Yhteinen tekijä. ???? Erottava tekijä ??

Strotaapatti

Näyttää siltä, että tällä palstalla toimivat kirjoittajat niin "uskikset" kuin "ateistitkin
puhaltavat yhteen hiileen siinä, että he haluavat tietää enemmän kaikesta olemassa olevasta, myös toinen toistensa maailmankuvista.

Valitettavasti itse en tunne "puhtaita" uskiksia enkä ateisteja.
Tunnen vain ihmisiä; olen ollut jossain vaiheessa yksi heistä, jotka sanovat uskovansa, että Kaiken Alkuunpania "Jumala" on olemassa, samassa merkityksessä kuin todeta, että tuo kivi on tuossa kaikkine sammaleineen ja ympäristöineen.
Tunnen myös ihmisiä, jotka luottavat vain omaan selviytymis-/ ongelmaratkaisukykyynsä (olen ollut yksi heistä), ja kun se on pettänyt, ovat äärimmäistapauksessa itse päättäneet poistua tältä planeetalta, jättäen tuottamansa ongelmat virkakoneiston/omaistensa selvitettäviksi, mukaanlukien perheen ja omaisten surutyö.

Ns. "uskiksia" ja "ateisteja" erottavana tekijänä näyttää olevan IHMINEN ITSE.
Ns. "ateisti" toteaa olevansa vain ruumis.
Ns. "uskis" toteaa olevansa ruumis, sielu ja henki, eli pohjimmiltaan henkiolento, jota aineellinen ruumis kahlitsee. Näin nähtynä olen tätänykyä "uskis", uskoen "Alkuun" ja "Loppuun", ollen itse aineellisessa muodossa vain hetken.

Pyydän ystävällisesti mielipiteitänne niin "uskiksilta" kuin "ateisteiltakin".

10

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lehar

      Miten lienee ateistit käyneet vähiin. Eikö heitä kiinnosta keskustelupalstat vai eikö ole konetta? Ihmiset ovat alkaneet uudelleen haikailla Jumalan perään? Ateismi oli yksi niistä sammakoista, joista Luther kirjoitti, että sammakkona ne pysyvät eivätkä mitään toimita.

      Mutta nykyään uskovaisetkin ovat niin maallistuneet, että monesti uskonasiat tuntuvat unohtuneen kokonaan. Uskoa mitataan ulkonaisen elämän perusteella, eikä uskon peruskysymyksistä enää keskustella juurikaan.

      • ronbont5764

        Uskoa mitataan aineellisella vauraudella. Herra siunaa materiaalista hyvää vaikka tuhka munille .Tuhkamunat HUOM! Lisääntykää ja täyttäkää koko maa!


    • Johanan

      Monesti vaikuttaa tosiaankin siltä, kuin uskovat ja ateistit olisivat mitä katkerimmat vihamiehet keskenään.

      Itseasiassa me olemme kuitenkin samoja syntiinlangenneita ihmisiä, joilla on, ja tulisi olla vastustajanaan ainoastaan sielunvihollinen, saatana.

      Sen lisäksi me puhumme ikäänkuin eri kieltä, sillä tuota Jumalan lasten "kaanaan kieltä" ei voi ymmärtää muu kuin Pyhästä Hengestä uudestisyntynyt uskova. Sillä vasta silloin avautuu näköalat noihin näkymättömiin!

      • Nasse

        Kyllä noi saatanat sielunvoholliset ovat ihan sitä itteään, pitäkää uskovaiset hyvänänne luulonne


      • Lörppö mieli

        Ainoa, jonka kanssa täytyy (jos täytyy) taistelu käydä on omat mielen möröt. Itse kullakin.


    • Farfar

      >> Pyydän ystävällisesti mielipiteitänne niin "uskiksilta" kuin "ateisteiltakin". >>

      Mielipiteitä pyydät, mutta mistä ?
      Yksi rivi viestistäsi:
      >> Ns. "ateisti" toteaa olevansa vain ruumis. >>

      En tiedä, miksi ns. ?
      En tiedä miksi "ateisti" lainausmerkeissä ?
      En tiedä kuka toteaa olevansa vain ruumis ?

      Normaalisti kuvittelen että kun ihminen itsestään puhuu, hän puhuu ajatuksistaan. Jos on 'vain ruumiista' kysymys se kai mainitaan erikseen, 'päähän koskee' tms. ?
      En tosiaankaan voi sen kummemmin kommentoida tuota 'vain ruumistasi', ehkä joku hautausurakoitsija olisi pätevämpi ?

      Kaikki muut rivit viestissäsi koskevat joko "uskiksia" tai itseäsi ja omaa uskoasi. Siitäkään en pysty mitään luotettavaa ja/tai käyttökelpoista kommenttia antamaan, toki tiedät paremmin kuin kukaan muu mitä omassa päässäsi liikkuu.

      Kallonkutistajat kyllä väittävä että ihminen ei voi luottaa itseensä senkäänvertaa kuin muihin, epärehellisyys itseään kohtaan on kuulemma hyvin tavallista. Tiedä sitten, en luota kovinkaan vankasti näihikään kallonkutistajiin.

    • "Näyttää siltä, että tällä palstalla toimivat kirjoittajat niin "uskikset" kuin "ateistitkin
      puhaltavat yhteen hiileen siinä, että he haluavat tietää enemmän kaikesta olemassa olevasta, myös toinen toistensa maailmankuvista. "

      Huomasin muuten itse saman asian iltatuimaan kun rupsein taas uskonnon ja ateismin sekä tieteen suhdetta ajattelemaan. Tulin siihen johtopäätökseen ettei tiede, sen pareemin kuin uskontokaan osaa vastata kaikkiin mahdollisiin vastauksiin koska: Tiede tutkii vain olemassaolevia todisteita eikä Jumala kuulu niihin. Kun taas uskonnot antavat vastaukset että jumala ja henkimaailma ovat olemassa. Mutta mitä niiden takana?

      Voimmeko tieteen sanoa varmasti miten musta aukko toimii tai mitä sen sisällä tapahtuu. Tai onko valoa nopeampia asioita olemassa?

      Kun taas uskonnon kanssa tullaan talon rakentajaan että: Talo tarvitsee rakentajan. Niin maailmankaikkues tarvitsee luojan. Mutta jos maailmankaikkeus tarvitsee luojan, niin kuka loi maailmankaikkeuden luojan jne.

      Josaain kohtaa molemmin puolin tullaan pisteeseen - *En tiedä* Tullaan alueelle missä ollaan epätietoisia tai epävarmoja asioista.

      Jossa uskonto jatkaa samaa vanhaa mantraa "Jumala ja henkimaailma ovat olemassa" Kehittämättä juuri tietoisuuttamme asioiden todellisista puolista juuri ollenkaan.

      Tässä tapauksessa itse käännyn juuri tieteen puoleen koska se antaa loogisia, järjellisiä ja hyviä vastauskia siitä missä mennään ja miten asiat toimivat. Ja monesti jopa todisteiden kera.


      Kuten Lawrence Krauss minusta hyvin sanoi Universe from nothing pätkässä.

      "Tiede ei koskaan lopeta tutkimista. Se rakastaa ei-tietoisuutta."

      Itsestänikin juuri tieteen suurin saavutus on juuri tutkiminen ja testaaminen. Ei varsinaisesti edes päämäärien tai suoritusten saavuttaminen.

      Vaan tutkimus itse, joka pikkuhiljaa täydentää ja avartaa maailmankuvaamme ja ymmärrystämme siitä yhä laajemmaksi.

      Science Saved My Soul.

      http://www.youtube.com/watch?v=r6w2M50_Xdk&feature=player_embedded

    • uskovainen jo vuosie

      Olen ihminen. Jumala on luonut ihmisen joka kyselee: mitä olen tullut, kuka olen ja minne olen matkalla? Mistä tämä kaikki on tullut? Onko aina ollut jamonko iankaikkisuutta.

      Vaikuttaa myös että Pyhä Henki tekee työtänsä sinussa, kun aktiivisesti pohdiskelet. Saarnaaja: 3:11.

      Itse ole vankkumaton uskovainen ollut jo yli 40 vuotta. Olen omassa elämässäni kokenut paljon Jumalan johdatusta. Toivottavasrti saat asiallisia vastauksia.

    • Calluna.

      "Ns. "uskiksia" ja "ateisteja" erottavana tekijänä näyttää olevan IHMINEN ITSE.
      Ns. "ateisti" toteaa olevansa vain ruumis."

      - Anteeksi, mutta asia ei ole ihan näin mustavalkoinen. Oletko sattunut lukemaan termin "ateisti" määritelmän?
      Ateisti tarkoittaa, vain ja ainoastaan, "ei-jumaluskoinen". Ateisti siis voi uskoa sieluun, tuonpuoleisiin, joulupukkiin tai mihin tahansa muuhun epärationaaliseen konseptiin! Esimerkkinä buddhalaisuus, joka on ateistinen uskonto. Buddhalainen ei siis usko jumalaan, mutta uskoo silti todistamattomaan asiaan, eli jälleensyntymiseen.

      • ??

        Anteeksi nyt uskovaiset,mutta tosiasia on että kuoltuaan jokaisesta tulee pelkkä
        ruumis.
        Uskovainenkuollut on yhtälailla kuollut kuin kuollutateisti,haudataan/tuhkataan ja
        kadotaan maailmasta. (poikeuksena muumiot)

        Esittäkää konkreettisesti sellainen uskovainen joka eläälekuttaa jossain iankaikkisesti kuoltuaan, silloinhan olette oikeassa.

        Missä kohtaa kehossa uskovaisen sielu on?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      625
      2389
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1026
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      925
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      653
    Aihe