...uskaltavatko rappeutumiseen uskovat kreationistit hankkia lapsia?
Vastaukset 4
- 456456j
Kovasti he yrittävät täyttää maan.
- asdsf
kyllä mutta ei liian läheisen sukulaisen kanssa koska silloin kaikki kertyneet vauriot aiheuttavat potentiaaliset resessiivisenä olleet sairaudet lapsessa.
Et siis itsekään usko Raamattuun. Raamatun mukaan nainen on pelkkä lapsentekokone eikä nainen anna mitään ominaisuuksia jälkeläiselle. Raamatun mukaan ominaisuudet tulevat Herralta ja mieheltä.
1 [i] Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan, ja Eeva tuli raskaaksi ja synnytti Kainin. Eeva sanoi: "Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen."*
3 Kun Aadam oli elänyt 130 vuotta, hänelle syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set.
Israelin heimot ovat syntyneet lähisukulaisten jälkeläisistä. Jaakob, Lea ja Raakel olivat serkkuja.
"...aiheuttavat potentiaaliset resessiivisenä..."
Eli ominaisuudet johtuvat kuitenkin geeneistä eikä hedelmäsadusta. Eikö parasta olisi paritella sisarusten kesken niin ainakin tietää kuinka paljon sitä syntiä on tehty tai jätetty tekemättä?
- looginen
Lapsen teko tuo lisää syntisiä. Jos kukaan ei tekisi lapsia, loppuisi synti maailmasta pian.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551
