Radio Suomesta liittyen 1918 tapahtumiin.
Nyt kuulemme Palefacen mielipiteitä
nykymeno
26478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
kiitos tiedosta, hieno mies tuo pale
Kun ei jotenkin inspiroi tuo pankinjohtajan poika (= mies jo).
Palenaama on kultalusikka suuhalkiossaan syntynyt hyväosainen feikkikapinallinen jonka sanoitukset kaikuvat falskeina Puntlandiaan asti.
Herrojen penskat ,esim. naurettavat taistolaiset ja nykyään vihreet ,ovat olleet aina hanakasti neuvomassa työläisiä ja kertomassa muka viisauksiaan. Mielessä tietysti vain taloudellinen hyöty kuten Palepallinaaman uusi levy v. 1918 tapahtumista ja varmasti kohta joku kiertue.
Tuo vajakkihan on ihan oikeassa: Mannerheim oli PÄÄLAHTARI, ja antoi murhakäskynsä AMMUTAAN PAIKALLA, joka aloitti silmittömän teurastuksen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9239752/ammutaan-paikalla--kasky
Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918:
Tiedoksi ja ehdottomasti noudatettavaksi ilmoitetaan:
"Kapinallinen, joka avoimessa taistelussa laskee aseensa ja antautuu vangiksi, vangittakoon päällikön harkinnan mukaan. "
Päälliköt antoikin tuhansia kertoja multaa suuhun!
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html
Lähde: Yrjö Raevuori: Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä. WSOY, 1960.
Mannerheimin 1918 keväällä antama Ammutaan paikalla -käsky aloitti silmittömän lahtaamisen, johon syyllistyneet armahdettiin TAKAUTUVALLA lailla 1918 joulukuussa.
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/165_1.html
Sotasyyllisiä tuomittaessa 1946 ei siis ollut ensimäinen kerta kun Suomessa säädettiin takautuvasti lakeja.
Kas kun tuo Ammutaan paikalla -käsky sattuukin puuttumaan Puhtain asein -kokoelmasta...
Kaskimies Einari (toim.) Puhtain asein - Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44
Kustannus Oy Artikkeli, 1970, 215 s., painos: 1
Mannerheimin irvokas tunnus lause, jonka mukaan hän pyrki lahtauttamaan punikkeja: Candida pro causa ense candido - puhtain asein puhtaan asian puolesta.
Lahtareiden irvokasta menettelyä kuvannee parhaiten päälahtarin nimeä kantava "Lastensuojeluliitto". Valkoiset tuhosivat ensin punaisten lapsilta vanhemmat ja joskus jopa useimmat aikuiset sukulaisetkin. Sitten nämä tuhannet orpolapset otettiin laitoksiin aivopestäväksi, ettei tulevaisuudessa tarvitse pelätä kostoa heidän varttuessaan aikuisiksi.
http://www.mannerheim.fi/08_sivil/s_mll.htm
"Päämääränä oli imeväiskuolleisuuden vähentäminen ja nuorison auttaminen aikuiselämän alkuun."
Inhimillisen auliuden mitali, mikä vitsi!
http://www.mannerheim.fi/13_erity/kunniamerkit/20.htm
Miksiköhän tuota ei annettu vuoden 1918 "ansioista"?
Tämä taas tuli myöhemmistä "ansioista", ellei peräti sympatioista, ainakin kaulanauhat:
http://www.mannerheim.fi/13_erity/kuvat/12.gif
Kansanedustaja tyrmistyi: Miten tämä mies voi johtaa Suomen 100-vuotisjuhlabileiden suunnittelua?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000685985.html
Kansanedustaja Jussi Niinistö on huolestunut Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien järjestelyistä.
Kansanedustaja Jussi Niinistö (ps) on tehnyt kirjallisen kysymyksen Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden järjestelyihin liittyen. Niinistö on huolestunut siitä, että juhlavuoden projektia johtamaan nimettiin hiljattain hallitus, jossa on mukana vasemmistolainen rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen.
Niinistö huomauttaa kirjallisessa kysymyksessään, että Paleface on aiemmin julkisuudessa nimittänyt marsalkka Mannerheimia sotarikolliseksi.
Miettinen sanoi Radio SuomiPoPin aamulähetyksessä maaliskuussa 2013 Mannerheimin olleen sotarikollinen ja aikanaan sisällissodassa valkoisten johtajana ainakin henkisesti vastuussa 15 000 teloituksesta.
IS:n tuolloin tavoittama Miettinen perusteli väitteidensä kumpuavan osaltaan Jarkko Tontin kirjasta Koti, uskonto ja isänmaa.
- Pyrkimyksenäni oli tuoda esiin historian synkkiä tapahtumia, joita meillä on kontollamme. Asioista olisi kyettävä keskustelemaan avoimesti ja kaunistelematta, Paleface puolustautui maaliskuussa IS:lle.
Miettinen vaati että Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin keskustassa on poistettava. Se on hänestä sama asia kuin, että Serbiaan pystytettäisiin Radovan Karadzicin patsas.
- Tiedän, että asia suututtaa joitakin, mutta mielestäni Mannerheimin patsas symboloi Suomessa koettuja kauheita asioita. Kukaan ei varmasti katsoisi hyvällä, jos punakaartin päälliköitä glorifioitaisi samalla tavalla, Miettinen pamautti.
Niinistö ei tällaisia lausuntoja ymmärrä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia johtavaan hallitukseen kuuluvalta mieheltä.
– On syytä toivoa, että tämänkaltainen ääriajattelu ei leimaa juhlavuoden suunnittelutyötä.
Hallituksen tehtävänä on valmistella juhlavuodelle ohjelmajulistus, jossa esitetään juhlavuoden keskeisimmät tavoitteet, periaatteet, teemat ja toteutusmuodot.
Tältä pohjalta Niinistö kysyy eduskunnan puhemieheltä: minkälaisin konkreettisin menoin Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlaa aiotaan viettää, miten hallitus aikoo huolehtia siitä, että juhlavuoden todellinen aihe ei unohdu juhlavuodelle listattujen useiden päämäärien alle ja aikooko valtiovalta Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlan 2017 lisäksi järjestää juhlallisuuksia myös muiden itsenäisen Suomen synnyn merkkivuosien 2018-2020 kunniaksi?
Niinistön kirjallisesta kysymyksestä kirjoitti ensimmäisenä kokoomuksen Verkkouutiset.
Ilta-Sanomat yritti tavoittaa Palefacea eli Karri Miettistä aiheesta. Levy-yhtiö Exogenic Records ilmoitti, ettei Paleface kommentoi asiaa.
-
Itsenäisyyden juhlavuoden projektin hallituksen puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen ja jäseninä ovat piispa Irja Askola, kirjailija, näyttelijä Manuela Bosco, prof
No, niih, tuossapa lisää....
Joo kyl huomaa et soot suvakki, koska sä oot noin SATTAnan SE-KAAAA_SIIIIIIIIIIIN! :/ Koska tossaka vuodatuksessa ei ollu totuutta ku vähä liisteriks, ja sit tyypilliseen suvakkitapaan mopo jo karkaski TÄYSIN käsistä! :/
Murhaaja punikit lahdattiin ihan oikeutetusti.
Ota lääkkeesi
Ongelma alkoi kun hyödylliset idiootit uskoivat Leninin kehoitusta aloittaa väkivalta ja terrori.
Suomalaisten historiakäsitys on romantisoitu versio fiktiivisestä "Täällä pohjantähden alla." -sarjasta.
Ikävä kyllä todellisuus vuonna 1918 oli vieläkin rankempi kuin Linnan Täällä Pohjantähden alla romaanissa. Kun tarpeeksi kyykytetään, niin jossain vaiheessa vaan mitta tulee täyteen, näin on aina ollut kautta ihmiskunnan historian. Ihmisillä on taipumus puolustaa oikeuksiaan, jopa suomalaisilla, jotka ovat aika pitkämielisiä.
Ja tulevaisuudessa puolustavat vielä enemmän,miksi yleensä firmojen annetaan ryöstää tätä maata ja sen varantoja ollenkaan tai edes työtä?
Kun jengi alkaa vihdoin viisastua lisää,he ei anna enää killingin killinkiä rikkaille voittoina ja korkoina ulos vietäväksi. Jos valtiontalous olis hoidettu niin hyvin kuin pystytään,mitään valtionvelkaa ei nyt olisi ja kaikki sais kuitenkin saman elintason jos ei enemmänkin kuin nykyisin ja veroja tarvittaisiin maksaa äärivähän lisää.
Onko hyvävelikunta valinnut Palefacen Suomen viralliseksi älyköksi? On ainakin varma keino karkottaa medialta loputkin seuraajat.
EU-Suomaliassa saa "älykon" tittelin kirjoittaessaan sekavia blogikirjoituksi esim FakeNews Iltapaskaan toisin sanoen Iltalehteen, tyypillisinä esimerkkeinä ylioppilas ja jo alle nelikymppisenä ruman ysikymppisen näköinen Freudenthal na*i tyhjäpää Tuomas homo Enbuske.
Ei ku ihan omilla meriiteilläänhän se on älykkö!
Koska eikös kuka tahansa kannabistuotteiden suurkuluttaja tässä maassa mene kaikkien alojen asiantuntijana, ainakin YLEssä, kunhan vaan on suvakki. Ja johan ne on kouluttamassa uutta *köh*'älykköä siitä Petteri Gaabrielista. Ja Jari Sillanpää on jo edistyneempi älykkö, niin eiköhän ne sille o jo väsäämässä omaa TV-sarjaansa? Varsinkin kun meriitteihinsä kuuluu myös se tralalaa puoli.
Suomenruotsalainen ylimystö suoritti etnistä puhdistusta mm. murhaamalla 200 naista Hennalassa, Näin ei alempi rotu lisäänny.
Eikös suomen ruotsalaiset murhannut Tammisaaressa,kyllä me hämäläiset murhattiin Hennalassa
Ei muuten murhattu. Koska sakemannit hoiti Hennalan vartio-/murhailutehtävät. Ne tartti vissii reeniä juutalaisa varten myöhemmin?
No aivan sama pääasia että murhattiin
http://www.mielenterveystoimisto.fi
Suosittelen
Käyty on , ei autanut
No hyvää radikalisoitumista sitten vaan.
Tarttuiko tautisi henkilökuntaan
Herrajumala varjele tuosta Pallinaamasta.
Millä kompetensillä Palepallinaama nyt paasaa 1918 tapahtumista? Eikö löytynyt maasta historioitsijaa, joka oikeesti osais kertoa faktaa. Nyt Pale valistaa meitä tapahtumista hieman mutu tuntumalta eli menee fiktiivin puolelle, voi pyhäinhäväistys. Tämä on suorastaan loukkaavaa niille sivuille, joita 1918 tapahtumat ovat läheltä koskettaneet.
Äläs ny ku me YLE-veron maksajat säästetää rahaa aina ku kalmonaama on asiantuntijoimassa, ku YLE maksaa sille palkan kannabispaaleina! :) Tosissaanhan sitä nyt ei ota varmaan edes sen oma äiti, joten: Mitäpä tolla väliä?