https://yle.fi/uutiset/3-10191243
Sipilän hallitus tekee määrätietoista työtä ihmisten hyvinvoinnin ja työllisyyden parantamiseksi.
Nyt vielä SOTE ja Maakunta uudistus purkkiin. Sitä varmaan sitten kokemusten mukaan pitää viimeistellä ja kun maailma muuttuu koko ajan ympärillä sehän on jatkuvaa työtä. Mutta nyt on jahakilu hallistusten jälkeen päätösten aika.
Toivottavasti oppositiosta löytyy vastuun kantajia tukemaan SOTEN läpiviemiseen.
Tuuliviiri Harkimon odoteettiinkin lipsuvan jossakin vaiheessa. Hän kun haluaa on mediassa pinnalla - ja tällä kertaa siihen tarvittiin tuollaisen show kuvio.
Sipilän hallitus tekee määrätietoista työtä ihmisten hyvinvoinnin ja työllisyyden parantamiseksi.
Nyt vielä SOTE ja Maakunta uudistus purkkiin. Sitä varmaan sitten kokemusten mukaan pitää viimeistellä ja kun maailma muuttuu koko ajan ympärillä sehän on jatkuvaa työtä. Mutta nyt on jahakilu hallistusten jälkeen päätösten aika.
Toivottavasti oppositiosta löytyy vastuun kantajia tukemaan SOTEN läpiviemiseen.
Tuuliviiri Harkimon odoteettiinkin lipsuvan jossakin vaiheessa. Hän kun haluaa on mediassa pinnalla - ja tällä kertaa siihen tarvittiin tuollaisen show kuvio.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tunarisipilä vei 14th. työpaika leikkauksilla.
Tempputyöllisyys kasvaa kohisten!
No jos vapaita työpaikkoja on 10x vähemmän kuin työttömiä ja yli puolet tuosta työstä on epätyypillisiä työsuhteita kuten 0-tuntisoppareita ja proviisiopalkkaista puhelinmyyntityötä ym. niin onko toi nyt niin hyvä.. ? Normaali tes-palkattu työhän on koko ajan mennyt hyvin kaupaksi jos sitä on mollin ym. sivustoilla tarjolla. Tarvitaan nimenomaan lisää työtä josta maksetaan normaalia tes-palkkaa.
1 tunti töitä viikossa poistaa työttömyystilastosta ja 6 tuntia kuukaudessa tekee jo osa-aikatyöläiseksi.
Palkattomat ilmaistyöläiset ainakin kasvaneet, mites normaalin tes-työn ja kokoaikatyön laita?
Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/
”Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä.”
Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysayttava-kirje-asiantuntijalta-palkattoman-tyon-maara-rajahtanyt/
”TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa.”
Jokin ei natsaa hallituksen tilastojen ja muiden tahojen tiedon kanssa.
1 tunti työllistämistoimia viikossa poistaa työttömyystilastoista ja 6 tuntia kuukaudessa tekee jo osa-aikatyöläiseksi. Näistäkö ja Aktiivimallin kikkakolmosista työttömyyden väheneminen ja työllisyyden kasvu johtuu? Kaipaisin oikeasti riippumatonta ja puolueetonta tutkimusta asiasta. Poliitikot ja viralliset koneiston tilastonikkarit saavat kaiken näyttämään juuri siltä kuin halutaan.
Olen ennenkin ollut kriittinen poliitikkojen ja hallitusten sekä niitä tukevien tutkimus-, tilastointi- ja gallup-laitosten toimintaan, mutta porvarihallituksen härski toiminta on vienyt viimeisenkin luottamuksen.
Vale, emävale, tilasto.
"Henkselit paukkuu"
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005636542.html
Sipilän hallituksella ei ole mitään ansiota työllisyyden kehittymiseen - ja kohtahan alkaa taas lama, kun se on kapitalismin laki.
Tollosipilä tyri tänkin!
Sama uutinen taisi olla valemedia YLE:n tv1 aamu-uutisissa tänään ti 8.5.2018 klo 9.
https://areena.yle.fi/1-50001851#autoplay=true
Kts. taulukkoa, joka tulee ajassa 1:38
En todellakaan usko tuota. Varsinkin väite yli 55-vuotiaiden työllisyyden noususta 6 prosentilla on omalta kannaltani katsottuna selvää valetta. Olen ollut nyt pitkän atk-alan työurani loppuvaiheilla ekaa (ja ilmeisesti lopullisesti) kertaa työtön. Olen 62-vuotias mies.
Myös tuttavani, jolla on työkokemusta jo vuosikausia myös nykyaikaisista IT-tekniikoista (suunnitelu ja ohjelmointi) ei ole päässyt vaihtamaan työpaikkaa, kun on kokeeksi testannut "viehättävyyttään". Toinen tuttavani, on kokenut suuria vaikeuksia alan vaihtajana saada enää 60-vuotiaana mitään matemaattisten aineiden opettajien töitä, ei edes pätkissä, Helsingin seudulla. Hakijoita on aina ollut paljon, joskus jopa 30. Hakeutuminen 200 km päässä oleviin opettajan paikkoihin ei ole tuonut töitä.
Meillä on kaikilla yliopistotutkinnot. Tällä toisella tutullani on suoritettuna kaikki kurssit ja pätevyydet neljään eri opetettavaan aineeseen! Yleensä lehtoraateissa lukiotason opettajalla on vain kaksi opetettavaa ainetta.
Siis sinä ja kaksi muuta olette kokemus"asiantuntijoita" jotka ovat parempia kuin tilastokeskus :D
Olisin muuten kauan sitten päässyt opintojeni perusteella töihin Tilastokeskukseen, mutta en mennyt sinne, vaan yksityiselle hieman erilaisiin hommiin.
Missä sanottiin, että kyseessä oleva aineisto oli Tilastokeskuksesta? Siellähän ei tietääkseni edes tehdä mitään kunnollista tilastollista tutkimusta, siis sellaista työtä, jossa vaadittaisiin kunnollisia tilastotieteen ja matematiikan opintoja.
Tilastojakin osataan väärentää. Esim. Kreikka teki suurhuijauksen, jonka perusteella pääsi EU:n jäseneksi ja sitten vielä euro-rahaliittoonkin. Takana huijauksessa oli kuulemma joku tietty tulastotieteilijä tms. Tästä kertoi vanha koulukaverini, jolla on lisensiaatin tutkinto (aivan muulta luonnont. alalta).
En usko Sipilän hallitukselta tulevan kuin valheita. Mielestäni tutkimuksia voi varmaan ostaa muuallakin kuin USA:ssa omiin tarpeisiin sopivin tuloksin.
Olisi+mukava+tietää,+keitä+nämä+työllistyneet+yli+55-vuotiaat+ovat.+
Mahdollisia+ryhmiä:
1)+Ovatko+veronmaksajien+rasitteena+olevat+valtion+virkamiehet+(tai+yleensäkin+julkisen+sektorin+korkeammilla+virkapaikoilla+olevat)+päättäneet+näperrellä+jotain+suojatöissään+pidempään?+
2)+Osa-aikaiset+vanhemmat+suorittavat+työntekijät+(usein+myös+julkisen+sektorin,+kuntien+puolella+työskentelevät)+saaneet+sosiaali-+ja+terveysalan+töitä,+kun+nuoremmat+tekijät+ovat+hävinneet+ukomaille.
+
Sipilän+aktiivimalli1+ei+tuonut+uusia++osapäiväisiä+18h/62+pv+töitä+juuri+lainkaan.+Ne+vanhat+työntekijät,+joilla+jo+oli+näitä+töitä,+olivat+jo+aiemmin+vuoden+2017+puolella+kiinni+näissä+osa-aikatöissään.++
Tämä+asia+on+selvitettävä+tarkemmin.+Ainakaan+yksityisen+sektorin+pörssiyhtiöistä+on+tuskin+töitä+löytynyt++ikääntyneille.+Siellä+pyritään+vanhoista+työntekijöistä+eroon.
Haluaisin+nähdä+sellaisen+tilaston+ikäryhmittäin,+mistä+näkyy+työttömän+työnhakijan+työllistyminen+ikäryhmittäin+yksityisen+sektorin+töihin,+jaoteltuna+kokopäivätyöhön,+18h-36+h+viikossa+töitä+tekeviin+ja+alle+18+h+viikossa+vastaavasti.+Tilastosta+pitäisi+näkyä+myös+se,+onko+päässyt+määräaikaiseen+tai+toistaiseksi+voimassaolevaan+työhön.+Lisäksi+pitäisi+näkyä+se,+onko+työpaikka+tuettu+verorahoilla.++Julkisen+sektorin+työpaikat+voisi+poistaa+kokonaan+tilastoista,+kuten+eo.+ehdoista+näkyy!+++
Mietin+tässä,+mikähän+taho+suostuisi+tutkimuksen+tekemään,+ja+onko+sille+rahoitusta?
Olisiko+Tilastokeskuksella+tarpeeksi+yksityiskohtaista+aineistoa+tämän+tilaston+tuottamiseen?
Ruotsista+tämä:
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2016083022240312_tb.shtml
Suomessa,+6+vuotta+vanhaa+tietoa:
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2763590-yha-useampi-tyoton-konkari-putoaa-minimituelle
https://www.hs.fi/ura/art-2000002797242.html
Olen+nähnyt+jonkun+taulukon,+josta+selviää+silmämääräisesti,+että+57+vuotiaan+tai+vanhemman++työllistyminen+on+alle+2%,+kun+on+vanhana+joutunut+työttömäksi.
Taisin+keksiä,+millä+tavalla+saadaan+vanhimman+ikäryhmän+työllistymisen+kasvu+olemaan++6+%-yksikköä.
Näitä+vanhoja+patistetaan+jäämään+62-vuotiaana+työttömyyseläkkeelle.+Itselläni+alin+eläkeikä+on+korkeampi,+mutta+sitkeästi+etsin+töitä,+ilman+tulosta.+En+pääse+edes+haastatteluihin.
Mielestäni+on+laitonta+TE-keskukselta+pelotella+jollain+konstilla+työttömät+vanhat+eläkkeelle.+Jos+tässä+onnistutaan,+niin+varmasti+se+vaikuttaa+vanhimman+ikäryhmän+työttömyyslukuihin+tilastoissa!+Eiköhän+minulla+ole+oikeus+olla+ansiosidonnaisella+65+vuotiaaksi+asti+lisäpäivien+avulla.
http://www.kaleva.fi/juttutupa/oma-elama/lisapaivaoikeus/5763206
Työttömyyslukuja on hallituksen toimesta keinotekoisesti saatu kaunisteltua, aktiivimalli harhauttaa, ja huuhaa työllisyys on lumetta.
Aitoa työllisyyttä on tullut ainoastaan maailmalla parantuneen ostovoiman ja talouskasvun myötä, joka viiveellä vaikuttaa meilläkin. Varmaan myös maailmalla käytävistä sodista hyötyy myös monen maan talous, sekä aseteollisuus, joka on mielestäni epätervettä ja moraalitonta.
Palkansaajat voivat huonosti, sillä työpaikoilla vaaditaan mahdottomia, lukiolaiset joutuvat entistä tiukemmille, uudistusten painaeessa ja moni palaa loppuun tai joutuu hakemaan apua. Päiväkotihenkilöstö voi pahoin, suurentuneiden lapsiryhmien vuoksi, hyvä kun ehtii jotenkuten perushoidon antamaan.
Muista pyhittää lepopäivä on uskonmiehiltä unohtunut ja nyt tehdään töitä pyhistä välittämättä. Alkoholia saa murheeseen helpommin ja väkivalta on noussut sen lain myötä.
TYÖLLISTÄÄ : Poliiseja, mielenterveystyöntekijöitä, työvoimaviranomaisia, sosiaalitätejä, lapsisuojeluviranomaisia, lakimiehiä, vartijoita, tapaturmaviranomaisia jne.....
Samalla julkiset menot kasvaa ja velkasi eläminen jatkuu.
Velaksi eläminen jatkuu. Nämä vemputtimet tehdään missä lie, joten ei ainakaan nämä työllistä meillä. Mutta automaattinen syöttö vaihtaa joskus kirjoitettua tekstiä mielensä mukaan.
Sipilä vain sutta ja kurjuutta!
Varsinkin yli 63 vuotiaissa, kuten hallitus kehuu. :)
Sipilän puolueessa vain ketkuja, omaan taskuun kaikki. Rikastuminen epämääräisesti valtioyhtiöitten lainarahoilla.
Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
Pääministeri Juha Sipilä on julistanut panevansa valtion omistamien yritysten ”taseet töihin”. Tämä juttu kertoo, kuinka Sipilä hyödynsi yhteistä rahaa tehdäkseen itsestään yksityisen miljonäärin.
Jaa artikkeli | Jaettu (62964
Lisäksi ketku kanki kaikkonen. Ei auta mitään uudistuminen hiusten sekoittaminen jos siellä päässä on kaikki muutenkin sekaisin.
Kepussa kaikkonen ei osannut muuta kun pölliä nuorten asuntokassan "ihan lain mukaan".
Sipilän puolueessa vain ketkuja, omaan taskuun kaikki. Rikastuminen epämääräisesti valtioyhtiöitten lainarahoilla.
Seuran selvitys: Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
Pääministeri Juha Sipilä on julistanut panevansa valtion omistamien yritysten ”taseet töihin”. Tämä juttu kertoo, kuinka Sipilä hyödynsi yhteistä rahaa tehdäkseen itsestään yksityisen miljonäärin.
Jaa artikkeli | Jaettu (62964
Lisäksi ketku kanki kaikkonen. Ei auta mitään uudistuminen hiusten sekoittaminen jos siellä päässä on kaikki muutenkin sekaisin.
Kepussa kaikkonen ei osannut muuta kun pölliä nuorten asuntokassan "ihan lain mukaan".
"Taseet+töihin"+tarkoittaa+yksinkertaisesti+sitä,+että+jos+yrityksen+arvolle+saadaan+korkoa.+
Jos+vaikkapa+miljoonan+arvoinen+yritys+maksaa+osinkoa+45.000+ja+osakkeen+arvo+nousee+5000+vuodessa,+se+tuottaa+5%+koron.+Se+on+korko,+jonka+saa+riskittömästä+sijoituksesta.
Jos+yrityksen+myy+ja+rahan+voi+sijoittaa+6%+korolla,+niin+myynti+on+kannattava.+Jos+taas+rahan+voi+sijoittaa+4%+korolla,+yritystä+ei+kannata+myydä.
Kyseessä+on+yksinkertainen+matematiikka,+vaikka+tulevan+kehityksen+arviointi+ei+ole+aina+kovin+helppoa.
Minun+mielestäni+julkishallinnolla+ei+ole+oikeutta+tehdä+sellaisia+päätöksiä,+joista+tulee+tarpeettomia+kustannuksia.+Se+tarkoittaa+sitä,+että+ei+pidä+myydä,+jos+raha+ei+tuota+paremmin+muualla+ja+toisaalta+myös+että+pitää+mydä,+jos+raha+tuottaa+paremmin.
Voittoa+tuottava+ja+osinkoa+jakava+yrityskin+voi+olla+tappiollinen+pitää,+jos+sen+arvolle+saatava+korko+on+pieni.+Kannattaa+myydä+matalakorkoinen+sijoitus+sen+sijaan,+että+ottaisi+saman+verran+lainaa+korkeammalla+korolla.
Helppoa+kuin+saippua.
Sipilä+on+ajanut+valtion+yhtiöiden+myyntiä.
Valtiolla+on+osuuksia+lähes+50%+esim.+Nesteestä.+Noiden+osakkeiden+myynti+ulkomaille+olisi+hulluuden+huippua.+Suomelle+kullanarvoisia+olisivat+valtionyhtiöt,+jotka+tekevät+voittoa+ulkomailla+ja+joiden+tuotoista+hyötyvät+kaikki+suomalaiset.+Näiden+yhtiöiden+osakkeita+ei+valtion+tule+päästää+käsistään.+Kuten+jo+moneen+kertaan+on+todettu,+mikä+Norja+olisikaan++taloudellisesti+tänä+päivänä,+jos+se+olisi+myynyt+öljykenttänsä+ulkomaille?+Se+olisi+köyhä,+kehittymätön+maa.+Nykyinen+öljyteollisuus+ja+sen+voitot+hyödyttää+koko+Norjan+kansaa.+
Suomessa+etenkin+Kokoomus+haluaa+myydä+valtion+yhtiöt+yksityisille,+myös+ulkomaisille+ostajille.+Päättäjät+voivat+piilottaa+mahdollisina+lahjuksina+saamansa+osakkeet+hallintarekistereihin,+jotta+lahjontaa+on+vaikea+tutkia.+Oikeistohallituksella+oli+kiire+saada+laki+hallintarekistereistä+läpi+juuri+siksi,+että+heillä+itsellään+on+siihen+tarvetta.
Muunneltua totuutta
Liikemies kuolee epämääräisissä oloissa Patrian esitteitä mukanaan, epämääräisissä, kyseenalaisissa oloissa ja tehtävissä Ugandassa, jossa hänen matkaseurueeseensa kuuluu myös entinen Suomen ministeri, joka taas on mm. matkustanut kauppamatkoilla Sipilän kanssa esim Kiinassa.
Hämmentävää kun asia painetaan ikäänkuin villaisella, sillä minusta noin vakavasta sekä hämärästä asiasta tulisi tehdä kunnon julkinen selvitys, onhan osallisena tapahtumiin Valtion omisteinen Patria ja epämääräisiä yksityiskohtia. Jos peli on rehellistä, kuten pitäisi, miksi ei tiedoteta asiasta selvitystä pääministerin toimesta, eikä kuten tapahtui asia painetaan villaisella, kun jotkut ottavat ikäänkuin vastuun tapahtumista eli silläkö noin vakava asia on kuitattu.
Miten asia liittyy työllisyyteen, niin sillä tavalla, että voisi kyseenalaistaa tämän ajan poliittisia toimia ja tapoja, jossa on outoja piirteitä, rikkailla ei ole mukamas etuuksia, sanoa Sipilä, joten puheet ei vastaa todellisuutta.
Toi on sitä foliohattuagenreä.
Kun asiat menee hyvin ja täytyy silti valittaa, turvaudutaan usein are51 ja muuhun tollaseen.
Muunneltua totuutta, silmälumetta, kaunisteltuja tilastoja, näistä on työllisyysluvut tehty.
HALLITUKSEN TOIMIEN JA AKTIIVIMALLIN RASKAS LASKU :
Mielenterveysongelmat ja ahdistus kasvaa hurjaa vauhtia. Ja tämä on vasta alkua, kun kaikki työttömyysrahojen leikkaukset aktiivimallin johdosta realisoituu, niin ongelmat kasvavat, ja avioerot lisääntyvät, tulee alkoholiongelmia lisää ja lastensuojeluviranomaiset ovat jo nyt ylityöllistettyjä.
Rahan puute vaikuttaa perheiden hyvinvointiin ja vaikeudet kasvavat, sekä riitelyt- ja masennus lisääntyvät, joka vaikuttaa nekatiivisesti lapsien koulunkäyntiin ja tulevaan menestykseen.
Työllisyyden kasvulla ja Sipilän hallituksen toimilla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Maailman talouden kasvu lisää töitä myöös Suopmessa, jopa niin, että on
osittain työvoima pulaa.
Hallituksen toimilla ei ole mitään tekemistä työllisyyden kasvun kanssa
On sentään jotain. Meidän kilpailukykymme on parantunut suhteessa kilpailijamaihin ja tuotteet menevät vihdoin kaupaksi. SDP:n ja AY_liikkeen yhteisen halun noudattaminen olisi nostanut palkkoja ja veroja niin paljon, että kasvu olisi taas kerran tuhrattu.
Tilanne ei silti ole hyvä koska me otamme edelleen velkaa, vaikka suhdanne alkaa olla lopuillaan. SDP olisi ottanut sitä vielä enemmän.
Entäs ne valtiolle tulevat vero€. VeroParatiisi saarille sijoittamallako, valtion talous kuntoon?
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001848112.html
http://www.osallisuustalous.fi/blogi/2012/01/paul-krugman-julkinen-velka-ymmarretaan.html
Niin, ay-liikkeen vikahan se aina on ollut.
https://www.sak.fi/aineistot/blogi/ay-liikkeen-arvostelijoiden-puheista-puuttuvat-usein-totuus-vastuu-ja-seuraukset
AY-liikkeen tehtävä ei ole tehdä hyvää muille kuin jäsenilleen. Ei se ole paha asia, mutta kun resurssit ovat rajalliset, niin se hyvä on muilta poissa.
En ymmärrä miksi AY-liike edes haluaisi esiintyä kaikkien kaverina koska se heikentää sen uskottavuutta jäsenien edun ajajana.
On se surkeaa, kun itse pitää itseään kehua :D
Natsisikahallitis ei ole saanut kuin tuhoa aikaan!!!!
hallitis ei ole todellakaan samalla tasolla kanssasi.
Kumpa kaikki olisi kaltaisiasi esimerkillisiä, ahkeria ja osaavia ihmisiä niin kaikilla olisi hyvä olla :D
Vai onko niin, että elät muiden rahoilla etkä halua, että muut tekisivät samoin koska sitten et enää pärjää? Jonkunhan täytyy tehdä se raha, jolla sinäkin elät.
Uutisissa+oli+hieno+tieto+siitä+miten+Suomessa+ollaan+kohta+päästy+hallituksen+työllistymistavoitteeseen.+Työttömyys+on+pienentynyt+huimasti.+Ihmettelen+KELA:n+tilastoja+jossa+Kesäkuussa+2018+maksettiin+121+990+852+euroa+asumistukea/kuukaudessa.+Vuonna+2017+kesäkuussa+sitä+maksettiin+93+780+705+euroa+ja+vuonna+2016+Kesäkuussa+vain+90+831+259+euroa.
Jos+työllisyyskehitys+on+ollut+erinomainen+niin+löytyykö+syytä+miksi+Kesäkuussa+maksettujen+asumistukien+määrä+on+kohonnut+kahden+viimeisimmän+vuoden+aikana+31+159+592+eurolla!
Prosentuaalisesti+asumistukea+maksetaan+nyt+"hyvänä+aikana"+siis+27+%+enemmän+mitä+huonompana+vuonna+2016?
Kuka+uskoo+hyviin+uutisiin+jos+ei+mennä+syvemmälle+työllistymisen+sisältöihin+ja+kokonaiskustannusten+muutoksiin?
Luotatteko tosiaan nykysuomen uutisointeihin noista työllisyys asteista?
Itse pidän noita uutisointeja veroisina pitkälti provoina, joilla pyriytään tehostamaan aktiivimallin vaikutusta ja muokkaamaan mielipiteitä tilanteen kohentumisesta jotta työttömyys sadaan lakaistua ns. maton alle ja todellisuus piiloitettua , sillä totta tosiaan tuollaiset asumistukien määrät ei ole tarpeen työllisyyden ollessa aidosti hyvä .Eikä myöskään käy järkeen että kiinteistöjen pakkohuutokauppoja ole siinä määrin kuin niitä on ilmoiteltu ja yhä ilmoitellaan. Saati se että alkuvuodesat alle köyhyysrajan eläviä on ollut 700.000 . Työtätekevillä on toimeentulo .Mistä nuo työpaikat olisi loihdittu äkkiseltään?
https://yle.fi/uutiset/3-10043189
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/pakkohuutokauppaan-joutuneiden-kotien-maara-edelleen-kasvussa-satakunnassa-kasvukeskuksissa-asunnon-voi-myyda-ja-maksaa-velat-200477320/
Aika moni on täälläkin aattellisen valemedian johdateltavissa. Yksinkertaisille mielenkiintoinen satu uppoaa tunnetusti paremmin kuin tylsä totuus.
Lukekaapa kuitenkin tuosta: https://yle.fi/uutiset/3-10323486
Suomi tosiaan pääsi koko vuosituhannen jatkuneeseen globaaliin nousukauteen mukaan vasta kun vasemmisto saatiin pois hallituksesta.