Syyriasta lentotukikohdasta matkaan lähtenyt venäläinen hävittäjälentokone on syöksynyt Välimereen, kertovat uutistoimistot. Venäjän puolustusministeriö on vahvistanut asian ja kertoo, että koneen molemmat lentäjät kuolivat.
- Lähdettyään matkaan Hmeimimin lentotukikohdasta venäläishävittäjä Su-30SM putosi Välimereen nousun aikana. Kaksi lentäjää, jotka taistelivat viimeiseen hetkeen asti pelastaakseen koneen, kuolivat tapahtumapaikalta tulleiden raporttien mukaan, ministeriö sanoi lausunnossaan.
Venäjän puolustusministeriön mukaan hävittäjä ei olisi syttynyt tuleen eikä sitä olisi ammuttu. Alustavan tutkinnan mukaan turman syynä saattaisi olla "linnun lentäminen moottoriin".
Turman myötä Syyriassa on virallisten tilastojen valossa kuollut nyt 86 venäläissotilasta, uutistoimisto AFP kertoi. Syyriassa taistelee kuitenkin useita venäläisiä palkkasotureita, jotka eivät näy tilastoissa.
- Lähdettyään matkaan Hmeimimin lentotukikohdasta venäläishävittäjä Su-30SM putosi Välimereen nousun aikana. Kaksi lentäjää, jotka taistelivat viimeiseen hetkeen asti pelastaakseen koneen, kuolivat tapahtumapaikalta tulleiden raporttien mukaan, ministeriö sanoi lausunnossaan.
Venäjän puolustusministeriön mukaan hävittäjä ei olisi syttynyt tuleen eikä sitä olisi ammuttu. Alustavan tutkinnan mukaan turman syynä saattaisi olla "linnun lentäminen moottoriin".
Turman myötä Syyriassa on virallisten tilastojen valossa kuollut nyt 86 venäläissotilasta, uutistoimisto AFP kertoi. Syyriassa taistelee kuitenkin useita venäläisiä palkkasotureita, jotka eivät näy tilastoissa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Plumpsista vaan, jälleen yksi.
PULU voitti Putolevin! :-D
URAA, syö ryssä kuraa!
Minä Tiltu syön mieluummin mämmiä, kiitos. 😂
Vaarallisia moottoreita jos yksi lintu tuhoaa. Taistelukestävyydessäkään ei voi olla kehumista.
Ryssä ei ole IKINÄ kyennyt valmistamaan kunnollista suihkumoottoria. Samaa Lada / Mosselaatua kuten kaikki muutkin ryssän himmelit. Niiden romujen niinkutsuttu huolto on vielä hirveämpää(!)
Sukhoi - NOT PULUproofed :-D
Otahan mallia tästä Natohihhuli. 😯
https://youtu.be/D_9ODdPHJsY
Ryssän huippuhävittäjässä ei sitten näköjään toimi edes heittoistuimet eikä laskuvarjot(!)
Jaa'a tiedä vaikka olis joku turkkilainen pikkunöösi paiskannu kivellä?
"Alustavan tutkinnan mukaan turman syynä saattaisi olla "linnun lentäminen moottoriin".
Suhoi Su-30 on kaksimoottorinen kone. Pudottamiseen tarvitaan kaksi lintua.
Yksi kumpaankin moottoriin.
Kaksi lintua ratkaisivat kahden ryzge kohtaloa. Hyvä!
Suomen ilmapuolustus voidaan turvata halvalla: ruokkimalla lokkiparvia itärajalla!
LOLz ...... . ropisee. ;-)
Mene vi*tuun ropisemasta, aivokääpiö.
Pidä sinä palstan k*sipäinen peukkuvahti ja VALTAKUNNANVALEHTELIJA vaan se keskellä pärstääs sijaitseva percereikäs tukossa .... . Sun maaninen diarrheas talttuu tosipaikan tullen aikas pahuksen nopsaan, eikä lääkkeenä suinkaan tule olemaan Imodium Plus ... . ;-)
Onko minun vikani että tosipuhe on sinulle valehtelua?
Että revi sitä aivokääpiö.
Väännä, väännä ja KIEMURTELE ... palstan k*sipäinen pikku peukkuvahti.
Väri vaan ei vaihdu mustasta valkoiseksi, mutta saatpahan, prostata- ja inkontenssiongelmainen ryssänrakki hiukan liikuntaa. ;-)
IMHO.
Kun katsoo isoa ikkunaa niin voidaan todeta että sinkkiämpäri putosi luvattoman helposti tai vaihtoehtona on se että valtamedia valehtelee,jompikumpi on oikea mutta kumpi?
6 kuoli USAssa. Armeijan kone syöksyi maahan. TIRSK.
IMHO.
Miten on mahdollista,että korkean teknologian USA:ssa 28-tunnissa armeijan koneet "joutuivat" neljään lento-onnettomuuteen. Nämä tapahtuivat 3-4.4.2018: ensimmäisen ja viimeisen onnettomuuden väli oli vain reilut 28-tuntia! ( - F-16 hävittäjä putosi Nevadassa:lentäjä kuoli
- Rynnäkkökone tippui Djiboutissa Itä-Afrikassa, samassa sotaharjoituksessa tippui myös Super Stallion-helikopteri.
-CH-53 E-kopteri tippui Kaliforniassa: 4-sotilasta kuoli)
Lisäksi eilen tippui sotilasrahtikone Georgian osavaltiossa ja 5-miehistön jäsentä kuoli.
Mutta ainoastaan ryssän lentomossen pystyy PULU pudottamaan :)
jenkkikoneet putosivat ilman pulua, onko se parempi?
Ampuisivat vaan loputkin Naton, Ryssän ja mitä kaikkia siellä onkaan, homottimet alas.
Naurettavaa herkutella yksittäisellä onnettomuudella, niitä sattuu tasaiseen tahtiin.
Jenkeissä saman yhtiön siviilikoneesta hajosi ikkuna toistamiseen, ensimmäisen syy oli konevaurio, toista en ole tarkistanut.
Täällähän se kaikkein rakkain trolli jakaa inhimillisyyttä. Pusi pusi rakkaani, toivottavasti iltavuoro sujuu mukavasti.
Suhoi SU-27-30 sarjan koneita on tippunut jo kymmenkunta. "tasaiseen tahtiin..."
Oletko pahasti vajavainen, tuollainen onnettomuuksilla herkuttelu ei ole tervettä. Jenkeissä nainen kuoli kun oli puoliksi ikkunasta ulkona, että hieman järkeä tuohon mässäilyyn.
... ja loput mätänee varaosien ja huollon puutteen takia kentän laidoilla. Yak(ki makupalat) syöksylee tavan venäläisten kanaloihin, murhaten maatuskojen viattomia kanoja.
Putoilevit putoilee nimensä mukaisesti muuten vaan ja Sukhollevit ne vaan sukeltelee ... .
Kissanpieruraketitshkit eivät nouse 20m korkeammalle ja mätkähtävät lavetilleen. Automaatti It-konetykit saavat hepuleita ja roiskivat randomina omatkin joukot vaarantaen.
Että maailman parhaat asevoimat ... My Butt. ;-)
IMHO.
Eipä noissa sunkaan jutuissa ole järjen häivääkään, mutta ei kai teiltä sossukerjäläisiltä voi enempää odottaakaan kun liimahuuruissanne täällä sekoilette.
Suksisit säkin sinne venäjälle elätiksi, täällä ei varmaan kukaan sua kaipaa.
Onko pulu vahvempi kuin sinkkiämpäri kun katsoo isoa kuvaa?vai valehteleeko valtamedia taas?
Ehdotan kaikille palstalaisille että pidämme 2 minuutin hiljaisuuden jotta kunnioittaisimme puluparan muistoa joka joutui venäjän fasistijuntan ylivoimaisen sotakoneen grillaamaksi.....tirsk....
SU-30 ei ole heittoistuimia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201805032200919187_ul.shtml
On niissä, mutta ... .
IMHO.
Jos Venäjä on aseellisesti näinkin onneton, nii onko ainuttakaan syytä liittyä Natoon? TIRSK.
IMHO.
Veikkaan että ammuttiin alas, tukikohtaanhan (Hmeymim air base) on hyökätty muutaman kerrani.
Uutsessahan sanotaan että yrittivät pelastaa koneen, ei kai se onnistu jos hyppää sieltä pois;
https://theaviationist.com/2018-05-03-russian-su-30sm-crashes in syria-both-pilots-dead/
https://www.google.fi/maps/@35.401051,35.9453728,14907m/data=!3m1!e3
Der Spiegel lehden mukaan Saksalla on 128 Eurofighteria. Näistä vain 4 on lentokunnossa.
Jumakeka, Saksalla on kohta vähemmän hävittäjiä kuin Virolla.
Saksassa oli ollut pitkään aikaan "Darjat Haloset" siis saksalaiset jotka Kreml nöyryytti tai käyttää maksuhuoraksi.
Siksi Saksan armeija on niin surkeassa kunnossa että pikku Suomikin näyttää paremmalta!
Saksassa on vallassa sama porukka kun vihreät ja vasemmistolaiset. Heidän päätehtävä tuoda mahdollisimman paljon homo ja Venäjältä ja muslimit koko maailmasta. Kun Kreml onnistuu sytyttää kunnon sota keski-Afrikassa tänne tulee pari miljoonaa pakolaista lisätä. Vihervasemmistö ja SDP vain iloitse tästä. Miten Enemmän köyhiä Suomessa sen paremmin Tarjat Haloset viihtyy.
Putin on tuhonnut USA:n 10 vuotta vanhan suunnitelman Syyriaa varten. Koko Syrian konflikti 11 minuutissa.
Putin has destroyed 10 years old U S plan for Syria!Whole Syrian conflict in 11 minutes!
https://www.youtube.com/watch?v=VeSLmEMpLR0
Venäläinen KA-52 putosi tänään Syyriassa. Ryzge lentäjät kuolivat.
Olen valmis itkemään, miksi se ei oli ollut ryzge täynnä? Vain kaksi lentäjät kuolivat?
Hahahahaha haha! !!!!!!!!@!!@!
Aina on mukava kun ryzge kuolee!
Älä itke ryzge, se kuluu sun elämään.
Miten enemmän rosvot kuolee sen vähemmän hyökkää tänne!
Ryzge itkee! !!!!!!@ hahahaha!