Maailmankaikkeuden luomisesta ei ole mitään havaintoja, joten luomiset on helppo kyseenalaistaa. Tasapuolisuuden ja huvin vuoksi kyseenalaistan samaan hengenvetoon myös teorian, jonka mukaan kaikki olevainen on saanut alkunsa yhdestä alkuräjähdyksestä tyhjästä ei missään. Koska tiedämme, mitä tiedonpuute saa aikaan, voimme olettaa, että sekä tarinat jumalallisesta luomisesta että teorioiden inhimillinen luominen on sijaistietoa, koska suuret kysymykset on edelleen vailla vastausta. Alkuräjähdysteoria, kuten evoluutioteoriakin, on vain tieteellinen malli, "paras mihin pystymme", joka on luotu tämänhetkisten havaintojen perusteella. Kysymykset ovat edelleen samat, vain sijaisvastaukset vaihtuu.
Todellisuus on piilossa rajallisen inhimillisen havaintokykymme ulottumattomissa, ja joissain tapauksissa valheiden viidakon takana.
Joudumme siis olemaan rohkeita, pukeutumaan foliohattuun ja harjoittamaan estotonta ajatustyötä, jos haluamme murtaa edes omassa mielessämme valtavirtateorioiden luoman suljetun sijaistodellisuuden, jota ylläpitää suuret arvovaltaiset herrat, rouvat, järjestöt, salaseurat, sekä tsiljoonat dollarit, vastuut ja velvollisuudet, halu säilyttää maineensa, ja henkensä, sekä politiikka yms.
Alkuräjähdystä ei ole tapahtunut. Näin uskallan väittää. Väitän, että yksinkertainen kaasupilvi/fuusio/supernova -prosessi, vie meidät lähemmäs totuutta. Yhdenräjähdyksen kaikkeuden sijaan universumi näyttää ennemmin olevan monivaiheinen "lopputuote", jossa jokaisessa vaiheessa on tapahtunut useita fuusioprosesseja, joiden jakelutuotteet ovat käynnistäneet uuden vaiheen. Nimittäin jos puramme kaiken alkutekijöihinsä, huomaamme, että suurempi kokonaisuus on rakentunut pienemmistä osista... esim. maapallo alkuaineista, alkuaine atomeista, atomi... jne. Purkutyön jälkeen meillä on massiivinen määrä häviävän pieniä hiukkasia. Vaikka kvarkki on standardimallissa jakamaton, sekin voi olla purettavissa osiin, kuten suuremmat fuusiotuotteet. Kun emme voi olla varmoja nykyisten laitteiden erottelukyvystä. Kun siis menemme ajassa taaksepäin, voidaan olettaa, että alussa oli kolmiulotteinen pistematriisi, jossa ei ollut massallista materiaa, energiaa, liikettä ja aikaa. Ei aktiota ja reaktiota.
Sitten menee monimutkaiseksi. Ja inhimillisesti luovaksi. Täytyy päätellä, tai keksiä, miksi oletetussa tasapainoisessa, ajattomassa, energiattomassa ja liikkeettömässä pistematriisiulottuvuudessa tapahtui anomalia, joka sai aikaan massattomiin olemattoman pieniin hiukkasiin liikettä ja kerääntymään yhteen. Mikä oli aktio ja mistä syntyi, ja millainen, energia reaktiolle, jonka tuloksena oli jatkuvasti kasvavat hiukkaskasautumat, josta lopulta syntyi ensimmäiset fuusioprosessit ja ensimmäiset jakelutuotteet seuraavia fuusioprosesseja varten. Näin rauha iättömässä ajattomuudessa oli rikottu ja energia, liike ja aika syntynyt, sekä universumin syntymä käynnistynyt. Pimeä aine voi olla jäänne edellisestä vaiheesta, universumin pimeä keskiaika.
Ihminen on kreatiivinen olento ja älykäs paha suunnittelija. Se loi uskonnot omaksi kuvakseen ja jumalat tekosyyksi teoilleen ja vallanhalulleen. Koska myönnän pukeutuvani foliohattuun, toivon samaa rohkeutta myös kretuilta. Kiitos, että jaksoit lukea loppuun asti tämän kreatiivisen kraniaaliflatuksen.
Alussa ihminen loi kysymysmerkin...
7
174
Vastaukset
- auringonlämpö
Ihmiselle riittää häneen vaikuttavat voimat.
Se mistä kaikki ovat lähtöisin on merkityksetöntä. - EiEdesVääri
"Alkuräjähdystä ei ole tapahtunut. Näin uskallan väittää. Väitän, että yksinkertainen kaasupilvi/fuusio/supernova -prosessi, vie meidät lähemmäs totuutta. "
Ketä mahtanee kiinnostaa, mitä sinä uskallat väittää. Sinulla ei ole mitään näyttöä väitteesi tueksi. On vain suuruudenhulluja haaveita.
Meillä on alkuräjähdyksestä valokuva. Oikeastaan se on siitä hetkestä, kun ensimmäinen säteily maailmankaikkeudessa vapautui. Mistä se sinun kaasupilvesi tuli, Kosmologit selittävät sen, sinä et.
"jos haluamme murtaa edes omassa mielessämme valtavirtateorioiden luoman suljetun sijaistodellisuuden, jota ylläpitää suuret arvovaltaiset herrat, rouvat, järjestöt, salaseurat, sekä tsiljoonat dollarit, vastuut ja velvollisuudet, halu säilyttää maineensa, ja henkensä, sekä politiikka yms."
Väärin. Sitä ylläpitää kansainvälinen tiedeyhteisö ja se on varsin avointa. Kaikki se tieto, johon tieteelliset teoriat perustuvat, on saatavissa. Ei ole mitään tieteellisiä salaseuroja. Tsiljoonat dollarit ja siitä eteenpäin laitan lapsellisuuden piikkiin. Myös alkuräjähdyksen todisteet ovat kaikkien saatavilla. Osa tutkimuspapereista on maksumuurin takana, mutta silti stutkittavissa. Luomista ei tarvitse kiistää, kuten ei mitään muutakaan täysin perustelematonta arvausta. Kun ei ole perusteita ei vasta-argumenttejakaan tarvita.
Kaikki havainnot universumista, sen rakenteesta, galaksien liikkeestä, kosmisesta taustasäteilystä jne sopivat yhteen alkuräjähdysteoria kanssa. Kysymys kuuluu, että jos se näyttää ankalta, liikkuu kuin ankka ja kuulostaa ankalta, niin miksei se ole ankka.
Joku voisi kertoa, missä on kerrottu että "big bangin" lähtökohta olisi ollut absoluuttinen tyhjyys eikä pistemäinen energiakeskittymä.- UniversuminHistoria
Enqvistin kirjassa "Ensimmäinen sekunti" ja Kraussin kirjassa "Universumi tyhjyydestä" kerrotaan, että universumin kokonaisenergia on nolla.
Jos inflatonikenttä syntyi kvanttifluktaation tuloksena ei myöskään singulariteettia tarvita. Kvanttifysiikassa Plancin matka on pienin järjellinen pituusyksikkö, joten äärettömyyksiä ei tarvita.
Katso, alussa oli kvanttifluktaation aiheuttama tuhru, joka syntyi pyhästä kvanttimekaniikasta ei missään. Ennen kuin Heisenberg sen kolmesti kielsi, tuhrun inflatonikenttä romahti. Ja totisesti, syntyi ylivalonnopeudella laajeneva tila eikä energia ja antienergia ehtineet kumoutua Heisenbergin epätarkkuuden määrittelemissä rajoissa. Sen jälkeen kaikki oli myöhäistä.
Totisesti minä sanon teille veljet, siitä alkoi totisen universumin totinen laajeneminen, josta kaikki näkemäme sählinki on saanut alkunsa. Kätkekää nämä sanat sydämiinne ja tutkistelkaa niitä hamaan maailman tappiin. Big Rip tulee. Oletko valmis. UniversuminHistoria kirjoitti:
Enqvistin kirjassa "Ensimmäinen sekunti" ja Kraussin kirjassa "Universumi tyhjyydestä" kerrotaan, että universumin kokonaisenergia on nolla.
Jos inflatonikenttä syntyi kvanttifluktaation tuloksena ei myöskään singulariteettia tarvita. Kvanttifysiikassa Plancin matka on pienin järjellinen pituusyksikkö, joten äärettömyyksiä ei tarvita.
Katso, alussa oli kvanttifluktaation aiheuttama tuhru, joka syntyi pyhästä kvanttimekaniikasta ei missään. Ennen kuin Heisenberg sen kolmesti kielsi, tuhrun inflatonikenttä romahti. Ja totisesti, syntyi ylivalonnopeudella laajeneva tila eikä energia ja antienergia ehtineet kumoutua Heisenbergin epätarkkuuden määrittelemissä rajoissa. Sen jälkeen kaikki oli myöhäistä.
Totisesti minä sanon teille veljet, siitä alkoi totisen universumin totinen laajeneminen, josta kaikki näkemäme sählinki on saanut alkunsa. Kätkekää nämä sanat sydämiinne ja tutkistelkaa niitä hamaan maailman tappiin. Big Rip tulee. Oletko valmis.Tyhjiöenergia on toki havaittu ja mitattu ilmiö, mutta mittaus on osoittanut sen olevan suuruudeltaan Newtonin (kg×m/s2) miljardisosa. Tilapäinen kvanttifluktuaatiosta syntynyt korkeampi energiatila alkuräjähdyksen syynä on ainakin toistaiseksi vain mielenkiintoista spekulaatiota.
- tieteenharrastaja
UniversuminHistoria kirjoitti:
Enqvistin kirjassa "Ensimmäinen sekunti" ja Kraussin kirjassa "Universumi tyhjyydestä" kerrotaan, että universumin kokonaisenergia on nolla.
Jos inflatonikenttä syntyi kvanttifluktaation tuloksena ei myöskään singulariteettia tarvita. Kvanttifysiikassa Plancin matka on pienin järjellinen pituusyksikkö, joten äärettömyyksiä ei tarvita.
Katso, alussa oli kvanttifluktaation aiheuttama tuhru, joka syntyi pyhästä kvanttimekaniikasta ei missään. Ennen kuin Heisenberg sen kolmesti kielsi, tuhrun inflatonikenttä romahti. Ja totisesti, syntyi ylivalonnopeudella laajeneva tila eikä energia ja antienergia ehtineet kumoutua Heisenbergin epätarkkuuden määrittelemissä rajoissa. Sen jälkeen kaikki oli myöhäistä.
Totisesti minä sanon teille veljet, siitä alkoi totisen universumin totinen laajeneminen, josta kaikki näkemäme sählinki on saanut alkunsa. Kätkekää nämä sanat sydämiinne ja tutkistelkaa niitä hamaan maailman tappiin. Big Rip tulee. Oletko valmis.Totisesti antienergiaa ei ole:
" Ja totisesti, syntyi ylivalonnopeudella laajeneva tila eikä energia ja antienergia ehtineet kumoutua.."
Aine ja antiaine syntyvät samasta energiasta ja muuttuvat takaisin energiaksi kumotessaan toisensa. Nykyinen aine on seuraus syntymisprosessin vähäisestä epäsymmetriasta nykyisen aineen suuntaan.
- tieteenharrastaja
Kerropa, miten ikioma spekulaatiosi selittää alkuräjähdystorian perustana olevat havainnot. Siis matemaattisella mallilla eikä käsien heilutuksella.
Ilman tuota esityksesi ei ole edes väärin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2257540
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s454970- 594772
- 753428
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162015Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301880- 311829
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441677- 371609
- 1481347