Voi hyvät hyssykät, eikö yliopistoilla ole tarpeeksi väkeä opiskelemassa, kun nyt joku rehtori tuputtaja ja sannin von jotakin, mielestä lastenhoitoa ja kasvatusta eivät muut sitten osaa kuin yliopiston käyneet. Salli minun nauraa. Menkääs nyt niitten kirjaoppineiden nörttien sekaan, koska ette näytä osaavan kuin hävittää työpaikkoja. Tälläisten kokoomuslaisten vuoksi suomi voi huonosti. Hävekkäätte arvostelemisianne ja turhia haukkujanne päiväkotien hoitajien väheksymistänne. Oikein kaksi puupäätä.
Jaha kaikki äidit yliopistoon oppimaan kasvatusta
EiTarvettaYliopistolle
153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun katselet mitä väkeä on yliopistojen piirissä ja mitä opiskelijat suurelta osin ( ennen viisastumistaan ) äänestävät, niin ymmärrät, että yliopistolaitos on nykyään suurelta osin vasenta laitaa kulkevien koulutusleiri.
Sitä oppia on tavoitteena jakaa jo varhaiskasvatuksessa lapsillekin.
Kurahousujen pukeminen tarvitsee yliopistokoulutusta. Huutonaurua!
***
Muutenkin koulutusta ja koulutusvaatimuksia korostetaan liikaa. Oikealla sen tavoite on saada erilaisten koulutuslaitosten ja kurssikeskusten valtion rahaa ja vasemmalla ideologian levitystä.