Fetissinä piiskaus

HarhautunutFetissi

Minulle on käynyt sellainen onnettomuus elämässä, että vaikka olen mies, niin toivon saavani piiskaa toiselta mieheltä. Eikä sekään vielä riitä, vaan haluan saada sen mahdollisimman aitona ja maustettuna häpeällä. Yhdistelmä kuulostaa varmasti merkilliseltä.

Selitysopissa siitä sanottaisiin seuraavaa: Piiskaaja on selvästi voimakkaampi kuin piiskattava ja nauttisi heikompansa pihuuttamisesta. Ankarin puhein hän kuluttaisi piiskattavan voimat, kun itse toimitus alkaisi olisi kuritettava aivan hyytelöä. Housut otettaisiin väkisin alas, siihen saisi käyttää aikaa runsaastikin, siinä poika väsyisi lisää. Piiskausta varten asianomainen otettaisiin sellaiseen otteeseen, ettei hänellä olisi minkäänlaista mahdollisuutta vapautua siitä. Olisi hirvittävän noloa olla lukittuna toisen miehen kainaloon ja jalat olisivat jykevän reiden painamana paikoillaan. Siinä minua pystyvämpi mies katselisi paljaita paikkojani ja räpsisi piiskalla. Minä joutuisin tunnustamaan rötökseni, lupaamaan parannusta ja pyytelemään anteeksi. Lopuksi minut pakotettaisiin kiittämään saamastani kuritusesta ja minun olisi kerrottava itse mitä tapahtuu, jos vielä töppäilen. Häpeä melkein peittää kirvelyn pyllylläni.

Muuta seksiä en halua, mutta kurittajan komeaa habaa ja miehekköitä lihaksia voisin kyllä ihailla, miehisessä voimassa on jotakin hyvin lumoamaa. Tuollaista rautaista voimaa vastaan on mukava taistella, jopa selkäsaunan uhallakin.

Ei liene vaikea arvata, miksi minulle on noin kummallinen fetissi kasvanut, lajitoverit saattavat olla harvassa.

28

1126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvä-juttu

      Runsaslukuinen porukka ja toteuttaminen on suorastaan lapsellisen helppoa.

      • HelppoNakki

        Helpoiten piiskaaminen onnistuu unessa, olen joitakin selkäsaunoja saanut. Ne eivät ole ilmeisesti kovinkaan kivuliaita, en minä ainkaan muista sellaista. Mutta häpeärangaistuksena ne ovat täydellisiä, sillä piiskattavaksi voi joutua ihan missä hyvänsä. Viimeksi minut piiskasi eräs parikymppinen ruihnu nuori mies, hänen sylissään minä makasin, enkä kerta kaikkiaan päässyt siitä mihinkään. Kyllä hävetti, kun yleisöäkin oli paikalla.

        Oikeassa elämässä olisin minä ollut se joka sitä piiskaa olisi antanut.

      • YksinoikeudellaPiiskaa

        Jos minun pitäisi valita, että otanko selkäsaunan porukalta vai yhdeltä piiskaamaan pystyvältä mieheltä, niin valitsisin tuon yhden miehen. Syykin siihen löytyy. Noin 13 vuoden iässä, sitä alkoi kuvitella, ettei piiskaa enää tule näin isolle jätkälle, jos pistän vaan kovasti kampoihin. Mutta pappa nappas housut alas ja antoi piiskaa vielä monta kertaa.

        Kun tilanne vähän rauhoittui, niin jopa vähän ihaili isän voimia ja antoi koko selkäsaunan nopeasti anteeksi. Sitä jopa uskoi, ettei kenenkään muun isä pysty samaan suoritukseen. Varmasti joissain tilanteissa tuli mainostettua ukon voimia kavereille, mutta sillä ei kehdannut leveillä, että se pystyi vielä piiskaakin antamaan.

        Ainakin murrosiässä rauhoitti kummasti, kun tiesi että ukko nappaa kainaloonsa, jos ei osaa käyttäytyä. Ryhmä ei voi koskaan nousta sellaiseksi auktoriteetiksi kuin yksittäinen mies, jolla on päätösvalta ja voima hallussaan.

      • näin-ajattelen-
        YksinoikeudellaPiiskaa kirjoitti:

        Minä en taida tarvita mitää auktoriteettia, sillä ryhmän kannalla minä olen. Siinä ei jäisi mitään tulkinnanvaraa, kun porukka kävisi päälle, ja vaatteet lähtisi alta-aikayksikön. Toiset pitäisi kiinni, yksi antaisi. Tietysti ryhmän pitäisi olla sopivasti samoilla aaltopituuksilla kovuuden ja keston suhteen.

      • PienempiKaveri

        Joskus teiniaikana iso kaveri nappasi pääni kainaloonsa ja sanoi antavansa minulle isällisen selkäsaunan. Ei sitä kuitenkaan tullut, mutta sykettä riitti pitkäksi aikaa alapäähän. Sitä paitsi täytyyhän kaveristaan pitää, jos viittii sille piiskaa antaa, sentään aika intiimi tapahtuma.

        Itse olen kahden kaupan kannalla, se on ikään kuin reilumpi, annetaan hävinneellekin edes teoreettinen mahdollisuus selvitä ilman piiskaa.

      • EnOsaaRatkaista

        Kumpi mahtaa nolottaa ja hävettää enemmän, se että yksi piiskaa vai se että ryhmä piiskaa?
        Tietenkin kysymyksessä on väkisin piiskaaminen.

    • kaikenlaista-

      Fetissistä/fantasiasta ei pidä tehdä niin kirjaimellistä, ettei siihen löydy koskaan toteuttajaa. Jos on meininki jotain toteuttaa, niin pitää vaan antautua eri vaihtoehdoille, ja toivoa että joskus naksahtaa se oikeanlainen kohdalle. Tietysti fantasia onkin parhaimmillaan toteuttamattomana, niin silloin se kestää aikaa, eikä koskaan pety väärään toteuttamiseen.

      • KohtaVanha

        Entä jos vanhana kaduttaa, ettei tullut kokeiltua? Minusta piiskafetissi on lajissaan jotakin aivan erityistä ja toinen merkittävä asia on, että sitä on monen erittäin vaikea toteuttaa. Kehoitankin jakaista taistelemaan oman selkäsuaunansa puolesta.

    • ei-fetismia

      piiskaaminen on lahinna fantasioitasi, eri juttu kuin fetismi nuo fantasiat

      jatkoa huomioiden, erota fetismi ja fantasiasi erilleen ... eri juttuja kun ovat

      • Ei-filosofointia

        Ihan sama. Koko jutusta haihtuu kaikki kiva saivartelun myötä.

        Mieti sinä vaan taksonomioitasi, minä mieltymyksiäni.

      • ei-fetismia
        Ei-filosofointia kirjoitti:

        Ihan sama. Koko jutusta haihtuu kaikki kiva saivartelun myötä.

        Mieti sinä vaan taksonomioitasi, minä mieltymyksiäni.

        Fetismi ja fantasiat ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, saivartelemattakin asioiden nimet kerralla oikein, helpottaa omaakin kirjoitteluasi, ei tarvitse sitten selitella saivarteluin virheitaan.

        jatka sina vain taksonomioitasi, mita sitten lieneekin fantasioitasi

      • Opi-elämää
        ei-fetismia kirjoitti:

        Fetismi ja fantasiat ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, saivartelemattakin asioiden nimet kerralla oikein, helpottaa omaakin kirjoitteluasi, ei tarvitse sitten selitella saivarteluin virheitaan.

        jatka sina vain taksonomioitasi, mita sitten lieneekin fantasioitasi

        Ihan se yks ja sama. Ei nimittely asiaa muuksi muuta.
        Opi sinäkin elämän perustotuuksia.

      • Fetissisäkki

        Nyt en ymmärrä sun näpertelyä. Mulla on fetissi, voimakkaisiin miehiin, komeaan habaan ja muihin lihaksiin. Koivupiiska saa aikaan seisokin, remmi ei niinkään. Aivan mahtavaa on, jos miehellä on kauluspaita ja sen hihat kääritty niin, että vahvat kyynärvarret näkyvät ja kättä taivuttaessa hiha kiristyy hauiksen kohdalta, kyllä on mahtava näky. Kello metallirannekkeella on melkoinen voiman symboli ja nahkavyö miehen lanteilla on miehistä voimaa, fetissejä riittää.

        Paikalle saapuu roteva mies ja sieppaa pääni kainaloonsa ja ilmoittaa, että aikoo piiskata minut. Tunnen tiukan otteen ja hauis on ihan lähellä, yritän pyristellä. Mutta suorastaan häkellyn, sillä kaikkialla tuntuu vain lihasten liikettä ja minua viedään. Tilanne ei olisi ollenkaan niin kutkutteleva, jos viejänä olisi joku laiheliini. Kun hän on saanut minulta housut alas ja tiukkaan otteeseen, niin minusta on hienoa tunnustaa tuo mies itseäni vahvemmaksi, en rimpuile enää, vaan nautin siitä että saan olla vahvan kaverin kuritettavana.

        Minä ihailen hänen valtansa merkkejä: puheita, fyysistä ylivaltaa, lihaksia, voimaa, vitsankäyttöä, minusta melkein kaikki mitä hänessä on tai hänestä lähtee on minulle fetissi.

        Koska hän on niin vahva ja pystyvä mies, niin hänellä on oikeus piiskata minut, vaikka häpeä estää minua puhumasta asiasta kenellekään. Reiluna miehenä ei hänkään puhu siitä muille kuin minulle.

      • yhnu

        Entä jos on fantastinen fetissi?

      • fantasticfantasiones
        Fetissisäkki kirjoitti:

        Sulla on siis fantasioita voimakkaisiin komeisiin miehiin jne ...

    • Houkka

      Ajatus on kutkutteleva, että roikkuisi jonkun kropan jätkä kainalossa niin että varpaankärjet juuri ja juuri maata viistäisi. Omat housut olisi pudotettu nilkkoihin ja notkea koivupiiska polttelisi paljaita paikkoja.

    • Makeeta.ghy

      Vitsan antamisesta pitävä nainen tiietää miehestä liikaa, ja määrää tämän tulemaan kotiinsa. Mukana on tuotava 5 kpl tuoreita, ohuita koivunvitsoja.
      Jatkuu joskus

      • Tämå ilmoitus minä en ymmärä?Oletko nainen?

    • Roba

      Olen saanut aikuisena mieheltä selkään. Noloa, mutta ajoi asiansa.

      • AutuaampiOttaa

        Jos olet saanut oikean selkäsaunan aikuisena niin olet melkoinen harvinaisuus. Kerro ihmeellä kuinka kaikki tapahtui ja mikä oli syy. Entä tämä asiansa ajaminen, millaisia vaikutuksia havaitsit.

        Minulla on mieltymys piiskan saamiseen ja ilmeisesti myöskin sellainen olemus, että houkuttelen piiskaajia ympärilleni. Oikeaa selkäsaunaa en kuitenkaan ole aikuisena saanut: uhkauksia, pari mojovaa paukausta kämmenellä persustalle ja muuta sellaista selvää alistamista. Tarjokkaissa on luultavasti ollut sellaisiakin, jotka olisivat pystyneet minut oikeasti piiskaamaan, mutta ilmeisesti ankara vastarintani on saanut kurittajan luopumaan aikeistaan, pelänneet ehkä jälkipyykkiä. Nyt minua harmittaa, etten ole jatkanut paskamaista käytöstäni aina selkäsaunaan asti, silloin olisin saanut tietää pystyykö aikuinen mies lajitoverinsa oikeasti piiskaamaan.

        Mitä mieltä yleensä ollaan. kannattaako selkäsaunan ottaminen, jos se vieä kohdalle sattuu?

      • Onko ei täällä on joku nainen joka halua anna eli saada samanlainen piiskaa kuin lapsena saanut?Minä haluan harrastaa sellaista sexiä!

      • RaRa
        AutuaampiOttaa kirjoitti:

        Jos olet saanut oikean selkäsaunan aikuisena niin olet melkoinen harvinaisuus. Kerro ihmeellä kuinka kaikki tapahtui ja mikä oli syy. Entä tämä asiansa ajaminen, millaisia vaikutuksia havaitsit.

        Minulla on mieltymys piiskan saamiseen ja ilmeisesti myöskin sellainen olemus, että houkuttelen piiskaajia ympärilleni. Oikeaa selkäsaunaa en kuitenkaan ole aikuisena saanut: uhkauksia, pari mojovaa paukausta kämmenellä persustalle ja muuta sellaista selvää alistamista. Tarjokkaissa on luultavasti ollut sellaisiakin, jotka olisivat pystyneet minut oikeasti piiskaamaan, mutta ilmeisesti ankara vastarintani on saanut kurittajan luopumaan aikeistaan, pelänneet ehkä jälkipyykkiä. Nyt minua harmittaa, etten ole jatkanut paskamaista käytöstäni aina selkäsaunaan asti, silloin olisin saanut tietää pystyykö aikuinen mies lajitoverinsa oikeasti piiskaamaan.

        Mitä mieltä yleensä ollaan. kannattaako selkäsaunan ottaminen, jos se vieä kohdalle sattuu?

        En osaa kuvitella M/M alistamista tai piiskaamista.
        Koivupiiskoista fantasioivista tuskin monikaan on toteuttanut sitä käytännössä. Ne jäljet!
        Käytän itse mielelläni ratsuraippaa mutta sekin jättää jälkiä joita mieheni vierastaa. Ymmärrän hyvin, että liikuntaharrastuksen yhteydessä yhteissaunassa ja suihkussa ei mielellään esittele juomuista takamustaan.
        Hänen toivomuksestaan käytän paistinlastaa. Kevyt aloitus ja hijalleen koveneva käsittely tuottaa sietämätöntä tuskaa jättämättä punoitusta pahempia jälkiä.
        Kun ukko on kesytetty niin hoidan viimeistelyn raipalla koska silloin ei enää tarvitse käyttää voimaa. Pelkkä raipan yllättävä kosketus saa ukon älähtämään.

        En fantasioi seksistä vieraan miehen kanssa mutta kerran olen kokeillut ventovieraan alistamista. Netti-ilmoituksen perusteella. Nuori mies halusi tulla sidotuksi mutta ei kertonut toiveistaan enempää. Minä puolestani halusin kokeilla sitä vieraan kanssa.
        Heppu oli varustautunut käsiraudoilla ja surinasauvalla. Tuomillani välineilä köytin hänet hänet hogtied pakettiin ja pakaroille lätkien pakotin hänet ottamaan suvan suuhunsa johon teippasin sen.
        Jätin kyynärvarret köysiin mutta löysäsin ranteet jolloin heppu ylettyi siittimeensä.
        Pakaroille vauhtia antaen pakotin hepun runkkaamaan finaaliin saakka joka tulikin hyvin nopeasti.

        Purin paketin ja köytin kohteen sammakkoasentoon, takamus pystyyn. Otin sauvan suusta ja ryhdyin runkkaamaan anusta mutta eipä enää huvittanut joten lopetin.
        Irroitin äijän ranteet mutta jätin polvitaipeet kiinni selän yli ehtiäkseni poistumaan ennen hepun vapautumista kokonaan. Enhän tiennyt hänen reaktioitaan. Olin siis epäonnistunut roolissani koska en uskaltanut kohdata kohdetta vapaana.
        Periaatteessa hepun olisi pitänyt olla nöyrä mutta!

    • Mikässiinä

      Jos yksin asuu, niin jäljet ei M/M-piiskassa haittaa. Minua pelottaa eniten, että vastassa onkin aivan muuta mitä on sovittu, esim. vanha ukko, joka saa jo kättelyssä sydänkohtauksen tai toinen haisee niin että henkeen käy ja on muutenkin hyvin epäsiisti.

      Jos sopimus tehdään, niin pyrin myös sen täysillä toteuttamaa.

    • Piiskafoobikko

      Roba Kirjoitti seuraavasti: "Olen saanut aikuisena mieheltä selkään. Noloa, mutta ajoi asiansa. "
      Oliko kysessä leikki vai todelinen kuritus? Etkö ollut vapaaehtoinen, kun rupesi nolottamaan?

      Olisi paljon muutakin kysyttää, sillä tapauksesi vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

    • Ja-sitten-piiskataan

      Kuinka selkäsauna hankitaan. Seuraavalla kaavalla uskon sen onnistuvan:

      Itse otat sen verran viinaa, että voimat käviää, silloin toinen mies pystyy sinut itsekseen piiskaamaan. Sitten alat kertoa selkäsaunoista, kuinka nuorena isäsi yritti sinut piiskata juopottelun takia, mutta siitä ei tullut mitään, se oli liian heikko mies sellaiseen hommaan, etkä suostunut pysymään sen polvella. Se oli noloa, että ei saanut piiskaa annettua ja nyt poikansa juopottelee. Onneksi minä en tullut isääni, minä piiskaan herkästi sellaisen joka juo liikaa tai häiriköi muuten, sellaisen jätkän minä otan polvelle poikittain ja annan isän kädestä.

      Sitten valitset henkilön, jolta haluat piiskaa ja alat hiostaa häntä. Hänen nimensä olkoon Masa.
      - Varoitan sinua, Masa, jos ryyppäät liikaa, niin joudut minun polvelle. Sinä kuvittelet olevasi iso ja vahva mies, mutta jokaiselle hevoselle ajaja löytyy. Minä jos katson tarpeelliseksi, niin minähän piiskaan sinut vaikka tässä paikassa. On monta kertaa ollut lähellä, etten ole sinua ottanut kuritettavaksi. Moni isompikin mies on minun kanssani erehtynyt, mutta on loimeensa saanut. Olehan nyt kiltti poika, ettei setä piiskaa sinua. Jne.

      Jollei masa rupea sinua piiskaamaan, niin vaihda hiostuksen kohteeksi seuraava mies, niin kohta tärppää.

    • Polvien-välissä-pysyn

      Piiskaa tuli tavallisen tasaiseen tahtiin ja murkussa huomasin, että asiahan kiinnostaa minua enemmänkin. Piiskan saanti oli jännittävää, mutta jostain syystä tavattoman kiihottavaa. Olin kiukkuinen vastarannan kiiski, siksi jokainen selkäsauna tuli ihan ansioista. Vastaan minä pistin tietenkin niin pitkään kuin pystyin ja isä sai tehdä töitä ihan tosissaan, että sai poikansa piiskattua.

      Jääräpäisen luonteeni olin perinyt isältäni, joka yritti minua nyt taivutella notkeammaksi. Varmaan hän ihmetteli, kuinka minä en millään oppinut tavoille. Enpä tietenkään oppinut, vaan välipäivinä kertasin mielessäni, kuinka kaikki oli tapahtunut ja ne ajatukset kovasti kiihottivat.

      Vimeisen selkäsaunan muistan hyvin, se meinäsi mennä kokonaan ohi, koska pojasta oli tullu liian iso. Mutta lopolta minä sorruin hänen polviensa väliin tiukkaan pihtiin, eteen päin en voinut yrittää, koska otsa vastasi seinään, peruutamiseen ei riittänyt tehot. Ukko onnistui heinottelemaan minulta vielä housut alas ja sitten alkoi raippa vonkumaan.

      Toun tapahtuman jälkeen alkoi äksyn pojan luonne tasaantumaan ja ukon hermotkin piti. Mutta minun persoona oli muotoutunut. Jos näen vaikka kuntosalilla voimakkaita pakaroita ja vahvoja reisiä, niin heti kuvittelen, millaista olisi joutua tuollaiseen pihtiin. Yön hiljaisina tunteina minä sen asian kuvittelen loppuun. "Paha" on paikka, ei siitä pääse pois vaikka tuore vitsa peräpäätani kuinka ahdistelee.

    • Anonyymi

      Fetissi kai tämä on, kun kuljen kadulla niin pisteytän miehiä sen mukaan kuinka hyvin hän pystyisi minut piiskaamaan. Asteikko olisi 1-10, ne jotka saavat 8-10 pistettä ovat tarpeeksi riskejä minut piiskaamaan. Jos otan kymmenen miehen otoksen, niin vamasti heissä on ainakin yksi tarpeeksi riski piiskahommiin.

      Kesä on parasta bongausaikaa, silloin komeimmat hauikset ovat helposti nähtävissä. Usko, että jos on komea haba niin voimaa löytyy muutenkin.

    • Anonyymi

      Minä sain kerran kaverilta selkäsaunan. Hän on minua nuorempi ja lihaksikas. Painoikin toistakymmentä kiloa enemmän kuin minä. Ensin pistin kunnolla hanttiin, mutta kohta suostuin melko helposti piiskattavaksi, en kehdannut munasillani enää vääntää. Siltä minusta ainakin tuntui jälkikäteen. Minua kyllä vitut..., että annoin sen tapahtua. Kaverissa oli sen verran narskun vikaa, että hän osasi ottaa ilon irti asiasta.

      Olen miettinyt tuota asiaa jälkikäteen niin paljon, että uskon minulla olevan fetissin.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      89
      3574
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      25
      3103
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      56
      3064
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      61
      2885
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      64
      2710
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      54
      2697
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      62
      2446
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2281
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2138
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2132
    Aihe