Seurakunnat aikamme kurimuksessa

kuinkapaha

Seurakunnan tilinpäätös osoitti 71 000 euroa tappiota.

Onko tämä siis lopun alkua vai mitä tämä on?

Menikö budjetointi pieleen, kun syksyllä vielä palkattiin lisää pappeja?

Ihmiset kaikessa hiljaisuudessa ovat jättäneet seurakunnan - kukaan ei kysy miksi!

Onko muissa seurakunnissa yhtä paha tilanne?

16

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rättivääpeli

      Ei kaikkialla. Henkilöseurakuntamalli olisi parempi ratkaisu. Tuo nykyinen malli on jäänne valtionkirkosta.

      • olinväärässä

        "Onko muissa seurakunnissa yhtä paha tilanne?"Eiköhän se raha kelpaa muillekkin.
        Työntekijöitä lisätätään vaikka entisiäkin on tarpeeksi. Sitten valitetaan, että raha ei riitä siihen ja siihen, onko laskutaito hukassa vai mikä? Ja vapaaehtoisiakin lienee.
        "Suu säkkiä myöten" niin minua isä opetti ja sitä olen noudattanut. Jos Jumala jotain käskee tekemään, hän vaikuttaa ihmiset myös antamaan rahat.
        Kaiken lisäksi Srk:a lopetettiin nuortenaikuisten illat, missä oli aina täys- sali, itsekkin pidin niistä. Kuulemma piti saada tilaa murkuille, joita srk;sa ei ollut tai näkynyt koskaan.

        Srk:ta tuli viesti, että Vapaakirkon HENKILÖMAKSU 40€ /v. pitäisi maksaa ? Onko tämä kaikissa Suomen Vapaakirkoissa vai vain meillä ? Luulin, että vain Ev.lut. pakottaa maksamaan veroa.

      • olinväärässä kirjoitti:

        Ookkonää koskaan miettiny miksi maailmojen luoja ei pysty omien palvaajiensa toimintaa rahoittamaan?

        Vastaus on selkeä jos ajatus vain kantaa sinne asti, se maailmojen luoja on täysin olematon. Osa meistä vain haluaa vapaamatkustaa valehtelemalla.

    • Zakkeus

      Tätäpä se torontolaisuus teettää, kun Jumala ottaa seurakunnasta siunauksen pois. Se on yksi mittari siitä, että onko srk raitis ja Jumalan Sanaan nojautuva. Vai hengaileva viihdekeskus, jossa nuoriso bailaa savussa ja värivaloissa. Sehän on selvä asia, että vanhempi ,siis potentiaalinen uhraava väki vierastaa ja häipyy takavasemmalle. Eikä työttömästä nuorisosta ole uhraajiksi. ja kun yhden mestan meno alkaa kylläännyttää, niin siirrytään seuraavaan savusumu luolaan.

    • Zakkeus

      Näyttää myös, että Jumala ottaa pois kirkon näiltä eksyttäjä seurakunnilta. Mitä vielä näemmekään, kun on ilmennyt, ettäJ:kylän vapis on homeen valtaama ja poispurettava. Ja mites kävikään Joensuussa, lyötiin kättäpäälle ja siirryttiin homeisesta vapiksesta citysrk:an. Ja nyt mennään yhtäjalkaa. No Seinäjoella jouduttiin lähtemään tiloista homeen takia ja uutta 7millin rakennelmaa odotetaan valmistuvaksi. Uuden kirkon valmistumista ylvästellään ja visioidaan lehtien palstoilla.Taitaa siinä johtava pastori joutua kokemaan vielä torontolaisuuden karvaan puolen ja jälkiseuraukset, kun livahti Joensuusta Seinäjoelle. Ja miten on Lahdessa tilanne? Joten pannaanpa merkille, mitä vielä Vapaakirkkko kokeekaan.

    • Ainakin tähän asti olemme selvinneet. Herra on auttanut ja ihmiset ovat kantaneet vastuuta.

      • No ei.

        Ihmisiä kupataan, eikä tuo herra olemattomuuttaan pysty senttiäkään kassaan antamaan, vaikka mukamaailmojen luojana sillä on käytettävissä kaikki maailmankaikkeuden kultavarannot.

        Taidat kuulua niihin vapaamatkustajiin?

      • he-ma kirjoitti:

        No ei.

        Ihmisiä kupataan, eikä tuo herra olemattomuuttaan pysty senttiäkään kassaan antamaan, vaikka mukamaailmojen luojana sillä on käytettävissä kaikki maailmankaikkeuden kultavarannot.

        Taidat kuulua niihin vapaamatkustajiin?

        En koe kuuluvani. Jumalan apu tulee toisillemme yleensä toinen toisemme kautta.

      • jmmikkonen kirjoitti:

        En koe kuuluvani. Jumalan apu tulee toisillemme yleensä toinen toisemme kautta.

        Voit siis rehellisenä ihmisenä jättää pois tuon jumalan avun.

        Apu tulee vain ja ainoastaan lähimmäistemme kautta. Satujen ja tarinoiden jumalilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

      • Tai sitten Jumala on. Mikä ajaa Sinut tänne vapaakirkollisten palstalle julistamaan ateismia?

    • eihyvältänäytätämä

      Minkä ihmeen takia Vapaakirkkoja pitää olla paikkakunnilla jossa ei ole asukkaita tarpeeksi?
      Miksi seurakunnat ei voi yhdistyä?
      On helluntaiseurakuntaa, vapaakirkkoa sun muuta. Ja vain muutama opinkohta erottaa.

      Mitä tulee viihdekeskuksiin, kyllä se näyttää olevan niin että vanhuksetkin sortuvat siihen.
      "Kun tulee niin hyvä mieli kun lauletaan ja tanssitaan".
      Menisivät kaduille tanssimaan ja laulamaan. Voisi tulla kysymyksiä ja ihmisiä mukaan.
      Kirkkosalit rapistuvat.
      Lohjallakin ulkoseinät tippuu kohta alas.
      Alakertaan rakennetaan via Dia eikä siellä ole edes kunnon siivouskomeroa. Jostain pikku altaasta lorotetaan vettä. Paikka on sitten sen näköinen. Mutta kuulemma saa olla. Tärkeämpää on laulaa.
      Voi hyvä sylvi sentään.

    • voi-aikaa

      Aloittaja kirjoittaa:
      "Ihmiset kaikessa hiljaisuudessa ovat jättäneet seurakunnan - kukaan ei kysy miksi!"

      Se on "heräämistä, herätystä" se. Yhden jos toisenkin silmät avautuvat siihen, miten kavalat eksytyshenget luikertelevat ns. seurakuntiin! Huomataan, että kys on uuskarismaattisista villitsevistä hengistä, joiden PääOppi on viihdytys! Mukavuus... ja Raha?

      Mutta jo VT:n aikana Jumala oppti pois siunauksen, kun alettiin palvella muita jumalia. Kumartaa Baaleja. Tuli kuivuus, tuli kuritus.

      On valitettavaa, että mm. Vapaakirkon entinen pastori Pau Raja-aho on eksynyt valhehenkien piiriin!
      Torontolaisuuteen.... siteeraa ja kumartaa eksytyspuhua, Benny Hinn, jne.
      Voi sääli!

      Lue arvostelua hänen uudesta kirjastaan:
      Suomi24 Kirja-arvostelut: Ohittamaton- ohitettu...

      • Zakkeus

        On se surku, kun niin muuten lahjakas ja innostava pastori Raja-aho on niin pahasti narahtanut Benny Hinninkin pauloihin. Että oikein ylistää ja siteeraa kyseistä . mutta onhan se Järvenpään Arkki ollutkin jo pitkään silmätikkuna opetuksineen. Myös tämä palstoilla mainittu "cityprofeetta" E.Pynnönen käy Arkissa puhumassa ja viihtymässä. Joten tartunnan saa jo häneltäkin, surku sekin. Hänen profetioihinsa olen suhtautunut jo pitkään kriittisesti. Painolastina hänellä ankea lapsuus ja rikkoutunut avioliitto ja uudelleen avioituminen. Kaikki nämä rasitteet ehkä vaikuttaneet, ettei profetian sanoma ole enää kirkas, vaan kulunut ja elämässä tapahtuneitten asioiden takia astian makuinen. Profetioissa saatetaan luvata 7 hyvää ja 10 kaunista, joissa on yhtä vähän toteutumaa, kuin tämänpäivän sääennustuksissa. Siis, älkää antautuko näiden miesten , kuten muidenkaan vähänkään epäilyttävien "toronto kätyrien"johdatettaviksi ja pauloihin. Tiedän omakohtaisesti mistä puhun.

      • kysymystä
        Zakkeus kirjoitti:

        Säästyy monelta, kun ei juokse ihmisten perässä. Jeesu kielsi sellaisen. Raamattua lukemalla, tutkimalla ja nöyrässä rukouksessa rakentuu kyllä, saa Sanan Vahvaa leipää! Liian usein puhujat esittävät olkia ja ruumenia, kunnon kultajyvää --- missä? Laumasieluisuus ja joukkohenki on saattanut monet siteisiin, on tullut tartunta...
        Pau Raja-ahon kirjassa (Ohittamaton pyhä henki) on monia "tämän maailman" piirteitä, sanoja, mutta tärkeimmän korottaminen: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Lunastaja, Herrain Herra, Kuningasten Kuningas.... on onnettomassa sivuosassa, jonon päässä. Mikä on se "henki"? Jeesus itse vastaa: Johannes 7:18.

        Itsensä esittely, oman vaelluksen kehuminen, seurakunnan ja kirkkokunnan korottaminen? Tekeekö sellaista aito Pyhä Henki?

    • theend
    • Totuuttapeliin

      Rahat menee pappien koviin palkkoihin!

      Vapaaehtoiset jäävät nuolemaan näppejään!!!!!

      100 vuoden päästä vapaakirkkoa ei enää ole olemassa, kun ei muitakaan kirkkoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe