kansanedustajien palkkioita korotetaan.
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Sallikaa kansan nauraa - miksi - kansanedustajan riippumattomuus - MIKÄ SE ON?
Kansanedustaja painaa sitä nappulaa - MITÄ KÄSKETÄÄN PAINAA.
Ja käskijät ovat saaneet ruskean kirjekuoren.
Kansanedustajien palkkiotoimikunta pitää pilkkanaan suomalaisia.
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Ensimmäinen korotus tapahtuu jo ensi kuun alussa.
Kansanedustajat tienaavat jatkossa mukavasti enemmän kuin ennen.
Kansanedustajat tienaavat jatkossa mukavasti enemmän kuin ennen. (EERO LIESIMAA/AL)
Kansanedustajien palkkiot nousevat pikaisella tahdilla yhteensä kaksi kertaa. Ensimmäinen korotus tapahtuu jo vappupäivänä eli 1. toukokuuta. Tuolloin palkkiot nousevat 1,6 prosenttia. Samanlainen nousu tapahtuu myös 1. tammikuuta 2019.
Niin sanotulle rivikansanedustajalle maksetaan toistaiseksi 6 407 euroa kuukaudessa, mikäli hän on palvellut alle 12 vuotta. Yli 12 vuotta palvelleiden palkkio on 6 887 euroa.
Vappuna tapahtuvan korotuksen jälkeen alle 12 vuotta palvellut kansanedustaja saa kuukausittain 6 509,51 euroa pyöristystavasta riippuen. Yli 12 vuotta palvelleiden palkkio nousee lähes 7 000 euroon.
Eduskunnan palkkiotoimikunnan mukaan päätöksessä on otettu huomioon kevään työmarkkinoiden neuvottelukierroksen palkankorotusten yleinen linja. Palkkiotoimikunnan tavoitteena on pitää kansanedustajien palkkioiden kehitys ja taso tasapainossa yleisen ansiokehityksen kanssa.
Lisäksi palkkioiden tulee palkkiotoimikunnan mukaan osaltaan luoda riittävät edellytykset perustuslaissa tarkoitetulle kansanedustajien riippumattomuudelle.
SAMPPA RAUTIO
[email protected]
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804262200905405_pi.shtml

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomimedian hirtehishuumoria. Kansalle vittuillaan röyhkeästi niin kauan kuin mahdollista.
Kumma työtehtävä kun koulutus ja pätevyys ei vaikuta palkkaukseen.
Räätälöity puoluetoimistojen suojatyöläisille.
Keskimääräiseen+ansiokehitykseen+on+varmaan+laskettu+joku+formulakuskin+ja+jääkiekkoilijan+palkka.+Tavisihmisen+palkka+ei+ole+noussut.
Oikeastaanhan+se+aktiivimalli+sopisi+ihan+hyvin+edustajillekin.
Eli+palkan+säilyttääkseen+on+aikaansaatava+1+lakialoite+kuukaudessa,+muuten+-4,5%+alennus.
Lisäksi+on+osallistuttava+jokaiseen+istuntoon+tai+palkka+siltä+osin+jää+saamatta.
Seuraavaksi+lisätään+lomia?
Se+olikin+helppo+arvata.
törky toimintaa nostaa "palkkoja" mitään tekemättömille omahyväisille tolloille.
eimitään vastaavaa löydy muilta kansalaisilta.
palkkio verovapaata tuloa vai kuinka tulis olla myös alamaisille.