huhta puhuu myös niin totta kuin osaa

– Yritän muistella, miten tämä on mennyt. Olen todennäköisesti valinnut aiheen ja sen jälkeen päättänyt, miten sen teen, ja käynyt kaikki gradut läpi. Ja sitten olen huomannut, että tämä on erityisen lähellä, ja olen ehkä peilannut siihen aina, että onko minulla samaa kuin hänellä, Huhtasaari sanoo STT:lle.


Hän sanoo, ettei aluksi muistanut kyseistä gradua tekijän nimen perusteella, kun mediasta kysyttiin asiaa.

– Nyt kun olen käynyt katsomassa, niin muistan kyllä sen kansilehden.


Tuota jotnekin alkaa verrata Jätteenmäen jupakkaan Jäätteenmäki kielsi aluksi saaneensa mitään papereita, vaan "kuulleensa kaikenlaista". Seuraavaksi hän kertoi saaneensa muutaman faksin "yllättäen ja pyytämättä". Papereita oli tullut kuitenkin yli kaksi tuhatta sivua. Manninen kiisti Jäätteenmäen puheet ja sanoi lähettäneensä ne pyynnöstä. Kun Jäätteenmäeltä kysyttiin, valehteleeko hän, hän vastasi: "Puhun niin totta kuin osaan." Tämä kommentti söi hänen uskottavuuttaan.[12]
373
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta nyt ei ole sitä pääsyyllistä ulkopuolella, kuten Jäätteenmäki-Irakgatessa, jossa Paavo Lipponen sumplimisineen pääsi kuin koira veräjästä, mutta jäipä vaaleissa toiseksi.
Jäätteenmäki todettiin valtakunnanoikeudessa syyttömäksi.

Äänestä

Voi voi kun se muisti palaa noin ikään kuin pätkittäin. Miten sen 7. käskyn noudattaminen voikin olla niin vaikeaa?

Äänestä

Sepä se. Yhteisestä suosta on syytä ponnistella pitkospuille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koijareitapiisaa kirjoitti:

– Yritän muistella, miten tämä on mennyt. Olen todennäköisesti valinnut aiheen ja sen jälkeen päättänyt, miten sen teen, ja käynyt kaikki gradut läpi. Ja sitten olen huomannut, että tämä on erityisen lähellä, ja olen ehkä peilannut siihen aina, että onko minulla samaa kuin hänellä, Huhtasaari sanoo STT:lle.


Hän sanoo, ettei aluksi muistanut kyseistä gradua tekijän nimen perusteella, kun mediasta kysyttiin asiaa.

– Nyt kun olen käynyt katsomassa, niin muistan kyllä sen kansilehden.


Tuota jotnekin alkaa verrata Jätteenmäen jupakkaan Jäätteenmäki kielsi aluksi saaneensa mitään papereita, vaan "kuulleensa kaikenlaista". Seuraavaksi hän kertoi saaneensa muutaman faksin "yllättäen ja pyytämättä". Papereita oli tullut kuitenkin yli kaksi tuhatta sivua. Manninen kiisti Jäätteenmäen puheet ja sanoi lähettäneensä ne pyynnöstä. Kun Jäätteenmäeltä kysyttiin, valehteleeko hän, hän vastasi: "Puhun niin totta kuin osaan." Tämä kommentti söi hänen uskottavuuttaan.[12]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu