Kuka oikeasti on rasisti?

Kertokaahan

Kuka oikeasti antaa sen näkyä tekoina?

Tarkoitan: montako suomalaista ovat matut tappaneet, raiskanneet ja ryöstäneet?
Vastaavasti: montako matua suomalaiset ovat tappaneet, raiskanneet tai ryöstäneet?

Löytyykö jostain tilastotietoa näistä? Olisi merkittävää tietää.

37

1641

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulkofilosofi

      En ole tappanut yhtään.
      En ole osoittanut teoilla tai sanoilla minkään laista rasismia ketään kohtaan.
      Päinvastoin annan arvostukseni kaikille niille maahan tulijoille jotka toimivat yhteiskunnassa rakentavasti, sopeutuvat ja hyväksyvät asetetut säännöt.
      Valitettavasti minulle tärkeät arvot, rehellisyys luotettavuus, tasa-arvo eivät ole kaikille itsestään selvyys.
      En arvosta omista arvoistani poikkeavia ihmisiä olkoot he minkävärisiä tahansa.
      Kolmekymmentä vuotta ulkomailla työskentelyä on osoittanut että suomalaisten arvot todella ovat poikkeukselliset. Näihin päiviin saakka ne ovatn olleet pohjoismaalaisten ja pohjoiseurooppalaisten ominaisuus.

      Mitä pidemmälle etelään mennään nämä arvot muuttuvat huonompaan suuntaan.
      Kulttuurieroja pidetään joissain piireissä jotenkin "jumalaisina" perusteina mutta,
      tavat joita pidetään siellä arvostettuina eivät kerta kaikkiaan sovi eivätkä sopeudu.

      • Anonyymi

        "Suomalaiset ja askenaasijuutalaiset ovat erityisryhmiä"

        ”Meillä on muihin maihin verrattuna tiettyjä etuja, joita tutkijat ovat osanneet hyödyntää. Yksi asia on väestön geneettinen ainutlaatuisuus. Suomalaiset ovat askenaasijuutalaisten tavoin oma pieni väestöryhmänsä, jolla on oma luokka kansainvälisissä geneettisissä tietokannoissa”, Palotie selittää.

        Geneettisissä tietokannoissa maailman väestö on jaettu kahdeksaan luokkaan: afrikkalaiset, latinot, eurooppalaiset poissulkien suomalaiset, askenaasijuutalaiset, itä-aasialaiset, suomalaiset, etelä-aasialaiset ja muut.

        Lääketieteensäätiö

        Geenitieto avaa uuden ulottuvuuden – suomalaisilla on erityisasema alan tutkimuksessa

        Hesari 16.11.2020


      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä


      • Anonyymi

        Miks hallitus painottaa että mamujen pitää tuntea olo turvalliseksi. Suomalainen ei tunne oloa turvalliseksi. Ryöstö raiskaus ym ym. Näitä mamut rakastaa sanahelinää rasismi keskustelu hihhh hehhhhhh


      • Anonyymi

        Tilastojen mukaan muslimit raiskaa ja ryöstää eniten mutta niista ei saa kirjoittaa kun pitää suojella kullannuppuja. Yli 700 raiskausta tänä vuonna mutta mamuja suojellaan kun saattavat loukkaantua


    • nurkantakune

      Kolmisenkymmentä suomalaista päässyt hengestään noiden maahansaapuneiden ansiosta viidentoista viimeisen vuoden aikana. Tiettävästi suomalainen tappanut YHDEN matun.

      • Anonyymi

        Vain yhden liian vähän. Kuka säästää mamun henkeä. Mamut huutelee huoraa ja vittua taitaapi olla rasismia ainoat sanat mitä osaavat.


    • rasistinenUskonto

      Rasismi tuli 1990-luvun alussa Suomeen Venäjältä poistettujen somalisotilaiden mukana. Siitä alkoi rasistisen islamin maahantuonti Suomeen, eikä tälle loppua ole näkyvissä.

      • ApuaAlis

        Rasismi syntyy siitä, kun maahamme tunkeutuu, suomalaisten elätettäväksi tuntemattomia rikollista, raiskaajista, murhaajia, ja meidän maksamillamme verorahoilla törmäävät, meidän maksamillamme verorahoilla hankkii huumeita ja kauppaa terveille lukeneiille nuorille ja tuhoaa heidät sykoosiin. Poliitikot ja ministerit saa keimossaalille piilotildilleen isot summat rahaa, muuten ei ole ymmärrettävää tämä Suomeen näitä haluavat. Koska Suomessa ei ole työtä omillekaan koulutetuille ihmisille.


      • Anonyymi

        Islamin rasismista ei näy juurikaan juttua. Eihän muslimit nyt toisille muslimeille ole pahimpia rasisteja, mutta kun nykyään rasismi tarkoittaa myös uskontoperustaista syrjintää, niin sehän on leivottu islamin käytänteisiin sisään, kuten "suojeluveron" kerääminen toisuskoisilta.


      • Anonyymi

        Näiden somaleiden Suomeen tulemista aikoinaan arvosteli Hesarin pilapiirtäjänä silloin toiminut Kari Suomalainen ja siitä seurauksena hän sai potkut työstään.


    • Monesti_kuullut

      Loppupelissä enemmän löytyy rasisteja noista matuista kuin kantaväestöstä ja heti kun mainitsee heille jostain suomessa normaalikäytökseen sopimattomasta asiasta tms. niin heti vetävät rasistikortin esiin ja alkavat tulla silmille.
      Samalla huomattu mm. Migrin valehtelu kun esim. Lahdessa hoitolaitos jossa "liikuntakyvyttömiä" ym. vaikeavammaisia hoidossa, mutta lienee ihmeparantuminen kun nuo nuoret miespuoliset "potilaat" (itse väittäisin sotilaskarkureiksi) ajelevat bussilla kuukausilipulla pitkin kaupunkia ja samalla arvostelevat keskenään kaikki näkemänsä naiset suvunjatkamiseen liittyvien argumenttien mukaan kuvitellen ettei kukaan osaa kieltään.

    • Sekinri

      Rasisteja ovat kaikki suomalaiset poliitikot, ministerit ja puolueet, jotka haluaa Suomeen lisää elätettäviä ( jotka tuhoavat koko Suomen kansan) maksattamalla meillä suomalaisilla lisää veroja ja näillä verorahoilla he haluavat elättää näitä Suomeen tunkeutuneita rikollista, murhaajia, lastenraiskaajia, huumekauppuaita, ja törkeäsi he törsäävät meidän maksamalilla verorahoilla, jotka on tarkoitettu suomalaisten omaien aikanaan veroja maksamisen elämiseen ja hyvinvointia, lasten huumeiden ehkäisyn kasvatukseen, lasten raiskauksien ehkäisyyn, uusien poliisin koulutukseen jotka keskittyy huumeiden vastaiseen rikollisten kitkemiseen ja kohtaamaan maahamme tunkeutujien etsimiseen ja maasta läjittämiseen.

    • Vilima

      Suomalaiset poliitikot ja tv: jontajat ovat rasisteja suomalaisia kohtaan veronmaksJia kohtaan, jakavat verorahamme tuntemattomille rikollisille.

    • RasistinenKansanPuolue

      Ruotsinkielinen eliitti ja sen suomenkieliset lakeijat ovat perinteisesti suurin suomalaisvastainen rasistiryhmä maassamme.

    • Anonyymi

      14/88 white pride

    • Anonyymi

      Rasismista paasaavien ajatuksia voi kuunnella Horisontti-ohjelmasta:
      https://areena.yle.fi/podcastit/1-64969084

      On kyllä akoilla uskomattoman naiivia itseruoskintaa ja suomalaisuuden mustamaalaamista ja mamujen ihannointia.

      • Anonyymi

        Kuka haluaa maahanmuuttajan tai romaanin naapurikseen? Tästä on tehty kyselyjä. Onhan niitä huonoja ukkeleita, jotka eivät hyväksy ihmistä ihon värin perusteella.

        Mutta onko enemmistöllä niistä, jotka eivät tykkää, kyse muusta??
        Onko kyse käytöksestä?

        Esimerkiksi meluisista henkilöistä, jotka huutavat taloissa ja pihoilla öisin ja päivisin, lapset kirkuvat, bussitkin täyttyy metelistä? Kauppakeskuksissa pompotellaan palloa, ajetaan potkulaudoilla, huudetaan. Huutamalla puhuvat.

        Suomalaiset kaipaavat rauhaa ja hiljaisuutta. Että otetaan toiset huomioon.
        Miksi tästä ei puhuta?
        Ihon värillä ei ole todellakaan mitään välilä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka haluaa maahanmuuttajan tai romaanin naapurikseen? Tästä on tehty kyselyjä. Onhan niitä huonoja ukkeleita, jotka eivät hyväksy ihmistä ihon värin perusteella.

        Mutta onko enemmistöllä niistä, jotka eivät tykkää, kyse muusta??
        Onko kyse käytöksestä?

        Esimerkiksi meluisista henkilöistä, jotka huutavat taloissa ja pihoilla öisin ja päivisin, lapset kirkuvat, bussitkin täyttyy metelistä? Kauppakeskuksissa pompotellaan palloa, ajetaan potkulaudoilla, huudetaan. Huutamalla puhuvat.

        Suomalaiset kaipaavat rauhaa ja hiljaisuutta. Että otetaan toiset huomioon.
        Miksi tästä ei puhuta?
        Ihon värillä ei ole todellakaan mitään välilä!

        Olen tehnyt duunia kantisten, maahanmuuttajien ja romanien kanssa. Ehdottomasti ikävintä ja ahdasmielisintä porukkaa ovat olleet perussuomalaiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka haluaa maahanmuuttajan tai romaanin naapurikseen? Tästä on tehty kyselyjä. Onhan niitä huonoja ukkeleita, jotka eivät hyväksy ihmistä ihon värin perusteella.

        Mutta onko enemmistöllä niistä, jotka eivät tykkää, kyse muusta??
        Onko kyse käytöksestä?

        Esimerkiksi meluisista henkilöistä, jotka huutavat taloissa ja pihoilla öisin ja päivisin, lapset kirkuvat, bussitkin täyttyy metelistä? Kauppakeskuksissa pompotellaan palloa, ajetaan potkulaudoilla, huudetaan. Huutamalla puhuvat.

        Suomalaiset kaipaavat rauhaa ja hiljaisuutta. Että otetaan toiset huomioon.
        Miksi tästä ei puhuta?
        Ihon värillä ei ole todellakaan mitään välilä!

        Kyse ei ole rasismista, kun en halua maahanmuuttajataustaista muslimia naapurikseni.
        Kyse on maahanmuuttajataustaisten häiritsevän ja muita huomioon ottamattoman käytöksen hyväksymättömyydestä.

        Minun pitää herätä aamulla töihin klo 5. Nuo naapurit eivät käy töissä ja huutaavat noin klo 1:een asti yöllä. On liian rankkaa minulle vajaan neljän tunnin yöunilla mennä hankkimaan heille ja itselleni leipää ja lämmintä. Muitakin huonoja tapoja on eivätkä he hyväksy huomauttamista, vaan alkavat haukkua rasistiksi ja huudattaa radiota ja soittaa auton äänimerkkiä. Rotat vilistää pihalla ja jätekatoksessa, kun eivät duostu lajittelemaan eivätkä edes laittamaan jätteitä pönttöön, vaan jättävät lattialle. Opetettu on lajittelu, mutta eivät välitä. Taas on tuuletus rappukäytävään heillä menossa. On mentävä ottamaan lisää astmalääkettä.
        Minä olen syrjivän rasistisen käytöksen uhri eikä kukaan siihen puutu, vaan valtionkin taholta minut syyllistetään. En voi hyväksyä.


    • Anonyymi

      Voidaanko minut tuomita rasismista kun musta tulee viereeni istumaan bussissa ja minä vaihdan paikkaa kun en halua olla hänen lähellä. Tosin paikkaa vaihtaessani nyrpistän nemääni?

      • Anonyymi

        Tuomitaan vain, jos syyllistyt jonkun lain mukaan rikokseen tai lain vastaiseen tekoon, Muuten ei voida tuomita.


    • Anonyymi

      Ainoastaan heikolla itsetunnolla varustetut ihmiset ajattelevat rasistisesti muiden olevan alempiarvoisia. Vieraita kulttuureja ei hyväksytä ( ei koske USA:sta tullutta viihdettä eikä Tom Cruisen elokuvia). Näitä henkilöitä on helppo johdatella, koska he ajattelevat asioita mustavalkoisina. Muutaman maahan muuttajan teot yleistetään kaikkia koskeviksi. Lisäksi on totta, että Suomessa asuu paljon maahanmuuttajien jälkeläisiä, jotka ovat Suomessa syntyneitä eli niitä suomalaisia ja heitä kohdellaan kujin maahanmuuttajia.
      Joku "Lempääläinen KELAn elätti Aku" saa korotettua itsetuntoaan muita haukkumalla.

    • Anonyymi

      Siedätyskään ei ole auttanut.
      Lapsuudessa ja nuoruudessa 17 vuotta romanien kahden perheen talon naapurustossa.
      Satunnaiset tapaamiset tuonkin jälkeen pieksämisuhkauksineen ja kulun estämisineen.
      Yksi vuosi kotoutuneiden muslimien kanssa samalla työpaikalla. Huom! Työpaikalla!
      Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana muuttama romaniperheen asumiskokeilut ja muiden asukkaiden kokemukset.
      Nuo yhdessä ovat vahvistaneet realismiani kyseisessä asiassa.
      Realismi on joidenkin korvien välissä tulkittu rasismiksi.
      Rasismista kiljujat. Hankkikaa kokemuksia elävästä elämästä!

      Juu.Juu. Eivät kaikki mutta poikkeukset ovat harvinaisia ja eräs tuntemani poikkeus joutui muuttamaa toiselle puolelle Suomea. Oli mukautunut liikaa normaalin yhteiskunnan tavoille. Kävi töissä ja luultavasti maksoi asumisensa,

    • Anonyymi

      Tietystikin se on rasisti joka sanoo toista rasistiksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Itketään yhdessä vartti ;)

    • Anonyymi

      Rasismi on yleistystä.
      Jos mamu ryöstää sinut, ja alat tämän takia karsastamaan jokaista mamua, olet rasisti. Jokainen rasisti ei kuitenkaan ole tietoisesti rasisti, osalle kyse saattaa olla myös traumasta. En laske heitä rasisteiksi. Pelkotiloista ei voi uhria syyttää.

      Se taas ei ole rasismia, jos osaat erottaa rikolliset tavallisista ihmisistä ja vältät ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan. Jokainen ihminen tässä maassa kykenee pahaan, joten itse suhtaudun yleisesti tuntemattomiin ihmisiin pienellä tervejärkisellä varauksella. En katso ihonväriä.

      Varovainen nykypäivänä pitää tietysti olla ja jokainen ymmärtää nyky-yhteiskunnan riskit, mutta se ei tarkoita sitä että pitäisi suhtautua vihamielisesti jokaiseen ulkomaalaiseen ihmiseen yhteiskunnassamme.

      Myöskään maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia itsessään, mutta siitä päätyy hyvin helposti rasismin puolelle, verho on langan ohut. Monesti tavan kansalainen ei asiaa ajattele niin syvällisesti, että osaisi hahmottaa asiaan liittyviä ongelmia, jos lähdetään kieltämään ihmisiltä maahantulo. Turvatoimien kiristys ja rangaistusten tuntuva koventaminen on asioita, joita itse kannatan.

    • Anonyymi

      Jokainen tuntee muotisana Rasismi, vaikkei koko hommasta tiedä yhtäänmitään.

      • Anonyymi

        Se on tismalleen noin. Huudetaan kuorossa rasismista, vaikka aiheeseen ei välttämättä edes liittyisi rasismi mitenkään.


    • Anonyymi

      Nyt on kokoomus nostamassa rasismia!
      Muuten.......en ole tietoinen mutta
      onko kokoomus ja keskusta ja sdp ollut aikoinaan
      puolueita Suomessa jotka liittyi natsien puolelle?
      Oliko ne puolueet kanssa laittamassa Suomen
      yya sopimuksilla kommunistien puolelle
      kun oli menossa Cold War?
      On outoa kunka jos on ollut samoja puolueita
      niin kuinka ei ole ollut ollenkaan periaatteita,
      on noin vaan vaihdeltu puolia
      puolelta toiseen!

      Rasismista sen verran, ei Suomessa rasistit ole ne
      jotka ei haluaisi sellaisia maahanmuuttajia joita
      on Suomeen tullut viime vuosina,
      vaan ihan normaalit, tavalliset Suomalaisia jotka
      ovat itse kokeneet muutoksen Wanhasta Suomesta!
      Ihan niinkuin moni tavallinen Ranskalainen, Saksalainen
      ja vaikka Englantilainen!

    • Anonyymi

      Minä kantasuomalainen nainen olen rasismin uhri!

      Minä en voi käydä harrastuksissa, jotka loppuvat klo 20 tai myöhemmin, koska kantasuomalaisen naisen ei ole turvallista palata kotiin arabi-, somalitaustaisten kadulla kuljeskelevien miesten takia, joille minä ole riistaa.

      Minä kantasuomalainen nainen joudun lakaisemaan alakerran parturiliikkeen edessä eli meidän taloyhtiön pihamaalla olevat tupakan natsat, kun parturit niitä sinne heittää eikä suostu siivoamaan pois tai laittamaan niitä heille toimitettuun tumppitölkkiin.

      Minä kantasuomalainen nainen olen rasismin uhri. Joudun kadulla väistämään liki ojaan, kun nuoret arabi-somalimiehet tulee vastaan rivissä kävellen. He eivät väistä yhtään.

      Minä kantasuomalainen nainen olen rasismin uhri. Joudun elättämään nuo nuoret arabi-somalimiehet.

    • Anonyymi

      Miksi minulta valkoihoiselta kantasuomalaiselta naiselta ei kysytä olenko kokenut rasismia kotimaassani? Miksi minua kantasuomalaista naista ei haastatella tiedotusvälineissä kokemastani rasismista? Miksi ei tehdä tutkimusta valkoihoisten, kantasuomalaisten naisten kokemasta rasismista kotimaassaan?!

    • Anonyymi

      Demokratiassa tietysti missä täyttyvät merkit. Pidättekö hauskaa vai kiirettä? Siinäpä se kysymys tulikin.

    • Anonyymi

      Ala-arvoisia Suomalaisia rottia jotka ovat
      olleet vastuussa Suomen muuttumisesta
      sellaiseksi kuin on nyt!
      Heikkoja, seuraaja luonteisia EU'n ja muiden
      ulkomaisten tahojen ohjaamia!

    • Anonyymi

      Jokapuolella Eurooppaa mihin viimevuosien maahantunkeutujia on pesiytynyt
      ihmiset valtaosalta ei halua maahantunkeutujia
      ja ne valtaosat ei ole rasisteja vaan realisteja.
      Jokapuolella kaikenlaiset ongelmat vain kasvavat
      Eurooppalaisille kuten Suomessa!!
      Kaikki leikkaukset ja verojen nostotkin ovat
      kokonaan tai osittain johtuen sellaisesta
      negatiivisesta muutoksesta!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe