, kuten "Dr Evil"!


    • Nirri-POIS

      Terroristien Suomeen haalijat, rajat auki päättäjät, tulisi tappaa. Juuri siksi koska terroristit tappavat heidän vuokseen suomalaisia.

    • Kuhankysyn

      Eikö Niinistö vois määrätä rajatarkastukset tornion rajalle?

      • Niinistö-ON-murhaaja

        Tuo aivokääpiö haluaa tapattaa suomalaisia, eli haluaa lisää teroja maahan.


    • tilattujatoimitettu

      Terrorisit PÄÄSTETTIIN Suomeen olisi oikeampi muoto Sipilähän niitä kutsuhuudoilla vielä peräänkuulutti Urpo piti rajat auki noh Merkkelin määräämänä mutta kumminkin eikä IsoJytky Sonni tehnyt elettäkään että omaa syytä turhä pyyhkiä kun on housuissa.

    • muualla

      Jokainen joka on ollut hyväksymässä terroristien päästämistä suomeen on murhaaja ja raiskaaja. Ilman mitään anteeksi antoa.
      Ilman tuota rajat auki politiikkaa murhia ja raiskauksia ei olisi tapahtunut

      • No sekin on syytä muistaa, ettei kukaan voi sanoa etteikö olisi varoitettu tästä holtittomasta Suomen rajojen valvonnasta ja paperittomien päästämisestä Suomeen. Että silleen.


      • Murhaajat-vastuuseen

        Juuri siksi jokainen suomalaisten murhaamiseen oallistunut päättäjä tulee laittaa vastuuseen silmä-silmästä periaatteella.


    • 46000.teroa

      Suomi on niin vähäpätöinen maa, että joutuu ottamaan vastaan USAtanan isisterot

    • RAUHAEINATOLLEVAS
      • muualla

        Ei vasemmisto ole työläisen asialla. Anarkistisia maailman pelastajia suomalaisten kustannuksella.


    • ÄÄNESTÄNJOVASL

      Rasismikortilla PetosjytkysinKokoomusKeput ovat MONINKERTAISTAMASSA, ULKOMAISEN HALPATYÖVOIMAN TUONTIA, ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman tavoitteella.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005654548.html

      Nyt on viime hetket, nousta fasistisia veroparatiisirikollisia ja niiden silmitöntä väkivaltaa vastaan.

    • TerrorismiSuomessa

      "muualla" kirjoitti

      24.4.2018 15:59

      Uusi
      Jokainen joka on ollut hyväksymässä terroristien päästämistä Suomeen on murhaaja ja raiskaaja. Ilman mitään anteeksi antoa.
      Ilman tuota rajat auki politiikkaa murhia ja raiskauksia ei olisi tapahtunut.

      Nimimerkki "muualla" on nimensä veroinen. Hänen mielensä on nyt muualla kuin tässä maailmassa. Ei kai noista maahanmuutto politiikoista kukaan terroristeja ole hyväksynyt päästettäväksi tänne hyvinvointi Suomeen. Suomessa on Supon mukaan kai noin 400 ihmistä joita se valvoo ja joita se pitää kai jonkinlaisena vaarana yhteiskunnalle. Minäen ymmärrä miksi Supo tarvitsisi koko kansaa kattavan valvontajärjestelmän (tasavallan suojelulaki), että se pääsisi valvomaan vaikka oppositio politiikkoja.

      Asianajaja: "Suomessa on ekoterroristeja"
      Asianajaja Kai Kotiranta selvittää parhaillaan, millainen ekoterrorismiverkosto Suomessa on.
      Kotiranta linjaa Iltalehdelle, että aktivistin salakuvauksessa on kysymys lailliseen suomalaiseen elinkeinoon kohdistuvasta ekoterrorismista, jota johdetaan ilmeisesti Keski-Euroopasta käsin.

      Jos aktivisteja kuvataan nyt jo salaa niin mihin sitä siviilitiedustelulakia tarvitaan. Meillä oli ennen sotia ja sodan aikana ja sen jölkeenkin vielä 1947 saakka sellainen laki kuin tasavallan suojelulaki, Laki kiellettiin Pariisin rauhansopimuksen ehdoissa, eli se oli jotenkin kansainvälisesti ajatellen ihmisoikeuksien vastainen.

      Kai Kotiranta kertoo parhaillaan olevansa selvittelemässä ekoterroristiryhmän liikkeitä Suomessa.
      - Näiden tapahtumien perusteella voidaan päätellä, että ekoterroristeja on Suomessa. Nämä harvemmin ovat yhden miehen ideologisia taisteluja, vaan näihin sitoutuu laajempi resurssi, asianajaja perustelee.

      Alaikäiset aseistautuneet ryöstäjät piinaavat helsinkiläisiä - Poliisi kuvailee nuorten mentaliteettia: ”Hei, rullataanko toi”
      Nuorisoryhmän selvittämissä tapauksissa uhreilta on ryöstetty esimerkiksi käteistä rahaa ja puhelimia. (tämä on tämän päivän Iltalehdestä)
      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804252200901273_u0.shtml
      Ehkä tällaista on ollut aina, mutta ei ehkä näin törkeää ja raakaa. Jengiytyminen alkaa jo muorena ja Ruotsista on rantautumassa määrätynlaista jengirikollisuutta Suomeen. Se tyyli ja malli saadaan Ruotsista. Hakataan ulkomaalaistaustaisia. Mutta tuokin on vain jotain huliganismia; ei varsinaista terrorismia. Terrorismin käsitteestä on tullut sellainen, että sillä ymärretään vain tekoja, jotka sitten paljastuvatkin yksittäisen suden (lue hullun) tekeleiksi ja tuolla on psyykkisiä ongelmia. Ei tarvitse kuin huutaa "Allahu Äkbääriä" ja vetää puukko esiin ja alkaa viiletelemään kurkkuja auki.

      Turun puukottaja paljasti oikeudessa: Halusi leikata päitä irti ja piiloutua tekonsa jälkeen. (minun täytyy kysyä miten tällaista ihmistä voidaan pitää syyntakeellisena. Sai terveen paperit)

      klo 12:19: Bouananen avustaja Kaarlo Gummerus kertoo, että hänen päämiehensä kokee itsensä terroristiksi, mutta on toinen juttu onko määritelmä sellainen, että siitä voidaan Suomen rikoslain mukaan tuomita. Gummerus ei halua tässä vaiheessa avata tarkemmin, mitkä ovat Bouananen omat kriteerit terroristiselle teolle.

      klo 12:14: Syyttäjä Hannu Koistinen kertoo, että pääkäsittelyn ensimmäisen päivän aamupäivä eteni hänen näkemyksensä mukaan ilman suuria yllätyksiä. Syyttäjä näkee, että Bouananen oli tarkoitus tehdä Turun teot osana ääriijärjestö Isisin maailmanlaajuista terrori-iskujen sarjaa. Koistisen mukaan Suomessa on tehty ennenkin vakavia väkivallantekoja, mutta poikkeuksellisen tästä tapauksesta tekee se, että taustalla on syyttäjän mukaan Isis.

      Kansanedustaja Pertti Hakasen mielestä ekoterrorismi kuuluu suomalaisen yhteiskunnan vakavimpiin ja huolestuttavimpiin ääri-ilmiöihin.
      ”Kuluneenakin vuonna on ollut aivan hiuskarvan varassa, että aktivismirikollisuus olisi vienyt useita ihmishenkiä. Kysymys kuuluu, mikseivät nämä teot nouse julkiseen keskusteluun?" Hakanen kysyy.
      "Kukaan ei vaatinut suureen ääneen puolueilta poliittista irtisanoutumista, kun Vantaalla aktivistit polttivat linja-autoja ja viisi ihmistä oli lähellä menettää henkensä.”


      Poliisi: 19-vuotiaan raiskauksesta epäilty kerjäläinen otettiin kiinni Espoossa
      https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-19-vuotiaan-raiskauksesta-epailty-kerjalainen-otettiin-kiinni/6599724#gs.QfEGBmo

      Mitä tapahtui samaan aikaan maailmalla. Ammuskelua hotellin ikunasta. Tämä ei ollut terrorismia.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Paddock (selvisikö tuo koskaan kuka ampui jiiän edelleen)
      En ala nyt väittämään että tuollaiset teot on sitä jatkumo-terrorismia, sillä se menee liian vaikeex.

    • Bvcvccv

      Elämä lintukoto Suomessa oli niin ihanaa, kuin satumaassa. Miksi poliitikot sen tahallaan hävittivät? Mikä tämän touhua idea oikein on? Jokainen ajatteleva tajuaa, että tämä kehitys on systemaattisesti johdettua ja erittäin tehokasta. Tavallinen veronmaksaja tässä on kärsijä, Suomi on tuhottu.

    • AinoaSelväjärkinen

      Mitä tapahtui samaan aikaan maailmalla. Ammuskelua hotellin ikunasta. Tämä ei ollut terrorismia.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Paddock (selvisikö tuo koskaan kuka ampui jiiän edelleen)

      En ala nyt väittämään että tuollaiset teot on sitä jatkumo-terrorismia, sillä se menee liian vaikeeksi.
      Tai jos kuitenkin väitän, sillä ei se niin vaikeaa ole nähdä jatkumoita näissä asioissa. Sanoin tuolla;
      "Terrorismin käsitteestä on tullut sellainen, että sillä ymärretään vain tekoja, jotka sitten paljastuvatkin yksittäisen suden (lue hullun) tekeleiksi ja tuolla on psyykkisiä ongelmia. Ei tarvitse kuin huutaa "Allahu Äkbääriä" ja vetää puukko esiin ja alkaa viiletelemään kurkkuja auki."
      Tässä vain täytyisi nähdä se että nämä on ns. kriisinäyttelijöiden tekemiä lavastuksia ja huijauksia. Siinä se menee vaikeaksi, sillä tavallinen ihminen ei voi millään kuvitella, että sellaista vitaisiin tehdä, että kusetetaan meitä uskomaan, että sellainen mitä me nähdään mediassa ei olisikaan totta.

      https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/aarijarjesto-isis-vaittaa-olevansa-las-vegasin-joukkoampumisen-takana-ei-todisteita/6603004#gs.JT08TW0 (selviskö koskaan kuka ja kuka)
      https://www.aamulehti.fi/uutiset/aarijarjesto-isis-vaittaa-olevansa-pietarissa-supermarkettiin-tehdyn-pommi-iskun-takana-200636555/ (paljastui mielenterveys potilaaksi)
      http://www.sss.fi/2017/11/isis-vaittaa-new-yorkin-yliajosta-syytetyn-miehen-olevan-aarijarjeston-taistelija/ (paljastui itseopiskelleeksi Isisläiseksi)
      Irakin pääministeri: Sota äärijärjestö Isisiä vastaan päättynyt Irakissa.
      https://www.ksml.fi/ulkomaat/Irakin-pääministeri-Sota-äärijärjestö-Isisiä-vastaan-päättynyt-Irakissa/1080990

      Syyttäjä näkee, että Bouananen oli tarkoitus tehdä Turun teot osana ääriijärjestö Isisin maailman-laajuista terrori-iskujen sarjaa. Syyttäjän mukaan Suomessa on tehty ennenkin vakavia väkivallan-tekoja, mutta poikkeuksellisen tästä tapauksesta tekee se, että taustalla on syyttäjän mukaan Isis.

      Tuolla on nyt molemmista maista esimerkkejä Isisin toiminnasta erinäisissä operaatioissa. Se, että ne on lavastettuja on ehkä vaikea uskoa. Oikeata tai aitoa niissä on se, että jotain on räjäytetty, mutta kontrolloidusti. Suomessa tuosta on esimerkki Mikkelin panttivankidraama ja tuo Pasilan poliisitalon pommi-isku. Jos aiemmin ei ollut vaikeaa, niin nyt on. Nähdä malka omassakin silmässä vai miten sitä sanotaan.
      https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/autopommi-rajahti-pasilan-poliisitalolla-1995-krp-avaa-rikoksen-merkillisia-yksityiskohtia/6412512#gs.MNZyCW0
      https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/video-mikkelin-tragediasta-jussi-kemppinen-ikuisti-rajahdyksen-joka-surmasi-sieppaajan-ja-panttivangin/6019732#gs.xox6Z5Q

      Jos joku viitsisi tutkia näitä lavastettuja operaatioita jatkumoina niin minä voisin auttaa. Olen seurannut niitä vuodesta 1984 lähtien. Siihen kuuluu mukaan oikeitakin tekoja, mutta ne on jääneet medialta sivuseikoiksi. Yksi yhteinen linja näissä on tuollainen yksittäisen suden seikkailut erinäisissä lavastetuissa tempauksissa. Palmen murha mukaan lukien. Usein miten ainakin viime aikoina tuosta sudesta on kehkeytynyt mielnvikainen sekopää, kuten nyt tässä Torontonkin päälle ajossa nähdään. Nyt hän on yks ksks armenialainen. Hän on ollut melkein joka maalainen näiden 33 vuoden aikana. Punaisena lankana niin kuin sanoin nykyään teot ovat poikkeuksetta mielnvikaisia. Myrkytyksiä ja tulipaloja unohtamatta.

    • Että-sellasta

      Ei terrorismi ole tullut Suomeen. Se on tuotu tänne. Siinä on iso ero.

    • typeryksetfaceen
    • AloisAlzheimer

      Hyvä ja kiitos. Minä vain ajattelin että ei kai meidän presidentti noin älyvapaa voi olla, että olisi uskonut, että yksi Bounasen ämmän perseen hedelmä olisi tuomassa maahamme kokonaista Isis armeijaa maahamme. '
      Nyt täytyy toisaalta ja tosiaan pyytää Jussi Niinistöltä anteeksi, että ajattelin hänen olevan noiden todella typerien sanojen ja mielipiteiden takana. Minä asuin aikoinani tulevan preisdentti Mauno Koiviston alakerrassa ja sitä taloa salakuunneltiin kaikuluotaamalla kattojen läpi niin ettei mitään erityisiä mikrofoneja täytynyt seiniin tapettien alle tai miloin minnekin piilottaa niin kuin kunnon James Bond filmeissä konsanaan.
      Keitä nuo salakuuntelijat olivat on minulle mysteeri. Nyt on varmaan jo uusi sukupolvi remmissä kun ajattelee että siitä on jo yli 33 vuotta kun minä tulin remmiin kertomaan noille vittu saatanan salakuuntelijoille että tiedän teidän tempuista yhtä sun toista. Muutin Tampereelle 1987 ja arvaa mitä. Samana päivänä karkasi Ruotsissa se mikä vittu sen nimi nyt oli. Nöin kun kirjoittaa pienessä pöperössä ni ei muista nimiä, vaikka tollanen nimien unohtelu on ihan yleistä jopa nuorillakin, joten en mikään dementikko ole ja pullossakin on vielä yli puolet. Sanos ny kuka karkas Ruotsin vankilasta se agentti 1987 lokakuussa.

    • skakandegrundval

      Kun sinä et vastaa niin minun piti itse katsoa se netistä. Tässä se nyt on tossa alla. Vielä on puoli pulloa jäljellä vai haluatko että lopetan muisteloni ja saat taas haukkua minua joksikin (en muista)

      Et sinä pahasti hauku mutta haukut kuitenkin. (sun täytyy ymmärtää että ne keskustelee minun kanssani tollalailla jotenkin 'en tiedä miten sen sanoisi'. Minusta tuli nyt niikö toi Berling)

      Kirjoitin tuolla: Jos joku viitsisi tutkia näitä lavastettuja operaatioita jatkumoina niin minä voisin auttaa. Olen seurannut niitä vuodesta 1984 lähtien. Siihen kuuluu mukaan oikeitakin tekoja, mutta ne on jääneet medialta sivuseikoiksi.

      Toi poistettu viesti tossa yllä katkaisee minun tarinan kerronnan, joten tää on aika turhaa puhua. Minä enn osaa kirjoittaa kirjoja ja poliisi ei tee mitään vaikka minulta varastetaan kaikki omaisuus ja henkisesti olen kohta raunioilla. Pullossa on vielä puolet.

      Saatuaan kotiloman Nörrköpingin vankilasta hän onnistui pakenemaan vaimonsa Elisabetin kanssa 6. lokakuuta 1987. He pakenivat Ahvenanmaan kautta Helsinkiin ja sitä kautta vanhojen toimeksi-antajiensa turviin Moskovaan. Myöhemmin ilmeni, että he olivat oleskelleet useita päiviä Neuvostoiiton Helsingin- suurlähetystössä ennen siirtymistään Vaalimaan kautta Neuvostoliittoon.

      Poliisi löysi Berglingin vaimon Ruotsista vuokraaman Opel Ascona-henkilöauton eräältä (mistähän) pysäköintialueelta Espoon Tapiolasta. (jos joku viitsisi vähänkin tutkia tätä soosia niin hyvä)

      Jupakan seurauksena kaksi suurlähetystön neuvostoliittolaista työntekijää, jotka olivat olleet järjestämässä loikkausta, karkotettiin Suomesta. (nyt karkoitettiin Skripalin takia taas yksi)
      Ruotsissa Berglingin loikkaus johti oikeusministeri Sten Wickbomin eroon virastaan.

      Täällä ei tajuta miten suuri asia tuo HUOM! Palmen lavastettu murha on. Se että se on lavastettu ' ON SE MIKÄ TEKEE SIITÄ SEN ETTÄ SE SKAAKKAA (ravistaa) KOKO YHTEISKUNTAA. '

    • MissäUusiPullo

      Tällälailla tuo julma nimimerkki " typeryksetfaceen" pieksee minua, mutta olen hänelle kiitollinen. Mutta puolustuksekseni sanon että en tosiaankaan tiennyt kuka Niinistöistä tuon älyttömyyden möläytti. "TERRORISMI ON TULLUT SUOLEEN (eiku Suomeen)" Kokoomusta vituttaa kun niiden kotimaa onkin Suoli eikä Suomi, niin kuin meidän vasemman laitapuolen kulkijoitten. Kotimaani ooompi suoli. Suoli armas synnyin maa. Eli ne on tullu perseestä.

      Jos joku on niin avuton, ettei osaa linkittää eikä viitata täsmällisesti, niin eikö olisi parempi, että jättäisi aloitukset kokonaan tekemättä?

      LehmipoikaLehmsson

      24.4.2018 11:59
      Niin mä en tiedä oliko tuo puolustusministeri Jussi Niinistö, joka noin sanoi. Lainasin sen ketjusta, missä Li Anderssonia taidettiin haukkua, kun hän tuomitsi siviilitiedustelulain.

      Koulutukseltaan Niinistö on tohtori. Vuodesta 2004 lähtien hän on ollut Suomen historian dosentti Helsingin yliopistossa ja Suomen sotahistorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tietääkö hän, että se oli ukrainalainen, joita hän puolustaa henkisesti, joka antoi käskyn Mainilan laukauksiin. Hän on filosofian tohtori. Minä en kylläkään tajua mitä filosofiaa siinä tarvitaan, jos toteaa että se olikin ukrainalainen, joka antoi käskyn Mainilan laukauksiin miellyttääkseen toista hullua, joka oli gruusialainen.

      Veli venäläinen katsoi vain sivusta tumput suorina, kun sota alkoi ja joutui sotimaan pelottavaa vihollista vastaan osaksi vastoin tahtoaan. Toisen (jatkosodan) aloitti Hitler vetäen Suomen mukaan seikkailuihinsa ja turpaan tuli, mutta selvisimme siitä aika hyvin, kun saimme sovittua, että jos ajamme Hitleriläiset pois Lapista niin voimme solmia rauhan. Ei mitään kovin hyvää rauhaa,, mutta saimmehan pitää maamme itsenäisenä. Jos Suomi ei olisi ylittänyt vanhaa rajaa niin ties olisimmeko saaneet pitää jopa Karjalan. Tällaiset mietteet eivät vaadi filosofian tohtorin arvoa vaan tavallinen maalaisjärki riittää.

      Mitä vittua tässä enää kun pullosta ei oo jäljellä enää ko tippa.

    • oikeutta

      Politikot nauttii syytesuojaa teki mitä vaan niin ei sanktioita, tuosta Terroristien päästämisestä Suomeen voisi tehdä ryhmäkanteen joka laittaisi syylliset tilille.

    • TareJokala

      Eihän niitä terroristeja ole Suomessa, paitsi ekoterroristeja joita ohjataan Euroopasta käsin. Islamisti terroristeja ei Suomessa ole. Turun puukottajaa ei tuomita terroristina, vaikka se itse haluaisikin olla sellainen.Keksitty terroristijärjestö Isis, jota ei enää ole, ei tunne miestä. Samoin kuin al-Qaida otti Isis aina ja heti tollssten älyttömyyksien tekijät heti riveihinsä ja sitten kun asiaa tutkittiin niin yleensä ei löytynyt oikeastaan mitään. Tarkoitan sillä, että ne olivat keksittyjä tai muuta varten perusteetuja jaärjestöjä kuin me olimme saaneet kokea. Tarkoitan sitä, että ainakin länsimaissa niiden tekemät tepposet olivat lavastettuja ja se missä nuo oikeasti taistelivat oli jossain sotaa käyvissä Lähi-Idän maissa.

      Minä lähtisin purkamaan tätä jatkumo-terrorismia hyvinkin kaukaa. Menisin vuoteen 1984 ja syksyyn, mutta en kerro sen enempää. Elimme silloin Orwellin vuotta 1984. Seuraavana vuonna alkoi tapahtumaan. Alkoi perestroika. Sinä vuonna Gorbatshovista tuli Neuvostoliiton presidentti. Hän lopetti kylmän sodan ja kilpavarustelun. Se ei liittänyt lännelle. Sillä se jatkaa vieläkin sitä.
      https://www.ksml.fi/ulkomaat/Neuvostoliiton-viimeinen-presidentti-Gorbatshov-Omatuntoni-on-puhdas/899590

      Yksinäinen susi astuu estraadille. Pam ja pam. Kaksi laukausta. Toinen suoraan mihin lie osunut, mutta osui kuitenkin ja toinen ohi. Tiedätte kai mistä puhun. Aivan oikein. Palmen eliminoimisesta julkisuudesta. Murhaajaa aletaan ajamaan takaa. Miehestä tehdään kuvia. Kuuluisimmaksi kuvista nousee tummahiuksinen ja -silmäinen etelänmaalaiselta vaikuttava tyyppi. Miestä ei saada kiinni. Hän muuttaa hieman ulkonäköään skandinaavisemmaksi. Tehdään uusi kuva. Se saa nimekseen Skuggan - Varjo. Sama juttu. ketään ei kuvien ansiosta tavoiteta. Sitten kesällä alkaa Suomessa tapahtua. Epätoivoinen mies ottaa panttivankeja ryöstäessään pankkia. Haamumies saa ensi kertaa inhimilliset kasvot. Jore Takalan kasvot. Muuten koko mies jää mysteeriksi. Hänestä ei sen koomin oikeastaan puhuta mitään mediassa, vaikka teko, minkä teki oli ainutlaatuinen Suomen oloissa. Hän saa surmansa tempauksen yhteydessä.

      Jos joku viitsisi tutkia näitä lavastettuja operaatioita jatkumoina niin minä voisin auttaa. Olen seurannut niitä vuodesta 1984 lähtien. Siihen kuuluu mukaan oikeitakin tekoja,

      Tänne on vähän vaikea kirjoittaa sillä näitä viestejäni poistetaan jostain syystä ihan kiusallakin.

    • BegStirling

      Uus pullo löyty. Eihän näitä jaksa ja viitti selvinpäin muistella ja kirjoitella. Niin ja pitää aina odottaa se tunti ennen kuin jatkaa ja katsoa onko ylläpito poistanut aiemman viestin. Täytyykin tästä lähin laittaa viestin lppuun että (jatkuu...)

      Voi olla ja onkin että tästä jää joitain haamumiehiä pois välistä niin kuin se Etelä-Ruotsissa tehty joku juttu mistä tehtiin myös piirros etsintäkuulutusta varten. En ala kaivelemaan sitä, sillä netistä sitä ei varmaankaan löydy. Se taisi olla ennen Jore Takalaa, joksi yksinäinen susi oli nyt muuttunut.

      Seuraava sitten varmaan olikin jo sitten Stig Berling. Vakooja ja häntäkin epäiltiin Olof Palmen murhaajaksi ulkonäön perusteella, vaikka mies istui linnassa teon aikana. Aikamoinen arvonnousu Jore Takalasta Ruotsin kuuluisimmaksi vakoojaksi. https://www.independent.co.uk/news/obituaries/stig-bergling-spy-who-gave-the-soviets-thousands-of-documents-and-made-an-escape-which-caused-a-10014831.html Yksinäinen susi oli sitten yks kaks Neuvostovakooja.

      Ilmottauduin Tampereella tullaessani 6. 10. -87 työvoimatoimistoon ja sanoin olleeni päivän töissä kenkätehtaassa. Sitten melkein kaikki kenkätehtaat Tampereella meni konkurssiin Neuvostoliiton lopettaessa tilaamasta yhtä ainutta kenkäparia enää Suomesta, kun minulle ei annettu töitä vaan alkoi se köyhdyttämisoperaatio. Vitsi, vitsi. En minä niin mahtava tyyppi ollut, vaikka kuka senkin tietää. Mutta en minä siitä mitään hyötynyt. Se vain sisuunnutti lännen Neuvosto vastaisuuteen mitä ne kyllä oli ilman prosointiakin. Nyt on pidettävä mielessä se että minun seuraaminen jatkui vaikka muutin paikkakuntaa. Se on tässä se kluu (clue)

      Tämän mainitsin jo aiemmin. Saatuaan kotiloman Nörrköpingin vankilasta hän onnistui vaimonsa Elisabetin kanssa pakenemaan 6. lokakuuta 1987. He pakenivat Ahvenanmaan kautta Helsinkiin ja sitä kautta vanhojen toimeksiantajiensa turviin Moskovaan. Myöhemmin ilmeni, että he olivat oleskelleet useita päiviä Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä ennen siirtymistään autolla Vaalimaan kautta Neuvostoliittoon.
      Poliisi löysi Berglingin vaimon Ruotsista vuokraaman Opel Ascona -henkilöauton eräältä parkki- alueelta Espoon Tapiolasta. Jupakan seurauksena kaksi suurlähetystön neuvostoliittolaista työn-tekijää, jotka olivat olleet järjestämässä loikkausta, karkotettiin Suomesta. Ruotsissa Berglingin loikkaus johti oikeusministeri Sten Wickbomin eroon virastaan.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Stig_Bergling (tämähän on hieman hassua, mutta tosissaan Berlingin kuvaa ja Haamumiehen kuvaa esiteltiin lehdissä rinnakkain ja oli juttuja että hän olisi ollut se ampuja, jota ei tietenkään ole kun kokom murha on lehdistön sepittämä juttu jossa Palmekin on juonessa mukana. Älkää minua syyttäkö että keksin juttuja. (jatkuu...)

    • LuistoPalaaPätkittäin

      (jatkuu...)
      Ilmottauduin Tampereelle tullessani 6. 10. -87 työvoimatoimistoon ja sanoin olleeni päivän töissä kenkätehtaassa. Sitten melkein kaikki kenkätehtaat Tampereella meni konkurssiin Neuvostoliiton lopettaessa tilaamasta yhtä ainutta kenkäparia enää Suomesta, kun minulle ei annettu töitä vaan alkoi se köyhdyttämisoperaatio.

      Olin tosin ilmoittanut Tampereen työvoimatoimistoon jo paria viikkoa aiemmin 21. syyskuuta, että olen muuttamassa Tampereelle. Ja kun tulin toimistoon 6. lokakuuta niin oletin, että olsivat jotain hakeneet minulle, kun tietonikin heillä piti olla jo entuudestaan.

      Nyt kun tässä kännipäiten muistelen, niin muistankin että olin tosiaankin muuttanut sukunimeni toiseksi, mitä se aiemmin oli ollut. Siksi kai se virkailija oli vähän huuli pyöreänä. Minä en esittänyt aiempia työtodistuksia kuin sen viimeisen, missä olin ollut Helsigissä töissä. Kun se kysy mitä olen elämässäni tehnyt (olin silloin jo 37 vee) niin vittuunnuksekseni sanoin että oon ollut päivän kenkä-tehtaassa töissä ja sanoin tehtaan nimenkin. Enää en muista mikä sen tehtaan nimi oli.

      Niin se ei ole tässä niinkö toi kluu (clue). Kluu on siinä että tapasin sattumalta erittäin hyvän tuttuni käydessäni Helsingissä perhettäni tapaamassa ja tuo tarjosi minulle töitä kun kerroin vähän elämän tilannettani missä olin. Se työ oli tosiaan Tehtaankadulla mutta aika kaukana Neuvostoliiton suur-lähetystöstä. Se oli maalarin hommia, mitä en oikeastaan ollut koskaan tehnyt mutta kaveri opetti.

      Työnantaja oli kreikkalainen turkisalan moguli. Tai en oikeastaan tiedä mikä hän oli mutta töitä oli kai muistaakseni sen koko syksyn ja pimeitä töitä. Olin samaan aikaan työvoimatoimistossa kirjoilla hakemassa töitä mitä ei todellakaan tullut ainoatakaan työtarjousta. Nyt kun muistelen niin ei kai niitä voinut tullakaan kun eivät tienneet minusta mitään kun olin muuttanut sukunimeni toiseksi.
      (jatkuu...)

    • joikhaa

      kyllä.auotaan rajat.mut ku myö täällä maillamme.nene ei vaa aukee ku tunturi.hehj

    • NunnukanLailla

      "joikhaa"

      26.4.2018 2:48

      Uusi

      kyllä.auotaan rajat.mut ku myö täällä maillamme.nene ei vaa aukee ku tunturi.hehj.

      Mä en ymmärrä miten tämä liittyy aloitukseen, vaikka ei niiden kaikkien kommenteiden täydykään liittyä mihinkään. Kunhan joikhaa vuan.

    • NiinistöSössöttää

      Matut voi ampua rajalla. Ei siinä tavallisten kansalaisten seurantaa tarvita.

    • Mimumamumemu

      Nimimerkki "NiinistöSössöttää" kirjoittaa

      26.4.2018 3:23

      Uusi
      Matut voi ampua rajalla. Ei siinä tavallisten kansalaisten seurantaa tarvita.

      Mitäs luulet kun tuo siviilitiedustelulaki menee eduskunnassa läpi, ni minkälaisia ihmisiä ne alkaa salaa seuraamaan, Ensinnä sellaisia, jotka esittää jyrkkiä mielipiteitä. Oletan että toi sun mielipide ei ole jyrkkä,, mutta miten sä alat rajalla ampumaan ketään mamua.
      Koska sä oot käyny kattomassa, mitä Suomen rajalla tai rajoilla tapahtuu. Ootko sä edes koskaan käyny edes ulkomailla. Ruotsissa aikoinaan syrjittiin suomalaisia. Meitä pidettiin kaikkia Slussenin sillan alla oleskevien alkoholistien kaltaisina. Arvaa tekikö kivaa samaistua.

      Ei kaikki ulkomaalaiset ole mamuja. Mä en kylläkään tiedä miten noo mamut tänne tulee, mut ei ne enää tule sellaisina ryppäinä kun aiemmin. Alko sillo naurattaa ko Venäjä kyyditti niitä vanhoilla Ladoilla raja-asemille ni kyllä tuli Niinistölle kiire. Venäjältä riittäs tänne vaikka kuinka paljon mamuja jos Suomi haluaa. Suomi haluaa halpaa työvoimaa jolla syrjäyttää kotimaisen työvoiman.

      Millä sä alkaisit rajoilla ampumaan juuri mamuja. Helsingin laivasatamassako:"Hei astukaas syrjään. Te olette mamu. Pum Pum ja sitte kuka kuskais ne ruumiit pois. Silläkö sä ratkaisit nämä maahan muutto ongelmat. Sano mulle kun sä oot kuitenkin lukenu näitä viestejä ni mitä mieltä sä oot? Amuttiinko Palme oikeesti vai onko se bluffia? Sä voit olla vaa'an kielen asemassa. Sun mielipitees on tärkeä, sillä se ratkaisee kuka on syyllinen mamutukseen.

    • AsiastaVarma

      Kyllä se oikeesti ammuttiin ja Pettersson sen teki.

    • taas.valehdeltiin

      Mutta eihän näin pitänyt käydä?? Ne ns. rasisteiksi haukutut ovat olleet siis oikeassa kutakuinkin ihan kaikessa.

    • IdioottienMaalima

      Kun ajattelee vaikka ikärasismia niin mä oon ainoa joka inhoo mua.

      • NeOnAnonyymejä

        Itseinho ja ikärasismi EIVÄT ole synonyymejä!


    • Anonyymi

      "Terrorismi on tullut Suomeen."

      Niinistö ei tiedä mitä puhuu. Se tuotiin hallitusti.

    • Anonyymi

      Pahin terroristi Suomessa on Niinistö itse!

    • Anonyymi

      Näitä terroristitekoja lavastetaan jotta saadaan tehtyä Suomesta poliisivaltio, jossa kansalaisella ei ole mitään oikeuksia vaan kaikkia saa seurata ja vakoilla.

      Suurin tällainen lavastus oli "Airiston helmi".

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe