Kuka nousee seuraavaksi hyväksi veljeksi?

Tampereella on kenties maamme voimakkain hyvä veli -järjestelmä, jonka juuret juontavat ainakin 50 vuoden taakse. Uudet sukupolvet ovat omaksuneet vanhat "talon tavat" jatkaen samalla linjalla, joka saattaa johtaa monessa tapauksessa ennemmin tai myöhemmin korruptioon.

Tulilinjalla ovat erityisesti kaavoitus ja rakentaminen, koska niissä liikkuvat isot rahat. Onko esimerkiksi Rantatunnelin rakentaminen ja siihen painostaminen ollut missään vaiheessa edes hyvät tavan mukaista, kun kuntalaisten mielipiteitä ei ole kuunneltu siinä prosessissa lainkaan?
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt olet, rva Topattutäti, koplannut yhden tamperelaisen kestoinhokkiteemasi eli suuruudenhulluutena pitämäsi hankkeen perin vakaviin syytöksiin. Kun Suomen yhteiskuntaa pidetään yhtenä maailman puhtaimmista, pitäisi olla vakavia ja todellisia todisteita, jotta voisi lähteä niinkin vakavasta aiheesta kuin korruptio lähteä huutelemaan mitä sattuu. Kotilinnasäätiön sotku tiedetään, mutta missä ovat rouvan todisteet Rantaväylän tunnelin rakentamiseen liittyen? Joku roti täytyy olla em. rouvashenkilönkin huutelussa.

Äänestä

Terkut sinne yhteiskuntaan. Puhtoisuuteen vaaditaan tahtotila pikkukakkosen pesuun. Siinä ei näytteleminen juuri auta, kun aloittaa ykkösestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Tampereella on kenties maamme voimakkain hyvä veli -järjestelmä, jonka juuret juontavat ainakin 50 vuoden taakse. Uudet sukupolvet ovat omaksuneet vanhat "talon tavat" jatkaen samalla linjalla, joka saattaa johtaa monessa tapauksessa ennemmin tai myöhemmin korruptioon.

Tulilinjalla ovat erityisesti kaavoitus ja rakentaminen, koska niissä liikkuvat isot rahat. Onko esimerkiksi Rantatunnelin rakentaminen ja siihen painostaminen ollut missään vaiheessa edes hyvät tavan mukaista, kun kuntalaisten mielipiteitä ei ole kuunneltu siinä prosessissa lainkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu