Suomalaiset siirtyivät VK palveluun

EU-Kommunismin-tyrannia

Ihmeellisiä aikoja.
Facebookin laajamittaisesta sensuurista kuten myös Youtuben sensuurista johtuen kansallismieliset ovat siirtyneet VK.com palveluun. VK on kuten Facebookki, mutta Venäjän alusta. Kummalliseksi on EU SUomi mennyt kun pitää toimia Venäjän alustalla saadakseen sananvapauden. Juuri eilen youtube sensuroi Panu Huuhtasen sananvapaus mielensosituksen videot pois youtubesta. Ensin katsojia oli videoilla 12 000, sitten katsoja määrät laskettiin youtuben toimesta 11 000, ja sitten koko video poistettiin youtubesta. Kansallismielisyys on nykyään sensuurin kohteena valtion Yle mediassa ja sosiaalisessa mediassa. EU liittovaltion agendaan ei mahdu itsenäiset kansallismieliset valtiot. Kansallismielisyys on vastavoima EU liittovaltiolle ja monikulttuurisuus ideologialle eli väestön siirroille joita Neuvostoliitto otteutti myös. Neuvostoliitto pyrki luomaan neuvostoihmisen, nyt EU Eurooppalaisen arvopohjan omaavan eurooppalaisen identiteetin.

Youtube sensuurista ja kansallismielisiä päivän polttavia uutisia https://vaarinajattelu.wordpress.com/2018/05/14/fiasko-youtube-poisti-sananvapausmielenosoituksen-striimit/comment-page-1/#comment-1

Jos haluatte keskustella vapaasti kansallismielisestä näkökulmasta suosittelen liittymään VK palveluun. www.VK.com.
Ja sieltä etsimään ryhmiä kuten:

- Suomalaiset VK:ssa
- Kulttuurimarxismin "kukkaset"
- Suomi memet
- Rajat kiinni!-kansanliike
- ItsenäinenSuomi ry
- MV-media
- Kansallinen Vastarinta.

134

1728

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ryssä.ihanoijille

      Sopiva palsta ja saa kehua putinia maailman parhaana johtajana?

      • SoroksenValtakunnanomena

        VK.com keskustelupalikka kannattaa laittaa foorumeihin jos Facebook hyljeksii. Ikävä kyllä Facebook Googlen tapaan on globaalin UMJ uusliberalismin eliitin ja rahamafian hallussa joka ajaa yhtä oiken totuuden oikeistopolitiikkaa, joten pakko siirtyä alustoihin jotka mahdollistavat muidenkin kuin ISIS päänkatkomisvideoiden näyttämisen ja terrorismia ihannoivat tekstit uusliberalismin ihanteiden julkituonnin lisäksi.

      • KansaKuriin
        SoroksenValtakunnanomena kirjoitti:

        VK.com keskustelupalikka kannattaa laittaa foorumeihin jos Facebook hyljeksii. Ikävä kyllä Facebook Googlen tapaan on globaalin UMJ uusliberalismin eliitin ja rahamafian hallussa joka ajaa yhtä oiken totuuden oikeistopolitiikkaa, joten pakko siirtyä alustoihin jotka mahdollistavat muidenkin kuin ISIS päänkatkomisvideoiden näyttämisen ja terrorismia ihannoivat tekstit uusliberalismin ihanteiden julkituonnin lisäksi.

        Https-salatut nettisivut ja VK-kommentointi häiritsevät länsivaltojen uuden maailmanjärjestyksen polpon seurantaa. Esim. Suoli24 on jatkuvassa seurannassa ja kaikki viestit analysoidaan ja mainstreamideologian vastaiset "vihapuhujat" reisteröidään ja laitetaan hybridiuhkaajien listoille sekä 24/7/365 seurantaan.

      • VoimaOlkoonKanssamme
        KansaKuriin kirjoitti:

        Https-salatut nettisivut ja VK-kommentointi häiritsevät länsivaltojen uuden maailmanjärjestyksen polpon seurantaa. Esim. Suoli24 on jatkuvassa seurannassa ja kaikki viestit analysoidaan ja mainstreamideologian vastaiset "vihapuhujat" reisteröidään ja laitetaan hybridiuhkaajien listoille sekä 24/7/365 seurantaan.

        Kannustan maahanmuuttokriitikoita nyt tekemään ilmaisen jaettavan open source -alustan tarkkoine ohjeineen nettivivuille, foorumille ja blogialustalle jolla esim. työttömäksi jääneet suomalaiset saavat liityttyä vastastamedian leiriin ajamaan itsenäisen hyvinvointi-Suomen asiaa. Siis sellainen alusta jossa käytännössä tarvitsee lisätä vain tekstit, kuvat ja videot. Samalla ohjeistus miten VK-kommentointi lisätään tähän sivustoon, foorumiin, blogiin sekä miten saadaan mainostajia ohi Googlen AdSensen, koska sekä Facebook että Google ovat globalistien hallussa ja blokkaavat mainostulot sekä some-näkyvyyden isänmaallisilta. Näin saisimme äkkiä Suomeen suuren määrän asiaan omistautuneita työttömiä, työläisiä ym. ajamaan itsenäisen Suomen ja suomalaisuuden asiaa oikeistolaisen globalistien soroslaisten rahamafian valtamedian vastapoolina, joka propagandoi globaalin poliittisen ja taloudellisen eliitin puolella.

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        VoimaOlkoonKanssamme kirjoitti:

        Heh heh.

        Tuossahan se kuitenkin lipsahti julki se kännykkä-isänmaallisuuden pointti.

        V*tuttaa torihuutelijoita kaikista eniten se, kun henk.koht. hillotolpan mainostulot blokataan, rahoitusta ei saa pimeästi PayPalilla ja kuitenkin pitäisi herkkäuskoisille mummoille ja papoille puku päällä torilla jotenkin esittää, että ollaan uskottavia mummojen ja pappojen etujen puolustajia ja hatusta vedettyjä olkiukkorahaliittoja vastaan, että saataisiin "jäsenmaksuja", jotka siis menee viikonlopun ryyppäjäisiin.

        Parin rahamafioson hyvinvointi on tosiaan se "isäm maallisuuden" pääperiaate, kuten muussakin verkostomarkkinoinnissa. Tarvitaan vain joukko uskovaisia myymään se torilla.

      • IhmeJaKumma
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Saihan teidät sentään näkyviin ja itkemään. Eikös GoogleAdesense mainostuloista makseta ihan normaalisti verot kuten te kokkateetkin, vai kierrättekö te veroja ja luulette kaikkien tekevän samoin? Jos te hybridijarot teette politiikkaanne joko veronmaksajien laskuun tai mainostuloilla niin kai nyt sentään muidenkin pitäisi samoilla säännöillä saada toimia? Eikös se markkinatalous ja globaali uusliberalismikapitalismi toimi kaikille samoilla säännöillä???

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        IhmeJaKumma kirjoitti:

        Nyt kuule jo foliohattu nukkumaan, kun näet vuorotellen suvakkeja ja vuorotellen kokkarejaroja ihan tavallisissa keskustelijoissa ja käyttämäsi terminologia nukuttaa jo muitakin ;D

        Minusta olisi ihan reilua poliittista irtiottoa mennä torille ja sanoa, että edustamani aate hyödyttää vain minua, tykkään ryypätä ja v*ttuilla turhista, ole hyvä, tue toista suomalaista ja anna rahat minulle, koska asianajajanikin tarvitsee palkkionsa. Ei tarvitsisi koskaan tehdä takinkääntöäkään, kun kaikki tietäisivät jo suoraan homman jujun.

      • JackDanielsiaSuoleen

        Sua näyttää valvottajan ja menee varmaan jo ylityöksi päivystäminen klo 23.59 Suolessa =))

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        JackDanielsiaSuoleen kirjoitti:

        Sua näyttää valvottajan ja menee varmaan jo ylityöksi päivystäminen klo 23.59 Suolessa =))

        En katsos millään malta olla poissa seurastasi, sillä erolla tietty että sä aloitat vuoron jo vähän ennen kuutta aamuisin.

        Pitäisikö nyt vielä mennä telemään tili VK:hon, niin menisi loppupäiväkin onlinessa? Ehkä sinne voisi tehdä striimin, jossa naputtelen isänmaallisille vastauksia livenä ja ihmiset nauraisi, varsinkin venäläiset ja jumittuisivat minun elämääni kiinni ja tulisin ruplapohataksi nopeammin kuin Ville Haapasalo?

      • IsänmaanPuolesta

        Itse vedän kyllä sikeitä vielä klo 6 aikaan ennen kuin rakennan Suomea duunissa 8-16.

        Jos tiedät senkin ettei minulla ole vielä edes VK-tiliä niin luulisi tietävän myös sen etten ole Putintrolli saati ruplapohatta. Ulkomaisen vaikuttamisen USA/EU/Venäjä takia ja isänmaan eduksi toki saattaisin matskua tehdäkin, enkä pitäisi pahana jos tästä työstä itsenäisen isänmaan eteen saisi hieman mainostuloja. Maksuahan verkkosivujen katsomisesta ei tietenkään pidä periä keneltäkään, joten jos mainonta blokataan niin sama ihan harrastusmielessä kansan puolesta sitten.

    • Waakkuna

      Parempi pysyä poissa Moskovan valoista ja Putinin piiristä.

      • Pakkorako

        Kun Google vie sivuston mainosrahat ja Facebook kommentoinnin ja some-näkyvyyden niin pitää siirtyä sellaisiin alustoihin jotka mahdollistavat sellaistenkin tahojen viestinnän ja näkyvyyden jotka eivät kuulu nykyiseen läntiseen tarinankerrontaan, esim. isänmaallisten.

      • asdfghasdf
        Pakkorako kirjoitti:

        Kun Google vie sivuston mainosrahat ja Facebook kommentoinnin ja some-näkyvyyden niin pitää siirtyä sellaisiin alustoihin jotka mahdollistavat sellaistenkin tahojen viestinnän ja näkyvyyden jotka eivät kuulu nykyiseen läntiseen tarinankerrontaan, esim. isänmaallisten.

        Isånmaallisuudella ja ryssien perseennuolennalla, jota siis VK on, ei ole mitään tekemistä keskenään.

      • LättyynVaan
        asdfghasdf kirjoitti:

        Isånmaallisuudella ja ryssien perseennuolennalla, jota siis VK on, ei ole mitään tekemistä keskenään.

        Ootko muutes vetäny jo montaaki kaverias pataa sen takia et ne pelaa epäisänmaallisesti venäläisiä World of Tanks ja World of Warships pelejä?
        Jos et, ni kannattais varmaan alkaa?

    • kielletty

      Kansallismielisyys on kielletty länsimaissa.

      • buahhahahaa

        Linkkiä? Isänmaallisuus on kylläkin hyve, eikä millään tavalla kielletty kuin enintään suvakkien harhaisessa mielikuvituksessa.

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        buahhahahaa kirjoitti:

        Linkkiä? Isänmaallisuus on kylläkin hyve, eikä millään tavalla kielletty kuin enintään suvakkien harhaisessa mielikuvituksessa.

        Harhainen mielikuvitus on tosiaan keksinyt määritteen suvakki.

        Isänmaallinen ei osaa kertoa kysyttäessä mitään eroa siihen onko uusnatsi, maanpuolustaja, naisenhakkaaja, rasisti vai asiallinen haittamaahanmuuton vastustaja.

        Lähdetään nyt sunkin naureskeluja tarkastelemaan siitä.

      • SuvakkiNytVaanOn

        Miks isänmaallisen pitäs olla velvollinen selittelemään yhtään mitään asioita teille suvakkivajakeille? :) Oppikaa nyt uusaivottomat puupäät käyttänään vihdoin ja viimein noita internetin hakukoneita IHAN itse, josta AIIIIIVAN varmasti löytyy täysin pätevä selitys ihan mille tahansa vaikealle sanalle joita sahanpurustonne ei tunnista? :) Vaikka eipä sillä o tähänkään mennessä ollu mitään merkitystä, vaan kyl te suvakit ootte tähänki asti käyttäny sanoja kuin sanoja hyvinkin kiivaaseen tahtiin joista ette ymmärrä hölkäsen päläystä! :/ Kuten toi sanojen pakolainen, turvapaikanhakija ja maahanmuuttaja käyttäminen toistensa synonyymeinä on vallan mainiosti osoittanut! :)

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        SuvakkiNytVaanOn kirjoitti:

        Linkki, muuten mutua!

        Minä itse linkitän eri juttuja joka mahdolliseen paikkaan sillä se on Puten käsky. Ei väliä vaikka koko asia ei liittyisi kommentointiketjuun. Hikihän tässä tulee kun pitää eri nikeillä 24/7 suoltaa kaikenmaailman paskaa eetteriin mutta kun Puten sana on laki. Venäjä on ensin, sitten vasta ehkä tulee isänmaa. Tuppaa jo mielenterveys reistailemaan tässä rumbassa.

      • hsd

        On se hauskaa kun sakki jotka ovat Suomelle pelkkää haittaa kutsuu itseään isänmaallisiksi.

      • EiOppiMatunAlleKaada

      • KiitosVain

        Juu kieltämättä avautumisestasi saa sen mielikuvan että kamppailet kovasti oman minäkuvasi kanssa, koska tossa oli sellainen hienoinen skitsofreeninen vivahde havaittavissa?

      • HipooTäydellisyyttä
        hsd kirjoitti:

        On se hauskaa kun sakki jotka ovat Suomelle pelkkää haittaa kutsuu itseään isänmaallisiksi.

        Mites siellä Pietarin trollitoimistossa? Jäikö suomenkielen opintokurssi viimekerralla väliin votkakrapulan takia? Annas ku setä auttaa? :)

        "On se hauskaa kun sakki JOISTA on Suomelle pelkkää haittaa kutsuu itseään isänmaallisiksi"

        Nuin! :) Mees nyt näyttämään toi politbyroolle niin voit saada vaikka osaamisestasi työn mitalin ja Lenin pinssin!

      • VK.Vodkaa.Kossulla

      • PerusasiatKuntoon
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Ei tuoltakaan löytynyt sitä valtiota josta väitit "islam kuuluu sivistysvaltioihin."

        :(

        No eipäs nyt hurjastella sentään!? Opetellaan nyt vaan ne perusasiat ensin, ennen ku siirrytään vähän vaativampaan aineistoon.

      • KiitosVain
        KiitosVain kirjoitti:

        Juu kieltämättä avautumisestasi saa sen mielikuvan että kamppailet kovasti oman minäkuvasi kanssa, koska tossa oli sellainen hienoinen skitsofreeninen vivahde havaittavissa?

        Tiedän nimittäin tuon skitsofrenisen tunteen henkilökohtaisesti, minäkuvani on hyvin pirstaleinen, välillä tykkään lapottajista, sitten pedareista ja naistenhakkaajaajiakin kunnioitan. Tämä sopii kyllä hyvin isänmaalaiseen henkilökuvaani, mutta ulkomuodollisesti olen valitettavasti vain pieni arka pallomahainen hiirulainen ja uskallan vain ulostaa suoli24lla.. Sen vuoksi myös minun minäkuvani on vielä hakusessa..

        Kuulostaa ihanalta tosimieheltä, jollaista olen etsinyt turhaan gay-palstalta ja Saara Aalto-keskusteluista!

        Onko sulla KIK? Mielellään sit joku omaperäisempi kuin KIKManninBroidinVeli tai SuvakKIKNytVaanOn,,,

      • KiitosVain
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Kuulostaa ihanalta tosimieheltä, jollaista olen etsinyt turhaan gay-palstalta ja Saara Aalto-keskusteluista!

        Onko sulla KIK? Mielellään sit joku omaperäisempi kuin KIKManninBroidinVeli tai SuvakKIKNytVaanOn,,,

        Suurin osa Suolen nikeistä on minun :/ Valitettavasti myös SuvakkiNytVaanOn.
        Mutta miten kävis VeälttesJojoonVajukki?
        ;) Tykkään kyllä keskustella samalla mielikuvitushenkilöideni kanssa, ei kai haittaa? :/
        Olen tosi isänmaalainen skutsimies, saat nähdä! :) peppureikääni kyllä mahtuu :D

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        KiitosVain kirjoitti:

        Suurin osa Suolen nikeistä on minun :/ Valitettavasti myös SuvakkiNytVaanOn.
        Mutta miten kävis VeälttesJojoonVajukki?
        ;) Tykkään kyllä keskustella samalla mielikuvitushenkilöideni kanssa, ei kai haittaa? :/
        Olen tosi isänmaalainen skutsimies, saat nähdä! :) peppureikääni kyllä mahtuu :D

        Uskon sen, sinua kun peukutetaan täällä kiivaasti ja jatkuvasti, niin venyyhän se... Jännittää kyllä vähän, kun en ole ennen kokeillut sellaisen kanssa jolla on pää omassa pyllyssä... mutta jos olet sitä mieltä, että muutakin sinne mahtuu, niin olen valmis!

        Mikä on skutsimies? Luulen, että hakukoneeni ei löydä sitä ilman aulista ja antavaa linkkiapuasi,,,

        Uuh, vastaathan sitten varmasti, jos lähetän sinulle nakukuvani, etkä laita sitä heti VK:hon?

      • KylläSiitäUraUrkenee

        Varsin koomista sketsiviihdettä! :) Suosittelen et otatte yhteyttä maikkariin, koska ainakin Putouksesta varmaan löytys käyttöä moisille lahjakkuuksille! Ja oisittepahan ainakin poissa työttömyystilastoista.

        Ja voishan ne kikkailla teille kokonaan ihan oman TV-sarjankin? Joku Esa ja Vesa, auringonlaskun ratsastajat esittelevät itseään" tjtsp?

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        KylläSiitäUraUrkenee kirjoitti:

        Tarkoittaako tämä nyt sitä, etten saakaan tunkea marskinsauvaani pyllyysi ja laukaista sinne muutamaa mainilaa tänä yönä?

        Huono kontaktipalsta kansojen yhdentymisen kannalta tämä VK ;/

      • OhoParanevaSuvakki

        Juu täytyy myöntää et kyseinen luonnehdintasi itsestäsi on tähän mennessä parhaiten oikeaan osunut! :) Täytyy oikein onnitella suo et selkeesti oot jo eheytymisen - jos et nyt sentään aivan tiellä vielä - niin ainakin polulla kuitenkin! Seuraavassa istunnossa kun kerrot juuri mainitsemasi asiat vielä psykiatrillesi niin ehkä sustakin vielä saadaan oiva lisä yhteiskuntaamme esim hampurilaisenpaistajan ominaisuudessa!? Tsemppiä!

      • KiitosVain
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Tarkoittaako tämä nyt sitä, etten saakaan tunkea marskinsauvaani pyllyysi ja laukaista sinne muutamaa mainilaa tänä yönä?

        Huono kontaktipalsta kansojen yhdentymisen kannalta tämä VK ;/

        Huomaatko, mun vika kuudeskymmenesyhdeksäskin sivupersoona OhoParanevaSuvakkikin tykkää nyt luonteestamme jonka sinulle paljastin. :)
        Välillä meillä on riitaa sivupersoonien kanssa mutta nyt synkkaa taas. :D

      • KiitosVain
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Tarkoittaako tämä nyt sitä, etten saakaan tunkea marskinsauvaani pyllyysi ja laukaista sinne muutamaa mainilaa tänä yönä?

        Huono kontaktipalsta kansojen yhdentymisen kannalta tämä VK ;/

        Oioi. :/ Tuli liikaa paljastuksia tai tuo 69. sivupersoonani OhoParanevaSuvakki hermostui ja ei halunnut niitä julki. :/
        Palataan astialle myöhemmin, nyt täytyy vaihtaa vaipat sivupersoonille ja laittautua pikkuhiljaa tutumaan että jaksaa taas huomenna isänmaalaisesti örveltää täällä suolessa monilla eri nikeilläni. :/
        Sitä ei onneksi kukaan arvaa, oon mä niin viiiisaaas... :D :D

        Joo, nää poistot tuossa välillä aina katkaisevat orastavat lämpimät suhteet sun multipersoonan ja mun multipersoonan välillä :/

        Nyt kun vaan tietäisi, mikä ihme on se skutsimies ja selvitettiinkö se tuossa poistetussa kohdassa?

      • KiitosVain
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Joo, nää poistot tuossa välillä aina katkaisevat orastavat lämpimät suhteet sun multipersoonan ja mun multipersoonan välillä :/

        Nyt kun vaan tietäisi, mikä ihme on se skutsimies ja selvitettiinkö se tuossa poistetussa kohdassa?

        Juu, kyllä se tuli mutta täs lyhyesti:
        Mä oon peräkylän metsäs asuva jurva joka ei oo ikinä Suomes nähny taikkuja, niitä kun on niin vähän täällä ja ne kaikki on muijia jotka on suomalaisten kaa naimisissa. Mä en oo ees kuullu että niitä on kuudennes eniten mamuista Suomessa. :/
        Tästä joku suvakki sitten veti johtopäätöksen etten mä oo sit nähny somaleja enkä afgaaneja kun niitä on vähemmän ja tuskin irakejakaan. :/
        No en tietenkään oo, mitäs täällä skutsissa rajakkikaan mitään näkisi, mut täällä suoles on kiva eri nikeillä 24/7 esittää tilastojen kanssa asiantuntevaa vaik mä en tiedä oikeesti mistään mitään. Eikä niiden tilastojen ja mun kirjotusten edes tarvii liittyä toisiinsa tai keskusteluihin. Mähän keskustelen enimmäkseen mun päässä olevien sivupersoonien kans. :)
        Se täällä vähän vituttaa kun mä tuun välillä paljastetuks vaik mul on tosi hyviä erilaisia nikkejä. :/

        Jaa jurvalainen?

        Skutsi on varmaankin joku metsäntapainen?

        Taikku? Hmm, siis varmaankin thaimaalainen?

        Ei ihme, että suvakit ja vajakit ovat niin helposti opittu, kun eihän nekään suomea ole.

        Tieto lisää tuskaa, joten ihan hyvä vaan jos et kaikkea tiedä tai sun sivuhahmosikaan.

    • uusiaikatulee

      Vähän ennen neuvostoliiton totaalista romahdusta,oli siellä samanlaainen snanvaino ja kyttäysmeininki kuin suomessaa ja koko Eeuussa tällä hetkellä,elämme mielenkiintoista murroskautta ,kun vallat ryskyen horjuu ja lopulta kaatuuomaan mielettömyyteensä

      • sana.voi.tappaa

        Sellaiset rajakkifantasiat sieltä... NL:ssä joutui vankilaan siitä että sanoi vitsin, samoin kuin aikanaan natsi-saksassa. En ymmärrä sitä logiikkaa miksi valitatte sananvapauden puutteesta vaikka koko ajan halajatte siihen suuntaan kolmannen valtakunnan tapaan. Ja edelleenkin sananvapaus ei tarkoita sitä, että voitte vapaasti sanoa esim jotain hlöä jonkun lapsenraiskausrikoksen tekijäksi, koska sananvapaus loppuu henkilön tai kansan vahingoittamiseen.

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        sana.voi.tappaa kirjoitti:

        No kun täytyy näyttää Venäjän kansalle venäläisellä palvelualustalla, että suomalaisia venäläismielisiä isänmaallisia sorretaan, jos vaikka saataisiin äkkiä vihreitä miehiä apuun.

        Jos sananvapaus Suomessa loppuu, niin se loppuu näiden hönöjen videoiden takia ja nämä hönöt saavat sitten kovennetun ja hyvin lyhyen tuomion vihreiltä miehiltä, koska on mustaa valkoisella tai siis videota striimillä, ei tarvitse isäm maallisen Janitskinin lailla istua putkassa odottelemassa, vaan toveri vie hyödyllisen agitaattorin saunan taakse ja poks, harasoo.

        Tuleehan siitä sitten lisää teloitusvideoita MV:hen ja klikit vaan lisääntyy...

      • VeäIttesJojoonVajukki

        Eli sä oot siis perin huolestunu siitä ettei lapsenraiskaajaa saa sanoa lapsenraiskaajahkis, koska Se ei kuulu sun mielestäsi sananvapauden piiriin!? No entäs sit se raiskattu lapsi? Paskan hailee sulle, vai? :) :/

      • SaunanTakanaOnTilaa

        Jos/kun/vaikka moinen skenaario tulis ajankohtaseks Suomessa, mä pahaa pelkään (no ok! Myönnetään! TOIVON!) et saunan taustat on siinä vaiheessa sahanpurutuuletettuja suvakkeja aivan ensimmäiseksi täynnä, ja suvakismi kuolee sukupuuttoon tunnissa! :)

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        SaunanTakanaOnTilaa kirjoitti:

        Jos/kun/vaikka moinen skenaario tulis ajankohtaseks Suomessa, mä pahaa pelkään (no ok! Myönnetään! TOIVON!) et saunan taustat on siinä vaiheessa sahanpurutuuletettuja suvakkeja aivan ensimmäiseksi täynnä, ja suvakismi kuolee sukupuuttoon tunnissa! :)

        Voi kära tomte, kyllä siellä saunan takana ovat ensimmäisinä ne, joiden pärstät näkyvät torihuuteluvideoilla. Mikä vieras valta haluaa näitä todetusti helposti vedätettäviä tai helposti radikalisoituvia mt-ongelmaisia ja huono-osaisia läskejä vaivoikseen?

        Tyypeillä on vain viinanhuuruinen NWO-utopia siitä, että he ovat vihreiden miesten tai ruotsalais-norjalaisten uusnatsien silmissä sitten jotenkin paremmassa asemassa kun Koraanilla huitovien islamistien tai Raamatulla huitovien konservatiiviuskovaisten jenkkien kanssa.

      • Haukotuttaa

        Joo kyl 60 kiloset siviilipalveluksen käyneet rynnäkkö-anarkomarkomaanit on ihan hurjan pelottava vastus, kieltämättä! :) Vesipyssyilläkö meinasitte alottaa kapinanne? :D

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        Haukotuttaa kirjoitti:

        Joo kyl 60 kiloset siviilipalveluksen käyneet rynnäkkö-anarkomarkomaanit on ihan hurjan pelottava vastus, kieltämättä! :) Vesipyssyilläkö meinasitte alottaa kapinanne? :D

        Aina me sulle palveluksesta kesken kotiutetulle finnejään puristelevalla 59 -kiloiselle hauensyötille pärjätään :D

      • TuiTuiKuPelottaa
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Aina me sulle palveluksesta kesken kotiutetulle finnejään puristelevalla 59 -kiloiselle hauensyötille pärjätään :D

        Sano aika ja paikka, ni katellaan et kuin helposti tää *köh* 59 kilonen A1 jääkäri jää jalkoihin! ;)

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        TuiTuiKuPelottaa kirjoitti:

        Sano aika ja paikka, ni katellaan et kuin helposti tää *köh* 59 kilonen A1 jääkäri jää jalkoihin! ;)

        Suotta sun kanssa ohareita tekee, sun uho on niin nähty jo. Et sä sieltä äidin helmoista mihinkään ehdi sen paremmin kuin muutkaan nössöt. Täällä vaan taas koko yön winetät ja tumputat haaveillen Suskista ja Laurasta ja ehkä vähän Saarastakin ;D

      • SuvakkiNytVaanOn
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Suotta sun kanssa ohareita tekee, sun uho on niin nähty jo. Et sä sieltä äidin helmoista mihinkään ehdi sen paremmin kuin muutkaan nössöt. Täällä vaan taas koko yön winetät ja tumputat haaveillen Suskista ja Laurasta ja ehkä vähän Saarastakin ;D

        Eli housuun turahti sivarin lasti tälläkin kertaa! :)
        No olipa ullatus! :/

      • VeälttesJojoonVajukki
        VeäIttesJojoonVajukki kirjoitti:

        Eli sä oot siis perin huolestunu siitä ettei lapsenraiskaajaa saa sanoa lapsenraiskaajahkis, koska Se ei kuulu sun mielestäsi sananvapauden piiriin!? No entäs sit se raiskattu lapsi? Paskan hailee sulle, vai? :) :/

        Unohdin kertoa että mitä minä olen jo täällä aikaisemminkin kirjoitellut, että suomalaisen tekemät lapsenraiskaukset ei hetkauta minua paskan vertaa jos ei koske minun perhettäni. Siitä vaan!
        Kirjoittelen täällä eri nikeillä, tällä ja mm
        SuvakkiNytVaanOn
        KiitosVain
        HipooTäydellisyyttä
        Toisaalta nikeillä ei ole väliä, keskustelen paljon itseni ja mielikuvitushenkilöiden kanssa. :/
        Kunhan vaan halusin kertoa että kova isänmaalainen jätkä oon! :) ;/

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        SuvakkiNytVaanOn kirjoitti:

        Eli housuun turahti sivarin lasti tälläkin kertaa! :)
        No olipa ullatus! :/

        Miksi lähtisin ulos pelottavien mamujen raiskattavaksi tai persaukisten odinien hakattavaksi, kun voin keskustella sinun kanssasi näinkin?

        Tosielämässä olisit kuitenkin tyylitajuton pettymys isoisäsi natsikoppalakissa, ankannokkasilikonihuulissasi ja silikonimanboobseissasi, joista roikkuu 20 -senttiset swastika-korut, 5 numeroa liian pienissä leopardikuvioisissa bikineissä ja punaisissa puolireiteen yltävissä nahkasaappaissasi, joissa on 15 sentin korot, joista toinen on poikki ja sä nilkutat sille seksysti.

        Joten ihan riittää tuo mielikuva sinusta pitämään luontevaa keskustelua yllä ;D

      • SuvakkiNytVaanOn
        VeälttesJojoonVajukki kirjoitti:

        Unohdin kertoa että mitä minä olen jo täällä aikaisemminkin kirjoitellut, että suomalaisen tekemät lapsenraiskaukset ei hetkauta minua paskan vertaa jos ei koske minun perhettäni. Siitä vaan!
        Kirjoittelen täällä eri nikeillä, tällä ja mm
        SuvakkiNytVaanOn
        KiitosVain
        HipooTäydellisyyttä
        Toisaalta nikeillä ei ole väliä, keskustelen paljon itseni ja mielikuvitushenkilöiden kanssa. :/
        Kunhan vaan halusin kertoa että kova isänmaalainen jätkä oon! :) ;/

        Etkä osaa ees hävetä tollasia!? :/ Selkeesti oot juopon yksinhuoltajaäidin vapaastikasvattama kasvis? :/

      • MutRohkeaKaapistatulo
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Miksi lähtisin ulos pelottavien mamujen raiskattavaksi tai persaukisten odinien hakattavaksi, kun voin keskustella sinun kanssasi näinkin?

        Tosielämässä olisit kuitenkin tyylitajuton pettymys isoisäsi natsikoppalakissa, ankannokkasilikonihuulissasi ja silikonimanboobseissasi, joista roikkuu 20 -senttiset swastika-korut, 5 numeroa liian pienissä leopardikuvioisissa bikineissä ja punaisissa puolireiteen yltävissä nahkasaappaissasi, joissa on 15 sentin korot, joista toinen on poikki ja sä nilkutat sille seksysti.

        Joten ihan riittää tuo mielikuva sinusta pitämään luontevaa keskustelua yllä ;D

        Jos pitäisit homoeroottiset fantasiasi ihan omana tietonasi? :/
        Kiitos.

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        MutRohkeaKaapistatulo kirjoitti:

        Jos pitäisit homoeroottiset fantasiasi ihan omana tietonasi? :/
        Kiitos.

        Minkäs minä sille voin, että koen sinut juuri tuollaisena?

        Olenhan minäkin sinulle välillä mielikuvissasi huumeinen anarkomarko, vihervassari puunhalaaja, hymyilevä kokoomusjaro, surkea suvakki jne. joten miksen minäkin saa kuvitella sinut juuri sellaiseksi kuin haluan.

        Vai osuiko liiankin kohdilleen? ;D

      • SuvakkiNytVaanOn
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Minkäs minä sille voin, että koen sinut juuri tuollaisena?

        Olenhan minäkin sinulle välillä mielikuvissasi huumeinen anarkomarko, vihervassari puunhalaaja, hymyilevä kokoomusjaro, surkea suvakki jne. joten miksen minäkin saa kuvitella sinut juuri sellaiseksi kuin haluan.

        Vai osuiko liiankin kohdilleen? ;D

        Miten niin mielikuvissa? Etkös sä muka ole muka huumeinen vihervassari anarkomarkomaani ja surkea suvakki? (puunhalaajaks enkä kokkare-jaroks en muista suo tai ketään muutakaan suvakkiturhaketta koskaan kutsuneeni, joten: Se lääkitys?)

        Ja kuis sen luetun ymmärtämisen kanssa taas vaihteeks? :) Kielsinkö mä suo muka kuvittelemasta yhtään mitä tahansa, vai voisko toi mun lausuntoni mahdollisesti jopa siellä teidänkin maaailmankaikkeudessa tarkoittaa sitä ettei ihan jokaista kuvittelemaansa asiaa kannattaisi kirjoittaa muiden nähtäväksi julkisesti? :)

        Nyt pistitkin sitten itsesi liriin,

        "Muo" väärinkirjoitus oli mukamas ranskaa, mutta mikä persoonapronomini ranskaksi on sitten tuo "suo" ?

        Olihan ne "60 kiloset siviilipalveluksen käyneet rynnäkkö-anarkomarkomaanit" sitten vaan freudilainen lipsahdus siitä kenen kanssa tässä toivoisit keskustelevasi? Valitettavasti yksikään noista vaihtoehdoista ei satu kohdilleen. Eikä myöskään lääkitys tai psykiatrin tarve, mutta kiitos huolenpidosta kuitenkin, vaikka se rikkoo luonneanalyysia ja onkin vähän suvakkia.

      • Haukotus

        Se on ihan samanlainen meidän isänmaallisten suomalaisten käyttämä persoonapronomini, kun teidän rantahåmåjen "kuseen" sanan sijaan käyttämä "liriin"! :) Jos du ingen ungenstangen mitä "suo" tarkoittaa, niin: Voi voi! :) Mut vinkiks voisin mainita et koita ottaa isänmaamme nimestä kolme (kol-me) ensimmäistä kirjainta eroon, niin se tarkoittaa juurikin sitä! Jos sä maanpetturi sit enää edes ulkoa muistat että mikähän se isänmaasi nyt sit mahtoi ollakaan?

        Ja jos ihan totta puhutaan, niin mäkin kyllä oletin jo aiemmin ettet sä et o lähellekään edes tota 60 kiloa, ja jos vielä todempaa puhutaan, niin itseasiassa mä en tahtois ollenkaan välttämättä puhua yhden ainoankaan teikäläisen suvakki-inhokin kanssa yhtään mistään yhtään mitään! :) Ehkä ainoa lause jonka voisin kanssanne hymyssä suin vaihtaa, on: "Hyvästi, ja takas ei ole tulemista" :) Mut jotain pientä nautintoa toki tuottaa osoittaa muillekin et kuinka puupäisiä ihan jokainen hatusta heittämänne mölötyksenne täällä on! ;)

        PS: *pssst* Ja mä kerron sulle nyt salaisuuden, jos lupaat ettet kerro kenellekään muulle? ;) Ei muo ihan oikeasti vois vähempää kiinnostaa, vaikka sinä, tai kuka tahansa muukaan suvakki, lapiois jäätelökauhalla aivonsa jämät pöydälle eteensä vaikka ihan heti ja välittömästi! :/ SORIIIII!!!

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        Haukotus kirjoitti:

        Eli sun (anteeksi suon) mielestä suomalaiset persoonapronominit ovat;

        Muo, suo, hän, me, te, he.

        Aika jännää :D Taidat ollakin sellainen jännämies?

        Ja nyt mä (anteeksi muo) olenkin rantahåmå? En mä (anteeksi suo, siis muo) missään biitsillä jäätelökauhan kanssa sentään oo ;D vaiks helle pehmentää pään, niin kyl folio pitää ajatukset kylminä kuin Suski Koskella.

        Muo not ungenstangen eniväy åxå, mita sina (SORIIII!! suo) sanoa. May bi google trans late?

        "Jos vielä todempaa puhutaan, niin itseasiassa mä en tahtois ollenkaan välttämättä puhua yhden ainoankaan teikäläisen suvakki-inhokin kanssa yhtään mistään yhtään mitään! :)"
        -silti kaikista suolen nikeistä on suurin osa mun kun haluan NIIIIN paljon keskustella eri suvakkien kanssa. :)
        Pakko tätä aikasempaa äkkipikaista kommentointiani selitellä kun välillä oon vaan hermostunut kun mua niin usein servataan kuus nolla. :/

      • Haukotus
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Eli sun (anteeksi suon) mielestä suomalaiset persoonapronominit ovat;

        Muo, suo, hän, me, te, he.

        Aika jännää :D Taidat ollakin sellainen jännämies?

        Ja nyt mä (anteeksi muo) olenkin rantahåmå? En mä (anteeksi suo, siis muo) missään biitsillä jäätelökauhan kanssa sentään oo ;D vaiks helle pehmentää pään, niin kyl folio pitää ajatukset kylminä kuin Suski Koskella.

        Muo not ungenstangen eniväy åxå, mita sina (SORIIII!! suo) sanoa. May bi google trans late?

        Ja tääkin mun aikasempi kommentti pitää selittää, kun ite oon sen karvaasti kokenut: :/
        "voisko toi mun lausuntoni mahdollisesti jopa siellä teidänkin maaailmankaikkeudessa tarkoittaa sitä ettei ihan jokaista kuvittelemaansa asiaa kannattaisi kirjoittaa muiden nähtäväksi julkisesti? :)"
        Mun tuli kommentoitua ja paljastettua etten pätkääkään välitä jos suomalainen pedo, raiskaaja tai lapo hääräilee täällä tai jos suomalainen odin hakkaa kaverinsa ja naistenhakkaajia kunnioitan hienona miehenä. :/
        Tuli paljastettua että nämä ovat kuvitelmissani äärimmäisen hienoja isänmaalaisia tekoja. :)
        Jotenkin mun kaikki nikit paljastetaan, en ymmärrä miks. :/

    • Riipois

      Mistä opinkappaleista vetäsit moiset vertaukset vai ihanko omasta pollasta?

    • tervemenoa

      Suomalaiset eivät siirry millekään ryssän VK:lle. Persut pienenä vähemmistönä saavat mennä ihan vapaasti ja muuttaakin sinne mieleiselleen ryssänmaalle.

    • VoisKokeilla

      Voisi kyllä tuota kokeilla. Facebook nyt on jo täysin pilalla, ja mihinkään vajakkien kansoittamaan instaan tms. en lähde. VK lähtee testiin.

      • VK.Votkaa.Kossulla

        Kuten aloituksestakin ja aiheista voit päätellä VK= Vajakkien Kansoittama.

      • VK-VajakkienKerho
        VK.Votkaa.Kossulla kirjoitti:

        Kuten aloituksestakin ja aiheista voit päätellä VK= Vajakkien Kansoittama.

        Voi voi, mitä odotatte, menkää jo sinne VajakkienKerhoon ja pysykää siellä. Se on teille ihan oikea paikka.

    • tyhmätisänmaalliset

      Isänmaallisten höhöhöpöä. Suomalaiset eivät siirry minnekään VK:hon vaan sinne on siirtynyt pieni ja äänekäs joukko isänmaallisia natseja jotka ovat avoimen Putinistisia. Pysykääkin isänmaalliset vajakki rasistit siellä VK:ssa!

      • sinäpä-sanoit

        Isänmaalliset **tuun! Globalismi, EU, liberalismi ja islam on tätä päivää!

    • PerseetIstuenLeviää

      Vittu mitä idiootteja ihmisistä on tullut tämän fasebuuki ajan myötä.

      • Joo, tämänkin ketjun trolleista monet ovat selvästi valtion palkkalistoilla. Mahdollisesti vihapuhepoliiseista siirretty vahtimaan VK-myönteisiä viestejä ja vesittämään niitä valehtelemalla.

      • isänmaallisetsyyllisiä
        VASTAKARVA kirjoitti:

        Joo, tämänkin ketjun trolleista monet ovat selvästi valtion palkkalistoilla. Mahdollisesti vihapuhepoliiseista siirretty vahtimaan VK-myönteisiä viestejä ja vesittämään niitä valehtelemalla.

        Teitä isänmaallisia on syytäkin vahtia ja vakoilla, olette vaara yhteiskuntarauhalle Suomessa. Sitäpaitsi teitä vahtii laaja vapaaehtoisten ilmiantajien verkosto johon kuuluu Rasmuslaisia, Varisverkon jäsenistö, humanitääristen auttajajärjestöjen rasismin vastaisen koulutuksen saaneet vapaaehtoiset sekä yksityisiä kansalaisia joita isänmaallisuus jurppii. Isänmaallisia vastustetaan laajalla rintamalla siksi, että isänmaallisten arvot ovat ihmisyyden vastaiset ja vihamieliset kaikelle kansainvälisyydelle ja auttamiselle.

      • Te maanpetturit olette vaarallisia sekä itsellenne että lähimmäisillenne. onneksi te olette vain pieni suuriääninen vähemmistö niin ettei teistä ole suurta haittaa kun kansa lopulta herää.

      • isänmaallisetsyyllisiä
        VASTAKARVA kirjoitti:

        Te maanpetturit olette vaarallisia sekä itsellenne että lähimmäisillenne. onneksi te olette vain pieni suuriääninen vähemmistö niin ettei teistä ole suurta haittaa kun kansa lopulta herää.

        Mitään kansan heräämistä ei Suomessa tapahdu eikä päästetä tapahtumaan. Kansan ylivoimainen yli 86%:n enemmistä on EU:n kannalla ja kansan enemmistö tukee globalismia ja kansianvälisiä arvoja. Isänmaallisuus kitketään Suomesta kokonaan pois. Viranomaistenkin käyttämät keinot isänmaallisia vastaan ovat koventuneet koko ajan mm. tiedustelulaki, vihapuhepoliisin perustaminen, isänmaallisten joukkopidätykset ja kuulustelut, sensuuri jne. Ja keinot tulevat kovenemaan jatkossakin.

      • Oikeastaan olen samaa mieltä. Mutta Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

      • VoiVoiNäitäSuvakkeja
        isänmaallisetsyyllisiä kirjoitti:

        Teitä isänmaallisia on syytäkin vahtia ja vakoilla, olette vaara yhteiskuntarauhalle Suomessa. Sitäpaitsi teitä vahtii laaja vapaaehtoisten ilmiantajien verkosto johon kuuluu Rasmuslaisia, Varisverkon jäsenistö, humanitääristen auttajajärjestöjen rasismin vastaisen koulutuksen saaneet vapaaehtoiset sekä yksityisiä kansalaisia joita isänmaallisuus jurppii. Isänmaallisia vastustetaan laajalla rintamalla siksi, että isänmaallisten arvot ovat ihmisyyden vastaiset ja vihamieliset kaikelle kansainvälisyydelle ja auttamiselle.

        Ja millähän syytenimikkeellä te matusienne myymillä huumeilla aivonne pöljiksi pössäyttäneet anarkomarkomaanit ajattelitte sit isänmaallisia ihmisiä asettaa syytteeseen kun menette tekemään poliisille esitutkintapyyntöä? :) Isänmaallisuus kun taitais olla helposti hekottelua ja hymynkareita poliisisedän kasvoilla aiheuttava rikosnimike kun ruuhkatukka tulee kuola poskella moista ehdottamaan? :) :D

      • SuvakkiNytVaanOn
        isänmaallisetsyyllisiä kirjoitti:

        Mitään kansan heräämistä ei Suomessa tapahdu eikä päästetä tapahtumaan. Kansan ylivoimainen yli 86%:n enemmistä on EU:n kannalla ja kansan enemmistö tukee globalismia ja kansianvälisiä arvoja. Isänmaallisuus kitketään Suomesta kokonaan pois. Viranomaistenkin käyttämät keinot isänmaallisia vastaan ovat koventuneet koko ajan mm. tiedustelulaki, vihapuhepoliisin perustaminen, isänmaallisten joukkopidätykset ja kuulustelut, sensuuri jne. Ja keinot tulevat kovenemaan jatkossakin.

        Ai tukee? Näköjään kuitenkaan maahanmuutto ei näyttäis kuitenkaan olevan mainitsemasi "globaali arvo" koska 70 % (seit-se-män-kym-men-tä) vaikuttais vastustavan sitä? :)

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002861249.html

      • VASTAKARVA kirjoitti:

        Joo, tämänkin ketjun trolleista monet ovat selvästi valtion palkkalistoilla. Mahdollisesti vihapuhepoliiseista siirretty vahtimaan VK-myönteisiä viestejä ja vesittämään niitä valehtelemalla.

        Jää lähinnä epäselväksi minkä valtion palkkalistoilla sinä ja ketjun avaaja olette.

        Tai sitten vain teillä on vähemmistömielipide jota kansan enemmistö ei vain kykene ymmärtämään. Olen valmis uskomaan että kyseessä on jälkimmäinen.

    • Suominatoon

      VK tulee laittaa Venäjän poliittisena aseena poliisin lapsipornofiltterin taakse. Se on Venäjän yritys horjuttaa Suomen yhtenäisyyttä ja yhteiskuntaa tuo, että Suomen kansallismieliselle natsisakille annetaan turvapaikka VK:ssa. Putinin hallinto käy informaatiosotaa EU:ta ja Suomea vastaan tuolla keinolla. Venäjältä pitää viedä kaikki keinot horjuttaa naapurimaitaan. MIKÄÄN maa ei halua Venäjän vaikutuspiiriin! Suomesta tulee NATO-maa ja sille te isänmaalliset vajakit ette mahda yhtään mitään!

    • toteaja

      kaikki suomalaisetko?
      En minä ainakaan.

    • oisois

      Onneksi en ole facebookissa. Jos joskus kaipaisin tuon tyylisiä palveluita, niin tottakai valitsisin VK:n. En halua liittyä mihinkään vakoilevaan henkilörekisteriin.

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Mjahtavaa, etta vjalitset mjieluummin mjeidan pjuhtoisen VjakoiluKjonseptin.

      • HarashooRushia
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Mjahtavaa, etta vjalitset mjieluummin mjeidan pjuhtoisen VjakoiluKjonseptin.

        Pharempi sjekin kjuin imperialistinjen amjerikan rosca josta mikä tjahansa fjirma saa ostaa kjenen tjahansa hjenkilön mitkä tjahansa tjiedot! :)

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        HarashooRushia kirjoitti:

        Pharempi sjekin kjuin imperialistinjen amjerikan rosca josta mikä tjahansa fjirma saa ostaa kjenen tjahansa hjenkilön mitkä tjahansa tjiedot! :)

        Mjutta njet siis kjiellä, etteikö VK olje vjastaava VjakoiluKjonsepti? Mjahtaa vjituttaa kjun mjihinkään ei kjansalainen tjietojaan ja mjielipjiteitään hjuoletta vjoi kjertoa

        - pjaitsi tjämä Sjuomi24 on kjetään sjeuraamaton kjeskustelualusta

        ;DDDDDDDDD

    • olettaja

      VK:ssa ei varmaan ole vakoiluakaan

    • tähänOnTultu

      Niin on, että kansallismielisyys on kiellettyä länsimaissa.
      Sananvapautta ei myöskään ole EU:ssa.

    • SaulkimIlJung

      Telvetuloa Pohjoisempaan Pohjois-Koleaan! :)

    • Eipersuanaapuriini

      Persuista ja muista haittasuomalaisista hankkiudutaan eroon. On jo aikakin. Kauan tuota ihmisvihaa on syljettykin.

      • WannaBeRussian

        Juu ja harmittaa vietävästi sekin, että perussuomalaisen ryökäleet meni tos reilu 100 v sit voittaman sen kansalaissodankin, niin nyt oltais sit ihan kaikki iki-ihanan Venäjän lapsukaisia, ja käytettäis ihan kaikki pelkkää VKta! :) Vai mitä?

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        WannaBeRussian kirjoitti:

        Juu ja harmittaa vietävästi sekin, että perussuomalaisen ryökäleet meni tos reilu 100 v sit voittaman sen kansalaissodankin, niin nyt oltais sit ihan kaikki iki-ihanan Venäjän lapsukaisia, ja käytettäis ihan kaikki pelkkää VKta! :) Vai mitä?

        Paradoksi tässäkin väittelyssä on se, ettei kukaan meistä kirjoittajista ei olisi koskaan syntynytkään, jos historia ei olisi mennyt ihan juuri niinkuin se on mennyt.
        Eli pitäisikö tähän tietoon vaan pikkuhiljaa sopeutua vai jauhaa sitä kuka olisi ollut paras voittamaan mitkäkin sodat tai kenen rajoja puolustellaan?

      • SuvakitVittuun

        No maanpetturisuvakkien kohdalla mä kyllä toivonkin et historia olis menny juuri noi ! :)

    • Audimies

      Ajelisin Volgalla ja kävisin kommunissa työssä jos ei isänmaaliset olisi voittaneet.

      • kysyjä45

        Olet nyt siis työtön?

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Mitä maalia se isänmaalinen on? Onko kiiltävää vai mattapintaista, sisä- vai ulkoseinään?

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Kommuni kirjoitetaan kahdella uu:lla.

        Älkää radikalisoiko minua oikeinkirjoitusnatsiksi!!! Ette pidä minusta, kun muutun oikeinkirjoitusnatsiksi!!!

      • IhailtavaaJuu
        kysyjä45 kirjoitti:

        Olet nyt siis työtön?

        Ei kai senkään niin väliä, ku ITSENÄISESSÄ Suomessa työttömyyskorvauskin on tuplasti sen mitä perusvenäläisen palkka, jossa työttömyyskorvaus taas sit vastaavasti on luokkaa 1 peruna vodkapullo per kk? :) :/
        Ja ihannoimissanne arabimaissa taas ei saa edes tota vodkapulloa, koska Muhammed.

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        IhailtavaaJuu kirjoitti:

        Ja sinä puolestasi ihmettelet maahanmuuttoa, miksi joka puolelta maailmaa rynnätään Suomeen häiritsemään katukuvaa sun kiusaksesi, eikä pysytä siellä :D

      • sgsegsgsgg

        Kyllä arabilaisissa maissa alkoholia saa ihan laillisestikkin, mikähän siinä on että MVläiset huutelee aivan omia juttujansa kokoajan.

      • MutSuvakkiNytVaanOn
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Kommuni kirjoitetaan kahdella uu:lla.

        Älkää radikalisoiko minua oikeinkirjoitusnatsiksi!!! Ette pidä minusta, kun muutun oikeinkirjoitusnatsiksi!!!

        Niin! Ainahan on olemassa oikolukijan ah niin perin antoisa homma keskusteluissa, jos niihin keskusteluihin ei osaa mitää asiasisältöä antaa! :)

      • EpäilenEttäOsaat
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Ja sinä puolestasi ihmettelet maahanmuuttoa, miksi joka puolelta maailmaa rynnätään Suomeen häiritsemään katukuvaa sun kiusaksesi, eikä pysytä siellä :D

        Ei vaan mä lähinnä ihmettelen sitä, et miks "sieltä" pitää kaikkien paeta pois, jos noi pakoloismaat on teidän suvakkienkin mielestä niitä ihan mahtavia monikulttuurisia rauhanuskontoisia paratiiseja!? Osaisitkos tohon vastata? ;)

      • LinkkiäKehiin
        sgsegsgsgg kirjoitti:

        Kyllä arabilaisissa maissa alkoholia saa ihan laillisestikkin, mikähän siinä on että MVläiset huutelee aivan omia juttujansa kokoajan.

        Ihan tosi? No pist sit linkki et mis on Baghdadin Alko? :)

      • SuvakkiNytVaanEiOsaa

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        EpäilenEttäOsaat kirjoitti:

        Ei vaan mä lähinnä ihmettelen sitä, et miks "sieltä" pitää kaikkien paeta pois, jos noi pakoloismaat on teidän suvakkienkin mielestä niitä ihan mahtavia monikulttuurisia rauhanuskontoisia paratiiseja!? Osaisitkos tohon vastata? ;)

        "ITSENÄISESSÄ Suomessa työttömyyskorvauskin on tuplasti sen mitä perusvenäläisen palkka, jossa työttömyyskorvaus taas sit vastaavasti on luokkaa 1 peruna vodkapullo per kk? "

        Persuissa on vissiin muitakin blondeja kuin Laura? Itse kertoo syyn ja sitten pähkäilee, miksi mamulle kelpaa kela-gold ;D

      • psykiatrisi

        Koitas nyt selättää se ADHDsi, ja syödä ne lääkkeesi, koska tässä ei o nyt kukaan päänsisäisiä peikkojasi lukuunottamatta maininnu sanallakaan mitään maahanmuuttajista tai KELA-goldeista? :) ... Kiitos! :/

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        psykiatrisi kirjoitti:

        Koitas nyt selättää se ADHDsi, ja syödä ne lääkkeesi, koska tässä ei o nyt kukaan päänsisäisiä peikkojasi lukuunottamatta maininnu sanallakaan mitään maahanmuuttajista tai KELA-goldeista? :) ... Kiitos! :/

        "Ei kai senkään niin väliä, ku ITSENÄISESSÄ Suomessa työttömyyskorvauskin on tuplasti sen mitä perusvenäläisen palkka, jossa työttömyyskorvaus taas sit vastaavasti on luokkaa 1 peruna vodkapullo per kk? :) :/
        Ja ihannoimissanne arabimaissa taas ei saa edes tota vodkapulloa, koska Muhammed."

        Lainataan nyt sitten blondille kertauksena koko rimpsu. Tuossa mainitset itse motiivin tulla Suomeen; parempi elintaso ja vodkapullo ja psykiatri-blondimme rajalla huutaa ihmeissään miksi maahanmuuttaja tulee tänne ;D

        Ymmärrän kyllä, ettet ymmärrä ;D ja oletat itse lääkkeitä mussuttavana ADHD:na kaikkien muidenkin olevan samasta puusta kuin sinä :D

        Ja kuten arvasin jo klo 21.59, ethän sinä täältä netistä minnekään osaa lähteä ;D koska sittenhän sun napanuora katkeasi.

      • OstaAapinenForIdiots

        Niin?
        Ja koska lukihäiriösi ehkäisee suo ymmärtämästä mistä keskustelussa on ollu kyse kokoajan, on eroavaisuudet Suomalaisissa ja Venäläisissä yhteiskuntajärjestelmissä. Ja missä kohtaa tossa sun kieroutuneessa mielessäsi maahanmuutto tuli kuvioihin mukaan? Ilmeisesti siinä et mä vertasin parempaa suomalaista sosiaaliturvaa genäläiseen vastaavaan, niinkö? Ja edelleenkin miten se liittyy mitenkään maahanmuuttoon? Koska maahanmuuttajat muuttaa Suomeen siirtolaisina tekemään täällä töitä, eikä loisimaan tänne, kuten turvapaikkaturistit. Ja koska sä luhäiriöinen et edes ymmärrä et mikä on maahanmuuttajan ja turvapaikkaturistin ero, niin mä näkisin et sun kanssa on ihan turha asioista edes yrittää keskustelle, koska mä en o mikään tarkkailuluokan puheterapia-opetteja, joten: Tsau! :)

      • VK.Vodkaa.Kossulla
        OstaAapinenForIdiots kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15283560/lakifirma-sai-15-miljoonaa-verorahoja-turvapaikan

        Vaikka sä/suo tuonne jo vastasitkin, niin miten tämän nyt näet: työperäisenä maahanmuuttona vai työperäisenä haittamaahanmuuttona, jos vielä lakifirman työ on pääasiassa matkatoimistoon verrattavaa turvapaikkaturismia?

        Koska se iisi miljoona tai puolitoista moisesta työnkuvasta tuo tänne ne kaikki systeemiä hyväkseen käyttävät kuitenkin, niin siihen et pysty vaikuttamaan mitenkään, että joka suunnasta on tungosta apajille. Ei siinä tulija välitä onko sun silmissäsi pakolainen, maahanmuuttaja vai turisti, jos on opetettu, että rahat saa, kun vaan lähdet Länteen, nuori mies.

        Niinhän jokainen suomalainenkin tekisi, jos voisi, turha sitä on epäilläkään. Ihan ihmisen perusominaisuuksia lähteä nuolemaan vielä vähän makeampaa hillotolppaa kuin mitä naapurilla on.

    • Ihan_hyvä_VK
      • Hyvä. Jokainen VK:n käyttäjä vähentää haisulimedian mahdollisuutta valehdella kiinni jäämättä.

    • Tyytyväin_käyttäjä

      Olen mennyt teitä pidemmälle, koska virustorjuntanakin käytän ilmaista suomenkielistä Kaspersky Free 18.0.0 ohjelmaa.

      Ennen oli vannoutunut AVAS käyttäjä, mutta se rupesi lähettämään liikaa mainoksiin viittaavaa markkinointia.

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Höps, tarpeetonta hössötystä.

        Kyllä W95 SP1:llä pärjää ihan ilman virustorjuntaakin.

    • Cojootes

      Sinut valjastettu monistamaan venäläisalustan ilosanomaa täyspäiväisesti vaan ei täyspäistä. Huomaa ero!

      • Entä huomaatko sinä yhtäläisyydet Neuvostoliiton ja Euroopan unionin välillä?

    • Köjöte

      VK-palvelu??? Vitun Körmynta palvelu??

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Videolla Kiksautat
        Villisti Kiljuvaa
        Vaimoa Kakkoseen
        Vladimir Katselee
        Vodkaa Kuluu
        Vetelee Kätöseen
        Vissiin Kai?

      • VK-VajakkienKerho
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Videolla Kiksautat
        Villisti Kiljuvaa
        Vaimoa Kakkoseen
        Vladimir Katselee
        Vodkaa Kuluu
        Vetelee Kätöseen
        Vissiin Kai?

        VK= VajakkienKerho

    • räävittömiensivu

      Niin suuri osa rajakeista on myös PVL:n kannattajia, pienempi osa on arvostellut Juha Korhosta, joka toimii vk:n puolella, arvostellut miekkarista ja PVL:n tukemisesta.

      Putinin joukot taitavat pitää paikkansa näistä kaduilla huutelevista ja puistoissa pussikaljoja juovista miehistä ja naisista. Vk on jotakin,. Voi kirjoittaa kirosanoja ja huoritella ja puhua räävittömiä ja tappouhkauksia niin paljon kuin ehtii.

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Palestiinan VapautusLiike se ehtii joka paikkaan!

        Vai oliko se Putin Vedättää Länttä
        vai kotoisammin Pilsneri Viski Lonkero?

    • Kliffaahei

      Ja mitä kaikkia kivoja sfb:n ja svr:n vakoiluohjelmia koneellesi lainkaan asentui noilta sivuilta?

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Hieman erästä lausahdusta muunnellen:

        Jokainen sosiaalisen median käyttäjä ei ole vieraan vallan agentti, mutta jokainen sosiaalinen media on.

    • NousevaTrendi

      Propagandamielessä totuuden voi uhrata sananvapauden nimissä.

    • NotGonnaHappen

      Jaa VK vaatii saada mun puhelinnumeron? Arvaas kaks kertaa aionko antaa mun luurinumban ryssille? :/

      • VK.Vodkaa.Kossulla

        Eiköhän se ole jo tiedossa.

      • OtaLääkkees
        VK.Vodkaa.Kossulla kirjoitti:

        Eiköhän se ole jo tiedossa.

        Kysyiks mä sulta jotai?
        Lähinnä seuraavaks menasin olla kiinnostunu sun olemassaolosta ku kysyn sun mielenterveyshoitajaltas et "Vieläks se kuolaa poskille ku syö puuroaan vai onko oppinu jo imasemaan lusikasta sotkematta?"

    • isänmaallisetpulassa

      Suomalaiset eivät siirry minnekään, mutta Facebook, Twitter, Google ja Microsoft ovat ajaneet isänmaalliset Ilja Janitskinin ympärillä pyörivät idiootit ulos palveluistaan ja pakottaneet isänmaalliset natsit siirtymään VK:hon jossa Venäjä antaa turvapaikan äärisuomalaisille aineksille koska nämä ovat hyödyllisiä Putinin hallinnolle ja valmiiksi Venäjämielisiä ihan avoimesti. Se on isänmaallisille ihan oikein, että heidät on ajettu ulos länsimaisista palveluista jotka kunnioittavat suvaitsevaisia perusarvoja ja jakamatonta ihmisarvoa, jota tosin ei anneta isänmaallisille rasistivajakeille.
      Facebook on ilmoittanut tekevänsä avoimesti yhteistyötä paikallispoliisin ja tiedustelupalveluiden kanssa isänmaallisuuden kitkemiseksi pois Facebookista, mm. Suomi ensin-ryhmät ja sivut sekä MV-lehden sivut on poissuljettu Facebookista. Isänmaallisia annetaan ilmi kiihtyvään tahtiin viranomaisille. Facebookin käyttäjänä ja järjestövapaaehtoisena osallistun itsekin isänmaallisten käräyttämiseen poliisille ja olen ilmiantanut Facebookissa rasistisia sivuja.

    • putininapurit

      Vk ja Yandex vaikuttavat aika surkuhupaisilta virityksiltä, ei kai noita käytä juuri muut kuin venäläiset itse. Suomalaiset ei ole mikään yksi yhtenäinen ryhmä, pähkähulluihin salaliittoteorioihin uskovat suomiensin-pellet edustavat vain marginaalisen pientä osaa koko kansasta.

      • roskapönttönäkäy

        Yandexin sähköpostipalvelu kelpaa vain yhteen käyttöön: roskapostille ja mainospaskalle tarkoitetuksi sähköpostiksi jota ei edes avata luettavaksi. Satun käyttämään Yandexia sähköpostin vessapyttynä kun varsinaiset tärkeät mailit tulevat Yahoon sähköpostiin. Venäläiset eivät edes huomaa, että laatikko täyttyy mainospaskalla ja muulla sähköpostisaastalla.

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe