Kuka muistaa mikä maa oli kyseessä? Suomessa annettiin noin miljoona euroa maatalouden kehittämiseksi jollekin maatalousyhdistykselle.
Myöhemmin huomattiin, että maan itsevaltainen presidentti oli ostanut omalle maatilalleen ison määrän lehmiä, sekä hieman vähemmän muun sukunsa tiloille.
Suomalaiset saivat tästä vihiä, ja jotkin kehitysapujohtajat tai vastaavat menivät valittamaan tästä paikan päälle. Tapaamisessa oli presidentin sihteeri, joka aivan härskisti ilmoitti, että suomalaisilla ei ole oikeutta päättää rahojen käytöstä.
Maatalousyhdistys oli ko. maan presidentin oma yhdistys ja sihteeri siellä töissä!
Toivottavasti sinne ei mikään maa lähetä enää kehitysapurahoja!
Suomesta en tiedä, koska täällä ollaan niin aivottomia paskoja. Eihän siinä Suomen herrojen rahat olleet kyseessä, vaan koko kansan maksamista veroista pieni osuus.
Kehitysapua Afrikan maatalouteen
Kickelström
5
296
Vastaukset
- samatuose
Ei sillä ole väliä mikä maa se oli. Kaikki Afrikan maat ovat noissa toimintatavoissaan samanlaisia. Se kuuluu siihen afrikkalaisene kulttuuriin. Se on sitä rikkautta, jota kovasti toivotaan tännekin.
- Tiedoksi
Rinteen Antti pahoitti mielensä, kun kehitysapurahoja leikattiin.
- Anonyymi
SAMBIA
- Anonyymi
Afrikkalaiset aiheuttivat oman orjuutensakin ikuisilla heimosodillaan. Äärimmäisen tyhmää väkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244722
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333543Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543434Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122361Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774