Urheilutoiminnassa ja eniten jääkiekon harrastajien piireissä käytetään nuuskaa ja miksei monia muitakin "piristeitä" jopa 12 v käyttävät ja pahenee ikävuosissa ylöspäin. Oletan, ettei Pyhäsalmen jäähalli ole sen "puhtaampi", kuin mitkään muutkaan vastaavat harrastekämpät ja ryhmähommailut.
Vetäjät vetävät ja esimerkki on rohkaisuksi, valitettavasti. Nyt on aihe vielä vahvasti oletusta, en väitä että näin on jo varmasti, mutta aina missä savuaa, siellä myös palaa.
Vetäjät vetävät ja esimerkki on rohkaisuksi, valitettavasti. Nyt on aihe vielä vahvasti oletusta, en väitä että näin on jo varmasti, mutta aina missä savuaa, siellä myös palaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nuuskarasioita löytyy teidenvarsilta runsaasti. Nuuskaa käytetään Pyhäjärvelläkin , kukapa tyhjiä rasioita ostaisi, saati heittelisi auton ikkunasta menemään.
kunnan kuuluu varmistaa vapaat ympäristöt saattaa nuoret alttiiksi päihteille.
nuuskan trokaaminen on rikos, ja käyttö typerää.
Entä käytetyt kortsut kunnantalon vessassa.