Tappion päivä 14.04.2019 lähestyy

Tuona päivänä (eli 14.4. 2019) pidetään eduskuntavaalit. Näissä vaaleissa SKP tippuu puoluerekisteristä. Alkaa nimienkeruutalkoot. Ja niin tippuu KTP:kin. Ennustukseni on, ettei KTP enää jatka, vaan katoaa historian arkistoihin.
17265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Nimien keruun ongelmana on jotta sen saa tehdä ilmaiseksi. Olisi selvästi parempi ratkaisu jotta vain jäsenmaksun maksaneiden nimet hyväksyttäisiin. Se auttaisi välttymään turhalta työltä.

SKP ja nuo muut komuloisyhdistyksethän ovat muistaakseni jo pari kolme kertaa keränneet nimiä listaan. Olisikin viisaampaa heillekin muuttaa nuo puolueensa rekisteröidyiksi yhdistyksiksi koska kovasti on pieni se mahdollisuus jotta kansanedustajia nähtäisiin vaikka menisivät vaaliliittoon keskenään.

Äänestä

SKP ei ole mikään ongelma kenellekään, Partacus on sen jalostunein edustaja
mutta hänkään ei tunne historiaa - lukee sitä parhaillaan ja saa elämyksi mutta niin kapealta
aluuelta kun on aloittelija, että historian näkemys ei ole vielä tasoittunut - Marxista Partacus
tietää alkeet eikä tunne taloutta eikä osaa laskea joten se etenee todella hitaasti veikkaan ettei koskaan maaliin

SKP:n puheenjohtaja on trotskilaissymppari saanut rokotuksen Pand-kommunismista

eli pand on järjestelmä jossa viherpunaisille hörhöille on jaettu valtion rahaa matkusteluun latinomaissa jotta osaavat ylistää Nicaraguaa ja Kuubaa, nykyinen SKP-trotskilainen punavihreä on ihastunut Meksikoon ja tuonut sieltä trotskilaisuuden SKP:n opiksi jos olisi ihastunut Peruun olisi tuonut maolaisuuden SKP:hen jne.

Mitä on pand-kommunismi
https://www.skp.fi/keywords/pand

EI siis mitään pelkoa SKP:stä toivottavasti Partacus ja SKP ja Tiedonpanttaaja-lehti jatkaa meidän huvittamistamme ja tietysti Jan Jakke Jakuttaja Laakkonen jne.
https://www.talouselama.fi/uutiset/raportti-tunnettu-suomalainen-ex-poliitikko-oli-bakun-palkkalistoilla-azerbaidzan-korruptoi-euroopan-neuvostoa/b24e71c6-676f-3735-90e2-401e48019009 azerien harjoittamasta lahjonnasta. Raportissa syytettyjen penkille oleva vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jaakko Laakso ei kommentoi )

Äänestä
  • Mutta missä viipyvät Partacuksen kommentit?

    Äänestä

  • Missä-luuraa-P kirjoitti:

    Mutta missä viipyvät Partacuksen kommentit?

    Partacusi ei vastaile, hän vain saarnaa meille tappion ja kurjuuden lähteen evankeliumia!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Partacusi ei vastaile, hän vain saarnaa meille tappion ja kurjuuden lähteen evankeliumia!

    Teillekö taas iski kusetusvamma.
    Menisitte lääkärille.

    Äänestä

  • "Teillekö taas iski kusetusvamma...."
    Olipas älykästä....
    Aiheetta enempään....

    Äänestä

  • arvoisa.herra kirjoitti:

    Teillekö taas iski kusetusvamma.
    Menisitte lääkärille.

    Partacusella se on ja ehkä sinulla, minulla lorisee sutjakkaasti!

    Minähän vain vastasin sivupersoonasi kyselyyn!

    Äänestä

  • Missä-luuraa-P kirjoitti:

    Mutta missä viipyvät Partacuksen kommentit?

    Partacusin hiljaisuus johtunee siitä, että käsiteltävä asia on liian uusi, ajankohtainen. Yleensähän Partacus ottaa kantaa vain yli 70 vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin. Niihin on mukava soveltaa jälkiviisauden mahtavaa voimaa.

    Äänestä

  • PuebloUnido kirjoitti:

    Partacuksen ja ylipäätään kommareiden hiljaisuus on ymmärrettävää. Ovathan he vuosikausia toitottaneet kommunismin ylivoimaa ja vastavuoroisesti ei-kommaripuolueiden kaikenpuolista surkeutta. Totta kai kaiken vouhotuksen jälkeen on tylyä huomata, että heidän ylivoimaisen aatteensa kannatus mitataan promilleissa - ei prosentteina. Ja kun Neuvostoliittoakaan - tuota ainoaa oikeaa paratiisia - ei enää ole.

    Äänestä

  • Töymeis kirjoitti:

    Tuossa kommunismin paratiisissa tapahtui se mitä kommunismissa yleensäkin tapahtuu. Kun tehtiin paratiisia niin saatiin aikaan helvetti josta jokainen kynnellekykenevä halusi ulos. Sitä tosin vahdittiin tarkkaan ja joitain uskaltajia kerrottiin ammutun paratiisista pakenemisen vuoksi.

    Kyllä, totta se on, Extyökkärin elää menneessä TÄYSIN!
    Mitään muuta sisältöä elämässä ei ole kuin KOMMUNISMI!
    Ei mitään tähän päivään viittaavaakaan.

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Kyllä, totta se on, Extyökkärin elää menneessä TÄYSIN!
    Mitään muuta sisältöä elämässä ei ole kuin KOMMUNISMI!
    Ei mitään tähän päivään viittaavaakaan.

    Minä olen aina elänyt kulloistakon päivää enkä siksi ole hairahtunut mihinkään vasemmalta haisevaan kuten kommunismiin eritoten.

    Kommunismi on eilispäivää mutta siitä keskusteltaessa esimerkit pitää hakea eilisestä koska sillä ei ole tätä päivää.

    Kommunismissa ei todella ole mitään tähän päivään viittaavaakaan, kiitos, että muistutit!

    Eihän sinun elämässäsi ole muuta kuin kommunismi, komuloiset, kurjuus! Etkä muka ole hairahtunut vasemalle!
    Sinä olet ihan TÄYSIPÄIVÄISESTI, täällä VASEMMALLA!!

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Eihän sinun elämässäsi ole muuta kuin kommunismi, komuloiset, kurjuus! Etkä muka ole hairahtunut vasemalle!
    Sinä olet ihan TÄYSIPÄIVÄISESTI, täällä VASEMMALLA!!

    Nuo mainitsemasi eivät ole minun elämääni, ne ovat ehkä sinun elämääsi mutta pyrin osoittamaan jotta niihin ei kannata takertua.

    Äänestä

  • Missä-luuraa-P kirjoitti:

    Mutta missä viipyvät Partacuksen kommentit?

    Eikä vieläkään Partacuksen kommentteja. Kello käy, mutta Partacusta ei näy.....

    Äänestä

  • PuebloUnido kirjoitti:

    Eikä vieläkään Partacuksen kommentteja. Kello käy, mutta Partacusta ei näy.....

    Partacusi ei kommentoi, hän ainoastaan saarnaa!

    Tähän aiheeseen tuskin löytyy suoraan mitään sen enempää Marxilta kuin Leniniltäkään joten hän ymmärtää olla hiljaa. Oma päähän sillä suunnalla ei juurikaan toimi vaan kaikki on suurten mestereiden toistoa. Mestarilla en tässä yhteydessä tarkoita täällä esiintyvää jokapaikanmestaria!

    Äänestä

Tappion päivä 14.04.2019 lähestyy. Populistipuolue Perussuomalaiset katoavat poliittiselta kartalta. Pientä purinaa sotapakolaisten päänmenoksi - sillä politiikalla tuho tulee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Töymeis kirjoitti:

Tuona päivänä (eli 14.4. 2019) pidetään eduskuntavaalit. Näissä vaaleissa SKP tippuu puoluerekisteristä. Alkaa nimienkeruutalkoot. Ja niin tippuu KTP:kin. Ennustukseni on, ettei KTP enää jatka, vaan katoaa historian arkistoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu