Evoluutio-kirjan muka-kriittinen tarkastelu

25

446

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitihän se arvata. Tieteenkieltäjä hyväksyy luonnontieteet aina kun ne hänen mielestään tukevat Raamattua.

      "Nimittäin Raamattu sanoo ensimmäisessä luvussa kymmenen kertaa, että eliöt lisääntyvät lajityyppiensä (kind) mukaan."

      Ei sano. Jaakko-kunkun aikainen englanti ei ole Raamatun alkukieli.

      "Tieteelliset havainnot tukevat nimenomaan tätä. Sillä on havaittu, että esimerkiksi kaikki nykyään elossa olevat kissalajit voidaan risteyttää keskenään."

      Ei ole eikä voida. Toni näyttää kuvittelevan, että jos A ja B, B ja C, C ja D sekä D ja E risteytyvät, niin myös A ja E risteytyvät. Näinhän ei ole.

      " Maakerrostumat eivät osaa puhua ja kertoa niiden ikää ja koska ei ole oltu havainnoimassa niiden syntymistä, niin niitä katsomalla ei myöskään voida tietää niiden ikää."

      Mark5-tasoinen väite, jota vastaan Toni puhuu itsekin kirjoittaessaan: "Isoja ja teräviä hampaita ei kuitenkaan alun perin suunniteltu toisten tappamiseen, vaan esimerkiksi monien kovien kuorien rikkomiseen, jotta eläimet pystyivät syömään kasviksia ja hedelmiä."

      Sitähän ei Mark5-logiikan mukaan voi tietää, ellei ole kuullut asiaa itseltään Jumalalta.

      Ja niin edelleen. Arvosanaksi improbatur.

      • päivystävä.ilkimys

      • päivystävä.ilkimys kirjoitti:

        "Koira on onnistuneesti risteytetty esimerkiksi ketun, suden, kojootin ja sakaalin kanssa", sanoo Torppa.

        http://www.macroevolution.net/dog-fox-hybrids.html - Mitä kettuun tulee, mahdollisuus on tuskin edes teoreettinen.

        http://www.macroevolution.net/dog-maned-wolf-hybrids.html - Koiran ja harjasuden risteytyminen saattaa onnistua (terveisiä Hiski K. Harjasudelle!). Sivun alalaidassa on joukko vähemmän todennäköisiä tapauksia.

        Ja sakaalejakin on useita lajeja.


      • Darwin ja Lyell näyttävät olevan Tonin fantasioissa nykytieteen kärkeä eikä hänellä ole lajiutumisesta kuin kalpeanharmaja väärinkäsitys: "Esim, susista muodostuu kaikki koiraeläimet."


      • Ddsk

        Mikä siinä on väärin?


      • Ddsk kirjoitti:

        Mikä siinä on väärin?

        Susi ei ole koiraeläinten "kantalaji". Koiraeläimet ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta.


    • ei.uskois.ellei.näkis

      "Evoluutio-kirja epäonnistuu evoluution kuvauksessa, sekä käyttää käsitettä ”evoluutio”, niin epäjohdonmukaisesti, että lapsi voi saada kirjasta harhaanjohdetusti käsityksen, että ikään kuin evoluutiota tapahtuisi, vaikka sellaisesta ei ole ainoatakaan todistetta olemassa. Tämän vuoksi pidän kirjaa jopa vaarallisena lapsille, sillä se opettaa epätosia asioita ikään kuin tosiasioina lapsille."

      Tonitörppö rappeutuu kovaa vauhtia.

      • Kertooko torppa missään vaiheessa mitä termi "evoluutio" tarkoittaa, jotta lukija voi tarkastella itse, kuka käyttää termiä "epäjohdonmukaisesti"?


      • Epäsuorasti: " - - lapsi voi saada kirjasta harhaanjohdetusti käsityksen, että ikään kuin evoluutiota tapahtuisi, vaikka sellaisesta ei ole ainoatakaan todistetta olemassa."

        Ja kieliasukin onnahtelee.


      • IlkimyksenPihakoira
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        Epäsuorasti: " - - lapsi voi saada kirjasta harhaanjohdetusti käsityksen, että ikään kuin evoluutiota tapahtuisi, vaikka sellaisesta ei ole ainoatakaan todistetta olemassa."

        Ja kieliasukin onnahtelee.

        Olin saavinani sen vaikutelman, että Torpan tarkoittama "evoluutio" on teleologista ja sen huippuna on ihminen.


      • Okgy

        Näin on.


    • Ewokki

      ”Yksikään fossiili ei ole myöskään tieteellinen todiste kehitysopin puolesta, koska ei voida osoittaa, että yksikään fossiili olisi saanut jälkeläisiä joka olisi rakenteeltaan erilainen. ”

      Tuo väite osoittaa, ettei kirjoittaja ymmärrä edes evoluutioteorian perusteita. Miten tälläinen ihminen voi kuvitella kumoavansa teorian, jota ei selvästi edes ymmärrä.

      Mutta mites puoliksi matelija puoliksi lintu välimuoto selittyy luomistarinan kannalta?

      • Minusta on erikoisen hilpeää, miten torpat ja aallot ensin esittävät oman väännelmänsä evoluutioteoriasta ja sitten kumoavat sen.


      • IlkimyksenPihakoira

        "Mutta mites puoliksi matelija puoliksi lintu välimuoto selittyy luomistarinan kannalta?"

        Yritetäänpä JC:n tapaan... Tiktaalikit ja vastaavat ovat yksinkertaisesti kuolleet sukupuuttoon kun niiden aika on tullut täyteen. On turhaa evoilua yrittää löytää niistä "välimuotojen" aineksia. Jumala on joka tapauksessa luonut eläimet lajiensa mukaan.


      • lentävä.lehmä
        IlkimyksenPihakoira kirjoitti:

        "Mutta mites puoliksi matelija puoliksi lintu välimuoto selittyy luomistarinan kannalta?"

        Yritetäänpä JC:n tapaan... Tiktaalikit ja vastaavat ovat yksinkertaisesti kuolleet sukupuuttoon kun niiden aika on tullut täyteen. On turhaa evoilua yrittää löytää niistä "välimuotojen" aineksia. Jumala on joka tapauksessa luonut eläimet lajiensa mukaan.

        --- Jumala on joka tapauksessa luonut eläimet lajiensa mukaan. ---

        Ja unohtanut kertoa sen eläimille.

        Torppa ei tällä kertaa viittaile guruunsa Leisolaan. Näinköhän Leisola on sen kieltänyt?


      • päivystävä.ilkimys
        lentävä.lehmä kirjoitti:

        --- Jumala on joka tapauksessa luonut eläimet lajiensa mukaan. ---

        Ja unohtanut kertoa sen eläimille.

        Torppa ei tällä kertaa viittaile guruunsa Leisolaan. Näinköhän Leisola on sen kieltänyt?

        Minä ainakin Leisolana kieltäisin koska Torppa on valehtelijana niin säälittävän huono...


      • lentävä.lehmä kirjoitti:

        --- Jumala on joka tapauksessa luonut eläimet lajiensa mukaan. ---

        Ja unohtanut kertoa sen eläimille.

        Torppa ei tällä kertaa viittaile guruunsa Leisolaan. Näinköhän Leisola on sen kieltänyt?

        Enpä juuri muista Torpalta "esseetä", jossa viimeistään keskivaiheilla ei olisi esiintynyt maagillisia sanoja "bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola".


    • gfgfgfd

      Jollei Torppa ole aivan pihalla kuin lumiukko hän ymmärtäneen itsekin että hänen tosiasiallinen tietämättömyytensä evoluutiosta ja sen toiminnasta yhdistettynä hänen pseudotieteelliseen valehteluunsa ei tee vaikutusta yhteenkään joka noista asioista mitään oikeasti tietää.

      Hänen tarkoituksensahan lienee vakuuttaa samanuskoisia jotka eivät evoluutiosta mitään tiedä eivätkä ymmärrä eivätkä edes haluakaan tietää. Heihin tuollainen uskonkiimainen valehtelu ja vääristely uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Siinä se on sitten hyvä kirkkokaffeilla kauhistella kuinka kamalaa se on kun pikkulapsia "harhautetaan" oikeasta uskosta evoluutioon uskoviksi homoiksi ja syntisäkeiksi. Ja heristellä sormeaan.

      Mahtaa silti olla turhauttavaa kreationisteille pieksää samoja vanhoja itse pystyttämiä olkiukkoja evoluutiosta kun eivät luomistakaan pysty mitenkään todistamaan. Uudet olkiukotkin on kreationisteilla vähissä . Kaikki kreationistien perättömät ja valheelliset väitteet tiede torpannut jo moneen kertaan ja osoittanut pelkäksi sonnaksi.

      Kreationistien touhu alkaa olla vähän samannäköistä kuin pöljän koiranpennun joka jahtaa omaa häntäänsä eikä saa sitä kiinni ikinä. Ja jos saakin niin se puree vain omaa häntäänsä.

      Isoin riski kreationismin kanssa kuitenkin on heidän radikalisoitumisensa turhautumisen vuoksi. Isis, Al Quida, Boro Harum jne. ovat kelpo esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun kreationisti turhautuu siihen että häntä ei uskota vaan naureskellaan hänen lapsellisille höpinöilleen.

    • Pirulauta, tuo on vasta ensimmäinen osa neljästä. Tämän ensimmäisenkin lukeminen otti koville.

      Pitäisiköhän vesinokkaeläimellä olla oikealla matelijan ja vasemmalla nisäkkään jalat, jotta Torppa olisi tyytyväinen?

      • Torppa ei ole tyytyväinen mistään. ROT:lle paras siirtymäfossiilisarja, josta evoluutiobiologi voisi milloinkan haaveilla, on vain lusikoiden, veitsien ja haarukaoiden laittamista peräkkäin ja väittämistä, että tässä näkee kehityksen. Kun löytyy välimuoto, kreationisti näkee kaksi uutta aukkoa.

        Mikään ei näille riitä.


      • Hsuuu

        Jees näitä lisää.


      • Gksosj

        Jeps


    • jotain.rajaa

      Kreationistien "kriittiset tarkastelut" herättävät lähinnä hilpeyttä.

      Porukka joka nielee kritiikittä Raamatun sadut koukkuineen ja kohoineen päivineen eivätkä ole koskaan varmaan kuulleetkaan sanasta lähdekritiikki harrastaessaan irtolauseiden rusinanpoimintaa esittää siis kritiikkiä.

      • Okgy

        : D


    • Onkohan tuo sekopää jo supon seurantalistalla isis terroristien ja muiden vastaavien fanaattisten ja vaarallisten hullujen kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      98
      740
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe