Miksi rappeutuminen on niin tärkeää?

aloitteleva.kreationisti

Miksi rappeutuminen on palstan ammattitaitoisimmille kreationisteille niin tärkeää ja mieleistä, että sitä pitää nähdä joka paikassa?

Mihin Raamatun sanoihin rappeutumishypoteesi tarkkaan ottaen perustuu?

Miksi väestö kasvaa koko ajan, vaikka ihmisten luulisi kaiken järjen mukaan rappeutuvan ja saavan yhä vähemmän jälkeläisiä?

Jos kromosomien lukumäärällä on jokin tekeminen rappeutumisen kanssa, miksi sen pieneneminen voi johtaa sekä koon että populaation kasvuun?

Valaiskaa aloittelijaa hänen ohdakkeisella polullaan, jos rohkenen pyytää.

21

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rappeutuminen perustuu tietysti hedelmän syöntiin, jonka seurauksena maa kirottiin. Herra otti maan kirouksen pois tulvan jälkeen, eli mitään rappeutumista ei ole edes olemassa.

      6 Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.

      17 Ja miehelle hän sanoi:

      -- Koska teit niin kuin vaimosi sanoi
      ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä,
      niin olkoon maa sinun takiasi kirottu.
      Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi
      niin kauan kuin elät.

      21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

      • aloitteleva.kreationisti

        Olen ymmärtänyt samoin. Siksi ihmettelenkin suuresti sitä mitä esimerkiksi ROT ja JC kirjoittavat rappeutumisesta, vaikka heidän tietomääränsä onkin kunnioittettavan suuri.

      • yfyfyfu

        >Rappeutuminen perustuu tietysti hedelmän syöntiin, jonka seurauksena maa kirottiin.

        Tohon kretut tietenkin jälkikäteen veotavat, mut syy on muualla. Luomisuskoiset on aina kuvitelleet maailman staattiseksi ja valmiiksi luoduksi eliöstöineen. Eliöstön muuttuminen ja mutaatioiden merkitys siinä prosessissa on niin vastaansanomaton paikka, että kretut joutuivat kehittämään hätävalheena peruslajien sisällä tapahtuvan varioitumisen ja geneettisen entropian mallin. Siinä eliöstö kokee muutosta mutta ei informaatiota lisäävästi kuten evoluutioteoria sallii vaan rappeuttamalla genomia. Jälkikäteen se sitte on muka näppärästi liitetty syntiinlankeamukseen. Eli kyse on siitä ettei kretutkaan voinu ja kehdanu enää kiistää eliöstön muutosta ja sopeutumista niin siihen piti sitte keksiä jonkinlainen heidän uskoonsa jotenki istutettavissa oleva selitys.

      • Rappeutumusfantasialle ei siis löydy pohjaa Raamatusta - toisin sanoen ROT valehtelee jo nimimerkissään.

    • Kaiken lähtökohta lienee vuosisatojen ajan kasvanut epäusko Raamatun kirjaimelliseen selitykseen maailmasta ja tuo uusi näkemys kulminoitui evoluutioteoriaan. Se veti maton alta luomistarinalta selittäessään uskotavasti elämän kehityksen planeetalla. Usko ja uskonto seurasi yhteiskuntaa, mutta uskonnon poliittinen osa eriytyi kreationismiksi. Kyse ei ollut uskomuksesta, vaan kyse oli vallasta.

      Rappeutuminen on ideana samaa mitä esimerkiksi natseilla oli yli-ihmis -ideologiassaan tai rappiotaiteessa, kommunisteilla ja maolaisilla omansa luokkayhteiskunnan vihollisissa. Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa. Kreationistit haluavat valtaa, osaksi sitä valtaa mitä uskonnot ovat menettäneet, mutta se haluaa ja hamuaa valtaa itsenään. Ei esimerkiksi kreationisti kuten ROT halua kumota evoluutiota tai sen teoriaa, koska hän ei siihen sattuneista syistä kykene, hän haluaa syrjäyttää sen. Ei hän halua uusia opetussuunnitelmia, hän haluaa valtaa. Sen takia Reinikainen pitää luentoja, hän nauttii pienen piirin ihailusta ja sen piirin hallinnasta.

      Kreationistit ovat pitkälti parasiitteja, valtaa hamutessaan he käyttävät valtauskonnon, Suomessa kristinuskon kuvastoa ja sanastoa. Kun heitä vastaan hyökätään, he menevät valtauskonnon selän taakse ja uhriutuvat.

      • ''Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa''

        Kreationismi ei ole politiikkaa eikä se ole myöskään uskontoa, vaan se on käsitys että tämä maailma on luotu eikä itsestään kehittynyt.

        ''Ei esimerkiksi kreationisti kuten ROT halua kumota evoluutiota tai sen teoriaa, koska hän ei siihen sattuneista syistä kykene, hän haluaa syrjäyttää sen. Ei hän halua uusia opetussuunnitelmia, hän haluaa valtaa.''

        Kreationistit eivät halua valtaa eivätkä ihailua. Kreationistit haluavat tuoda esille totuutta. Kreationistit eivät välitä miten ihmiset totuuden esille tuomiseen suhtautuvat: ei ole väliä tuleeko sen seurauksena meille päälle vihaa, sääliä vai ihailua. Pääasia että totuus tulee esille.
        Haluamme tuoda sitä esille koska me rakastetaan totuutta ja Jumalan sanaa.

        Kreationisteille valta ei merkitse mitään. Minua ei voisi mikään valta vähempää kiinnostaa. Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra.

      • asdfman kirjoitti:

        ''Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa''

        Kreationismilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. Kreationismi on irrationaalista uskoa esitieteellisen kulttuurin uskonnollisiin tarinoihin.

      • asdfman kirjoitti:

        ''Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa''

        Kreationismi ei ole politiikkaa eikä se ole myöskään uskontoa, vaan se on käsitys että tämä maailma on luotu eikä itsestään kehittynyt.

        ''Ei esimerkiksi kreationisti kuten ROT halua kumota evoluutiota tai sen teoriaa, koska hän ei siihen sattuneista syistä kykene, hän haluaa syrjäyttää sen. Ei hän halua uusia opetussuunnitelmia, hän haluaa valtaa.''

        Kreationistit eivät halua valtaa eivätkä ihailua. Kreationistit haluavat tuoda esille totuutta. Kreationistit eivät välitä miten ihmiset totuuden esille tuomiseen suhtautuvat: ei ole väliä tuleeko sen seurauksena meille päälle vihaa, sääliä vai ihailua. Pääasia että totuus tulee esille.
        Haluamme tuoda sitä esille koska me rakastetaan totuutta ja Jumalan sanaa.

        Kreationisteille valta ei merkitse mitään. Minua ei voisi mikään valta vähempää kiinnostaa. Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra.

        >Kreationistit haluavat tuoda esille totuutta.

        Todistakaa se totuus sitten todeksi yleisesti hyväksytyillä tavoilla. Totuus jota ei voida todeksi todistaa tuskin saattaa totuus olla. Jankkaaminen ja inttäminen on täysin turhaa ajanhukkaa.

      • asdfman kirjoitti:

        ''Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa''

        Kreationismi ei ole politiikkaa eikä se ole myöskään uskontoa, vaan se on käsitys että tämä maailma on luotu eikä itsestään kehittynyt.

        ''Ei esimerkiksi kreationisti kuten ROT halua kumota evoluutiota tai sen teoriaa, koska hän ei siihen sattuneista syistä kykene, hän haluaa syrjäyttää sen. Ei hän halua uusia opetussuunnitelmia, hän haluaa valtaa.''

        Kreationistit eivät halua valtaa eivätkä ihailua. Kreationistit haluavat tuoda esille totuutta. Kreationistit eivät välitä miten ihmiset totuuden esille tuomiseen suhtautuvat: ei ole väliä tuleeko sen seurauksena meille päälle vihaa, sääliä vai ihailua. Pääasia että totuus tulee esille.
        Haluamme tuoda sitä esille koska me rakastetaan totuutta ja Jumalan sanaa.

        Kreationisteille valta ei merkitse mitään. Minua ei voisi mikään valta vähempää kiinnostaa. Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra.

        Sinä näytät olevan sen verran yksinkertainen, ettet tiedä mitä vallalla tarkoitin. Viimeinen kappaleesi summaa sen oikein hyvin:
        "Kreationisteille valta ei merkitse mitään. Minua ei voisi mikään valta vähempää kiinnostaa. Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra."
        Sinä varmasti toivot, että kaikki toimisi juurikin s i n u n jumalasi mukaan. Ja koska sinun jumalasi on mykkä, niin toiminet auliisti jumalasi puhemiehenä.

      • asdfman kirjoitti:

        ''Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa''

        Kreationismi ei ole politiikkaa eikä se ole myöskään uskontoa, vaan se on käsitys että tämä maailma on luotu eikä itsestään kehittynyt.

        ''Ei esimerkiksi kreationisti kuten ROT halua kumota evoluutiota tai sen teoriaa, koska hän ei siihen sattuneista syistä kykene, hän haluaa syrjäyttää sen. Ei hän halua uusia opetussuunnitelmia, hän haluaa valtaa.''

        Kreationistit eivät halua valtaa eivätkä ihailua. Kreationistit haluavat tuoda esille totuutta. Kreationistit eivät välitä miten ihmiset totuuden esille tuomiseen suhtautuvat: ei ole väliä tuleeko sen seurauksena meille päälle vihaa, sääliä vai ihailua. Pääasia että totuus tulee esille.
        Haluamme tuoda sitä esille koska me rakastetaan totuutta ja Jumalan sanaa.

        Kreationisteille valta ei merkitse mitään. Minua ei voisi mikään valta vähempää kiinnostaa. Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra.

        "Kaikki valta on lopulta Jumalalla ja Jeesuksella joka on kuningasten kuningas ja herrojen herra."

        Jeesus on siis Herrampi kuin Herra, eli Jumala? Vai mitä tuolla skitsofreenisellä lauseella yritetään oikein kertoa? Yhden jumalan uskonnossa onkin kaksi jumalaa, mutta he ovat yksi ja sama, paitsi että toinen on mahtavampi Herra kuin toinen? Taas kerran ei mitään tolkkua hihhulin sepostuksissa.

      • >>Kreationismi on politiikkaa, ei uskontoa. Kreationistit haluavat valtaa, osaksi sitä valtaa mitä uskonnot ovat menettäneet, mutta se haluaa ja hamuaa valtaa itsenään.

        Minun mielestäni tässä on tärkeä puheenvuoro. Se kiteyttää hyvin sen, mistä kreationismissä on kyse.

        Voidaan siis spekuoida Dunning–Kruger -ilmiöillä ja sen sellaisilla, mutta lopuksi kyse on vain tiettyjen ku%&päiden ku%&päisestä agendan ajamisesta.

    • Totuus on se, että Jumala on olemassa ja että Hän on luonut koko maailman ja kaiken mitä siinä on. Edelleen totuus on se, että ihminen on langennut syntiin ja tarvitsee syntiensä sovittajaa ja anteeksiantamusta, voidakseen saada iankaikkisen elämän, eikä joutuisi tuomittavaksi kadotukseen.
      Edelleen totuus on se, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sovitti ihmisen synnit omalla kuolemallaan. Totuus on se, että Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista ja on astunut ylös Taivaaseen, missä Hän istuu Isän, Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja totuus on se, että Hän tulee takaisin noutamaan omansa.
      Totuus on se, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen ja tunnustaa Hänet omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen pelastuu, eikä joudu tuomittavaksi kadotukseen.

      Näihin kysymyksiin ateistien ja evolutionistien pitäisi keskittyä, eikä "ristiriitojen " etsimiseen vanhasta testamentista tai kemiallisten reaktioiden tutkimiseen jossain bakteerissa, solussa tms.

      • Sinulla näköjään iski paniikki vakuuttaa muille, että sinä olet TosiKristitty. Jos jotain totuutta haetaan, niin se on se, että sinä olet valehtelija ja vedättäjä, juuri sellainen jonka voi kuvitella natsin, kommunistin tai kreationistin olevan. Vedät hatusta valheitasi ja sitten kun sinua arvostellaan, niin vetäydyt Raamatun taakse. Ja kaikki ovat huomanneet, ettet sinä mitenkään kunnioita sitä kirjaa, hyväksikäytät sen ajan saatossa tullutta asemaa.

      • Krearea

        Menikö taas osastolle älä kysele älä ajattele vaan usko mitä pappisi sinulle sanoo?

    • Rappeutuminen on yksi kreationistien hätävalheista. Kun muutosta elokehässä ei kokonaan voi mitenkään kiistää, mutta kun sitä ei voi kutsua "kehitykseksi" tai "sopeutumiseksi" (joka on synonyymi evoluutiolle), niin sille pitää keksiä joku vähättelevä ja negatiivinen nimi.

      Uskonto on pitkälti kielipeli, joilla oma "todellisuus" luodaan keksimällä ilmiöille omat "uuskieliset" termit. Sanamagiaan uskovat kuvittelevat, että kun evoluutiota kutsutaan "rappeutumiseksi", niin evoluutota ei enää ole ja sielu pelastuu.

    • tieteenharrastaja

      Koska perimän muutoksia sukupolvesta toiseen ei pysty kiistämään, kreationistit takertuvat ajatukseen, että kaikki muutokset ovat haitallisia tai ainakin neutraaleja, eikä hyödyllisiä muutoksia voi olla olemassa. Tähän kuuluu myös ajatus, että perimäinformaatio ei voi lisääntyä, vaan ainoastaan vähentyä tai kadota.

      Tätä luonnontieteen objektiivisten havaintojen vastaista "totuutta" he "puolustavat" valehtelemalla korvat viuhuen.

      • Kun nuoren Maan kreationismi on nykymuodossaan melko uusi ilmiö. Alkuun oppi oli varmasti paljon selkeämpi ja perustui genesikseen. Mutta kun tiede osoitti kiistämättä muuttumista tapahtuvan, niin ensin hyväksyttiin mikroevoluutio ja se johti oppirakennelmaan baramineista ja rappeutumisesta. Aina kun tiede osoitti jonkin väitteen vääräksi, piti keksiä uusi ad hoc väitteitä selitykseksi. Nykyään kreationistit eivät taida itsekään tietää, mitä kaikkea YEC sisältää.

        Yksi nuoren maan kreationismin isistä Henry M. Morris väitti muun muassa, että Kuun kraatterit ovat syntyneet arkkienkeli Mikaelin ja Saatanan välisen taistelun tuloksena. Kyseinen herra sentään väitteli 1950 tekniikan tohtoriksi, joten ei hän aivan tämän palstan kreationistien luokkaa ollut. Silti hän kai itse uskoi selitystään ja ainakin markkinoi sitä muille.

      • Huvittavaa
        agnoskepo kirjoitti:

        Kun nuoren Maan kreationismi on nykymuodossaan melko uusi ilmiö. Alkuun oppi oli varmasti paljon selkeämpi ja perustui genesikseen. Mutta kun tiede osoitti kiistämättä muuttumista tapahtuvan, niin ensin hyväksyttiin mikroevoluutio ja se johti oppirakennelmaan baramineista ja rappeutumisesta. Aina kun tiede osoitti jonkin väitteen vääräksi, piti keksiä uusi ad hoc väitteitä selitykseksi. Nykyään kreationistit eivät taida itsekään tietää, mitä kaikkea YEC sisältää.

        Yksi nuoren maan kreationismin isistä Henry M. Morris väitti muun muassa, että Kuun kraatterit ovat syntyneet arkkienkeli Mikaelin ja Saatanan välisen taistelun tuloksena. Kyseinen herra sentään väitteli 1950 tekniikan tohtoriksi, joten ei hän aivan tämän palstan kreationistien luokkaa ollut. Silti hän kai itse uskoi selitystään ja ainakin markkinoi sitä muille.

        "Henry M. Morris väitti muun muassa, että Kuun kraatterit ovat syntyneet arkkienkeli Mikaelin ja Saatanan välisen taistelun tuloksena. "

        Mitä tähän mahtaisi sanoa Valtaoja?

    • Ewokki

      Mielestäni kreationistit tekivät taktisen virheen myöntäessään, että geenimutaatiot voivat periytyä. Tämän jälkeenhän heillä on ongelma, että myös hyödyllisiä mutaatioita voi tapahtua. Koko rappeutumishöpinä yrittää peittää tätä ongelmaa alleen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3050
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1727
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1421
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1169
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1087
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe