Pekka Haaviston yhteiskoulun todistuksen keskiarvo oli 8,8, millä yliopistoihin oli helppo päästä. Sauli Niinistön yhteislyseon todistuksen keskiarvo oli 6,5, eikä noin huonolla todistuksella olisi pitänyt olla mitään asiaa Turun Yliopistoon lakiopintoihin. Jakelupäällikkö-isän suhteilla heikkolahjainen Niinistö pääsi viisaampiensa oppilaitokseen, ja vaikka todisteita valmistumisesta ei ole, on hän esiintynyt kuin olisi suorittanut opinnot loppuun kunnialla.
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/201112070194743_pd.shtml
Niinistön lakiopinnoista on vain tietoa, että hän läpäisi kaikki käymänsä ylös kirjatut kurssit heioimmalla mahdollisella arvosanalla. Lisäksi kursseista kertovassa otteessa näkyy, että viimeisestä kurssista ei ole annettu arvosanaa lainkaan. Ihan kaikki Niinistön opskelussa viittaa siihen, että tiukaa tehneen lyseotason läpäisyn jälkeen lahjat eivät riittäneet yliopistoon, ja hänelle annettiin säälistä kerta toisensa jälkeen rimaa hipoen hyväksytty, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Lopulta oppilaitos päätti, ettei noin heikkolahjaista voi hyväksyä valmistuneeksi muiden tavoin. Juuri siksi viimeisimmän kurssin kohdalla ei ole arosanaa, eikä Niinistöllä ole mitään todistusta yliopistolta, että olisi valmistunut.
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/niinisto1_0102JID_pd.jpg
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/201112070194743_pd.shtml
Niinistön lakiopinnoista on vain tietoa, että hän läpäisi kaikki käymänsä ylös kirjatut kurssit heioimmalla mahdollisella arvosanalla. Lisäksi kursseista kertovassa otteessa näkyy, että viimeisestä kurssista ei ole annettu arvosanaa lainkaan. Ihan kaikki Niinistön opskelussa viittaa siihen, että tiukaa tehneen lyseotason läpäisyn jälkeen lahjat eivät riittäneet yliopistoon, ja hänelle annettiin säälistä kerta toisensa jälkeen rimaa hipoen hyväksytty, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Lopulta oppilaitos päätti, ettei noin heikkolahjaista voi hyväksyä valmistuneeksi muiden tavoin. Juuri siksi viimeisimmän kurssin kohdalla ei ole arosanaa, eikä Niinistöllä ole mitään todistusta yliopistolta, että olisi valmistunut.
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/niinisto1_0102JID_pd.jpg
Vastaukset 16
Vanhimmat
Outoa että 6,5 keskiarvolla pääsi yliopistoon. Se ei ole outoa, että juuri ja juuri sai heikoimmilla avosanoilla hyväksyttyjä. Kokonaisuutena kuvio haiskahtaa pahasti, etenkin kun ei ole mitään todistusta että olisi todella valmistunut.
sodan jälkeen syntynyt sukupolvi kärsii pitkästä ryssätraumasta,sodan arvet tuntuvat vielä 60 luvulla syntyneissäkin .
6.5 keskiarvo, MUAAAAAHHAA! Onko Kyrvistö runkkaillut kaikki tunnit luokan takapulpetissansa? Noin se on oltava.
No aivan varmasti on vedellyt käteensä ja pyyhkinyt vehkeensä edessäolevan takatukkaan. Noin toimii kokoomuslainen.
No se nyt on ihan yks ja sama vaikka Haaviston keskiarvo olis ollu täys kymppi, ku ei se jaksanu käydä yliopistoa ku vuoden, ku perse kipeenä on vissii tukala istua koulunpenkillä? :) Ja tolla tempullaan toi kiintiöhomo nyt sit pilas jonku toisen opiskelijan mahdollisuuden koulutukseen, ku tää velttoilija vei siltä koulutuspaikan. :/ Niinistö nyt sentään kuitenki kävi opintonsa loppuunki asti.
No toi Niinistön 6 äikästä ja kirjallisesta esityksestä kyl osaltaan valasee et miks Niinistön itsenäisyyspäivän ym. puheista ei meinaa ottaa piruka tolkkua vaikka yrittää käyttää apuna Google kääntäjän kaikkia kielivalintoja!? :/ :D
Haaviston isä oli ko. koulun rehtori. Haavisto sai arvosanat lahjaksi.
Ennenmuinoin yliopistoon mentiin opiskelemaan pääsykokeiden kautta, ei niinkään pelkällä lukiotodistuksella! Oikeustieteen kandin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto, johon ei tarvinnut mitään graduja väsäillä, lyhyt, muutaman sivun tutkielma riitti!
Nykyään ammattikorkeakoulun tutkinnot vastaa vanhoja alempia korkeakoulututkintoja.
Yliopistotason tutkinnot ovat todella muuttuneet 40-vuodessa! Vasta 1970-luvun lopulla alettiin arkistoimaan yliopistotason alemman tason tutkielmia! Eihän ne olleet kuin kirjoituskoneella naputeltuja sekavia, kirjoitusvirheitä täynnä olevia A4 sivuja!
Eihän ne olleet kuin kirjoituskoneella naputeltuja sekavia, kirjoitusvirheitä täynnä olevia A4 sivuja!
----
No Kyrvistön ollessa kyseessä varmasti juuri noin...
On Niinistö Rukin käynyt rantapyssymies kapteeni arvoltaan, kun Haavisto puolestaan sivulle poistu tyyppejä.
Hihhihsaari on huijaustaiteiden magisteri.
Kunnon persu-keskustelua palstalla.
Huhtasaarella on todistus opintojen suorittamisesta hyväksytyllä tavalla. Niinistöllä ei ole mitään todisteita opintojen loppuun saattamisesta. Silti mätämediat pitävät valtavaa meteliä Huhtasaren hyväksytystä gradusta, ja vaikenevat visusti siitä että Niinistö on esiintynyt yliopiston läpäisseenä oikeustieteiden kanditaattina, vaikka kirjallinen todistusaineisto osoittaa että vähintään yksi vaadittu kurssi on jäänyt suorittamatta.
Heh heh. Kyllä on persuilla massiivinen pyllykipu.. 😂
Sairas maa tämä Suomi. KOKOOMUSMÄTÄ presidentti esiintyy yliopistotutkinnon suorittaneena, vaikka opinnot jäivät kesken kun äly ei riittänyt niin korkealle tasolle. Mediat ovat hipihiljaa Niinistön valetutkinnosta ja mollaavat Huhtasaarta jolla sentään on todistus tutkinnon läpäisystä kohtalaisen hyvin arvosanoin.
Yliopistoon ei ole koskaan ollut asiaa todistuksella joka on niin huono, että opinnot on juuri ja juuri läpäisty, kuten Niinistön todistuksen lukuaneiden abrobatur osoittaa. Siivojaksi tai talonmieheksi olisi voinut tuolla todistuksella päästä opiskelemaan, mutta ei ikinä yliopistoon. MÄTÄ HAISEE JA KAUAS. On päivänselvää, ettei Niinistö ainakaan rehellisin keinoin ole voinut mitenkään saada lakitieteiden kanditaatin tutkintoa suoritettua, jos edes on mitään valetutkintoakaan koskaan on missään valeyliopsitossa suorittanut.