Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin haluaa avata keskustelun keskustan ajamasta Tekes-uudistuksesta, jonka sen hallituskumppani SDP tyrmäsi viime viikolla. Herlin sanoo Kauppalehden haastattelussa, että teknologia-asiamiesten tulisi olla suoraan Tekesin alaisuudessa eikä TE-keskusten johtajan alaisuudessa, kuten nykyisin.
Uudistus ei hänen mukaansa vaikeuttaisi TE-keskusten toimintaa, koska teknologia-asiamiehet toimisivat edelleen kentällä ja istuisivat käytännössä TE-keskuksissa.
Herlin toivoo neuvotteluita kaikkien osapuolten kesken Tekesin aseman järkeistämiseksi.
- Tekesin kautta kulkeva panostus rahassa ja asiantuntemuksessa on tarpeellinen teknologiayrityksille, sanoo Antti Herlin, jonka varsinainen työ on Kone-konsernin pääjohtajana.
STT
Herlin tukee Pekkarisen mallia
9
227
Vastaukset
- rautalehti
Kepulle kelpaa apuriksi ihan kuka tahansa kun on kyse sen omasta edusta... milloin huudetaan apuun Neuvostoliittoa... milloin vuorineuvoksia...
Roskajoukkio koko Kepu. - Kone & Silta
Kekkonen ja idänkauppa pelastivat Koneen. Siksi vielä Herlin nuorin tukee myös Mauri Pekkarista.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista (kesk.) vastustavat kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) sekä erityisavustaja, Pohjois-Savon maakuntajohtaja Antti Mykkänen (kesk.).
Hanketta vastustavat myös ne 400 lähinnä kokoomuslaista TEKESin toimihenkilöä, jotka joutuisivat jättämään joko työpaikkansa tai kotiseutunsa ja siirtymään maakuntiin.- tässä
asiassa Kone ja siltarumpu ovat löytäneet toisensa, Kon ja Kone & Silta eivät ole sama asia. Muuten kirjoitus on OK. Kekkonen muuten auttoi Herlinejä Kustaa Vilkunan suosituksesta myös neuvotteluissa Marcus Wallenbergin kanssa Asean hissituotannon ostossa.
- makua
Kaikki tietänevät, että Antti Herlinin isoisä oli Kustaa Vilkuna, joka erityisesti kunnostautui Kekkosen kilven kiillottajana. Lisäsksi Antti Herlinin veli oli Helsingissä Jäätteenmäen vaalipäällikkönä.
- jäkäjäkä
Vaikka kirjoittajat eivät itse tiedä mistä todellisuudessa on kysymys. Pääasia on tietysti olla erimieltä kuin Pekkarinen ja Keskusta.
- Tekes
Tuntuu, että tässä vastakkain Aparaatin henkilökunnan mukavuus ja itse Aparaatin toimivuus.
SDP on aina Aparaatin puolella yksilöä (asiakasta) vastaan.
Antti Herlin on paitsi Kone Oy:n pääomistaja niin myös KEPUlainen maajussi.
Herlinin mölinää ei kannata kuunnella. Se on sellaista pikkupoliitikon ureaa.- Valtralla ajava
Täytyyhän Mauria tukea, kun järjesti Valtran melkein ilmaiseksi Koneelle. Antti sitten myi mahtavalla voitolla koko traktorinvalmistuksen.
Herlin voisi antaa voittorahat Maurin vaalipiirin tekniikan kehittämiseen.- totuus esiin
Monkare (SDP) moi Partekin Koneelle halvalla. Myohemmin Kone pilkkoi sen osiin ja moi mm. Valtran satojen miljoonien voitolla ulkomaille.
MIKSI RAHASTA YMMARTAMATTOMIA SOSIALISTEJA PAASTETAAN PAATTAMAAN YHTEISISTA VAROISTAMME. KUKA KORVAA VAHINGON JONKA SDP ON AIHEUTTANUT VERONMAKSAJILLE?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045241Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369681Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491