Mistä erottaa romanttisen miehen taviksesta?

Viiden tähden kysymys, johon saatte myös vastauksen!

Nyt, kun veneilykausi on avautunut ja näkee, kun ukot kuskaa veneitään ympäriinsä, kuka mitäkin ja minnekkin :D, niin muistakkee miehet, että, kun romanttinen mies lähtee vaimon ja pikku-naperoiden kanssa merelle tai joelle, niin romanttinen mies jättää moottoroidut veneet rantaan parkkiin ja kaivaa esiin soutuveneen tai purjeveneen!! Näin on näppylät :)

Isäni tiesi sen jo 70-vuotta sitten :D Muistan vieläkin ne ihanat soutuvene retket isän ja äidin kanssa. Ihania muistoja!
19470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eli ainoastaan rikkaat voivat olla romanttisia?
Ei mulla ainakaan ole varaa minkäänlaiseen veneeseen, ei edes soutusellaiseen.

Äänestä
  • Höh. Ei mitään tekemistä rikkaan tai köyhän määritelmällä. Miksi aina sotketaan kaikki mausteet samaan soppaan? SIIS, jos on vene. Köyhälläkin voi olla vene tai päinvastoin rikkaalla ei välttämättä ole venettä. Ei siitä ole kysymys. Kunhan tuli mieleen, kun nyt joka kulmassa näkee veneitä luistelevan kärryissään.

    Elämä on muutakin kuin RAHARAHARAHAHTRHRHAHTAH!!! Ihmisen päähän pitää mahtua muutakin ajatuksia kuin RAHAHRHAHAHAHAH! Kohta ei voi puhua mitään, kun aina joku kiskoo jutut ihan väärään säärään. Ole siinä sitten ihminen. Jokainen meistä on vain pikku mustapiste tässä maailman kaikkeudessa. Ja itse käsitän elämän rikkaudella aivan jotain muuta kuin RAHRHAHRAHARHARH.

    Elämä ainutkertainen matka itseemme luojan ohjauksessa toisia varten. Aamen.

    Äänestä

  • Tänä päivänä käytetään jopa hyväksi sanat: köyhä, syrjäytynyt, tasa-arvo, suvaitsevuus jne. jne.
    Ei sekään ole oikein, eikä varmastikaan aja aidosti köyhien, syrjäytyneiden oikeuksia tai vie tasa-arvoa eteenpäin, siis aitoa sellaista. Inflaatio kohta syö köyhät ja syrjäytyneet ja tasa-arvokeskusteluja.

    Jokainen joka haluaa kerätä yhtään pisteitä, niin eikös laiteta "köyhä, tasa-arvo, syrjäytynyt" -kehiin, niin jopa ääniä ropisee ja peukutuksia tulee ovista ja ikkunoista.

    PUHUKAA VÄHEMMÄN, TEHKÄÄ ENEMMÄN!

    Äänestä

  • No eihän. Köyhä, romanttinen mies vie mielitiettynsä rantaan eväsretkelle katselemaan veneitä ja auringonlaskua. Eikä maksa paljon, mutta kertoo sitäkin enemmän. <3

    Mitä romanttista on ajella 500 heppasella pitkin vesiä? Mies räplää venettä ja rattia, nainen istuu tuulelta suojassa ja pitää kampaustaan kasassa. Moottorin meteliltä ei kuule edes omaa ääntään. Saati toisen. Keskusteleppa siinä sitten.. pöh.

    1Äänestä

  • pikkupaatti kirjoitti:

    No eihän. Köyhä, romanttinen mies vie mielitiettynsä rantaan eväsretkelle katselemaan veneitä ja auringonlaskua. Eikä maksa paljon, mutta kertoo sitäkin enemmän. <3

    Mitä romanttista on ajella 500 heppasella pitkin vesiä? Mies räplää venettä ja rattia, nainen istuu tuulelta suojassa ja pitää kampaustaan kasassa. Moottorin meteliltä ei kuule edes omaa ääntään. Saati toisen. Keskusteleppa siinä sitten.. pöh.

    Kannatetaan! Siis katselukeikka rantakalliolla! Paras vaihtoehto! Mutta ruokaa pitää kyllä olla, muutoin keikka on pilalla :D

    Äänestä

Todellakin näin voisi kuvitella. Romanttinen mies huomioi myös muut eikä moottoriveneellä säikäytä koko järveä. Sen verran myönnytän, että jos ammatikseen kalastaa, niin sitten voi helpottaa työtä moottoriveneellä. Muutoin myös vahvemman miehen merkki, jos mieluummin menee soutuveneellä. Köyhä puolestaan voi vastata kysymykseen, kummalla lähtisi järvelle. Itse naisena tietenkin lähtisin soutamaan ja veneilyreissulle mieluummin soutuveneellä. En myöskään pidä moottorin äänestä, kun se pilaa tunnelmaa.

Äänestä
  • Nimenomaan romanttisuus, joka näyttää olevan katoava luonnonvara. Tottahan toki, jos kalastaa ammatikseen, niin silloin on aika hyvä käyttää moottoroitua venettä, muutoin voi joutua kortistoon :D

    Mutta jos vaimoa tai tyttöystävää haluaa hemmotella, niin ehooottomasti SoutaaHuopaa! Kyllä näin on :)

    Äänestä

  • tässä oli todellakin pointtia : "Muutoin myös vahvemman miehen merkki, jos mieluummin menee soutuveneellä" !

    Miettikää mies "raataa" oman kullannuppunsa edestä :) Soutaa Huopaa ja pyörittää purjeita, häh???? Kuka sellaista voi vain katsella? Häh?

    Äänestä

Sähkömoottori on hyvä vaihtoehto romanttiseen veneajeluun. Hyvin äänetön ja pystyy keskittymään toisiin paremmin.

Äänestä
  • Höhöö, oot menny ostamaan sellaisen ja yrität perustella sen paremmuutta.

    Äänestä

  • soutuveneparempi kirjoitti:

    Höhöö, oot menny ostamaan sellaisen ja yrität perustella sen paremmuutta.

    En ole ostanut, mutta olen käyttänyt soutuvenettä sähkömoottorilla. Luonnon äänet kuuluvat paremmin sähkömoottorilla kuljettaessa kuin soutamalla ja keskusteleminenkin on vielä helpompaa. Voi jopa istua vierekkäin jos pahasti ole ylipainoisia ja ohjata yhdessä, hyväillä toista jne..

    Äänestä

  • En ole ikinä kuullutkaan sähkömoottorista veneessä! Ei huono! Mutta silti miehen pitää soutaa :D Näin on, muuten jään veneestä :D

    Sehän on sama, jos menee rantakallioon soittamaan sähkökitaraa??!! Kyllä ihan perinteinen kitara on se joka luokseen kutsuu rantakalliolla. Toki sen pitää tulla luonnostaan ja aidosti eikä mitenkään kalastusmielessä lähteä soittelemaan kallioille kukkuloille.

    Äänestä

  • Kyllä on mies sovinismius huipussaan, vai miehen se pitää soutaa?

    Äänestä

  • missätasaarvo kirjoitti:

    Kyllä on mies sovinismius huipussaan, vai miehen se pitää soutaa?

    :D Hyvä piikki lihassa!

    Äänestä

niin ylipainoinen, että koko paatti uppoaa. Tuleekin romanttinen uintireissu.

Äänestä
  • hahahahahahhahahahahhahahahahahahahhahahahahah!!! Nyt putosin :D

    Äänestä

  • hahahahahahahahhahaah kirjoitti:

    hahahahahahhahahahahhahahahahahahahhahahahahah!!! Nyt putosin :D

    Näin kommenttia lukiessani kaksi ylipainoista veneen takapenkillä hyväilemässä toisiaan ja veneen nousevan näiden painosta pystyyn. En tiedä veneiden painoista mitään, mutta kai tämäkin olisi mahdollista.

    Äänestä

  • mielikuvani kirjoitti:

    Näin kommenttia lukiessani kaksi ylipainoista veneen takapenkillä hyväilemässä toisiaan ja veneen nousevan näiden painosta pystyyn. En tiedä veneiden painoista mitään, mutta kai tämäkin olisi mahdollista.

    kuperkeikka :D

    Äänestä

Veneilemään nimenomaan soutuveneellä itsekin haluaisin mennä. Siinä ei pärise moottorit, vaan ihana airojen liplatus käy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaaSoutaaHuopaa kirjoitti:

Viiden tähden kysymys, johon saatte myös vastauksen!

Nyt, kun veneilykausi on avautunut ja näkee, kun ukot kuskaa veneitään ympäriinsä, kuka mitäkin ja minnekkin :D, niin muistakkee miehet, että, kun romanttinen mies lähtee vaimon ja pikku-naperoiden kanssa merelle tai joelle, niin romanttinen mies jättää moottoroidut veneet rantaan parkkiin ja kaivaa esiin soutuveneen tai purjeveneen!! Näin on näppylät :)

Isäni tiesi sen jo 70-vuotta sitten :D Muistan vieläkin ne ihanat soutuvene retket isän ja äidin kanssa. Ihania muistoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu