Nordea veloittaa vuosia olemattomista korteista!

IrtiNordeastaRy

Jos sinulla on Visa Electron kortti, kannattaa katsoa tarkemmin mitä Nordea on tililtäsi veloittanut, minulta he veloittivat vuosia korteista joita ei ollut olemassa. Jos en olisi asiaa nyt huomannut olisin varmaan maksanut satasia vielä lisää turhaan.

Katselin viime kuussa tiliotettani ja ihmettelin että Nordea on vuosia veloittanut minulta kolmesta Visa Electron kortista kuukausimaksuja, 2.50 eur/kk/kpl, kuitenkin minulla on ollut vain yksi kortti. Soitin puhelinasiakaspalveluun, kovin kokemattomalta ja nuorelta kuulostava ihminen totesi että veloitamme niistä korteista joita olet tilannut eikä oikein nähnyt syytä jatkaa kesustelua.

Yksityiskohtia korteista hän ei oikein tuntunut näkevän muuta kuin päivämäärät milloin uusi kortti oli aina tilattu. Sanoin että minulla on ollut käytössä vain yksi kortti jota on vuosien saatossa korvattu toisella kortilla kun käyttöpäivä mennyt umpeen tai kortti kulunut pilalle.

Pyysin että asiaa selvitetään, pienen väittelyn jälkeen hän siihen suostui. Parin viikon sisällä hän palasi minulle, asiaa oli tutkittu, sanoi että he eivät näe kuin viimeiseltä vuodelta mitä korteilla on tehty. Hänen mielestään asia oli loppuunkäsitelty. Hänen mielestään minulla olisi ollut velvollisuus huomata asia aiemmin ja ilmoittaa heille heidän virheestä!!!!!????
Hän ehdotti että he maksaisivat yhden kortin kuukausiveloitukset takaisin 6 kk:lta. Sanoin että minulla on ollut ainoastaan yksi kortti, ei kolmea! Ja että on rikos veloittaa asiakasta korteista joita ei ole olemassa!

Sanoin nyt huomattavasti kovemmalla äänensävyllä että en ole tyytyväinen heidän ehdotukseen ja että kirjoitan internettin millainen ryöstäjäpankki Nordea on, olettavat että asiakas on aina väärässä!! Nyt pidemmän väittelyn ja selittelyjen jälkeen hän suostui kysymään asiaa esimieheltä. Esimies ehdotti että siirretään asia konttorin käsiteltäväksi. Suostuin siihen. Tällä viikolla konttorista soitettiin ja kerrottiin että nyt palauttavat yli satasen edestä tililtäni turhaan veloitettuja korttien kuukausimaksuja. Eivät tosin ehdottaneet mitään hyvitystä asian selvittelyyn ja heille jonottamiseen käyttämästäni ajasta tai puhelinmaksuista. Eivät myöskään pyytäneet anteeksi käytöstään.

Mitä tässä oikein tapahtuu? Mitä Nordea oikein hommaa?
Oma ymmärrykseni on että aina kun olen uusinut Visa Electron korttini tai kortti on mennyt vanhaksi ja olen saanut uuden kortin, on Nordea lisännyt aina uuden kortin josta veloittaa minua kuukausittain, vaikka minulla on kokoajan ollut ainoastaan yksi toimiva kortti. Omalta osalta meni täysin luottamus Nordeaan. Ovat aiemminkin ja nytkin olleet kovin haluttomia selvittelemään omia virheitään, asiaa selvitteleviin henkilöihin ei saa koskaan suoraan yhteyttä. Tuntuu että vastassa on kiviseinä. Kauhea tappelu pienen asian takia, turhauttavaa ja loukkaavaa, hävetkää Nordean pomot!

Nordean kanssa asiakas on oletuksena aina väärässä!

13

624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyyhg3y3bebee3b

      Sinulta on vuosikausia veloitettu 2,50 € kuukaudessa ilman, että olet huomannut? Ja kun tällä palstalla ihmiset ovat saaneet sydänkohtauksia jo yhdestä 2 euron ylimääräisestä veloituksesta.

    • hdfhadfh

      "Jos ette heti tottele niin minä kyllä KIRJOITAN INTERNETTIIN!!!!"

      *kihinää ja itkupotkuraivari*

      Se on varmaan jonkun muun syy ettet tiedä mitä omalla tililläsi tapahtuu? Virheitä sattuu ihmisille (onko tämä yllätys?)

      • 7946793012

        Nordealla ei siis mielestäsi ole velvollisuutta laskuttaa asiakasta oikein vaan sen valvominen on asiakkaan tehtävä? Mistä hyvästä niitä palvelumaksuja oikein maksetaan?


    • nöfs

      No olipa korkea aika, että tarkastelit tilitietojasi vihdoinkin, vuosien jälkeen, sen verran tarkasti että huomasit nuo veloitukset. Väärä veloitus on varmaankin Nordean vika, mutta sen jatkuminen vuosikausia, ilman minkäänlaista reaktiota sinun puoleltasi, menee pitkälti sinun omaan piikkiisi.

      Itse huomaan kyllä heti, jos tilillä on asiaankuulumattomia veloituksia. Vähintään kerran kuussa katson, mihin kaikkeen rahaa onkaan tullut kulutettua.

      • IrtiNordeastaRy

        Öh, onko sinulla todellakin aikaa ihmetellä tilisi tapahtumia? Itselläni on alle vuoden ikäinen vauva ja oma yritys, univelkaa jaettavaksi koko maailmalle. Arvaa vain ehdinkö ihmetellä tiliäni, saatikka käydä edes vessassa silloin kun on hätä? Sinun logiikallasi jos Nordea on kirjannut väärin (sinun vahingoksi) vaikka asuntolainan lyhennykset viimeiset 10 vuotta, sinusta se olisi silloin asiakkaan vika jos ei ole valvonut joka napsahdusta tilillä? Eihän se asiakas voi nyt ihan aina olla väärässä, vai voiko? Itse olen asiakkaana tähän asti luottanut että että korkeilla kuukausimaksuilla pankin yksinkertaiset asiat menisivät jotenkuten oikein. Mutta ei, kiitos kaikesta Nordea, 40 vuoden yhteistaival päättyi nyt, pidän myös huolen että lapseni EIVÄT KOSKAAN AVAA TILIÄ NORDEASSA. Pa$ka pankki! :(


    • omamoka

      Kortit tulevat vuosiuusinnassa aina asiakkaalle ilmaiseksi ilman erillistä pyyntöä.

      Ettet vain ole omatoimisesti kortin viimeisen voimassaoloajan lähestyessä, tilannut verkkopankista uutta ? Siksi läjä päällekkäin olemassa olevia kortteja.

    • satunnaisetlaskut

      Vaihdoin Nordeasta S-pankkiin. Satunnaisten laskujen maksaminen maksuautomaatilla ei enää onnistu, joten täytyy postittaa ne S-pankin kirjekuoressa kirjattaviksi. Ei haittaa, jos hoituvat niin ajallaan.
      Pankkien toiminnassa on asiakkaan kannalta kosolti parantamisen varaa, että luottamus pankkeihin saadaan palautettua. Nyt pankit tuntuvat lähinnä rahastuslaitoksilta.

      • ueueuwu3w

        Miksi et maksa verkkopankissa tai S-mobiililla myös satunnaisia laskujasi, vai oletko vähän seniili?


    • eihyvää

      Aloittaja on oikeassa, itsellänikin Nordea veloitti Suomen Yhdyspankin pankkikortista, joka olin lopettanut jo vuonna 1939, kun toinen maailmansota alkoi. Voitte uskoa, että harmitti, kun havaitsin tiliotteeltani, että minulta on veloitettu 936 kuukautta yli kaksi euroa kuussa. Perkelee!

    • IkäväPankki

      Nordea pankin vanhassa tiedotteessa sanottiin, että pankki palauttaa luottokortista käyttämättä jääneen vuosimaksun, mikäli kortti lopetetaan. Ei palauttanut automaattisesti ja tuskin olisi palauttanut ollenkaan, jollen olisi ottanut sinne yhteyttä. Oli ehtinyt kulua jo useita kuukausia luottokortin lopetuksesta, joten jos olisivat automaattisesti palauttaneet, se olisi varmastikin jo tapahtunut siihen mennessä.

      Myös kuukausimaksut ihmetyttävät. Menee jo 7,50 euroa kuukausimaksuja tilistä ja kortista. Yhtäkkiä ilman mitään ilmoitusta alettiin periä tosiaan kahta euroa, ja aiemmasta 3,75 euron summasta osa koostui alun alkaen luottokortin näkymisestä netissä eli maksoin siitä että pystyin seuraamaan kortin tapahtumia netissä. Nyt tuota luottokorttia ei enää ole eikä siis tapahtumiakaan mitä seurata, mutta maksu ei suinkaan pienentynyt vaan on noussut. Lisäksi peritään tuo 2 eukkoa.

      Aion vaihtaa pankkia.

    • Kiittiriitti

      Visa Electron on ensisijaisesti suunnattu kuulemma nuorison käyttöön. Pankin vaihdon yhteydessä vertailimme palvelumaksuja ja nyt selvisi miksi maksan 8 euroa joka kuukausi Nordean toimesta..Luovuin pankista ja Visa Electronista suosiolla. Kannattaa todellakin vertailla pankkien hintoja.

      • Tarkanmarkanerkki

        Mulla on käytössä neljä verkkopankkia ja kaksi visaa sekä masteria. En maksa mitään palvelu- tili- tai korttimaksuja. Eläkeläisen on turha maksaa ylimääräistä pankkien palveluista.


      • yyuwywwywyw

        Olet ennen eläkkellle pääsyä käyttänyt pankin muita maksullisia palveluita niin paljon, että saat käyttelytilit ja kortit ilmaiseksi. Saavutetun etutason säilyttää eläkeläisenäkin. Oikeastaan pankin pitäisi maksaa sinulle korteista ja verkkopankeista, koska olet tuonut heille jo niin paljon tuloja. Olet itse asiassa hävinnyt ja sinua on huijattu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe