Suomen liittymisestä euroalueeseen (EMU:n kolmas vaihe) päätettiin eduskunnassa keväällä 1998 ja päätös tuli voimaan tammikuussa 1999. Päätöksen takana oli Paavo Lipposen (sd) ensimmäinen hallitus, jonka valtiovarainministerinä Niinistö toimi.
Kokoomuksen puheenjohtajana ja keskeisenä ministerinä toimineella Niinistöllä voidaan katsoa olleen merkittävä rooli Suomen viemisessä euroon. Tältä osin Väyrysen väite on ainakin hyvin lähellä totuutta.
Euroalueeseen liittymisen perustuslaillisuuden arviointi on huomattavasti haastavampaa. Väyrysen väitettä ei voi tuomita kategorisesti epätodeksi, mutta vielä vähemmän sen voi todeta olevan tosi.
Väyrynen perustaa väitteensä menettelytapaan. Euroalueeseen liityttiin hallituksen tiedonannolla, jonka eduskunta hyväksyi värikkään keskustelun jälkeen äänin 135-61. Väyrysen mukaan päätös olisi pitänyt tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä, joka olisi vaatinut 2/3 enemmistön eduskunnassa.
Perustuslakivaliokunta käsitteli asiaa ennen lopullista äänestystä ja antoi Lipposen hallitukselle puhtaat paperit.
- Valtioneuvoston omaksumasta toimintatavasta ei ole huomautettavaa valtiosääntöoikeudellisin perustein, perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan.
Valiokunnan tulkinnan mukaan euroalueeseen liittyminen aktivoi EY:n perustamissopimuksesta aiheutuvat perustuslakipoikkeukset, joista oli päätetty jo vuonna 1994 säädetyssä EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislailla. Toisin sanoen euroon oli päätetty sitoutua aikaisemmin ja perustuslakikysymykset oli jo ratkaistu.
Euro oli laillinen valinta
8
102
Vastaukset
Thank God !
We have a Euro !
Todennäköisesti koko suomi niminen valtio olisi ollut toisaalta loppu
ilman EU jäsenyyttä. Olisi varmasti tullut sisällissota.
Niin kuin nytkin Väyryset ja Persut saavat turpaansa niin fyysisesti, kuin
Psyykkisesti !
Sign. Eurofighter !- Hölyn-pölyä
Olisimme tietenkin voineet valita Norjan tien tai liimaantua Venäjän kylkeen.
Teimme oikean ratkaisun, minkä osoittaa, että sitä voidaan vastustaa vain valekampanjalla. - annamunkaikkikestää
Sehän oli ideakin rakentaa sellainen järjestelmä, josta ulkopuolelle jääminen tehtiin vaikeaksi. Ja jäsenenä oleminen vielä vaikeammaksi. Esim suurtyöttömyys saatiin palkaksi.
Esiinnyt palstan älykkönä, jotan teepä analyy Suomen taloustilanteesta KOKO KANSAN näkökulmasta sekä kotimaisten markkinoiden näkökulmasta, sekä rahaliikenteestä. - Lykkäät-pötyä
annamunkaikkikestää kirjoitti:
Sehän oli ideakin rakentaa sellainen järjestelmä, josta ulkopuolelle jääminen tehtiin vaikeaksi. Ja jäsenenä oleminen vielä vaikeammaksi. Esim suurtyöttömyys saatiin palkaksi.
Esiinnyt palstan älykkönä, jotan teepä analyy Suomen taloustilanteesta KOKO KANSAN näkökulmasta sekä kotimaisten markkinoiden näkökulmasta, sekä rahaliikenteestä.Jäseneksi pääsy oli vaikeaa. Vaatimukset olivat kovat ja neuvottelut tiukat.
Suurtyöttömyydellä ei ole mitään tekemistä jäsenyyden kanssa. Se jäi tulokseksi YYA-ajasta.
Suomen talous kehittyy positiivisesti. Velanotto pienenee, työllisyys paranee, koti- ja EU-markkinat vetävät. Rahaliikenne toimii loistavasti.
EU-vihaajilla on hätä housuissa.
- Jotkut-luulevat
että päätökset voidaan perua noin vain, kunhan niitä riittävästi vastustetaan.
Se vaatii kuitenkin uuden prosessin eli riittävästi poliittista tahtoa. Sitä ei nyt ole.- qåaäzm
Ei olekaan. Mennään "titanicin" mukana vaan, ja kuinka sitten kävikään.
- Turha-valehdella
EU on kehittynyt koko ajan. Uusi budjettiraami osoittaa, että ei ole mitään hätää rahoituksen kanssa.
Tavanomainen riita rahanjaosta tietenkin syntyy.
Brexit on vain tiivistänyt rivejä. - qåaäzm
Turha-valehdella kirjoitti:
EU on kehittynyt koko ajan. Uusi budjettiraami osoittaa, että ei ole mitään hätää rahoituksen kanssa.
Tavanomainen riita rahanjaosta tietenkin syntyy.
Brexit on vain tiivistänyt rivejä.Kun maanosaan tulee ne valtaisat miljoonien ja taas miljoonien ukkojen joukot, raha loppuu näiden elättämisessä. Siihen ei riitä edes kolhoosin rahat. Mikään ei viittaa siihen, etteikö touhu olisi vasta alussa. Sitten vielä se eräs uskonto. Se on oma lukunsa. Belgia on sen uskonnon vallan alla 2030. Loput seuraa perässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821310- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että362767- 132720
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56594