Teitä huijataan kulttuurilla ja kansalla !

Kulttuuri ja kansan huutelijat ovat todellisuudessa valehtelijoita
ja EU:n panettelijoita. Mikä on suomalainen kulttuuri ? ?

Suomalaiseksi kulttuuriksi on vuosisadan alussa alettu maarittelemaan
Karjalan ja vienan karjalan väestön tapoja ja perinteitä.
Nykyisessä suomessa asuu rodullisesti jo ainakin neljä ehkä viisi
rodullista pääryhmää. Ruotsalaiset ovat lienevät suurin ja varhaisin
kansanryhmä nykyisen suomen alueella ja karjalaiset eli suomalaiset ovat
siirtyneet nykyisen suomen alueelle varsin myöhään pääsääntöisesti
olisiko vuodesta 1800 alkaen.

Helsinki oli vielä 1900 luvun alussa hyvin ruotsinkielinen ja Pietari on
ollut koko Tsaarinvallan ajan suurin suomenkielinen kaupunki. Virossa
ja Inkerin maalla on puhuttu suomenkieltä jo yli 400 vuotta.

Toiseksi kulttuuri ja tavat on muuttuneet jo aikaisemmin ja myöhemmin
1900 luvun kulttuurin ensi tulemisesta. Nykyään suomalaiseen tai miten
sitä nyt luokitellaan, ruotsalaisen ja karjalaisen tai pohjois-afrikkalaisen tai
Venäläis-saksalaiseen kulttuuriin mustalaisin*** ja lappalaisineen ja
nykyään enemmissä määrin myös pakolaisten tuomin vaikuttein.

Poliittisen puolen he myös jättävät kertomatta suomalaisessa kulttuuria
ja kansaa käsittävissä kirjoituksissaan. He eivät suostu kertomaan olivatko
he Punaisten vai valkoisten puolella vapaus- tai veljessodassa vuonna 1918.

Ihmettelen, miksi EU-vihaajat eivät halua yhdistää heidän kansaansa vaikka
suuri porukka asuu myös viron puolella ja Eesti on myös hyvin EU-myönteinen.
Karjalan kunnaita on yritetty sodilla saada takaisin tai olisiko suomalaiset
sieltä yrittäneet saada osaa suomea takaisin aina Terijoen hallituksella.
No 1944 sitten suomi sai sen punaisen hallituksen ja kekkoset ja paasikivet
ja Pressan linnaan tai meni sinne muutama sota-kenraali myös.

3

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rotuoppia

      Suomessa oikein asuu rotuja, niin kuin karjalaisrotu ja ruotsalaisrotu ja tietysti pietarilaisrotu.

      "Ihmettelen, miksi EU-vihaajat eivät halua yhdistää heidän kansaansa vaikka
      suuri porukka asuu myös viron puolella ja Eesti on myös hyvin EU-myönteinen."

      Paras perustelu minkä olen koskaan kuullut.

      Ai niin - unohdit savolaisrodun ja pohjalaisrodun..

      • ihmisenvastuu

        Vielä lisäyksenä - kyllä minä jaksan ihmetellä, että miksi Luoja on antanut ihmiselle puhekyvyn!

        Ottaisi pois ja antaisi sen välillä vaikka koiralle...


      • Tallennetaan seuraavaan kulttuuri marskiin ja kansakunta kirjoitukseen, vai
        mitä Persut ka Mark*** ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      318
      12411
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      221
      5165
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      2778
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      163
      2028
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      133
      2022
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      13
      1528
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      87
      1273
    8. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1156
    9. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      41
      1134
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      86
      1015
    Aihe