Pandahanke paisuu, tarvitaan paljon lisää rahaa?

Ilkassa 11.8.2017 Jarmo Pienimäki painottaa, että Ähtärin kaupungin ja eläinpuiston rahoja ei sekoiteta keskenään. Kaupunki ei osallistu pandojen rahoittamiseen. Ähtärin eläinpuisto on itsenäinen osakeyhtiö, joka on tuottanut voittoa pari viimeistä vuotta.

Siitä huolimatta. ma 7.5. KH päättää myöntää pandayhtiöille lähes 11 miljoonan omavelkaiset takaukset
Lisäksi Mesikämmen ja Zoo saavat kumpikin miljoonan oman päääomansa vahvistamiseen, yht 2 miljoonaa.
Kaupunki rakentaa keilahallin lisäämään Zoon houkuttelevuutta, kustannus 1.8 miljoonaa.
Parkkipaikkoihin menee kaupungilta vielä ainakin 0,5 miljoonaan.
Mesikämmenen peruskorjaus ja laaajennus tehdään, ehkä 10 miljoonaa.
Kylpylän peruskorjaus tehdään, 6 miljoonaa. (pääasiassa kaupunki)
Vierailu-liikekeskus rakennetaan, 1 miljoona
Sisähuvipuisto rakennetaan.
Ja paljon muuta, muutamalla miljoonalla. Lukekaa Master Plan 2030:sta.

Parin kolmen vuoskymmenen kuluttua kaikki rakennukset ja laitteet ovat vanhentuneita ja pääoma on kulutettu. Sinä aikana pandahanke tuonut alueelle valtavan maarän rahaa vähittäiskaupan, huoltoasemamyynnin majoituspalvelujen ja tietenkin Zoon maksamien palkkojen ansiosta. Vaikutus ulottuu koko E-P:lle ja jopa koko Suomeen. v. 2040 Ähtäri kukoistaa, pandojen ansiosta?
542268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Telkusta tuli tsernobyl mitä kuuluu ähtäri näyttää viiden vuoden päästä samallaiselta hylätty panda tarha ym ym siinä tulevaisuus kuva ähtäristä..

Äänestä
  • Voi olla uskottavin vaihtoehto
    Tietynlaista ajan pysähtymistä on nähtävissä monilla paikkakunnilla
    Palveluille ja kulutusmahdollisuuksille ei ole riittävästi käyttäjiä
    Se tuottaa niitä sumealla innolla rakennettuja rapistuvia rakennuksia, elinkaari on lyhyt

    Äänestä

No, jos noin on kerran kirjoitetttu 2017 että "Kaupunki ei osallistu pandojen rahoittamiseen ", silloinhan asia näyttää lopuksi olevan toisin, kerran kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle takauksia ym. hyväksyttäväksi.

No, mihinköhän valtuusto aikoo tällä kertaa päätyä ?

Karhujen (15v) vuokrasopimus päättyy v. 2033, joten aika suurista sijoituksista näyttäisi olevan kyse.
Ajatuksena sijoitusten odotetaan edesauttavan matkailuvirtaa paikkakunnalle, mutta mikäänhän ei takaa että tämä tosiaan toteutuu. Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikea laji, mutta sijainti etäällä suurista asutuskeskuksista toimii kyllä hyvänä eristeenä, ikävä kyllä.
Eräs visio saattaa olla, toiminta voi olla lomakausia tuottavaa mutta toinen puoli vuodesta tappiollista joka vaatia myös toistuvia toiminta-avustuksia kaupungin varoista.

Tähänkään saakka hotelli ei nähtävästi ole toiminut omakustanteisesti jos kerran sen peruskorjauksia ei ole tehty, tulot eivät ole siihen riittäneet.

Oheisvaikutukset todennäköisesti eivät kompensoi kasvavina verotuloina tehtyjä sijoituksia täysmääräisesti eivätkä laske paikkakunnan jo nykyisinkin korkeaa tuloverotusta.
Lisäksi vuokra-ajan päättyessä rakennukset edellyttänevät kunnostusta tai eläköityville pandoille omaa hoitokotia, jos päättävät eläkepäivikseen jäädä vielä paikkakunnalle.

Onkohan matkailutoiminta muutoinkaan kuntakeskuksen päätehtäviin tässä mittakaavassa perusteltua ?

Ehkä olisi jos alueen liike-elämä olisi laajasti vientiin ja muihin laajemmin konkreettisiin liike-elämän alueisiin painottunutta, toisin kuin yksinomaan paikallisten tarpeiden täyttämiseen ja kulutustarjontaan keskittynytttä.

Äänestä
  • Nämä näkyvissä olevat "suuruuden erinomaisuuden" -näkemykset, ne näyttäisivät nykyisin toteutuvan monin tavoin, kauppakeskuksissa, koneissa, tiehankkeissa, varustelussa, elämyksissä, vapaa-ajan vaihtoehdoissa ja monessa muussa, mutta mihin kuluttajaodotuksiin tai käyttäjäodotuksiin ne lopuksi perustuvat ?

    Onko "suuruus" lopuksi merkittävä tekijä vaikuttavuudessa tai oleellinen esim. kaupan alan ostoksissa tai asiakkaiden odotuksissa ?

    Kauppakeskustenkaan suuruus ei yksin taida olla etu ellei valikoimat ja laatu ole myös monipuolisia, usein eivät ehkä ole ? Valikoimat voivat olla suppeita ja laadukkaiden vaihtoehtojen määrä vähäinen tai hankintaketjut rajoittavat vaihtoehtoja.
    Kauppaketjujen tarjonta ja vaihtoehdot ovat välillä hyvin vakiintuneita ja
    yllätyksettömiä, monien kaupanalojen ketjut löytyvät lähes jokaiselta paikkakunnalta. Samoin tuotevalikoimat lopuksi kaventuvat ja yksipuolistuvat. Samat sakset joka paikassa, ehkä ovat hyvät ?

    Useat internet-kaupat ovat monipuolisia ja valinnan varaa on moninverroin enemmän, tarjontaa on runsaasti.
    Haitta on kun sohvalla ei voi virtuaalisesti istua, eikä kokeilla, eikä sohvaa ole järkevää hankkia Italiasta.
    Ne lähetyskulut.
    Palautusoikeus kuitenkin pääosin aina on, internet-kaupoillakin on omat velvoitteensa.

    Mutta internet-kauppa voi toteuttaa mittavan kauppakeskuksen tarjonnan murto-osalla sen kauppakeskuksen rakentamisen kuluista, vaikka kuluja siinäkin on pääosin varastojen osalta. Monet internet-kaupat tosin ovatkin lisäyksiä perinteisen liiketilan tarjontaan.

    Kauppakeskusten liikehuoneistot, vuokrat tai omistus on myös kulu, joka on mukana myös osana tuotteiden tai palveluiden hintaa. Tosin ostokset ovat nähtävillä, tarkasteltavissa ja konkreettisia ja vertailtavissa.

    Suuruuden erinomaisuus ei ehkä aina toteuta asiakkaiden odotuksia.
    Onkohan suuruuden ihannointi lopuksi pelkkä klisee ja ohimenevä vaihe, joka korvautuu myöhemmin jollain muulla ? Vai onko se vain pyrkimys tehdä vaikutus ja luoda mielikuva jostain erikoisen kiinnostavasta ?
    Onko leveämpi tie tarpeen, jos autoja kulkee yksi tunnissa ? Pidempi juna, jossa matkustajille tilaa hyvin kahdessa vaunussa ?

    Mikähän lopuksi on laajan ja monipuolisen tarjonnan ja kävijäodotusten täyttämisen vaatima kulutekijä, kun osia niistäkin käytetään kuitenkin hyvin vähän ?
    Eikö se ole tarpeeton menoerä ja tappiota.

    Niitä valinnan vaihtoehtoja on kuitenkin oltava kun suuruuden ajatus sitä edellyttää. Tavaratalo jossa on useita osastoja mm. erikoisten juustojen osasto lattiasta kattoon, ulkomaan matkojen osasto, Jaguarin autojen myyntiosasto ?

    Lopuksi pääosin ostokset ovat edamia ja emmentalia, joskus jopa homejuustoa.
    Tai vaikka 500 paikan elokuvateatteri 1000 asukkaan paikkakunnalla.

    Kauppakeskuksissa riski on kuitenkin hajautunut, se sisältää useimmiten useita erilaisia yksittäisiä liikkeitä eri toimialoilla.

    Kaikenkattavan tavaratalon rakentamisen voi nähdä olevan epävarma aikomus, lopputuloksena voi olla ongelmakokoinen elokuvateatteri, jonka lopuksi puretaan toisesta päästä järkevään kokoon, kun se kangas on niin kaukana, eikä sitä takaa edes näe.

    Suuruuden ihannoinnin aikakautta ihmetellään rapautuvien rakennusten kattojen vuotaessa.
    Matkailu avartaa, kannattaa käydä Roomassa.

    Äänestä

Miksi nimimerkki "monimutkaisia-asioita" ei käytä samaa nimerkkiä kuin aloittaja, sillä kyseessähän on yksi ja sama henkilö.... ainakin ip-osoite näyttää olevan sama.

Äänestä
  • Kuinka pääsit näkemään viestin lähettäjien ip-osoitteet?

    Äänestä

  • taitaa olla arvailua vituttaako nämä kirjoitukset herlokkia on ne epätoivoisia ettei täällä kirjoteltas...

    Äänestä

  • Nimimerkki "monimutkaisia-asioita" ei ole sama henkilö kuin aloittaja eikä viesti ole peräisin samasta osoitteesta. Tämä on varma tieto.

    Keskustellaan asiat edellä, henkilöt eivät minusta ole tärkeitä.

    Maanantaina päättäjille luetaan maasterplaania, ei näitä kirjoituksia, ja sitten nuija kopahtaa seuraavan askeleen lähtölaukauksena.

    Äänestä

  • Herlokilletiedoksi kirjoitti:

    Nimimerkki "monimutkaisia-asioita" ei ole sama henkilö kuin aloittaja eikä viesti ole peräisin samasta osoitteesta. Tämä on varma tieto.

    Keskustellaan asiat edellä, henkilöt eivät minusta ole tärkeitä.

    Maanantaina päättäjille luetaan maasterplaania, ei näitä kirjoituksia, ja sitten nuija kopahtaa seuraavan askeleen lähtölaukauksena.

    Näyttää tämäkin kirjoitus tulevan samasta ip-osoitteesta. : )

    Äänestä

  • KerroIhmeessä kirjoitti:

    Kuinka pääsit näkemään viestin lähettäjien ip-osoitteet?

    IP-osoitteen selvittäminen ei vaadi ihmeitä.

    Äänestä

  • on näköjään kloonautunut persoona

    Äänestä

  • Herlokki_Solmunen kirjoitti:

    Näyttää tämäkin kirjoitus tulevan samasta ip-osoitteesta. : )

    Puhut pötyä. Lopeta!

    Äänestä

  • Outookiinnostusta kirjoitti:

    Puhut pötyä. Lopeta!

    Enhän minä ole puhunut mitään vaan ainoastaan kirjoittanut. Kannattaisiko sinun tutkituttaa pollasi, kun kerta kuulet puhettani pääsi sisällä. Jaksamisia sekä voimia sinulle ja toivotaan että pääsisit eroon niistä äänistä pääsi sisällä.

    Äänestä

Lännenkylän kohtalo odottaa eläinpuistoa ja pandalaa. Ei mee montaa vuotta niin kattopellit ja vuorilaudat repsottaa. Horsmat ja koiranputket valtaa paikat. Tiilet rapistuu ja rauta ruostuu.

Äänestä

Tuon ajan kuluttua koko Ähtäri on jo aavekaupunki.
Vain tuuli ujeltaa lohduttomasti läpi tyhjän Ostolantien.
Autioituneiden rakennusten savupiipuissa asustaa naakkayhdyskunta, ja pajupensaikko alkaa työntyä kaduille halkeilleen asfaltin läpi.
Huonokuntoisimmat hökkelit alkavat hiljalleen painaa kurkihirtensä maata vasten ja harvat enää ehyenä olevat rakennusten ikkunat peilaavat vain lohduttoman näköistä maalinsa varistanutta seinää. Monesta talosta on ukkosesta alkunsa saaneen tulipalon jäljiltä pystyssä vain savupiipun rauniot.
Asukkaita ei tässä ennen elämää vilisseessä keskustaajamassa enää ole. Mutta jossain takamailla, ehkäpä Pemun rannalla vetää vanha raihnas ukko, se sitkeä viimeinen, soutupaattinsa vielä rantaan ja iloitsee saaliiksi saamastaan hauesta. Ja peltotilkulla olevan perunamaansa sadosta. Päivän ateria on pelastettu, ehkä huomisenkin. Mutta onko hänkään enää täällä seuraavan talven jälkeen?

Äänestä
  • Paikkakunnan keskusta voi vaikka ollakin tuo lahoava raunio, mutta kyllä on komea hotelli ja laajennos ja se keilahalli vaikka mitä muuta siellä päin.
    Sitä sen ajan kulttuurintutkimus ihmettelee että miten se on noin säilynyt ! Epäilevät vielä Napoleon -vaikutteisen talousaikakauden mausoleumiksi.

    Äänestä

  • Totta ja hiiroselle siivu miljoonista..ei lasten ulottuville homeetonta koulua

    Äänestä

Ähtärin eläinpuistolle 800 000 euron tappiot pandoista – pyytää lisää rahaa

Yhtiön mukaan miljoonan euron tappioista noin 800 000 euroa tulee pandahankkeen kuluista.
Ähtärin Eläinpuisto Oy ja tytäryhtiöt Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy sekä Hotelli Mesikämmen ovat anoneet pääomistajaltaan Ähtärin kaupungilta rahoitusta viime vuoden heikosta taloudellisesta tuloksesta johtuen.

Eläinpuisto kertoo tilanteestaan tiedotteessa.

Sen mukaan viime vuoden heinäkuussa aloittanut yhtiöiden hallitus käynnisti vuoden lopulla välittömät toimenpiteet talouden korjaamiseksi, joiden vaikutukset ovat alkaneet näkyä vasta kuluvan vuoden puolella.

– Viime vuoden huonosta tuloksesta johtuen joudumme tekemään rahoitusjärjestelyjä, kertoo Ähtärin Eläinpuisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Savola tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan yhtiön viime vuoden konsernitilinpäätös asettuu noin miljoona euroa tappiolliseksi. Tappiosta noin 800 000 euroa on pandahankkeeseen liittyviä kuluja, jotka on yhtiön mukaan jouduttu rahoittamaan yhtiön kassasta sekä lyhytaikaisilla rahoitusjärjestelyillä.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005674966.html

Äänestä
  • Tilapäinen ongelma. Parin seuraavan vuoden voitoilla tuollaiset tappiot katetaan helposti:

    Tänä vuonna Zoo tekee 800 tuhannen voiton, ensi vuonna noin miljoonan ja seuraavana jo puolitoista. Ainakin, jos uskomme valtuuston arvioa.
    Eikä pidä unohtaa kerrannaisvaikutuksia, esim. Bambua pandalle-hanketta, joka on nerokkuudessaan vertaansa vailla.

    Näin valtuusto lausui vuosi sitten:

    "Pandojen vaikutus, varovaisen arvion mukaan on 2018 sellainen, että Eläinpuiston, leirintäalueen, kotieläinpuiston ja Hotelli Mesikämmenen yhteenlaskettu liikevaihto on 7 milj. euroa ja liikevoitto 800.000 euroa. Vuoden 2020 ennusteet ovat vastaavasti liikevaihto 16,5 milj. euroa ja liikevoitto 1,5 miljoonaa euroa. Hankkeella on siis varovaistenkin arvioiden mukaan täydet taloudellisen onnistumisen edellytykset ja sen voidaan odottaa tuovan ajan myötä kaupungille tulovirtaa. Kerrannaisvaikutukset ovat moninkertaiset ja näin tämä edesauttaa myös lähialueita ja koko Suomea."

    Äänestä

  • Säätäkin ennustetaan tarkoin vain kolme päivää eteenpäin, kolme kuukautta eteenpäin ennuste on jo kesällä ei lunta, talvella on usein lunta.

    Toteutumisen todennäköisyys perustuu sanan jos-käyttöön.
    Jos toteutuu, jos tapahtuu jne.

    Onkohan todennäköisyydet 0.01 vai 0.99 ?

    Onkohan ne laskelmat ja perustelut jossain nähtävissä ?

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Tilapäinen ongelma. Parin seuraavan vuoden voitoilla tuollaiset tappiot katetaan helposti:

    Tänä vuonna Zoo tekee 800 tuhannen voiton, ensi vuonna noin miljoonan ja seuraavana jo puolitoista. Ainakin, jos uskomme valtuuston arvioa.
    Eikä pidä unohtaa kerrannaisvaikutuksia, esim. Bambua pandalle-hanketta, joka on nerokkuudessaan vertaansa vailla.

    Näin valtuusto lausui vuosi sitten:

    "Pandojen vaikutus, varovaisen arvion mukaan on 2018 sellainen, että Eläinpuiston, leirintäalueen, kotieläinpuiston ja Hotelli Mesikämmenen yhteenlaskettu liikevaihto on 7 milj. euroa ja liikevoitto 800.000 euroa. Vuoden 2020 ennusteet ovat vastaavasti liikevaihto 16,5 milj. euroa ja liikevoitto 1,5 miljoonaa euroa. Hankkeella on siis varovaistenkin arvioiden mukaan täydet taloudellisen onnistumisen edellytykset ja sen voidaan odottaa tuovan ajan myötä kaupungille tulovirtaa. Kerrannaisvaikutukset ovat moninkertaiset ja näin tämä edesauttaa myös lähialueita ja koko Suomea."

    Menikö plussa ja miinus sekaisin? Tappiota 800 000 euroa.

    Äänestä

  • "Menikö plussa ja miinus sekaisin? Tappiota 800 000 euroa."

    Se oli viime vuoden tappio. Tänä vuonna voittoa tulee kaupungin vastineen mukaan 800 tuhatta, v. 2020 puolitoista miljoonaa ja ensi vuonna siis arviolta miljoona.

    Nythän vasta rakennetaan "kultakaivosta" :). Siinä vaiheessa on kuluja ja tappiota tulee, varsinkin kun kaikkia pandasijoituksia ei ole huomattu kirjata investointeina. Nyt ne rasittavat viime vuoden tilinpäätöstä, investointeina ne olisivat jakautuneet monelle vuodelle.

    Amatoorit asialla?

    Äänestä

Lähettäkää nyt ne karvapallot takaisin Kiinaan mihin ne oikeesti kuuluukin. Konkurssi tulee koko Ähtärille noitten takia ihan oikeesti.........................Niin turhaa oli noita raasuja vetää Suomeen saakka. Kukakohan alkaa nyt kasvattaa vartavasten noille bambuakin........................huh huh sanon minä.

Äänestä
  • Nämä matkailuaikeiden alun ongelmat eivät oikein vakuuta itseään kannattelevasta liiketoiminta-ajatuksista, lähtökohdat ovat epärealistisia ja lähtökohtaisesti epäuskottavia aikeita voidakseen toteutua todellakin ilman toistuvia tukia verovaroista.

    Vielä jos jotain järkeä olisi erottaa verovarojen käyttö tappiollisesta matkailutoimesta täysin ja hakea ko. ongelmayhtiöiden toiminnan supistamista tai lopettamista ja jäädyttää suurempien matkailuinvestointien visiointi ja toimeenpano.

    Mikäli riippumaton vaikutustutkimus osoittaisi jotain muuta, esim. aikajänteellä 20 vuotta, siinä esitettyjä näkemyksiä ja perusteluja voisi hyödyntää aikeen uudessa tarkastelussa ja suuntauksessa.

    Nyt vaikuttaisi kuin matkailu-aikeiden kävijäkonsepti-ansaintamalli vaatisi uudistamista nykyaikaan ja laajempaa näkemysta vapaa-ajan vietosta, odotuksista, edellytyksistä, sekä kävijöiden odotuksista
    suhteessa kävijäpotentiaaliin ja tarvittaviin taloudellisiin panostuksiin ja velvoitteisiin.
    Osana tätä tarkastelu potentiaaleista toteuttaa näitä kannattavassa mittakaavassa.

    Äänestä

  • Kunta tai kaupunki EI voi mennä konkurssiin!

    Äänestä

  • Mutta veronmaksajien kannalta mielekästä ei ole tukea ja jatkaa toimintaa, josta ei ole mitään vastaavaa hyötyä.

    Kuten tuulivoimatuki joka ei talvipakkasella ja tyynellä tuota sitä sähköä.

    Tai siirtyminen sähköautoihin, joiden pelkkä valmistus tuottaa hiilidioksidia 12000 kg verrattuna
    vastaavan bensiiniauton n. 6000 kg määrään.
    Sähköauto muuttuu erään USA:n tutkimuksen mukaan vihreäksi vasta 130 000 km ajon jälkeen bensiiniin verrattuna, johtuen valmistuksen määräävistä päästöhaitoista.

    Lisäksi lataussähköstä tuotetaan kivihiilellä esim. Helsingissä pääosa joka saastuttaa ilmastoa, joten missä tämä sähköautojen hyöty on ?

    Kyllä kuntalaki sallii myös "kannattamattomasta liiketoiminnasta" luopumisen, mikäli vaikutus muihin kuntalaispalveluihin on kielteinen tai se ei ole veronmaksajien edun mukaista.
    Jatkuvasti konkurssissa olevasta liiketoiminnasta yritysmaailmassa luovutaaan.

    Äänestä

Myykää Pandat Keskisen Vesalle, tai ainakin ulkoistakaa hoitokulut muille.
Nuorisolla ei ole varaa kuin ajaa pillurallia ostolantiellä.Mummojen rahat vie bingo

Äänestä

Ei niitä voi myydä koska ne omistaa Kiinan valtio. Hullu hanke, ketä kiinnostaa katsoa laitostuvia eläimiä? Minä en ainakaan vie perhettäni sinne Ähtäriin enkä muuallekkaan vastaaviin laitoksiin, sinne häkkiin kuuluisi ne päättäjät. Ähtäri on varmaan mukava paikka mutta pandat saavat jäädä näkemättä ja ehkäpä Ähtärikin, ihan välimatkan vuoksi. Samaan hintaan pääsee ulkomaille ja sää/hintataso tarjonnan laajudesta puhumattakn on ihan toista.

Äänestä

Joo panda ja panda.rakennettais nyt ensi vaikka koulut

Äänestä

Tuollaiselle joka ideoiEsim: pandoja Yms. pitäisi laittaa kovetut vakuutusehdot, että jos näin käy, ei rahallinen velvollisuus lankea veronmaksajien kontolle. Tälläisestä olisi ensisijaisena vastuussa kyseinen kaupunki tai mihnä ikinä sitten(velallinen bisnes) olisikin.

Kyllähän tälläisi pääpilvissä eläviä idealistia löytyy, joka kolkasta, eikä kaikki ymmärrä muutakuin, että laittavat toisten(veronmaksajien) rahaa haisemaan, epäonnisiin ideoihinsa. Jotkut tomppelit vielä uskovatkin tuollaisiin ;<

Äänestä
  • Tiettävästi maatalousministeriö on ollut neuvotteluissa mukana pandojen saamiseksi Suomeen.
    Pilvessä on siis oltu

    Äänestä

  • Jaana hosu ministeriöstä,on kepulainen.
    Tuo Jukka Salo ilmaantui hesasta,kuin lahjana ähtärille. ALKOI 2013 V jo ymmärtääkseni tuputtaa itselleen duunia Ähtärissä,pandan parissa..
    Miksiköhän,,,kun googlettaa nimen voi ymmärtää MIKSI.
    NO,Eero tietty ahnesti lähti pöhisemään,Ranskan matkasta ja muista uskomus projekteista..
    Mopo karkasi käsistä,ja rahat paloi..
    Herätkää jo ähtärissä

    Äänestä

Olipas Zoon uusi hallitus reipas, aloitti siis heinäkuussä ja jo vuoden lopulla käynnisti välittömät :)
toimenpiteet talouden korjaamiseksi aknsanedustajan mukaan.

Huomatkaas kuitenkin, että Zoon todelliset vallankäyttäjät ovat ennallaan. Kaupunginjohtaja, kh:n puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja. He vääntelevät rahahanoja eli valta on heillä. Ja eikös kansanedustaja ollut vanhassakin hallituksessa.

Miljoonan tappio on pieni hinta siitä, että miljardi kiinalaista sai tv:stään nähdä Ähtärin talousnerot. Vain 0,1 senttiä per mahdollinen asiakas. Halpaa julkisuutta,

Olen tosissani. Tämän hankeen on pakko olla menestys. Rahavirtojen kohina kuuluu jo. Ole valmis ottamaan osasi.

Äänestä
  • Eliitin mainos,taitaa itse Jarmo kirjoittaa.
    Sama aksentti kuin luottamushenkilöille lähetetty.
    Paimenkoira, haukkuu hunaja paskaa..ei realismia koko matkailusta,

    Äänestä

Kuka oli valopää, joka lausui "Pandojen näkeminen kuuluu yleissivistykseen"?

Äänestä

Hesarin jutussa 8.5 elukkapuiston myynti- ja viestintäpäällikkö sanoo, että:

"Kun katsoo vaikka niitä Suomi 24:sen keskusteluja, sitä miettii, asunko samalla kylällä ja olenko samassa paikassa töissä kuin mistä siellä puhutaan. Ei niissä jutuissa ole mitään perää”

Kuitenkin näillä sivuilla on tämän kevään aikana mm. sanottu useaan kertaan, että Zoolta on rahat ihan lopussa, kassa on ihan tyhjä. Siinä väitteessä ainakin oli perää, mutta sitähän ei myynti- ja viestintäpäällikkö välttämättä tiennyt, toisin kuin Ähtäri- palstalle kirjoittanut henkilö. No, tiesi, arvasi tai päätteli.

1Äänestä
  • Viime kesänä (2017) jo sanoin täällä että kassa on tyhjä .Tuhoa päin ollaan menossa .
    Vanha puisto on tuhoon tuomittu sinne tarvittaisiin rahaa 1,5 miljoonaa ennen kuin paikat olisivat edes kohtuullisessa kunnossa.

    Äänestä

Menkäähän lukemaan kommentteja IS.n jutun jälkee, jotta tiedätte missä mennään. Ja mitä mieltä muutkin ovat.

Äänestä
  • Aika negatiivista on, mutta kassakoneen kilinä ratkaisee, eivät kommentit.

    Äänestä

Ilkan jutussa 12.5 kuntatalouden asiantuntija sanoo, että kunnan riskioton näkökulmasta ollaan äärirajoilla tarkoittaen 10,5 miljoonan lainatakauksia ja 2 miljoonan lasärahoitusta Zoolle ja Mesimämmenelle. Kuntajakoselvitys voi olla lähellä, sanoo hän.

Ja hän ei ole ottanut huomioonvielä keilahallia, vierailu-liikekeskusta, Mesikämmenen peruskorjausta ja laajennusta, sisähuvipuistoa, kylpylän peruskorjausta, liikuntahallia ja päiväkotia keskustaan.

Nyt pandaturisteja on ollut ilmeisesti niin paljon, että se 80..100 tuhannen kävijän nousutavoite saavutetaan, mutta jotta 80..100 tuhannen kävijän nousu jäisi pysyväksi, pitäisi kävijoitä nyt olla 200 tuhatta enemmän kuin ennen. Alkuinnostus häviää, ei tulla toista kertaa. Vielä ei olla selvillä vesillä. Riskejä on, mutta kaupungin päättäjät ovat vahvoja uskossaan. Siis tulta päin vaan!

Ilkka12.5:

"Kuntatalouden asiantuntija Eero Laesterä tuntee Ähtärin talouskuviot. Kahden miljoonan pääomasijoitusta hän pitää riskinä. Yhtiön on hänen mukaansa toimittava todella hyvin.

– Jos kävisi niin, että yhtiö menisi konkurssiin, kaupunki joutuisi alaskirjaamaan antamansa lainan, ja maksamaan sen vielä pois, hän sanoo.

– Kunnan järjestämisvastuun ja riskinoton näkökulmasta ollaan äärirajoilla. Jos kaupunki joutuisi uudelleen kriisikuntamenettelyyn, se tarkoittaisi, että riskejä on otettu ja ne ovat realisoituneet. Toisen kerran kriisikuntamenettelyyn joutuminen tarkoittaisi, että kuntajakoselvitys on lähellä, Laesterä arvioi."

Äänestä
  • Nämä kaikki nykyiset ja visioidut "kehittämisaikomukset" näyttävät perustuvan yksinomaan etukäteislainoitukseen ilman ulkopuolisten sijoittajien osallistumista

    Mikäli tämä oy:n 2500€ alkuomavaraisuus aloitettaessa pitää paikkansa, riskit ovat jo toteutuneet tähän mennessä

    Koko toiminta ei perustu omiin kassavaroihin ja riittävään omaan alkupääomaan

    Sijoittajat ja ulkopuoliset yksityiset rahoittajat eivät ole aikomuksia pitäneet uskottavina
    Ovat päätelleet sen olevan se kuuluisa Kankkulan Kaivo

    Äänestä

Ei ne tuota miestä uskalla kuulla.
Loppuu nautinnot,Kiinassa ja Ähtärissä..
Meidän rahoilla

Äänestä

Paljon tarvitaan rahaa juu, mutta jos muu eläintarha jää nyt rappiotilaan niin ei pandatkaan vedä väkeä. Tulimme neljän hengen seurueena Hämeestä ja ostimme kaikki yhdistelmäliput. Pandat ok ja kivat, maatilalla paikat kunnossa ja siisti, mutta mutta se "vanha peruseläintarha" voi voi! Kun kuunteli muiden kommentteja eläintarhassa; kettujen tarha rempallaan, hirvien sorkat leikkaamatta, lintutalossa linkkaava hanhi, kanalintu talo tyhjää täys, ja visentti yksin! Jos moni sanoo näin voi olla ettei väki suuntaa enään uudestaan! No aika näyttää kuinka käy! Laittakaa nyt se muu eläintarha kuntoon pikaisesti niin sitten yhdistelmäliput hinta on!! Jos väkeä jää eläkkeelle ja uutta tulee, tapahtuuko sittenkään muutoksia!?

Äänestä
  • Ei ole rahaa. Kaikki menee pandoille eikä niihinkään riitä rahat vaan lisää lainataan.

    Äänestä

  • Onkohan missään asiassa nyt lopuksi tehty etukäteistarkastelua ?
    Mukaanlukien myös markkinointikuluista ja niiden vaatimista menoista, jos pyrkimys on ulottaa ponnisteluja myös oman maan ulkopuolelle.

    Montakohan miljoonaa tämän on arvioitu vuositasolla vaativan ?
    Montako Aasian kävijää on ennakoitu päätyvän kävijäksi ?

    On epäiltävä minkään taloudellisten ponnistelujen voivan tuottaa riittävästi näkyvää
    vastetta kävijöiden määrissä, sillä Euroopassa on monia muitakin kilpailijoita ja maita
    joilla on paremmat lähtökohdat matkailuhankkeissa onnistumiseen kuin Suomessa.

    Ikävää on vahvasti epäillä pääkaupungin olevan välilasku ja läpikulkupaikka muualle.
    Elämyksellinen alkuperäinen ympäristö ja luonnonmukaisuus voisivat olla niitä, mutta
    superrikkaita kävijöitä ei varmasti riitä kaikille paikkakunnille.
    He käyvät kerran, kaksi ja siirtyvät muualle.
    Montako vuodessa ?

    Äänestä

Maanantaina 21.5. valtuusto kuuntelee seisaaltaan, kun luetaan päivän sana Master Plan 2030:stä :) Sen jälkeen valtuusto hyväksyy yksimielisesti Zoon, Mesikämmenen ja Ähtärin vuokratalojen takaukset ja pääomitukset, yhteensä 11.1 miljoonaa.

Kuntalaisaloitetta liikennejärjestelyjen muuttamisesta Koulutien ja Ähtärintien risteyksessa ei hyväksytä. Eihän sitä sentään ihan mitä tahansa hyväksytä.

Äänestä
  • Missähän tämä masterplaani on hyväksytty kaiken ajattelun ja tarkastelun ulkopuolelle asettuvaksi ?

    Vaikuttaisi jo kuin pukit vartioisivat kaalimaata, vaikka pitäisi olla ankaralla dietillä, satokausi on lyhyt ja katovuodet yllättävät

    Äänestä

Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi: tämä on persujen öyhötyspalsta.

Äänestä
  • Ei Ahterissa ole persuja.

    Äänestä

Pyry senkun hekottaa ja laskee lämmintä ribulia!

Äänestä
  • Kumma että nyt jos muka ei mene hyvin niin vastuuhenkilöt eivät vastaa eivätkä infoa tilanteessa jossa hyvä info olisi tärkeää. Siis poimittiinko rusinoita puolasta, vain hyvä julkisuus siis. Toivottavasti uusi toimitusjohtaja antaa näkyvää infoa ja pelastaa zoon maineen.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumma että nyt jos muka ei mene hyvin niin vastuuhenkilöt eivät vastaa eivätkä infoa tilanteessa jossa hyvä info olisi tärkeää. Siis poimittiinko rusinoita puolasta, vain hyvä julkisuus siis. Toivottavasti uusi toimitusjohtaja antaa näkyvää infoa ja pelastaa zoon maineen.

    Kannattaa sen hip hiphlopin johtajan lukea oikeiden päätöksiä.
    Eipä rohkeus riitä tulla paikkaan,joka on kupla.
    Täydellinen puhallus

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruusuinentulevaisuus kirjoitti:

Ilkassa 11.8.2017 Jarmo Pienimäki painottaa, että Ähtärin kaupungin ja eläinpuiston rahoja ei sekoiteta keskenään. Kaupunki ei osallistu pandojen rahoittamiseen. Ähtärin eläinpuisto on itsenäinen osakeyhtiö, joka on tuottanut voittoa pari viimeistä vuotta.

Siitä huolimatta. ma 7.5. KH päättää myöntää pandayhtiöille lähes 11 miljoonan omavelkaiset takaukset
Lisäksi Mesikämmen ja Zoo saavat kumpikin miljoonan oman päääomansa vahvistamiseen, yht 2 miljoonaa.
Kaupunki rakentaa keilahallin lisäämään Zoon houkuttelevuutta, kustannus 1.8 miljoonaa.
Parkkipaikkoihin menee kaupungilta vielä ainakin 0,5 miljoonaan.
Mesikämmenen peruskorjaus ja laaajennus tehdään, ehkä 10 miljoonaa.
Kylpylän peruskorjaus tehdään, 6 miljoonaa. (pääasiassa kaupunki)
Vierailu-liikekeskus rakennetaan, 1 miljoona
Sisähuvipuisto rakennetaan.
Ja paljon muuta, muutamalla miljoonalla. Lukekaa Master Plan 2030:sta.

Parin kolmen vuoskymmenen kuluttua kaikki rakennukset ja laitteet ovat vanhentuneita ja pääoma on kulutettu. Sinä aikana pandahanke tuonut alueelle valtavan maarän rahaa vähittäiskaupan, huoltoasemamyynnin majoituspalvelujen ja tietenkin Zoon maksamien palkkojen ansiosta. Vaikutus ulottuu koko E-P:lle ja jopa koko Suomeen. v. 2040 Ähtäri kukoistaa, pandojen ansiosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu