Ihottuma iski matkalla, mitä tämä on? (sis. kuvan)

lomapilalla

Moi, en osaa upottaa suoraan tähän tekstiin kuvaa, mutta linkki imguriin ladattuun kuvaan viestin lopussa.

Olen Italiassa lomalla ja iski aivan puskista todella rasittava ihottuma. Ei kutise ollenkaan. On molemmissa käsissä kädenselästä melkein olkapäihin asti ja käsivarsien sisäpuolella ja hauiksessa. Lisäksi koko vatsa vyötäröstä rinnan alapuolelle samaa tavaraa, missään muualla ei yhden yhtä pistettä. Ei mitään rinnassa, kaulassa, kasvoilla, selässä, jaloissa. Ei mitään muita oireita.

Tämä iski eilen illalla, en silloin ajatellut sen enempää vaan ajattelin että jotain ohimenevää. Tänään aamulla oli selvästi lisääntynyt. Minulla ei ole koskaan ollut oikein mitään aurinkoihottumaa ja en ole ollut vielä sekuntiakaan auringossa ilman paitaa, eli vatsan ihottuma ei selity sillä mitenkään.

Eri erotu oikein kuvasta, mutta kaikkien näppyjen ympärillä on pieni vaaleampi rengas. Ihoni on käsistä ihan vähän ruskettunut ja huomaa selvästi miten ihottumakohdissa alue on vaaleampaa jokaisen näpyn ympärillä. Vatsassa ei erotu niin selvästi koska en ole sieltä yhtään ruskettunut ja vaaleat renkaat eivät näy.

Syön tänään viidettä päivää Esomeprazol-kuuria, minulla ei ole lääkeallergioita tietääkseni. Hotelli jossa asun on vähän kyseenalainen, mutta eivät nämä ainakaan luteiden puremia ole enkä löydä mitään tämän näköistä netistä jota hyönteiset voisivat aiheuttaa?

Kävin äsken näyttämässä apteekissa, antoivat setiritsiini-boksin josta söin äsken ekan napin ja nyt odottelen vaikutusta. Voisiko hydrokortisonista olla apua?

Jos joku osaisi kertoa mitä tämä voisi olla niin suuri kiitos. Hämää suuresti etenkin sijainti eli kädet ja vatsa, joka tuntuu tosi epäloogiselta. Kädet näyttävät jonkin verran karummilta kuin mitä kuvasta voisi päätellä. Olen reissulla vielä useamman viikon.

Kiitos!

Kuva: https://imgur.com/a/uEeAvWv

2

518

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lääkekö_tai_aurinkoko

      Onko ollut antibioottikuureja viimeisen puolen vuoden aikana? Aika monen lääkkeen, etenkin antibiootin "yhdellä kymmenestä" tai "yhdellä sadasta"-sivuvaikutukset ovat juurikin ihottumia, usein myös alentunut ihon auringon kesto on siellä haittavaikutuslistalla. Lääkkeen jo poistuttua elimistössä ihon aurinkosuoja jää heikoksi ja altistaa uusille ihotulehduksille jopa useita viikkojakin myöhemmin (siis vaikka normaalioloissa aiemmin olisi ollutkin varsin hyvä auringonkesto!) Aurinkoisella säällä saatuun ihottumaan kokeilisin ihan ensiksi muita vaihtoehtoja kuin lääkekuurit. Varjossa olo ja ihon viileydestä huolehtiminen ja aurinkokeston parantelu (ihon rasvailu). Etelän maissa lääkkeitä määrätään usein liiankin helposti. Pahimmillaan päätyy lääkitsemään yhden lääkkeen haittavaikutuksia toisella lääkkeellä, jolla taas on kolmannenlaiset haitat - ja taas mietitään mikä lääke siihen auttaa... Lääketeollisuus kiittää, mutta iho ei kiitä. Auringon kesto voi heiketä myös ikääntymisen myötä.

    • setiritsiini

      Setiritsiini pikemminkin aiheuttaa tuollaista iholla kuin poistaa sitä. Kannattaa kokeilla jotain muuta antihistamiinia. En tiedä missä vaiheessa kuva on otettu, joten sen perusteella en voi sanoa mitään.
      Hydrokortisoni ei varsinaisesti paranna mitään. Sen sijaan Sibicort (saa reseptittä apteekista) saattaa auttaa.
      Olennainen asia on esim. se kutiseeko iholla jokin vai onko kysymys vain noista näppylöistä. Tässä vaiheessa en osaa sanoa enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe