Israelin historialla tarkoitetaan juutalaisten historiaa Israelin maassa (maa tunnetaan Raamatun nimillä Luvattu maa, Kanaaninmaa tai Kaanaa) sekä nykyisen Israelin valtion historiaa. Israelin historia ulottuu nykyihmisen edeltäjien varhaiskivikautisesta kulttuurista heprealaisten asettumiseen alueelle, jolloin alkoi historiallinen aika. Kolmannella vuosituhannella eaa. Lähi-itään tuli seemiläisiä kieliä puhuvia kansoja, joihin heprealaisetkin kuuluivat. Toisella vuosituhannella eaa. heettiläisten valtion romahdus ja egyptiläisten vallan heikkeneminen loivat tilaa heprealaisille.[1] Kirjallisten merkintöjen osalta tunnetaan noin vuodelta 1211 eaa. ensimmäinen tunnettu Raamatun ulkopuolinen, Egyptin faarao Merenptahin tekemä, viittaus Israeliin.
Vaikkakin monet muun maalaiset hallitsijat ja imperiumit olivat ajoittain vallassa, Israel oli pääsääntöisesti juutalainen aina 200-luvulle saakka.
Israelin historiaa
10
366
Vastaukset 10
- voivoi
palvelinvirhe.
- oletkohuomannut
Juutalaisuus osiossa on ihmeen paljon palvelinviurheitä ja poistoja aina kun on kysymys juutalaisista, mutta arabit erikseen. Pitäisikö aihealue muuttaa.
- Niinpäs
islamisteille on oma sivusto tosin.
- Onkotäällä
Onko antisemitismillekin oma sivusto?
- Kerronta
Kiitos kerronnasta. Luin sitä mielelläni.
- vm41
Israelin historia alkaa vasta v. desta 1943 sillä silloin länsimaat pääsivät heistä eroon.
Sitä edeltävä aika on pimeää aikaa.
Joka tapauksessa olemme kaikki lähtöisin Afrikasta.
Toisilla ei vain ole iho alkanut poistaa syntymäväritystään riittävän nopeasti. Niin siis tarkoitat palestiinaa, joka oli ottomaanien valtakunnan luhistuttua britannian mandaattialue? Ja ennen ottomaanien aikaa bysantin eli itärooman hallitsemaa aluetta johon toisen sodan jälkeen perustettiin tämä häirikkövaltio?
- zionistit
perusti alueelle terrorilla,
häirikkövaltion... - Exec
zionistit kirjoitti:
perusti alueelle terrorilla,
häirikkövaltion...Eivät ole vielä saaneet valtiota perustetuksi, vaikka kovin ovat sellaista puuhanneet. Tuskin valtion perustaminen onnistuu, ennen kuin Hamas ja Fatah tulevat keskenään toimeen, ja tuskin onnistuu sittenkään vaikka tulisivat toimeen.
- paamat
kun puhutaan Israelista,puhutaan juudasta,osittain Benjamin ja Leevi, yhdeksän sukukuntaa on kateissa,silti ne on täälä jossain, yhdessä nämä sukukunnat on Israel, nyt on vain Juuda(juutalaiset), mistä tiedät ettet kuulu näihin kadonneisiin sukukuntiin sinä suomaalainen, elä siis kiroa, saatat kirota veljesi.
kommentit puolesta ja vastaa tervetulleita.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4041691- 1451101
- 871055
- 661046
- 92950
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku139790- 94731
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50669En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57644