Työpaikalla

Meillä on työpaikalla saatananpalvoja. Häpeilemättä pitää päällänsä saatanallisten bändien bändipaitoja ja on itsekin osallistunut ko.toimintaan. Työpaikalla on huono työilmapiiri ja paljon kiusaamista,ym. Ihmiset puhuvat alituiseen toisista pahaa- jopa kuittaillen ohi mennen kohteiden kuullen. Ärsyyntymisen ja kuittailun aiheet ovat todella pikkumaisia. Pääasiana tuntuu olevan, että vain päästään kiusaamaan ja puhumaan pahaa. Erikoisinta tässä tuntuu olevan, että saatananpalvojan toimiin ja pukeutumiseen ei kukaan sanallakaan kiinnitä huomiota. Mitä olette mieltä ko.työyhteisöstä? Mitä pitäisi tehdä? Lähteä?
22521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Eräs ranskalainen ateisti sanoi kerran: ”Minun helvettini on Toinen.” Minun ohjaajavanhukseni sanoi minulle: ”Oletko nähnyt veljesi? Olet nähnyt Herran Jumalasi.” Kumpi oli oikeassa?

Toiset ovat ympärillämme. He ovat lähellämme. Heidän kanssaan me elämme. Heihin me tukeudumme. Heidän kanssaan me tapaamme ja puhumme päivittäin. Heidän kanssaan meillä on ihmissuhteita. Heistä meille on annettu käsky: ”Rakasta lähimmäistäsi.”

Jumalan Sana sanoo: ”Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille.” (vrt. Matt. 7). Miten haluatte toisten kohtelevan teitä, kohdelkaa te heitä samoin. Ei niin, että joka rakastaa minua, sitä minä rakastan takaisin. Ei ainoastaan, että rakastan vain hyviä. Kuka on hyvä? Mikä on hyvää? Milloin olit itse hyvä?

Ensiksikin meidän tulee rakastaa tavalla, jonka Kristus meille näytti. On olemassa monenlaisia erilaisia rakkauksia. Mitä rakkaus tarkoittaa? Rakastammeko niitä, jotka kehuvat meitä, mutta aiheuttavat meille vahinkoa? Rakastammeko niitä, jotka tekevät väärin, mutta emme auta heitä, ja he satuttavat meitä? Rakkaus, joka meillä on toisia kohtaan, on se rakkaus, jonka Kristus meille näytti: rakkaus, johon kuuluu nöyryys. Ei ainoastaan rakkaus vaan myös nöyryys. ”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä.” (Matt. 11:29)

Rakkaus uhraa jotain itsestään toisen hyväksi. On olemassa myös paholaisen rakkaus, joka puolestaan uhraa toisen. Hitler rakasti. Eikö hänellä ollut ihmisiä, joita hän rakasti? Eikö hänellä ollut nainen, jota hän rakasti? Ja toiset hän murhasi. Ja Al Capone, Yhdysvalloissa. Hänellä oli ympärillään miehet, joita hän rakasti. Ja toiset? Heidät hän murhasi. Tuollaisella rakkaudella ei ole arvoa. Se on paholaisen rakkautta.

Ei ole mitään arvoa sillä, että ihmiset vain puhuvat rakkaudesta. Rakkaus on paholaisen lempivaate. Se menee kaikkialle rakkaudella. ”Rakasta tätä, rakasta tuota.” Mikä rakkaus? Rakkaus, joka Hitlerillä oli? Mikä rakkaus? Rakastan ainoastaan silloin kun annat minulle asioita? Mikä rakkaus? Niiden, jotka haluavat vastalahjoja?

Otteita "Vanhus Nikon, toiset "

Äänestä
  • Se saatananpalvoja on saattanut olla aikoinaan koulukiusattu. Tavallinen tarinahan on myös se, että kun rupeaa yläasteella saatanapalvojaksi, niin johan loppui ryppyily ja ihmiset alkavat pelkäämään. Niin usein myös kun jossakin jotakin tapahtuu tai jotakuta kiusataan, niin hyvät ja rakastavat uskovaiset eivät mielestään ole mitään nähneet, kuulleet tai mistään mitään tiedä. Puhumattakaan, että rientäisivät avuksi. Kertoo myös jotakin ihmisten suuresta enemmistöstä nämä tällaiset kuviot. Ei siis mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

Jos ehottaisit saatananpalvojalle, että uhkaa ihmisiä saatanan sijasta Jumalalla/Allahilla. Tiedä vaikka kävisi kusiaivoille huonosti. Kaikkivaltiaan kourissa.

Äänestä
  • Niin. Jesse ei kylläkään suositellut, mutta kyllähän sitä Vanhassa Testamentissa tulta ja tulikiveä varmaan pyydettiinkin Thunder and Lightning-Jumalalta kaikkien kovapäisten tahvojen päälle. Mikä ettei nykyisinkin voisi. Hänhän on perimmäinen oikeus. Ainahan voi hyvillä omillatunnoin ajatella ettei itse ole sormellaankaan koskenut-vain pyytänyt. Sitten kun niin käy. Ja käy.

    Äänestä

  • Kysäise saatananpalvojalta, että oiskos heillä mitään nettikauppaa. Että haluaisit perskarvankärventimet tilata : ).

    Äänestä

  • Helmiä ei kannata sioille heittää. Eikä rakkauttaan kaikenlaisiin tuhlata. Toisaalta suuretkaan vastoinkäymiset eivät kaikenlaisia ihmisiä kehitä. Eivät he nöyrry Jumalan tai lähimmäistensä edessä.

    Äänestä

  • öööööööömmmm kirjoitti:

    Kysäise saatananpalvojalta, että oiskos heillä mitään nettikauppaa. Että haluaisit perskarvankärventimet tilata : ).

    Miten ois kristilliset grillipihdit???

    Äänestä

Kyllähän sitä joskus joidenkin kohdalla miettii, että onko asianomaisen syöpä ja lapsen mielenterveysongelmat menneet "oikeaan osoitteeseen".

Äänestä

Saatananpalvojahan se vasta rehellinen on jos julkisesti on saatananpalvoja. Suurin osa ihmisistä on vähemmän rehellisiä. Surutta peittävät pahuutensa ja iskevät puskista juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Äänestä

Meidän työpaikalla on ortodoksi. Häpeilemättä puhuu sitä omaa uskonpaskaansa. Ketään ei kiinnosta mutta siitähuolimatta ahdistelee vain muita. Pukeutuukin aivan kummallisesti, kuten yleensäkkin nuo uskovaiset vanhatpiiat. Risti kaulassa roikkuen mainostaa olevansa ortodoksi. Isä Mitro on hänen suosikkejaan, hyi helvetti.

Äänestä

Ainahan sitä voi hankkia Isä Mitro-fanituspaidan ja Isä Mitro-perskarvankärventimet. Jospa tuo saatananpalvoja niitä säikähtää...

Äänestä
  • Juu, ja Isä Mitro-tuulilasinpyyhkimet, Isä Mitro-munankeittimen, Isä Mitro- jalkaraspin, Isä Mitro- korvakarvatrimmerin, Isä Mitro- häikäisysuojan, Isä Mitro-aknevoiteen, Isä Mitro- tuulettajanhihnan, Isä Mitro-....

    Äänestä

  • Onko Mitrolla akne?!???? ;))))))

    Äänestä

Meillä on töissä jumalan palvoja. Se se vasta sairasta onkin. Mitä palvomista siinä sadistissa muka olisi.

Äänestä

Venäläisii ryssiää asuu jo eu turvaalueella yli 100000 kpl ja lisää tulee noiden karjalan somalien lisäksi Rauta pipot päähän näille iipoille

Äänestä

Vielä pahempaa olisi, jos työpaikalla olisi uskovaisia jahtaamassa hengiltä jumalansa nimiin.

Äänestä

Eräällä työpaikalla oli new age-hörhö. Sanojensa mukaan oli riitaantunut jo aiemmassakin työpaikassa ja syy oli se, että siellä oli 2 naista, jotka olivat entisessä elämässä olleet hänen siskojaan. Kun pihan pikkuruinen suihkulähde meni rikki, oli pokkana selittänyt toiselle työkaverille, että viereisessä metsässä asuvat maahiset olivat käyneet sen rikkomassa (syy?!?). Kerrostalossaan seistä tönöttää henki ja vieläpä koko ajan samalla kohdalla- mutta ei se vaarallinen ole, ei sitä tarvitse pelätä, selitti minulle.

Äänestä
  • Etsin ortodoksijuttuja ja törmäsin tähän ketjuun. Olen kyllä melko kyllästynyt näihin S24:n kitinä- ja provoketjuihini, mutta tämä menninkäistarina sai ainakin aikaan tömäkän naurun, kiitos siitä!

    Äänestä

"Kristus on kokonaan rakkaus, hyvyys ja lohdutus, eikä Hän koskaan tukehduta. Hänellä on yltäkyllin hengellistä happea."

- pyhä Paisios Athosvuorelainen

Äänestä

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Äänestä

Taidat olla työssä Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hiwfpqwihqp kirjoitti:

Meillä on työpaikalla saatananpalvoja. Häpeilemättä pitää päällänsä saatanallisten bändien bändipaitoja ja on itsekin osallistunut ko.toimintaan. Työpaikalla on huono työilmapiiri ja paljon kiusaamista,ym. Ihmiset puhuvat alituiseen toisista pahaa- jopa kuittaillen ohi mennen kohteiden kuullen. Ärsyyntymisen ja kuittailun aiheet ovat todella pikkumaisia. Pääasiana tuntuu olevan, että vain päästään kiusaamaan ja puhumaan pahaa. Erikoisinta tässä tuntuu olevan, että saatananpalvojan toimiin ja pukeutumiseen ei kukaan sanallakaan kiinnitä huomiota. Mitä olette mieltä ko.työyhteisöstä? Mitä pitäisi tehdä? Lähteä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu