Autohullut on Vw-konsernin rahoittama vihdeohjelma

......jolla ei ole mittään tekemistä luotettavan tiedon kanssa. Ohjelmatiedoissa lukee, että se on viihdeohjelma.
30663
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Suomi24/Aller-kustannus, parasta viihdettä.

Äänestä

Holisti, ottaako noin partion kun tälläkään kertaa ei Toyota pärjää laatuautoille? Kyllä sinun olisi pitänyt jo se huomata ettei aasialainen säästömalli voi pärjätä.

Äänestä

Niinhän se onkin, vw konserni on isoin rahoittaja.

1Äänestä

Oops, oli tarkoitus laittaa salaliittopalstalle.

Äänestä

Juurikin näin, hyvinkin pitkälti. Kyllä autoilu on vakava asia ja erityisesti Toyotalla ajaminen niin vakava paikka, että siitä on viihde kaukana.

Saamani tiedon mukaan tasapuolisuuden vuoksi Nelonen on ostamassa Kyyk-Productions -tuotantoyhtiön ohjelmaa "Tojohullut" ensi vuoden keväälle. Kuvaukset tulevana kesänä. Talviosuus on katsottu Toyotan testaajille liian vaaralliseksi. Autoja ei saa rikottavaksi.


Uskon, että tähän ohjelmaan ovat myös tosikko-tojolaiset tyytyväisiä, eikä vakavalle asialle enää naureta. Itketään yhdessä Toyotan kanssa. Vain Elämää!

1Äänestä

Juu,kyllä vikavaagenmyynnin surkeus ehdottomasti suomessa vaatii tuekseen tuon kaltaisen hömppähuijausohjelman muun huijauksen tueksi. Oikein uskottava hyväuskosille huijattaville ja huijatuille hölmöille.

1Äänestä
  • Juu. Samasta syystä Skoda mainostaa tänäänkin Helsingin Sanomien etusivulla. Autohan ei mene lainkaan kaupaksi muuten. Milloin olet nähnyt Lada-mainoksen? Niin, paras myy muutenkin, paska ei edes mainostamalla.

    Skoda sponsoroi Lätkän Mömmöm-kisoja muun huijauksen tueksi. Tämä aloitettiin jo 90-luvulla. Kummola ja muut Mersulla ajavat oikeat lätkä-jätkät ottaa mieluusti vastaan Skodan vaivoin kerätyistä ruplista huonolla kurssilla vaihdetut dollarit. Säälistä antavat tuon surkean räpylän pilata kiekkokaukalon maisemaa, mutta eihän nämä mitkään oikeat lätkäkisat edes ole. Oikeaa Jääkiekkoa pelataan Jenkeissä ja Kanadassa.

    NHL = Maailmanmestaruus

    KHL = Skoda

    Simply Clever!

    2Äänestä

Varmaankin se on viihdeohjelma, mutta toimittajalla on kuitenkin ohjelmatoiminnan säännöt noudatettavanaan. Vastuu ja moraali painavat, joten ohjelmaan ei voi tuupata mitä tahansa puppua, toisin kuin täällä suolipalstalla, jossa rölli voi nimettömänä huudella ihan mitä sattuu, ilman vastuuta kirjoitteluistaan.

Äänestä
  • Höhöhöööö

    "ohjelmatoiminnan säännöt" sulla on perseessäsi vitun köyhä

    Äänestä

  • Mersumies100pros kirjoitti:

    Höhöhöööö

    "ohjelmatoiminnan säännöt" sulla on perseessäsi vitun köyhä

    Kiitti samoin. Minusta oot vielä vähän paljon köyhempi. Haise varpaanvälille.

    Äänestä

  • onsäännöt kirjoitti:

    Kiitti samoin. Minusta oot vielä vähän paljon köyhempi. Haise varpaanvälille.

    Olen trolli. Ei välii.

    Rölö.

    Äänestä

En tiennytkään, että Turtle Wax ja Biltema ovat Volkswagen-konsernin brändejä. Olen aina luullut, että ne kuuluvat Toyotalle.
No, aina voi oppia uutta!

1Äänestä

Autobild lienee Toyota-rahoitteinen.

Äänestä

Kylläpä Holisti joutui koville Autohullujen ohjelman tulosten jälkeen, vaikka eihän noissa ollut mitään yllättävää. Samat on testattu jo alan lehtien toimesta jne...
Pystyyköhän reppana edes nukkumaan ja kuinhan näppis joutuu koville kun hakkaa vanhoja spämmejään ja muita upeita juttujaan kaikkialle mihin vaan ehtii.

1Äänestä

On aivan selvää että vertailut on tehty tasapuolisesti ja ohjelman tekijät ovat ammattilaisia. Ei Toyota olisi antanut autoaan ohjelmaan jos asiasta olisi ollut vähänkään epäilystä.
Lisäksi Toyota olisi haastanut ohjelman oikeuteen tai tehnyt kantelun Julkisen sanan neuvostoon jos olisi epäillyt että ohjelmassa Toyotaa ei olisi kohdeltu tasapuolisesti.

Naurattaa kun aikuiset miehet ovat tuollaisia itkupillejä ja kyvyttömiä tunnustamaan mitattuja tosiasioita. Arvosteluista voidaan olla aina montaa mieltä, mittauksia on paha haastaa.

1Äänestä
  • Eipä Holistia voi rinnastaa aikuiseen mieheen, kuin korkeitaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan, mutta tuskin niiltäkään.

    Äänestä

  • "Julkisen sanan neuvosto" tarkoittaa Jullinjuntille Päivätoimintakeskuksen tupakkaporukkaa.

    Olinko ilkeä? Ehkä, mutta Jullinjuntti elää ilkeydestä, joten mitäs me anteliaat pojat, annetaan sitä sille... ;)

    1Äänestä

"Olinko ilkeä? Ehkä, mutta Jullinjuntti elää ilkeydestä, joten mitäs me anteliaat pojat, annetaan sitä sille... ;)"

Multa meni vitsi ohi. Kenelle tässä oltiin ilkeitä?

Äänestä
  • Toki Jullinjuntti on ymmärrykseltään perus-jamppaa huomattavasti alempana. Sitä varmaan tarkoitit? Totuuden kertominen ei ole aina ilkeyttä, mutta saattaa satuttaa silti...

    Äänestä

  • tyhmä.vastaus kirjoitti:

    Toki Jullinjuntti on ymmärrykseltään perus-jamppaa huomattavasti alempana. Sitä varmaan tarkoitit? Totuuden kertominen ei ole aina ilkeyttä, mutta saattaa satuttaa silti...

    "Toki Jullinjuntti on ymmärrykseltään perus-jamppaa huomattavasti alempana. Sitä varmaan tarkoitit? Totuuden kertominen ei ole aina ilkeyttä, mutta saattaa satuttaa silti..."

    Tässä on vahvasti ilmassa tilanne jossa introvertti idiootti leikkii fiksumpaa kuin onkaan. Totuus on se että kukaan muu satuttanut itseään yhtään mistän. Meillä muilla on elämä.

    Äänestä

"Totuuden kertominen ei ole aina ilkeyttä, mutta saattaa satuttaa silti..."

Mikä on tämä totuus jonka haluat kertoa ja ketä luulet sen satuttavan? Oliko julkisen sanan neuvosto jollain tapaa triggeri joka laukaisi sinussa maanisen käyttäytymisen?

Äänestä
  • Ehkäpä viittaus Toyotan mahdollisuuteen reklamoida asiattomasta tv-ohjelmasta Julkisen sanan neuvostoon laukaisi sinussa tero-aktiivisen puolustuksellisen käyttäytyminen?

    Äänestä

Terot saavat aina itkupotkuraivarin, kun Tojosta kerrotaan totuuksia.

Äänestä

"Toki Jullinjuntti on ymmärrykseltään perus-jamppaa huomattavasti alempana. Sitä varmaan tarkoitit? Totuuden kertominen ei ole aina ilkeyttä, mutta saattaa satuttaa silti..."

Avaa tätä lisää. Ketä ajattelit satuttaaneesi ja millä?

Äänestä
  • Saattaa satuttaa. Sinua. Eikun, sinähän kirjoitat paremmin kuin Jullinjuntti. Olet siis Kyykman. Hienoa, että puolustat ystävääsi Jullista. Se on niin herkkä.

    Äänestä

Tavaliset pulliaiset pitävät typerää viihdeohjelmaa.

Äänestä
  • On se harmi kun sinua, erilaista pulliaista, eivät pyytäneet ohjelman tekoon. Olisit saanut autot oikeaan järjestykseen = Toyota, Nissan, Volkswagen, Skoda.

    1Äänestä

Onhan tuo sarja huvittava, Harkki ei peittele yhtään japanilaisten autojen inhoaan ja samaan aikaan mainostaa saksalaisia autoja. Nytkin väitti, että japanilaisten autojen suorituskykymittaukset tehdään alamäkeen. Ja Auriksen penkit olivat surkeat ja toisin kuin ruotsalainen hirviväistötestejä tekevä porukka, Harkilla Auris lähti täysin käsistä.

Auris on halpa perusauto, eihän se ole kellekään yllätys. Miksei Harkki koeaja Mazda 6:sta kaikilla herkuilla ja V6-koneella, Lexus GS450 hybridiä, Civic Type ärrää, Subaru Levorgia tai vaikka Nissan 370 zetaa? Onhan mukaan mahtunut muun muassa Passat nelovetona ja kaikilla mahdollisilla varusteilla, jota toki kehuttiin maasta taivaaseen.

Äänestä
  • Onhan siellä ollut mukana joku "urheilumalllinen" Lexsus, ei kiinnostanut edes kauniinman sukuipuolen edustajaa muotoilultaan.

    Äänestä

  • Ei kato tarvi Tojon ja Mazdan tarjota kunnon kiesejä koeajoon, kun teille riisikuppiuskovaisille kelpaa kaikki perus-kinnerit kehuttavaksi täällä ihan vieraan merkin palstalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TäyttäPuppua kirjoitti:

......jolla ei ole mittään tekemistä luotettavan tiedon kanssa. Ohjelmatiedoissa lukee, että se on viihdeohjelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu