Kieli poskella tehty scifi-rymistely jossa ideana on ihmiskunnan palaaminen maapallolle ydinsodan jälkeen. Heti alussa Arkiksi kutsuttu avaruusasema pitää sisällään eri kansalaisuutta käsittelevän ihmiskunnan rippeet. Maahan lähetetään nuorisorikollisia sen vuoksi koska Arkista alkaa loppua ilma liiallisen väestön takia. Jo tässä vaiheessa ajatus on typerä. Eikö näillä ja Arkin rakentajilla olisi siis 100 vuoden jälkeen teknologiaa selvittää jollakin toisella tavalla onko Maa asumiskelpoinen. Näillä Arkin päättäjillä ei tule mieleenkään muita vaihtoehtoja kuin lähettää 100 nuorisorikollista Maahan. Ei esim. yhtä tiedustelijaa tai jonkinlaista skannausta ilmakehästä. Arkki on ollut avaruudessa noin 100 vuotta. Sen väestö koostuu pääasiassa amerikkalaisista, eikä muita kansalaisuuksia huomioida muulla kuin yhdellä Brasilian ja Kanadan lipulla jotka vilahtavat vain parin sekunnin ajan.
Nuoret selviytyvät Kärpästen Herrojen lailla Maassa joka osoittautuu asumiskelpoiseksi ja ilmakehä puhtaaksi. Arkissa harvennetaan väestöä rankalla tavalla, pistetään hengiltä 100 Arkilaista jotta ilma riittäisi muille pariksi kuukaudeksi. Tässä vaiheessa Arkin päättäjillä ei tule mieleen että kaikki palaisivat Maahan siitä huolimatta onko maapallo asumiskelpoinen. 50/50 mahdollisuus. Nämä Arkissa saavat vain muutaman kuukauden lisää elinaikaa tappamalla siis 100 arkkilaista. Aika idioottia toimintaa. No 100 tapetaan ja sitten ihmetellään jatkoa. Tässä välissä Raven päättää lähteä Arkista rakentamallaan kuplavolkkarin näköisellä vehkeellä kohti maata ja päätyy sattumoisin samaan metsään, samalle mantereelle kuin mihin nuoretkin laskeutuivat. Sarja etenee yhtä kieli poskella siihen saakka kunnes kansleri Jaha päättääkin ajauttaa koko Arkin Maahan. Jännitystä ja harvennusta lisätään sillä että Arkki ei selviä ehjänä maahan vaan siitä tulee tuhoutumaan 95%. Tietenkin. Jaha jää Arkkiin kun muut palaavat Maahan. Vähän myöhemmin hän saa idean ratsastaa ohjuksella Maahan. Hieno ajatus. Hän liitelee avaruuden halki avaruuspuvussaan sen toiselle puolelle missä ohjus on ja juuri viimeisellä sekunnilla hänen kypäränsä hajoaa ja on alttiina painottomuudelle ja avaruuden paineille hetken. Eipä mitään, kaveri selviää sillä että vähän pidättää hengitystä ja pelastuu takaisin sisälle. Nyt hän ajelee ohjuksellaan Maahan ja selviää. Hienoa.
Sarja etenee lähinnä selviytymisellä tuhoutuneen Maan kamaralla, paikallisia kohdataan jotka ovat palautuneet lähes primitiiviselle tasolle. Amerikkalaiseen tyyliin ollaankin kohta sodassa näitä vastaan ja nuoriso tappelee selviytyäkseen. Eli rauhanomaisiin tai muihin keinoihin kuin sotimiseen ja tuhoamiseen ei siis ole tilaa. Siihen saakka kunnes 97 vuotta vuoren sisällä ollut populaatio ”pelastaa” nuo eloonjääneet 48 nuorta. 2. kausi keskittyy tähän. Näillä tietenkin on pahat mielessä ja he tarvitsevat avaruudesta tulleiden luuydintä. Se tietenkin pitää ottaa väkisin sitä vastoin kuin yhteisymmärryksessä. Tätä luuytimen keräilyä he ovat harrastaneet jo paikallisilla. Sinällään kapina ja tyrannin kukistaminen on oikeutettua. Nyt avaruusväestö päättääkin tyrannian lopettamisen sijaan tuhota vuoren sisällä olleet asukkaat huolimatta siitä että viattomia pelastettaisiin. Olisivat voineet järjestää jonkinlaisen kompromissin mutta ei. Se pitää tietenkin tuhota täysin.
3. kausi keskittyy sotimiseen, tuhoamiseen ja Arkin väestön ja paikallisten liittoumalla ja hetken kaikki näyttää taas hyvältä. Arkin eloonjääneet alkavat rakentaa yhteiskuntaa muistuttavaa tilaa kunnes uusi kansleri päättääkin ratkoa kaikki ongelmat sotimalla. Tapetaan 300 paikallista asukasta ihan vaan oikeastaan huvin vuoksi. Nyt tarvitaan viljelysmaata ja tietenkään muuta ei tule mieleen kuin sodan julistaminen perin amerikkalaiseen tyyliin. Ei siis mieleenkään tule rauhanomaiset keinot. Lähes koko 1. kauden puolikasta lukuun ottamatta on keskitytty sotimiseen, tuhoamiseen, vehkeilyyn. 4.kaudella löytyykin yllättäen bunkkeri aivan kulmilta johon mahtuu vain 1300 ihmistä. Arkki-väestö (amerikkalaiset) on taas etusijalla. Uusi ydinlaskeuma saapuu, päähenkilöt kuin ihmeen kaupalla pelastuvat uudesta aallosta. Nyt ollaan 6 vuotta piilossa kunnes Maa on taas asumiskelpoinen. Kausi päättyy siihen kun Clarke huomaa vankeinkuljetusaluksen avaruudesta saapuvan maahan. Tietää siis mitä 5.kausi pitää sisällään. Uutta sotaa ja nyt avaruudesta tulleita vankeja vastaan. Kaikkialle mihin tämä päähenkilö Clarke meneekin, porukkaa kuolee. Minne tahansa tämä Arkin väki meneekin, sen se onnistuu tuhoamaan, joko vahingossa tai tarkoituksella. Kun sitten joku on kuollut, tokaistaan vaan ”olen pahoillani”. Tässä sarjassa ollaan siis hyvin paljon ja jatkuvasti pahoillaan. Sarja tuo perin amerikkalaiseen tyyliin tavan hallita ja nähdä vain omat intressinsä, vain sotimalla ja tuhoamalla. Heti kun nämä nerokkaat tulivat takaisin Arkista Maahan, kaikki alkoi mennä päin helvettiä. Tästä olisi saanut ihan kelpo sarjan, perus juonirakenne oli hyvä mutta siihen se sitten jäi.
The 100-sarja
dft56547
2
1796
Vastaukset
- The100boi
Mistä sen kausi 5 vois katsoa suomenkielisillä tekstityksillä?
- the100
Ei hajuakaan. Netfixissä on 4. kausi asti mutta ei ole ilmestynyt 5. kautta. Aika ihmeellistä netflixin puolelta kun eivät näytä sarjoja kokonaan. Muutama muukin sarja jäänyt kesken juuri netflixissä. Heille kun ei palautetta voi antaa. Ei ole sähköpostiosoitetta. Itse haluaisin myös nähdä tuon 100 kausi 5.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216605Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562275- 1471857
- 841245
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.82927Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757