Länsimetro ja Krimin silta, hinta 3 Mrd EUR

Kun Länsimetro on valmiina Kivenlahteen saakka, on sen pituus 21 km. Venäjän meren ylitse rakentama Krimin silta on 19 km pituudeltaan.
http://qha.com.ua/resim//2017/09/04/9cc746ae18b5029bb4ef6e2dac3a80b7.jpg

Minun silmääni tuollainen raa'an meren ylitse rakentaminen ja keinosaaria tekemällä toteutettu silta on vaikeampi ja suuritöisempi urakka, kuin metrotunnelin louhiminen kuivalle maalle. Molemmilla rakennelmilla on kuitenkin sama hintalappu, 3 Mrd euroa.

Krimin sillan hinta tiedetään jo varmaksi, koska silta on valmiina. Mutta Länsimetrosta on valmiina vasta puolet, ja hinta todennäköisesti nousee reilusti vielä.

Sanotaanpa Putinista mitä tahansa, niin hänen aikanaan ainakin junat kulkivat aikataulussa. Ja sillat valmistuivat suunnitellussa ajassa.
4163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta, Putin on hieno johtaja Venäjälle.
Suomen itsenäisyys on historian epäkohta, aivan kuin Krimi oli.
Tule Putin ja ota Suomi takaisin!

Äänestä
  • Venäjän kauppasaarto on aiheuttanut valtavasti työttömyyttä ja vaikeuksia Suomelle. Tätä ei kaikki ymmärrä stadissa.

    Äänestä

Ilman Venäjän väliintuloa v. 1809, Suomi olisi edelleen Ruotsin itäinen kuvernementti. Ainakin ryssän vallan alla saatiin reilusti itsenäisyyttä lisää, oma raha, omat valtiopäivät jne.

Nyt oma raha on jo luovutettu Brysselille. Omat valtiopäivät alkaa olla aikamoisen ohut leimauslaitos, jonka tehtävänä on enää lyödä leimoja Brysselistä tulevaan uusien lakien virtaan.

Äänestä

Ukrainan pito tullut kalliiksi lännelle, eikä päätä ole näkyvissä ja turha odottaa takaisinmaksua kun sen lakikin kieltää !? (Olispa Suomenkin aika kiltää velkansa maksut,lailla !?)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isot-urakat kirjoitti:

Kun Länsimetro on valmiina Kivenlahteen saakka, on sen pituus 21 km. Venäjän meren ylitse rakentama Krimin silta on 19 km pituudeltaan.
http://qha.com.ua/resim//2017/09/04/9cc746ae18b5029bb4ef6e2dac3a80b7.jpg

Minun silmääni tuollainen raa'an meren ylitse rakentaminen ja keinosaaria tekemällä toteutettu silta on vaikeampi ja suuritöisempi urakka, kuin metrotunnelin louhiminen kuivalle maalle. Molemmilla rakennelmilla on kuitenkin sama hintalappu, 3 Mrd euroa.

Krimin sillan hinta tiedetään jo varmaksi, koska silta on valmiina. Mutta Länsimetrosta on valmiina vasta puolet, ja hinta todennäköisesti nousee reilusti vielä.

Sanotaanpa Putinista mitä tahansa, niin hänen aikanaan ainakin junat kulkivat aikataulussa. Ja sillat valmistuivat suunnitellussa ajassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu