Tiltu valehtelee Natosta ja vuodesta 1941

Taika-Gin: "Isäntämaasopimus= USA / NATO on isäntä "

Ei vaan Suomi on iäntä. NATO on sopimuskumppani. USA yksi jäsenmaista.

"Ja Suomi on renki. Aivan samanlainen sopimus, mikä Suomella ja Natseilla oli v. 1941 Barbarossan alkaessa."

Ei lainkaan. EI edes ollut mitään sopimusta, vain välipuheita.

"Natsit houkuttelvat Suomen kostoliittoon NL:a vastaan. "

Ei, vaan Suomi lähti Saksan kelkkaan NL:n painostuksesta.

"Saksalaisilla ei ollut edes mitään kostamista. Eikä oikeasti Suomellakaan. Halua ryöstöretkeen kyllä oli."

Saksa halusi tuhota liittolaisensa, jota piti aatteellisena v ihollisena.
Suomi halusi hyvitystä Talvisodasta.

"Saksa sai käyttää Suomen aluetta hyökkäykseen ja joukkojen siirtoihin. Nyt saa Natokin tehdä saman. Isäntämaa-sopimuksen perusteella."

Ei ole sovittu sellaisesta. Vin yhteisten rauhan ajan harjoitusten järjestelystä.

"Toivottavasti Nato ei polta Lappia, kun joutuvat lähtemään täältä häntä koipien välissä. "

Nato ei ole tulossa, eikä menossa, ei varsinkaan Lappiin. Lyhyet harjoitukset sovitaan tapaus tapaukselta.

Muu on tiltujen valetta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Upseerismies kirjoitti:

Taika-Gin: "Isäntämaasopimus= USA / NATO on isäntä "

Ei vaan Suomi on iäntä. NATO on sopimuskumppani. USA yksi jäsenmaista.

"Ja Suomi on renki. Aivan samanlainen sopimus, mikä Suomella ja Natseilla oli v. 1941 Barbarossan alkaessa."

Ei lainkaan. EI edes ollut mitään sopimusta, vain välipuheita.

"Natsit houkuttelvat Suomen kostoliittoon NL:a vastaan. "

Ei, vaan Suomi lähti Saksan kelkkaan NL:n painostuksesta.

"Saksalaisilla ei ollut edes mitään kostamista. Eikä oikeasti Suomellakaan. Halua ryöstöretkeen kyllä oli."

Saksa halusi tuhota liittolaisensa, jota piti aatteellisena v ihollisena.
Suomi halusi hyvitystä Talvisodasta.

"Saksa sai käyttää Suomen aluetta hyökkäykseen ja joukkojen siirtoihin. Nyt saa Natokin tehdä saman. Isäntämaa-sopimuksen perusteella."

Ei ole sovittu sellaisesta. Vin yhteisten rauhan ajan harjoitusten järjestelystä.

"Toivottavasti Nato ei polta Lappia, kun joutuvat lähtemään täältä häntä koipien välissä. "

Nato ei ole tulossa, eikä menossa, ei varsinkaan Lappiin. Lyhyet harjoitukset sovitaan tapaus tapaukselta.

Muu on tiltujen valetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu