Vielä vuonna 2014 Suomen julkisen sektorin osuus BKT:stä oli 58 prosenttia. Tuolloin myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati vaalipuheissaan kovia toimia Suomen valtiontalouden kuntoon saattamiseksi.
Vuonna 2015 Sipilä oli jo valittu pääministeriksi, ja vaikka pientä laskua Suomen julkisten menojen kasvussa oli tapahtunut, silti Suomi piti edelleen OECD:n tilaston kärkipaikkaa, ja julkisen sektorin osuus BKT:stä oli 57,1 prosenttia.
JUHA SIPILÄ NOSTI SUOMEN TALOUDEN MAAILMAN KÄRKEEN
35
406
Vastaukset
- AnalSexyAUJombeJOHT
Sipilän hallituksen osuus taloudellisen tilanteen parantumiseen on melko vähäinen. Kehitys on pääosin muun maailman tilanteesta.
Julkisten menojen suuresta osuudesta kantaa päävastuun sossut, jotka erityisesti 70- luvun puolivälistä lähtien voimistivat holhoamistaan, kannatussyistä. - suomikumoon
Katteleppa huvikses mitä Vanhanen tekas tolle suhdeluvulle. Tuu kehuu sit kepun erinomaisuutta.
https://yle.fi/uutiset/3-9432571 - MaanPäällinenLestakyrpä
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevällä Lestakyrpämäisyydelläkö se sen meni tekemään..?
- gsdfgsdfgsdgfsd
Tyypillinen komukka , valehtelee ja nimittelee kun ei muta osaa..
- Pakkomielle.munakarvoihi
Kuvittelko tuon pakkomielteiden hokemasi luovan sinusta jotenkin älykkäämmän kuvan?
- Olet.sinä.talousnero
Kerro nyt "keputrolli kopsutiedosttaja", miten Sipilä on maailmantalouden "eheyttänyt"? joka meillekin hetkeksi talouden palautumista on aikaan saanut? Eikö se olekaan EKP luoma kupla rahapainollaan?
- Keputrolli.hädissään
Valehtelu Sipilän ansioista talouskasvuun jatkuu. . . . .
- kepuli_konsti
Pitäisin tätä asiaa hiukan huvittavana hallituksen uskottavuuden kannalta. Moniko on ollut tietoinen asiasta, että tämä henkilö häärää OECD:ssa? Ei liene mikään "onnekas sattuma".
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802282200777382_pi.shtml?_ga=2.121914763.1624781221.1523387157-121121957.1518437002
Hupsista, ei kai vaan meidän kepulainen, entinen pääministeri.
- kepuli_konsti
Aloittajalle, että et sitten viitsinyt tuon hehkutuksesi ohessa laittaa tätä uutislinkkiä siitä, että kuka se siellä OECD:ssa häärääkään? Kysehän on samasta uutisesta, joten voinen tulkita että jätit pois, koska se olisi vienyt tuolta kopiotekstiltäsi pohjan pois.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802282200777382_pi.shtml?_ga=2.121914763.1624781221.1523387157-121121957.1518437002- KyrsiihanSeKömukkaa
Talouden pitkän vaisun esityksen jälkeen viennin voimakas elpyminen siivittää taloutta. Huolimatta alhaisesta tulojen kasvusta, yksityinen kulutus pysyy hyvänä. Kilpailukykyä on korjattu kunnianhimoisilla ja laajoilla rakenteellisilla uudistuksilla ja palkkamaltilla, OECD kirjoittaa tänään julkistamassaan maaraportissaan...
- Gygwam
KyrsiihanSeKömukkaa kirjoitti:

Kertoo kai enemmänkin siitä, kuinka tietämätön OECD tosiasiassa on Suomen taloudesta.

Tyypillistä kepulaisuutta. Väitätkö, ettei Kiviniemi ole hieman kyseenalaisessa roolissa ohjeistaessaan kepulaista aateveljeään hallituksessa? Kepulainen demokratiakäsitys.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805102200934559_u0.shtml
Taitaa kepulaisuudella ja kommunismilla olla eniten yhtäläisyyksiä. Kuten laitoin aloittajalle, että miksi piti jättää tuo linkki pois kopioidusta tekstistään, niin ymmärtäähän sen varsin hyvin. Kerrottiin vain itselle edullinen osuus asiasta. Näinhän mm. Pohjois-Korean johto on toiminut pitämällä kansansa uutispimennossa ulkomaisilta uutisoinneilta. - hdfghdfghdfghdq
kepuli_konsti kirjoitti:
Tyypillistä kepulaisuutta. Väitätkö, ettei Kiviniemi ole hieman kyseenalaisessa roolissa ohjeistaessaan kepulaista aateveljeään hallituksessa? Kepulainen demokratiakäsitys.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805102200934559_u0.shtml
Taitaa kepulaisuudella ja kommunismilla olla eniten yhtäläisyyksiä. Kuten laitoin aloittajalle, että miksi piti jättää tuo linkki pois kopioidusta tekstistään, niin ymmärtäähän sen varsin hyvin. Kerrottiin vain itselle edullinen osuus asiasta. Näinhän mm. Pohjois-Korean johto on toiminut pitämällä kansansa uutispimennossa ulkomaisilta uutisoinneilta.Valehtelu ei ole kaunista, käännät kaiken päälaelleen, aivan kuin Pietärin tröllykät..
Gygwam kirjoitti:
Kertoo kai enemmänkin siitä, kuinka tietämätön OECD tosiasiassa on Suomen taloudesta.
Tai suomalaisten taloudesta, eikä sitä järjestöä se kiinnosta vähääkään, kunhan eleitistisillä keulakuvilla pyyhkii hyvin ja yhteiskunnalla riittää veroeuroja mm. asuntosijoittajien velanmaksuun.
Maata rikastetaan voimakkaasti uusilla asunnontarvitsijoilla ja mikään hinta ei ole liian korkea, etteikö näille kustannuksia maksettaisi vaatimusten mukaisella asumistasolla.- kepuli_konsti
hdfghdfghdfghdq kirjoitti:
Valehtelu ei ole kaunista, käännät kaiken päälaelleen, aivan kuin Pietärin tröllykät..
Itsehän olet kuin pahainen limanuljaska. Liero kepulainen, joka luikertelee pois kaikesta vastuusta. Väyryseltäkö olette oppineet syyttää muita valehtelusta? Niin, kepulillehan kaikki on sallittua, sillä kepuhan pettää aina. Ja huomaa kyllä tyypillisen kepulaisuuden ilmentymän vainoharhaisuuden, Pietarin tröllykät. Hanki elämä!
- TaasTätä

möllykkää,,,,,,,,,
- etteikövain
hdfghdfghdfghdq kirjoitti:
Valehtelu ei ole kaunista, käännät kaiken päälaelleen, aivan kuin Pietärin tröllykät..
olekkin tröllykkä ?
- Lars.Leevi.Lestadius
etteikövain kirjoitti:
olekkin tröllykkä ?
Mistä erottaa trollin, avuttoman ja lapsellisen sellaisen. Tunkee älyttömän tviitti tyylisen kommenttinsa ketjun väliin, vain nostaakseen ketjua ylös, peitelläkseen turpaansa saamistaan asiakirjoittelussa. Säälittävää, niin kovin säälittävää.
- seonnolla
Tollosipilä pidensi vain leipäjonoja!
- 6772862
Ehkä se toi sinne paremmat safkat tarjolle? Moni Mersu karauttaa kaupan sijaan hakemaan sapuskat ilmaiseksi.
Leipää ja sirkushuveja, siinä anti.
Sipilältä sirkushuvit ja Hurstilta leipä, paitsi, että viimemaittuakin ollaan nyt ottamassa pois.
Ei sitten jää kuin ne sirkushuvit.- valehtelelisää
6772862 kirjoitti:
Ehkä se toi sinne paremmat safkat tarjolle? Moni Mersu karauttaa kaupan sijaan hakemaan sapuskat ilmaiseksi.
Kepuloisen urbaani legenta.. Mersulla homeleipää..
- 6772862
valehtelelisää kirjoitti:
Kepuloisen urbaani legenta.. Mersulla homeleipää..
Ne leivät se urbaani legenda ovat. Kaikenlaista ruokaa sieltä saa mielin määrin kantaa pois kassikaupalla.
- Mulukkukyrpä-Lestat
6772862 kirjoitti:
Ne leivät se urbaani legenda ovat. Kaikenlaista ruokaa sieltä saa mielin määrin kantaa pois kassikaupalla.
24/7 palstalla vahtaava Kivespalli-Jombe se vaan jaksaa jauhaa noita lestakepulistisia satujaan vaikka näin äitienpäivänä...
Mene vaikkapa välillä tanssimaan tahi katso vähän telkkaria.
Ai niin, teille lestoillehan kumpikaan ei ole sallittua...
No, käyppä sitten äitiäsi moikkaamassa (missä ikinä hän lieneekään), kaitpa se sentään on teille jossain määrin sallittua se, vai onko sekään..?
- 6772862
Jo 1 % on melkoinen määrä euroja. Valtio ja kunnat pistävät haisemaan niin suuret summat rahaa. Yhtäkin miljardia kaivataan kipeästi, kun se konkretisoituu tukiaisiksi ja sosialisoiduiksi palveluiksi.
- Sipilänmulkunkiskontaa
Mulla nousi auton käyttömaksu, polttoaine, asuminen terveydenhoito ja muut. Eläke joku euro, jonka vei vero!
- Yksineuvo
pitää elää tulojensa mukaan, miksi et esim kävele ?
- Halle.lujaa
Ja laskee kuin lehnmän häntä
http://www.iltalehti.fi/talous/201805132200939623_ta.shtml - HYVINMENEE
MUTTA MENKÖÖT
- Sipilä
muistetaan hyvänä pääministerinä..
- Nepotistilesta
Sipilä kirjoitti:
muistetaan hyvänä pääministerinä..
Suomen kaikkien aikojen inhoittavin ja vastenmielisin pääministeri.
- eikötuo
Nepotistilesta kirjoitti:
Suomen kaikkien aikojen inhoittavin ja vastenmielisin pääministeri.
kurjin makaa espanjassa lasareetissa,,,,,,,,,,,,,,,,,,
- KepulitBKT-10pros
Ennuste piti paikkansa.
https://ek.fi/wp-content/uploads/web_kasvuennusteet20161.html - ghdfghdfghdfghdf
Eiköhän tuo lakolla kaadu. Merimies-Unioni on jättänyt koko Suomen kauppamerenkulkua ja myös jäänmurtajia koskevan lakkovaroituksen. Lakko alkaisi 1. maaliskuuta.
- Riku.Aalto
Taloudella menee ja hyvin kuten minullakin. Varasti juuri Kojamon vuokralaisilta 8 miljoonaa euroa verovapaasti. Riku syö sisäfilettä ja vuokralaisten lapset näkevät nälkää kiitos meikäläisten. Olen nääs Ahne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6392807Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H252247Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4302179- 892016
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201829Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671590- 1281372
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231300Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau271241- 661174