Karjala ja Makedonia

SieltäJostain

Olen seurannut keskustelua Balkanilla. Ylpeät kreikkalaiset vastustavat kiivaasti, ettei sen pohjoinen naapuri, Jugoslaviasta itsenäistynyt Makedonian tasavalta saisi pitää nimeään. Syynä, että Kreikan puolella on saman niminen maakunta, ja muinainen kreikkalaisperäinen Makedonia, jota Aleksanteri Suuri johti 300-luvulla eaa, on kreikkalaisten sydämessä. Makedonia on ollut pakotettu käyttämään YK:ssakin nimeä F.Y.R.O.M. , Former Yugoslavian Republic of Macedonia.

Entä meillä Karjala?

Olemme varsin suvaitsevia ajatukselle, että Karjala on maantieteellinen alue, jonka kaksi valtiota jakaa. Suomi ei ole haastanut Venäjää oikeuteen Karjalan nimen käyttämisestä luoteisesta osavaltiostaan, eikä toisin päin.

Joensuulainen sanoo olevansa Pohjois-Karjalasta, lappeenrantalainen Etelä-Karjalasta. Venäjän Karjalan tasavaltaan näitä ei sotke kukaan.

Jos joku sanoo Suomessa olevansa "Karjalasta", on hän ehkä joku evakkomummo, luovutetuillla alueilla syntynyt.

Karjala on kuten Skandinavia. Ei itsenäinen maa, vaan alue, joka on aina kuulunut useampaan valtioon. Toisin kuin kreikkalaiset, emme ole tehneet asiasta ongelmaa.

8

460

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lillepo

      Itse asiassa suomen kieli on karjalan kielen eräs murre.

    • Miten_näin

      Eikös se Karjala ole rajan takana?
      Rajan länsipuolella maakuntia nimitetään Pohjois-Karjalaksi ja Etelä-Karjalaksi.
      Eikö Venäjä pahastu siitä, kun Suomessa käytetään näistä alueesta nimeä Karjala?Kun nyt Karjala on kuitenkin juuri siellä rajan takana.

      • x-x-x-x-x-x-x-x

        Toistaiseksi eivät ole vaatineet "venäläisen Karjalan" yhdistämistä. Piankos sen keksivät. Siitä huolimatta, rajanatakaiset ja tämänpuoliset "karjalaiset" eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.


    • Ai_jakaa

      Ei Karjala taida olla oikeasti jaettu. Karjala on Venäjää.

    • uusihistorianharrastaja

      Karjala ei ole valtio, mutta Makedonia on. Valtion nimestä vain on kiista. Minusta voisivat ottaa jonkin nimen, joka ei ratsastaisi Aleksanteri Suurella. Makedonian asukkaista suurin osa on slaaveja, osa albaaneja ja turkkilaisia. Aleksanteri Suuri ei ollut näistä mitään, hän oli kreikkalainen, tai helleeni, kuten nimitys kuului.
      Muslimit kutsuvat Aleksanteri Suurta Skenderiksi tai Iskanderiksi. Venäjä on ristinyt ohjuksensa sen nimisiksi ja turkkilaiset kebabinsa. Sankari on haluttu ja muistettu, vaikka ennen ajanlaskun alkua elikin.

      • On_valtio

        Karjalan Tasavalta.


    • SeAvarakatseinen

      R y s s ä t pitävät huolen, rantavaltiolla ei ole merelle pääsyä! Vrt. Suomen yhteys Jäämerentantaan katkaistu!
      Eikä Neuvosto -Viron , - Latvian ja -Liettuan alkuperäiskansalaisilla ollut pääsyä Itämelle eikä Suomenlahdelle.
      Ei ole Moldovalla yhteyksiä Mustalle Merelle

      https://yle.fi/uutiset/3-9983226

      "Moldovan mukaan suurlähettilään kanssa käydään neuvotteluita siitä, miten Venäjän ja Moldovan välisiä suhteita hoidetaan jatkossa."

      Moldovan itäosa, Transnistria onkin varsinainen takapajula:

      http://www.rantapallo.fi/kaupunkilomat/transnistria-maa-jota-ei-ole-olemassa/

      .... "noin 70 prosenttia väestöstä haluaa alueen liittyvän Venäjään."
      Vaan taitaa olla niin paska paikka, ettei R Y S S Ä -valtiokaan tuota huoli!
      Toisin kuin Suomen Karjalan , jossa oli saalista ryöstettäväksi roistovaltiolle!

      P.S. Moldova on Euroopan tärkeimpiä viinintuottaja-alueita, Mutta Suomen Alko Ab ei tiedä sellaista maata maailmassas olevankaan ,saati tuota Transnistriaa.

      Kannaksen Karjalassa voisi nykyisin olla melkoista viininviljelystä, jos se olisi Suomella.

    • F.R.G.D.F

      "Makedonia on ollut pakotettu käyttämään YK:ssakin nimeä F.Y.R.O.M. , Former Yugoslavian Republic of Macedonia."

      Olisihan se aika veikeää, jos Venäjä vaatisi YK:ssa Suomea esiintymään nimellä "Former Russian Grand Duchy of Finland" (F.R.G.D.F.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2037
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      766
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      624
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe