Esiintyykö häpeäpuheenjohtaja Vappuna?

Missä voisi kuulla Väyrysen vappupuheen? Ja mihin aikaan?
5105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat olla ensimmäinen, jota kiinnostaa, puhuuko Väyrynen vappuna ja missä. Nimittäin jo lauantaina Väyrynen kirjoitti katkerana, ettei hänen viimeisin bloginsa kiinnostanut juuri ketään, vaikka hän odotti sille päinvastoin suurta huomiota:

"Kirjoitin eilisaamuna Uuteen Suomeen mielestäni hyvin uutisarvoisen blogin ( http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254477-raskas-ratkaisu-valoisa-tulevaisuus ), jonka uskoin herättävän vilkkaan some-keskustelun ja leviävän laajalti myös julkisiin tiedotusvälineisiin.

Jostakin syystä syntyi kuitenkin suuri hiljaisuus. Ensimmäinen kommentti blogiin ilmestyi vasta illan suussa. Aamuun mennessä kommentteja on kertynyt viisi lisää. Mediassa julkisuutta sai vain kommenttini Mikko Kärnän pyrkimyksiin estää paluuni eduskuntaan."

https://www.paavovayrynen.fi/2018/04/28/selkokielisia-uutisia/

Äänestä
  • Paavoa ei ainakaan mielikuvituksen puutteesta voida moittia, kun hän jo hyvissä ajoin ilmoittaa olevansa Kansalaispuolueen pääministeriehdokas. Kunpa olisi malttanut ensin odottaa mitä tämä Kansalaispuolueesta erottaminen ja muut sekasotkut tuovat tullessaan.

    Äänestä

  • "Olen ehdokkaana ja kokoan rinnalleni vahvan joukkueen, jolla meillä on hyvät mahdollisuudet saada kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin. Sinne pyrimme muodostamaan uuden parlamenttiryhmän tavoitteitamme toteuttamaan.

    Ensi kevään vaaleissa voimme nousta myös suurimpien eduskuntapuolueiden joukkoon"

    Tällä palstalla nähdyn perusteella Väyrysen tavoite on realistinen. Mutta kun tämä palsta ei edusta suomalaisten enemmistöä, saa Paavoa kiittää vain hyvistä nauruista.

    Äänestä

Paavo on Paavo, vaikka voissa paistais.

Äänestä
  • Egonsa on kyllä entinen, mutta käytännön tasolla tavoitteensa on epärealistisempi kuin aiemmin. Muistan kyllä, kuinka naurettiin, kun hän 1980-luvulla puhui keskustan nostamisesta Suomen suurimmaksi puolueeksi, mutta vaikka se on sittemin toteutunut montakin kertaa, kysymyksessä oli sentään alimmillaan noin 17 prosentin kannatusta nauttinut puolue. Väyrysen Kansalaispuoluetta ei huomioida edes gallupmittauksissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SanteriSoikoon kirjoitti:

Missä voisi kuulla Väyrysen vappupuheen? Ja mihin aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu